Vihaa ja rakkautta vampyyrien sisäoppilaitoksessa!

“Zoey Redbird, Yön tytär, nimeän sinut silmikseni ja korvikseni tämän päivän maailmassa, maailmassa jossa hyvä ja paha taistelevat löytääkseen tasapainon. [...] Mutta muista, pimeys ei aina tarkoita pahuutta, aivan kuin valokaan ei aina tuo vain hyvää.”

Näin vampyyrijumalat Nyks neuvoo kirjasarjan päähenkilöä, 16-vuotiasta Zoeya kirjan alussa. s. 53 

Yön talo-kirjasarjassa on taas “hieman” erilainen vampyyrimytologia, joka ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole lainkaan hullumpi! Noin kuukausi sitten aloitellessani tätä sarjaa, jonka ensimmäinen osa Merkitty ilmestyi suomeksi vuonna 2010, luulin sitä kuusi osaiseksi kirjasarjaksi, sillä niin olin kuullut. Mutta tähänäidin ja tyttären, eli P.C. Cast & Kristin Castin kirjoittamaan teinivampyyri-sarjaan syntyikin lopulta hulppeat 12 osaa. Nooo-o problem! ...kahdeksas osa oli kuitenkin lainassa kirjastosta, joten nyt olen siis jumissa ja odottelen sitä...no pakko myöntää, että ainakin pienellä jännityksellä ja kiinnostuksella. Ei ole yllätys, että jäin koukkuun, sillä yleensä kirjoilla ja kirjasarjoilla nyt vain on minuun sellainen vaikutus, että loppuun ne on luettava, jos niissä vain on yhtään sitä jotain! ...ja nyt teen sen ihan mielelläni, vaikka paikoitellen kirjan ns. “teinikieli” onkin mielestäni hieman yliampuvaa ja sen vuoksi jopa ärsyttävää! Mutta toisaalta, kun ajattelen sarjan kohderyhmää, näen sen tavallaan jopa pakolliseksi. Mutta silti liian usein söpöjen kundien hehkutus hottiksiksi meinaa olla jopa minullekin liikaa! ...kirjan kiitoksissa P.C. Cast kirjoittaakin, että “Haluan myös kiittää ihanaa tytärtäni Kristiniä sen varmistamisesta, että käytämme nuorten puhumaa kieltä. En olisi selvinnyt ilman sinua.” Ja ymmärrän sen hyvin. Kirjan takakansi kertoo tiivisti ja selkeästi maailmasta, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat, joten säästän sen vaivan itseltäni. LOL!

 

“Kun 16-vuotias Zoey tulee merkityksi, hänen on jätettävä tavallinen elämänsä ja muutettava Yön taloon, vampyyrien sisäoppilaitokseen. Siellä tulokkaan käyvät läpi muutoksen, ja niistä, jotka selviävät hengissä, tulee huikean karismaattisia vampyyreita.

Mutta Zoey ei ole tavallinen tulokas, vaan vampyyrijumalatar Nyksin merkitsemä ertyislahjakkuus, jonka poikkeavuus ei jää kenellekään epäselväksi - kiitos Zoeyn otsassa safiirinsinisenä hohtavan kuunsirpin. Uuteen elämään sopeutumista ei myöskään helpota ex-poikaystävän lähellä koettu outo, kiihkeä verenhimo…

Zoey kohtaa Yön talossa niin ystäviä, vihollisia kuin huumaavan uuden ihastuksen.”

(Takakansi)

Rakkautta, vihaa ja ennakkoluuloja.

Eli nyt vampyyrit elävät ihmisten parissa. Heistä tiedetään, mutta he eivät ole kauhistuttavia olentoja, vaan kadehdittavan kauniita ja monitaitoisia. Ja tietysti, lähes kuolemattomia! Vampyyriksi ei synnytä, eikä heiksi myöskään muututa puremalla tai jollain muulla perinteisellä keinolla, vaan heidät merkitään... Sarjan alussa, kirjan päähenkilö Zoey elää ihan perusteinin elämää, jonka vaikeimpina asioina ovat tyyliin geometria ja äidin miehestä, isäpällistä selviytyminen, kun hänet yhtäkkiä merkitään ja sysätään täysin uuteen elämään. Ennen Yön taloon muuttoaan jumalatar Nyks kuitenkin näyttäytyy Cherokee-intiaanien verta omaavalle Zoeylle ja kertoo, että on varannut hänelle varsin erityisen kohtalon, sekä poikkeukselliset kyvyt. Nyks muistuttaa: “U-we-tsi-a-ge-ya (tytär) Zoey Redbird, Yön tytär, nimeän sinut silmikseni ja korvikseni tämän päivän maailmassa, maailmassa jossa hyvä ja paha taistelevat löytääkseen tasapainon. [...] Mutta muista, pimeys ei aina tarkoita pahuutta, aivan kuin valokaan ei aina tuo vain hyvää.” Zoey on siis kaikkien aikojen tulokas! Vampyyritulokkaan rooli sopiikin hänelle hyvin ja Yön talosta hän löytää ensimmäistä kertaa oikean kodin, sekä uusia hyviä ja lojaaleja ystäviä, mutta myös korkean tason vihollisia. Sillä niin kuin Nyks lupaili, koulussa ei ole kaikki sitä miltä näyttää.

