Kaari Utrio: Karjalan kruunu

Kaari Utrio on yksi lempikirjailijoistani hänen genrestään ja nyt minulla onkin ollut sellainen Utrio-putki, että olen viime viikkoina lukenut kolme hänen kirjaansa. Näitä ei mielestäni pitäisi kutsua pelkästään historiallisiksi rakkausromaaneiksi, vaikka rakkaus usein onkin kirjojen keskiössä, ihmisten kohtalot kuitenkin ovat toisinaan niin surkeita, että mennään melkein tragedian puolelle. Silti historia- ja yleissivistysnarkkarina pidän kovasti Utrion kirjoista, hän kun on kuitenkin historian maisteri - mitä kunnioitan suuresti - joten nippelitiedot ovat aina tiptop hänen teoksissaan. Tietysti se voi toisista kuullostaa jopa tylsältä (Whaat?! How is this possible!?), mutta kun koko kirja on hyvin ja hyvällä huumorilla kirjoitettu, tulevat nippelitiedot oikeastaan niin kuin huomaamatta kaupan päällisiksi... Aina välillä hauskan kohdan yllättäessä, saatan lukea sen ääneen miehelleni ja hän sanoi kerran Utrion olevan Karjalalaismaista huumoria, ja mielestäni se oli melkoisen hyvin kuvaavasti sanottu.

Karjalan kruunu on itsenäinen jatko-osa *Pirkkalan pyhille pihlajoille*, joista kirjoitinkin jo aiemmin. Pirkkalassa olivat pääosissa Tuomas Haukka ja hänen vaimonsa Barbara Catillina, ja nyt tässä Karjalan kruunussa pääsemmekin seuramaan heidän lastensa Halvastin, Ragvaldin ja Beatrixin, sekä hieman Kettilinkin elämää. Kirjan tapahtumat alkavat 1200-luvun lopusta, kun 12-vuotias Anna saapuu Hämeestä Turkuun, Halvastille naitettavaksi. Anna on saanut elää Hämeessä, kuin pellossa, hänen äitinsä sairastettua viime vuodet ja isänsä hummailtua vaan jalkavaimonsa kanssa. Vaikka Anna onkin ylhäistä sukua, ei kukaan kuitenkaan ole pitänyt huolta hänestä ja ns. opettanut naistentavoille, joten saapuessaan rikkaaseen Haukan taloon Anna on täysin häpeissään mitättömistä vaatteistaan ja taidoistaan. Anna on sen verran nuori vielä, ettei hänellä ole kummempaa omaa luontoa, ja tullessaan kahden vahvatahtoisen naisen, domina Barbaran ja hänen tyttärensä Beatrixin, eteen hän vain myötäilee heitä ilman omaa tahtoaan. Halvast ei kummemmin välittäisi Annaa naida, mutta Barbara Catillinan talossa määrää Barbara - Tuomas Haukan kuoltua - ja hänen sanansa on laki, vaikkei tuohon aikaan vielä kovin suopeasti katsottukaan vahvatahtoista naista perheen päänä, on Barbara kuitenkin ansainnut kunnioitetun maineensa, ja Halvastin on naitava pieni ja ruma Anna, koska naimakauppa on ns. edullinen Haukan talolle. 

