Viikon 24 lainaus: "Jos naiset olisivat vallassa, olisi(ko) kaikki paremmin?!"

Tällä viikolla olen lukenut Jan Salmisen vuonna 2012 ilmestynyttä Äidinmaa-nimistä kirjaa. Kyseessä on kotimainen dystopia, jonka tapahtumat sijoittuvat noin 100 vuoden päähän nykypäivästä, maahan jossa naiset ovat ottaneet vallan ja miehet, eli koiraat ovat alistettu täysin. Koiraat toimivat orjina, ja suvunjatkamisesta huolehtivat hedelmöitysklinikat, tosin kyllä naiset käyttävät koiraita vielä satunnaisesti seksuaalisten halujensa tyydyttämiseen. Kuitenkin sen jälkeen, kun tarvittava siemenmäärä on kerätty talteen, eli noin 25-vuotiaana, koiraat alistetaan hormonihoidon avulla, joka tekee heidät haluttomiksi, "eläviksi kuolleiksi"... Toki varmuuden vuoksi heidät myös kastroidaan.

"Aviomiehesi kyvyttömyys johtaa, voi olla seurausta sinun kyvyttömyydestäsi alistua."

Tämän viikon lainaus kertoo siitä, kuinka naiset kohtelivat alempiarvoisia koiraita tuossa pelottavassa tulevaisuuden isän... ei kun Äidinmaassamme.

   "Tietä pitkin lähestyi hahmoja, määrätietoisia juoksijoita. Vahdin kenkä rouhaisi hiekkaa, kun hän liikahti lähemmäs.
   "Käännytäänpä sitten."
   Laskimme katseemme. -- Lenkkeilijät pysähtyivät etäämpänä venyttelemään. Minä kuulin heidän puuskutuksensa. Jos olisimme katsoneet heitä läheltä - heidän supistuvia ja taas laajenevia sieraimiaan, heidän raotettuja, huohottavia suitaan ja hikipisaroita, jotka valuivat ohimoilta poskille, kaulalle ja rintojen väliin, heidän jännitettyjä pohkeitaan, pakaroitaan ja käsivarsiaan - mitä me olisimme ajatelleet? Vääriä asioita. Hyökkääviä asioita. Miehen ajatuksia.
   Railo oli kääntänyt selkänsä, kuten minä. -- Hänen käsivartensa lihakset nykivät. Katse oli aivan lyhyt. Hän käänsi päätään, vilkaisi kerran sivulleen ja laski sitten päänsä uudelleen. Vahti huusi "poika", eikä Railo tiennyt, ettei kaikkiin kutsuihin ollut syytä vastata. 
   Toivoin, ettei hän menisi. -- Mutta Railolle hetki oli toisenlainen, täynnä saavuttamattomien asioiden kipua.

   "Hei poika. Tulehan tänne. Tytöt haluavat, että esittäydyt", vahti hihkaisi. Hänen äänensä oli ystävällinen, mutta ohut. Kaikki valheet saivat äänen kuulostamaan ohuelta. Railo ei ymmärtänyt sitä vielä.
   Vahti pyysi Railoa laskemaan housunsa. "Ole nyt reipas poika. Näytä tytöille, mitä sinulla siellä on. Haluathan sinä sitä itsekin. --
   Railo mumisi jotain, mistä en saanut selvää.
   "Minäpä autan", vahti sanoi.
   Vetoketju rahisi, kun Railon housut avattiin. Naiset purskahtivat nauruun, ja nyt Railokin hörähti, niin kuin käynnissä olisi ollut yhteinen, hilpeä iltapäiväleikki. Hän kuullosti pieneltä ja hämmentyneeltä pojalta, juuri sellaiselta kuin oli.
   "Melkoinen karvapehko", eräs lenkkeilijä sanoi. "Ei taida pahemmin ajella alapäätään. Katsokaa, kuinka se aivan kimeltelee hiestä."
   "Ja mikä lemu tuosta mättäästä nousee", toinen nainen sanoi. Kuulin inhon ja huvittuneisuuden hänen äänessään.
   "Sen raiskain on groteskin kookas. Ei pieni ja solakka niin kuin nuorilla pojilla pitäisi olla." -- Railo liikahti, mutta vahti keskeytti hänet. "Anna sepalluksen olla auki. Älä sinä poikakulta välitä meidän puheistamme. Me vitsailemme vain. Kaunis poika sinä olet."
   Hän seisoi paikoillaan liikkumattomana ja sanattomana ja antoi naisten pilkallisten katseiden polttaa.                                                                                                                           
   "Tekisikö sinun mieli?" vahti sanoi. "Haluaisitko katsella tyttöjä vähän?"
   Railo ei vastannut.
   "Ei sinulla ole mitään syytä nolostua. Etkö tahtoisi katsoa heitä?"
   Railo mutisi vaimeasti.
   "Puhu ääneen, poika."
   "Sanoin, ettei sellainen ole sallittua", Railo toisti.
   "No nyt on poikkeustilanne", vahti sanoi. "Täällä ei ole muita näkemässä kuin me, emmekä me kerro kenellekään. Vai mitä, tytöt?"
   "Ei tietenkään."
   "Anna mennä vain", vahti maanitteli. "Katso heitä. Ajattele heidän sääriään ja huuliaan ja rintojaan. Eikö se kutkutakin vähän?"
   Railo epäröi. Tiesin, että antiandrogeenit veivät halut, mutta Railo oli vielä nuori poika, eivätkä lääkeaineet kyenneet täysin tukahduttamaan hänen kehonsa tarpeita ja toiveita.