Tämä kirjasarja kertoo taas omanlaisensa tarun vampyyreiden syntytarinasta. Yön talo, vampyyreiden sisäoppilaitos ei ole lainkaan hullumpi idea. [Alert! Alert! Pieniä juonipaljastuksia!] Kirjasarjassa edetään hirveää vauhtia, joka on paikoitellen jo lähes epäinhimillistä. Vaikka Zoey onkin kaikkien aikojen tulokas, silti asiat tapahtuvat aivan liian nopeasti! Sillä jo pelkästään ensimmäisen kirjan tapahtumat mahtuvat pariin viikkoon, jonka aikana Zoey on kiipinyt koulun hierarkiassa jo korkeimmalle pallille, sekä saanut suurimmat voimat, jota kellään koskaan eläneellä vampyyrilla on ollut. Ja nyt seitsemännessä kirjassa aikaa on kulunut vain pari kuukautta, mutta takana on suuren luokan vihollisia ja isoja taisteluita, niin tässä maailmassa, kuin kuoleman jälkeisessäkin. Ensimmäiset viisi kirjaa on kirjoitettu pelkästään Zoeyn näkökulmasta, mutta kuudennessa tyyli muuttuu ja Zoeyn ystävätkin, niin kuin vihollisetkin, pääsevät kertomaan omat näkemyksensä tapahtumista.

Kaikesta ärsytyksestä huolimatta…

Pitää muistaa, että kyseessä on nuortenkirjasarja, sillä muuten siinä häiritsisi välillä jotkin ilmaisumuodot tai ihmisten käytös, joka aina välillä oli lähes typerää. Mutta kun muistelee omaa nuoruutta, niin (ikävä kyllä) sellaisia teinit ovat. Mielestäni idea vampyyrien sisäoppilaitoksesta oli hauska! ...ja ymmärtäähän sen, että kun paikalla on paljon kauniita ja yli-inhimillisiä voimia omaavia nuoria, niin hormonit hyrräävät! ...ja vaikka se paikoitellen hieman ärsyttikin, niin en silti aio jättää tätä 12 osaista sarjaa kesken, olenhan jo yli puolet lukenutkin. Kaiken lisäksi kirjasarjan juoni muuttuu oikeasti kirja kirjalta vain moniulotteisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi… Zoeyn ystäväpiiri ja vihollisleiri kykyineen kaikkineen muuttuu ja kasvaa koko ajan. Samalla niin sanotut hyvän ja pahan rajat hämärtyvät, niin kuin oikeassakin elämässä, kaikki ei ole aina mustavalkoista. Välillä Zoey mokailee ja suututtaa lähipiirinsä, eli vaikka hän onkin hyvis ja aivan uudenlainen tulokas, monine erikoiskykyineen, on hän silti loppujen lopuksi täysin inhimillinen perus teinityttö, joka on välillä enemmän vähemmän hukuksissa itsensä, halujensa, sekä velvollisuuksiensa kanssa. Lisäksi, koska olen aina kunnioittanut suuresti Amerikan alkuperäisväestöä, intiaaneja, on kiva, että kirjasarjassa on käytetty Cherokee-heimon ns. mystisiä tapoja ja myyttejä! …toivottavasti kirjailijat tietävät mistä kirjoittavat. 

Tälle kirjasarjalle on todella vaikea antaa arvosanaa, ja onhan minulla vielä osa lukematta, sekä juoni on ihan oikeasti muuttunut melko jännäksi matkan varrella...jonka vuoksi annankin tälle tällä hetkellä 3.5/5. Mielestäni nelonen olisi ollut liikaa ja kolmonen liian vähän, joten näillä mennään! ...btw, on huhuttu, että kirjasarjasta tehtäisiin myös elokuva, mutta ainakin tällä hetkellä leffa on vasta suunnitteluasteella. So let see!