Ragvald taas ei oikeasti edes ole Tuomaksen ja Barbaran lapsi, joten häntä on lapsesta asti ohjattu kirkollisiin hommiin. Hän ei itse edes usko Jumalaan, mutta on sitäkin halukkaampi kiipeämään yhteiskuntaluokassa mahdollisimman korkealle pallille. Kettil jää melko pienelle huomiolle tässä kirjassa, mutta sitten on vielä heidän sisarensa - tosin ei (onneksi) Ragvaldin verta oleva - Beatrix. Kaunis ja kaikkien kadehtima nainen, joka on lopen kyllästynyt avioliittoonsa, yli 35 vuotta vanhemman miehen kanssa ja kaipaa seikkailua. Muutenkin Beatrix on perin pohjin tylsistynyt ja kylmä nainen, joka ei välitä edes lapsistaan. Ja seikkailunsa hän tuleekin saamaan... Kun Ragvald palaa maailmalta opiskelemasta takaisin Turkuun, ja kohtaa perheensä ensimmäistä kertaa vuosiin, ei kaikki menekään niin kuin hän on rationaalisesti ajatellut. Sillä Beatrix viettelee Ragvaldin ja siitä heidän molempien alamäet alkavat, sillä tämä suhde on vievä heidät tuhoon... Beatrix nimittäin löytää keinon, kuinka hän voi kiristää Ragvaldin luokseen aina kun haluaa, eikä Ragvaldin lopulta auta muu kuin karata Halvastin matkaan ristiretkelle Karjalaan. Se tulee olemaan syntiensä kanssa yksin jäävän Beatrixin loppu...

Halvast on halajanut ristiretkelle jo vuosia, päästäkseen pois kotoa ja saadakseen ritarinarvon, sillä kauppiaaksi, jatkamaan Haukan kauppahuonetta, hänestä ei ole. Karjalasta Halvast löytääkin itselleen isännän, marski Tyrgils Knutssonin, jota hän seuraa aina Karjalasta Ruotsiin, ja vaimonsa Annan hän unohtaa vuosiksi Turkuun. Marskin kuoltua väkivaltaisesti vallananastuksen aikaan, menettää Halvast isäntänsä ja uskonsa. Hän katkeroituu kirkolle niin, että päättää muuttaa mahdollisimman kauas kirkon pitkälle ulottuvista kourista. Ristiretkeltä Karjalaan, hän on saanut sieltä palkkioksi myös tontin, jonne hän nyt päättää rakentaa oman mökkinsä, omilla säännöillään ja hänen mökkinsä tontillehan ei yksikään pappi tule astumaan... Matkalla Karjalaan Halvast oppii lopulta myös rakastamaan Annaa, varsinkin kun tämä vihdoinkin kantaa hänelle lasta. Annaa pitää itseäänkin käsitellä melkein, kuin lasta, sillä hän on hirmuisen arka ja pelkää suututtamasta ihmisiä. Tosin raskauden ja Halvastin rakkauden myötä, sekä oman kodin emännäksi päästyään, varsinkin kun paikalla ei ole muita naisia arvostelemassa hänen taitojaan, Annakin löytää sisältään hieman vahvuutta ja uskallusta olla oma itsensä, ja kasvaa niin naisena, kuin ihmisenäkin. 

Pakko sanoa, että yleensä pidän Utrion kirjoista enemmän, tämä oli jotenkin kuiva, ilman intohimoa. Vaikka pidinkin siitä, että kertoja vaihtui aina joka luvussa, jolloin vaihtelua tuli ilkeiden ja juonittelevien Beatrixin ja Ragvaldin pään sisälle pääsemisestä, jäi se kuitenkin vähän kuivahkohksi historiankuvaukseski, joka tosin myös oli mielenkiintoista luettavaa, mutta ei niin koukuttavaa, kuin yleensä... Jos tämä olisi ollut ensimmäinen lukemani Utrion kirja niin en olisi niitä varmastikaan näin paljon ahminut, kuin mitä nyt olen. Halvast-sarja kuitenkin jatkuu vielä kahdella ilmeisesti itsenäisellä teoksella; Katarinan taru ja Neidontanssi, ja vaikkei tämä Karjalan kruunu nyt niin sytyttänytkään, aion kuitenkin (ja tietenkin) lukea myös ne, sillä eihän tätä nyt keskenkään voi jättää ja ovathan ne kuitenkin yhden lempikirjailijani Kaari Utrion kirjoja, joten on vähän niin kuin myös pakko lukea ne. 

Arvosanaksi tälle annan 3/5.

Kaari Utrio: Karjalan kruunu

Kuuluu nk. Halvast-sarjaan.
Tammi, 1978.
296 sivua.

-peace & love, and respect to you all-