   "Ajattele heidän kosteita pillujaan."
   Muut naiset hätkähtivät hieman vanhan vahdin karkeaa kielenkäyttöä.
   "Hyvä poika, noin juuri. Juuri noin. Katsokaapa tytöt tätä."
   En nähnyt, mitä tapahtui. En halunnut nähdä. Naiset ähkäisivät. Vahti hohotti. Hänen naurunsa oli lämmin, ja minä vihasin sen sydämellisyyttä, siihen kovettunutta valhetta.
   Oli mahdoton sanoa, mikä äänistä kuului ensimmäisenä. 
   Sähköinen rätinä, niin kuin jää murtuisi hyvin noeasti.
   Railon kiljunta.
   Tai sittenkin vahdin huuto hampaiden läpi: "Etkö saa pidettyä itseäsi kurissa, etkö? Ei tarvita kuin pieni mielikuva, ja sieltä ne koiraanhimot työntyvät." --
   Rätinä loppui, mutta Railon valitus jatkui. Ulosteen ja virtsan löyhkä peitti alleen muut hajut. "Nämä eivät ole kiimassa piehtaroivia navettaeläimiä parempia."

   Visuaalinen seksuaalinen hyökkäys. Siihen rikokseen Railon väitettiin syyllistyneen, jos joku vahtien esinaisista esittäisi kysymyksiä Railon huonosta kunnosta. Hän oli katsonut kielletyllä tavalla. Toiseksi syytekohdaksi tuli tuolloin aina rikollinen kuvittelu. Oikeudenkäyntiä ei tarvittu. Todisteeksi miehen rikoksesta kävi naisen sana." 
                                                                     Rudolf Schlichter: "Untitled" (dominatrix) 1930

Tämä tarina on karu esimerkki siitä, kun valta nousee päähän ja ihmisistä tehdään niin kutsutusti karjaa... Sillä naiset kohtelivat miehiä aivan kuin Hitleri juutalaisia. Kyllähän sen jokainen tietää, että kaikenlainen fundamentalismi on aina tie turmioon, niin kuin tässäkin tarinassa käy... Mielestäni TASA-ARVO kaikkien välillä on avain mahdollisuuksiin maailmassa, tavoittelun arvoinen asia.

Veronica Roth: Outolintu-kirja vs. Divergent-leffa

Mikä: Scifi-trilogia jo lähes tuhoutuneesta maapallosta ja kieroutuneesta yhteiskunnasta, jossa loput ihmiset on jaettu ominaisuuksiensa mukaan seuraaviin rymiin: uskalias, vaatimaton, rehti, sopuisa ja terävä. 
Millainen: Hyvällä tapaa erikoinen, samaistuttava, hämmästyttävä, mietityttävä, pelottava, todellinen, sykähdyttävä, inhimillinen, raaka ja kiinnostava.
Kenelle: Kirjat ja leffat on suunnattu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille.
Mitä mieltä: Ensimmäinen osa edustaa ainakin ihan hyvin tätä genreä.

