M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

Mitä lukea sen jälkeen, kun on lukenut niin hyvän kirjan, että se pysäyttää? Vaikka M.R. Careyn tunnetuimpia käsikirjoituksia ovatkin varmasti Marvelin X-Men ja Fantastic Four, jotka olen toki itsekin nähnyt, silti hänen parhaimmistoonsa pistäisin kirjan, jonka vasta nyt luin, mutta joka veti hiljaiseksi, nimittäin Maailman lahjakkain tyttö. Tämä oli ehdottomasti paras dystopia, jonka olen koskaan lukenut, ja minä olen lukenut kuitenkin kaikki perus-dystopiat, kuten Hunger Gamesit, Divergentit ja muut. Mutta silti, tämä oli jotain muuta, jotain enemmän. 

Alkuperäinen upean näköinen keltainen kansi, kirjan ilmestymisvuodelta 2014. Tosin kirjan suomennos ilmestyi vasta tänä vuonna (2016), ja sen kansikuva on myös tänä vuonna ilmestyneestä elokuvasta:

The Girl with All the Gifts.

"Melanie on erityinen pikkutyttö. Joka aamu aseistautuneet sotilaat sitovat hänet pyörätuoliin ja vievät luokkahuoneeseen. Melanie ymmärtää, että muissa oppilaissa on jotain pahaenteistä. Kun hän huomaa samat oireet itsessään, Melanie kauhistuu. Miksi sotilaat pelkäävät häntä? Ovatko sotilaat oikeassa, onko hän vaarallinen?
(Takakansi)

Kirjan maailma sijoittuu muutamien kymmenien vuosien päähän tulevaisuuteen, jossa tappava virus on levinnyt  ja tuhonnut lähes kokonaan tuntemamme maailman, ja ihmiset ovat kuolleet lähes sukupuuttoon. Tai ei. Tuntemamme homo sapiens on kuollut lähes sukupuuttoon. Uusi sukupolvi on jo syntymässä, mutta me emme sitä vielä myönnä, ja tietenkin haluaisimme säilyttää maailman ennallaan... Silloin kolmisenkymmentä vuotta aiemmin maailmaan levisi virus, joka ns. tappoi siihen sairastuneet ihmiset tuhoamalla heidän aivonsa, ja jättäen jäljelle vain aistit ja hirmuisen nälän. Nälän, jonka tyydyttämiseksi kelpasivat niin linnut, kissat, kuin ihmisetkin... Tuo tappava virus on äärimmäisen helposti tarttuva, ja se on muuttanut siihen sairastuneet ihmiset zombeiksi, joita hyvästä syystä kutsutaankin nälkäisiksi.

Kirjan päähenkilö on noin kymmenen vuotias Melanie, joka on kasvanut koko elämänsä, tai niin kauan kuin voi muistaa, sotilastukikohdassa, jossa hänellä ei saa olla läheisiä kontakteja toisten oppilaiden tai opettajiensa kanssa. Kaikki tuntuvat pelkäävän häntä, ja ainoastaan heidän opettajansa neiti Justineau tuntuu välittävän Melaniesta tai muistakaan lapsista. Aamuisin, kun häntä sidotaan tuoliin, Melanie saattaa vitsinä sanoa ettei hän pure, mutta kukaan ei koskaan naura, vaan sotilaat kavahtavat aina kuin ruttoa, eikä Melanie ymmärrä miksi he niin pelkäävät häntä. Hänen maailmansa koostuu vain hänen sellistään ja heidän luokkahuoneestaan, jossa heille opetetaan kaikkea antiikin kreikan myyteistä maantietoon, Melanie onkin luokkansa paras oppilas. Välillä oppilaita viedään käytävän päädyssä olevasta ovesta tohtori Caldwellin luokse tutkittavaksi, eivätkä he enää palaa luokkaan tai selleihinsä. Ehkä heidät siirretään toiselle luokalle, Melanie ajattelee, kunnes hänet itsensä viedään tohtorin tutkittavaksi... Juuri silloin myös survivalit hyökkäävät tukikohtaan ja neiti Justineau syöksyy pelastamaan Melanieta tohtori Caldwellin leikkauspöydältä. Yhdessä he yrittävät päästä pakoon tukikohdasta, josta pakeneminen ei olekaan niin helppoa. Onneksi komentaja Parks löytää heidät ajoissa, ja yhdessä he lähtevät matkalle kohti Majakkaa, joka on nykyisen Englannin ainoa kaupunki. Muut kaupungit ovatkin nälkäisten tai lain ulkopuolella elävien survivalien hallussa.  Matkan varrella Melaniellekin alkaa valjeta, että mistä hän on lähtöisin... Kirjan loppu pääsee silti yllättämään, vaikkei sen pitäisi, mutta jotenkin se haikeus ja toivottomuus, tai ehkä uusi alku ja toivo, on juuri sellainen mitä harvoin näkee kirjallisuudessa... No lukekaa itse.