P.C. Cast & Kristin Cast: Merkitty, Yön talo 1 (2010)

Alkuteos: Marked. A House of Night Novel. (2007)

Suomentanut: Annika Eräpuro

Kustantanut: Otava

Sivumäärä: 333

-peace & love, and respect to you all-

Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä (2015)

Mikä: Nykypäivän Ruotsiin sijoittuva jännäri, kuuluu ns. Fjällbacka-sarjaan, joita voi kuitenkin lukea ihan yksittäisinäkin kappaleina, eivätkä vaadi välttämättä aiempaa tietämystä.
Millainen: Jännä, inhimillinen, samaistuttava, yllättävä, kauhistuttava, pistää pohtimaan ihmismieltä ja -luontoa. 
Mitä mieltä: Camilla Läckbergin nimi kannattaa panna muistiin... jos uskaltaa! Me naisten mukaan Camilla onkin uusi dekkariprinsessa ja en voi kyllä olla itsekään eri mieltä, ainakin hän on Scandinavian dekkariprinsessa! ...joten kannattaa pitää silmät auki Ärrällä ja kirppareilla, niin kuin kirjastoissa ja kirjakaupoissakin. 

"Hyinen talvi pitää Fjällbackaa otteessaan. Puolipukeinen teinityttö hoipertelee lumisesta metsästä tielle. Auto ilmestyy, kuin tyhjästä, eikä ehdi väistää. 
Kun Patrik Hedström ja hänen poliisikollegansa kuulevat onnettömuudesta, on uhri jo tunnistettu. Tyttö katosi neljä kuukautta sitten kotimatkalla ratsastuskoulusta, eikä kukaan ollut nähnyt häntä sen koommin. Tytön ruumiissa on jälkiä käsittämättömistä julmuuksista, ja poliisi pelkää pahoin, että uhreja on muitakin.
Samaan aikaan Erica Falck työstää kirjaansa häntä askarruttavasta vanhasta perhetragediasta, joka johti sirkustaiteilijan surmaan. Erica käy toistuvasti vankilassa tapaamassa miehensä murhasta tuomittua leskeä selvittääkseen, mitä kauhujen talossa todella tapahtui. Mitä nainen oikein salaa? Erica aavistaa, että jotain on pahasti pielessä ja menneisyys heittää varjoaan nykyisyyden ylle." 
(Takakansi) 

Camilla Läckbergin "Leijonankesyttäjä"  kuuluu nk. Fjällbacka-sarjaan. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat siis myös pääosin Fjällbackaan, pienehköön kesäturismista elävään merenrantakaupunkiin lähellä Göteborgia. Kirjojen päähenkilönä on Erica Falck perheineen. "Leijonankesyttäjä" on toinen kirja Camillan ko. kirjasarjasta, jonka olen lukenut. Molemmat olen lukenut viimeisen puolen vuoden sisällä ja ne kumpainenkin tekivät suuren vaikutuksen dekkarikirjallisuuden saralla. Sillä kummassakin kirjassa jännitys oli taattu ja tiivis tunnelma piti näpit, kuin liimattuna kiinni kirjassa, loppuun asti. Kirjojen päähenkilöt ovat niin inhimillisiä ja samaistuttavia, että tuntuu ihan siltä, kuin itse tai joku läheinen ystävä tai sukulainen eläisi kirjan tapahtumia. Ja niin kuin "Me Naisissa" sanottiinkin, Camillan kirjat ovat maanläheisiä ja ajatuksia herättäviä ja sitä ne todella ovat. Vaikka nämä kuuluvatkin nk. kirjasarjaan, nämä kaksi kirjaa eivät ainakaan vaatineet aiempaa tietämystä, vaikka taustalla Erican perhe ja suhteet kasvavat ja kehittyvätkin. Tarinat ovat itsenäisiä, joten voit napata ensin, vaikkapa mielenkiintoisimman luettavaksi ja sitten päättää, että haluatko lukea lisää. Minussa itsessäni Erican taustatarina herätti kuitenkin sen verran paljon mielenkiintoa hänen ajatuksiinsa ja elämäänsä, että haluan saada tietää lisää jo ihan pelkästään siitä ja yksi tulevaisuuden tavoitteistani onkin lukea Fjällbacka-sarjan kirjat suht järjestyksessä. Tosin, jos tärmään aiemmin Ärrällä tai muualla Camilla Läckbergin kirjoihin ja vaikka ne rikkoisivatkin ns. "lukujärjestyksen", en aio kiduttaa itseäni odottamalla ja jättää niitä hyllyyn pölyttymään! 