Veronica Roth loi  melko totuudenmukaisen tulevaisuuden vision ihmiskunnasta, jossa maapallo on lähes tuhoutunut. Jäljelle jääneet ihmiset ovat, voisi sanoa, lähes jalostettuja ja siten jaettu ominaisuuksiensa mukaan viiteen ryhmään: uskaliaat, vaatimattomat, terävät, sopuisat ja rehdit. Näin on eletty "aina", mutta mitä, kun kuvaan astuvat divergentit, eli ihmiset, jotka voivat olla taipuvaisia olemaan enemmän, kuin vain yhteen kategoriaan sopivia. Joita on viime vuosina alkanut ilmaantua entistä enemmän. 

16-vuotiaana kaupungin nuoret tekevät taipumustestin ja valitsevat lopullisen osastonsa. Taipumustestissä Tris saa tietää olevansa itse pelätty divergentti, mutta mitä on olla divergentti? Post-apokalyptisessä maailmassa, jossa ajatus "osasto, ennen verta" on koko kansan motto, ei ole helppo olla erilainen. Tris joutuukin vaikeiden valintojen eteen, kun velvollisuudet ja oma tahto kulkevat ristiin ja hän päättää vaihtaa ryhmää vaatimattomista uskaliaisiin. Eikä se käy kivuttomasti. Trilogian ensimmäinen osa onkin nimeltään "Outolintu".

Kirja vs. Leffa

Heti ensi minuuteista lähtien leffasta välittyi sama fiilis ja tekemisen meininki, kuin kirjasta. Koska luin aikanaan kirjat ennen elokuvia ja tämä on nyt toinen kerta, henkilöt eivät päässeet muotoutumaan leffan mukaan, vaan alkuperäisen fiiliksen mukaan, siihen nähden leffaan valitut näyttelijät vastaavat suht hyvin mielikuvia. Mitä nyt Tris on hieman iso kokoisempi, kuin kirjasta ajattelin. Kirjassa Trisin koosta oli tehty melkoinen numero, leffassa tätä taas ei painotettu lainkaan, joten kirjaa lukemattomalle ei synny samanlaista mielikuvaa. Nimimerkillä. "kuulustelin miestäni myös tästä leffasta". Leffassa oli kuulemma muutenkin ihan suht helppo pysyä kärryillä ja minä jakelin vierestä, vain pientä nippelitietoa silloin tällöin. Suuret erot kirjan ja leffan välillä tulivat vasta lopussa, eivätkä nekään vaikuttaneet ratkaisevasti lopputulokseen.

Leffassa selostettiin heti alussa, että missä mennään ja miksi, sen takia eri ryhmistä ja toimintatavoista oli helppo pysyä kärryillä. Leffan taustamiljöönä toimi post-apokalyptinen Chigago, kirjassa kaupungin nimestä ei mielestäni puhuttu, mutta leffassa se toimii. Muuten leffa mukaili aika pitkälti kirjaa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Mikä leffassa oli huonommin, kuin kirjassa oli ehkä se, että lopussa Trisin ja Neljän suhde meni mielestäni ehkä vähän liian lässyksi, joten se ehkä vähän laski pointseja. Joita muuten kirjalle antaisin jonkun 3,5 - 4/5 ja leffalle tuollaiset 3+/5. IMDb:ssä leffalle oli annettukin 6,7. Mutta vaikka leffan ja kirjan arvosanat ovatkin melko tasaista seiskan ja kasin luokkaa, eivät ne ole kuitenkaan huonoja, vaan edustavat ihan hyvin tätä maailmanlopun genreä. Veronica Rothin visio tulevaisuuden kieroutuneesta yhteiskunnasta ja sen ongelmista ei ole aivan mahdoton ajatus, vaan pirun pelottava!

Nyt aloitin lukemaan kakkososaa trilogiasta ja parin päivän päästä on aika vertailla myös sitä leffaan. Siitä on kuitenkin aikaa, kun olen sen lukenut ja katsonut, että on ihan hyvä verestää muistoja ennen, kuin aloitan kirjoittamaan...

Katso leffan traileri tästä: Divergent Movie Trailer

Kuva: thinglink.com

Kuvassa: Max, Christina, Will, Tris, Neljä, Molly, Eric, Al, Peter ja Tori

Kirjan tiedot: Veronica Roth - Outolintu (1.osa Divergent-trilogiaa), Seven-pokkari, 381 sivua, Kääntäjä: Outi Järvinen.

Leffan tiedot: Divergent 2014, 2h 19min, Ohjaaja: Neil Burger ja pääosien näyttelijät: Shailene Woodley (Tris) ja Theo James (Neljä).

-peace & love, and respect to you all-