Leijonankesyttäjä kertoo ihmisen pahuudesta, halusta satuttaa ja alistaa. Keskeisiä teemoja on mm. se, että missä menee raja, jonka ylitettyään ei ole enää paluuta pimeältä puolelta? Minkälaisesta pimeydestä pahuus syntyy? Mistä tietää, jos joku on paha? Mitä jos se paha on omassa perheessä? Missä menee raja alunperin rangaistuksen ja suoranaisen kidutuksen välillä? Leijonankesyttäjä kertoo mm. siitä, kun hyvät ihmiset astuvat pimeälle puolelle tai alistuvat vastalauseitta katsomaan vierestä pirun töitä tai kärsimään niistä. Alistuvat perheissään tyrannialle, koska kynnys vastustaa on usein liian korkea, sillä tuntematon yksin on usein pelottavampaa, kuin tuttu paholainen. Varsinkin jos sinulla on perhettä, jonka puolesta pelätä ja jota suojella demoneilta. Vaikeita kysymyksiä, siitä toisinaan, niin häilyvästä rajasta hyvien ja pahojen tekojen välillä. Jos motiivit ovat hyvät, saako silloin ns. "tehdä pahaa suuremman hyvän puolesta"? Joskus se raja voi olla niin häilyvä, että läpikotaisin hyvienkin ihmisten voi olla toisinaan vaikea erottaa sitä... Uskon, että nämä kirjat käsittelevät sellaisia asioita, joita kuka tahansa ihminen saattaa eräänä aamuna havahtua miettivänsä, vaikka olisi kuinka halunnut vaan hyvää. Sillä se ei ole niin, että ainoastaan pahat ihmiset miettisivät ja tekisivät pahoja asioita tai hyvät hyviä. Ei, se ei vain mene niin. Kun ihmistä painostaa tarpeeksi, niin jossain vaiheessa se kamelinkin selkä pakostakin katkeaa ja rajan yli siirtyminen ei enää välttämättä olekaan niin vaikeaa. Uskon, että tarpeeksi ja oikeista paikoista painostettaessa, niin voisi käydä ihan kuinka vahvalle ihmiselle tahansa, kenelle vain! 

Toki tässä kirjassakin on niin pahoja ihmisiä, että heidän teoilleen ei voi edes yrittää löytää mitään järkevää tai nk. oikeutettua selitystä tai syytä, vaan se on ihan puhdasta halua vain alistaa ja satuttaa muita. Katsella ja saada nautintoa ihmisen kärsimyksen seuraamisesta, kun tietää, että itsellä on valta antaa sen jatkua... tai loppua. Kun tietää itse saaneensa sen kaiken aikaan ja voi vain sormia napsauttamalla päättää toisen ihmisten elämästä. Sellainen vallan tunne voi varmaan olla pirun koukuttavaa, kun voi tuntea itsensä varmaan jonkinlaiseski "yli-ihmiseksi", mutta ne ihmiset ovat todellakin aivan oma lukunsa. He eivät ole koskaan oleetkaan hyviä, vaan he peittävät itsensä naamiolla, heidän naamionsa on hyvän ihmisen naamio, jonka taakse he peittävät todelliset tunteensa tai tunteettomuutensa. Se, että tällaisia ihmisiä on olemassa ja vieläpä niin paljon, että se ihan puistattaa, on pelottavaa.

Arvosanaksi annan tälle 4/5. Ja teille, jotka pidätte tämän tyyppisistä dekkareista, sanon että Camilla Läckbergin nimi kannattaa todella painaa mieleen! Nämä vähäiset kosketukset, joita minulla on ollut hänen kirjoihinsa, ovat vahvasti vakuuttaneet minut siitä, että haluan ehdottomasti lukea lisää! Joten suosittelen näitä tosissaan muillekin, varsinkin ruotsalaisten dekkareiden ystäville! Lukekaa! ...jos uskallatte!
Jännittäkää! ...ja nauttikaa, olkaa hyvät! 

Tässä lista Camillan Fjällbacka-sarjan kirjoista:
(nimeä painamalla pääset lukemaan takakannen ko. kirjasta. Etsi omasi!) 
 – Jääprinsessa, 2003, suom. 2006
 – Saarnaaja, 2004, suom. 2007
 – Kivenhakkaaja, 2005, suom. 2008
 – Pahanilmanlintu, 2006, suom. 2009
 – Mantelintuoksua lumimyrskyssä, 2006, suom. 2009
 – Perillinen, 2007, suom. 2010
 – Merenneito, 2008, suom. 2011
 – Majakanvartija, 2009, suom. 2012
 – Enkelintekijä, 2011, suom. 2013
 – Leijonankesyttäjä, 2013, suom. 2015

Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä 
Alkuteos: Lejontämjaren
Suomentanut: Outi Menna
Gummerus 2014
440 sivua

-peace & love, and respect to you all-