Tämä kirja kertoi tuntemamme maailman ja ihmiskunnan viimeisistä minuuteista, ja niin kuin jo aiemmin mainitsinkin, että se oli ehdottomasti paras dystopia, jonka olen tähän mennessä lukenut. Odotukseni olivat melko matalalla, sillä lukemieni dystopioiden, sekä zombitarinoiden taso on ollut melko vaihteleva, mutta tämä yllätti erittäin positiivisesti. Luin tämän hieman reilussa päivässä, sillä kirja piti otteessaan ihan ensimmäisiltä sivuilta lähtien, ja mielummin luin kuin nukuin. Kirja on alunperin ilmestynyt jo vuonna 2014, mutta sen suomennettu versio tuli vasta tänä vuonna, nyt kun siitä on juuri tullut elokuvakin. Aion tietenkin katsoa myös kyseisen leffan, sillä tämä kirja sai odottamaan lisää, mutta kirjalle on kuitenkaan tuskin tulossa jatkoa, vaikka monesti olemmekin tottuneet lukemaan näitä trilogioina tms. Joten tuo leffa saa nyt sitten täyttää pahimman nälän... Tämän kirjan sain arvostelukappaleena LIKEltä, mutta olisin toki ostanut sen muutenkin, mieluiten kirpparilta, mutta myös jos olisin nähnyt siitä pokkariversion ärrällä tai bongannut sen alennusmyynnistä, joten sama lopputulos...

Arvosanaksi annan tälle täydet 5/5. Sillä varsinkin heti kirjan loputtua jälkimainingit olivat haikeat, mutta täydet. Jäin myös toivomaan lisää, vaikka kirja päättyikin niin, että lisää on tuskin odotettavissa... sääli. Mutta tätä suosittelen mielellään myös muille. Eli jos pidät dystopioista, lue tämä. Jos pidät maailmanlopun meiningistä, lue tämä. Jos pidät ylipäätänsä hyvistä kirjoista, niin lue tämä!

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö
Alkuteos: The Girl with All the Gifts (2014)
Kustantaja: LIKE Kustannus Oy (2016)
407 sivua. 

Chekkaa myös mitä muita LIKEn kirjoja olen lukenut: Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet

-peace & love, and respect to you all-

Lars Kepler: Vainooja

Nyt olen palannut taas takaisin ruotsalaisten dekkareiden pariin... Ensimmäisenä nappasin käteeni Lars Keplerin Vainoojan, vuodelta 2014. Lars Keplerin nimen takaa löytyy ruotsalainen pariskunta, nimeltä Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril, ja varmaankin tuo Coelhon nimi on aiheuttanut melkoisen kohun aikanaan, sen tultua julki.

"Poliisille lähetetään linkki Youtube-videoon, jolla esiintyy salaa kuvattu nainen. Seuraavana päivänä aviomies löytää hänet raa'asti murhattuna. Sitten saapuu toinen video. Tapausta ryhtyy tutkimaan kuolleeksi uskotun Joona Linnan tilalle tullut komisario Margot Silverman. Hän on varma, että aviomies on nähnyt rikospaikalla jotakin. Paha sokkitila estää kuitenkin miehen puhuttamisen, ja apuun kutsutaan hypnotisoija Erik Maria Bark. Se, mitä transsiin vaivutettu mies paljastaa, saa kuitenkin Erikin mielenrauhan järkkymään. Kaiken takana saattaa olla hänen uransa pahin virhe. Virhe, jonka tunnustaminen maksaa hänelle kaiken."
(Takakansi)

Tukholman lähiöissä hiippailee sarjamurhaaja, joka vainoaa uhrejaan ja kuvaa heitä salaa ikkunan takaa. Sitten kun hän on valmis toimimaan, hän lähettää videon poliisille samalla, kun painelee itse uhrinsa kotiin. Hänen tapansa murhata on erittäin brutaali, sillä hän tuhoaa heidän kasvonsa - heidät itsensä - kokonaan, ja kuoltuaan hän asettelee heidät sopivaan asentoon. Etsivät Margot Silverman ja Adam Youssef metsästävät murhaajaa läpi orgioiden, kirkkojen ja polleluolien. Apunaan heillä on psykiatri Erik Maria Bark ja "kuolleista palannut" Joona Linna. Suomalaissyntyinen Joona Linna on jo ennestään tuttu Keplerin kirjoista. Hän oli aiemmin - hyvästä syystä - joutunut lavastamaan kuolemansa, mutta voi nyt viimein asian selvittyä palata turvallisesti takaisin maisemiin. Saatuaan kuulla, että Joona on asunnoton ja huonossa kunnossa, Erik ottaa hänet luokseen asumaan, sillä he olivat ystäviä jo ennen Joonan katoamista. Nykyinen Joona Linna on kuitenkin kuin vain haamu entisestä miehestä, eivätkä kaikki suhtaudu yhtä suopeasti hänen paluuseensa, onneksi hänellä on kuitenkin vielä ystäviä poliisissa ja Margot antaa hänen auttaa heitä epävirallisesti. 

Erik taas on erikoistunut hypnotisointiin ja toiminut poliisin apuna aiemminkin. Yhdeksän vuotta aiemmin oli tapahtunut samantyylinen murha, josta tuolloin tuomittiin heroinistipappi Rocky Kyrklund, joka ei koskaan myöntänyt - eikä sen puoleen kiistänytkään - tekoaan. Sillä pakomatkalla ollessaan hän joutui autokolariin ja sai vakavan aivovamman, joka on suuresti vaikuttanut hänen muistiinsa. Silloin yhdeksän vuotta aiemmin, Erik teki päätöksen, joka pohjautui enemmän hänen tunteisiinsa, kuin faktoihin, ja joka oli viiminen niitti siihen, että Rocky tuomittiin murhasta. Mutta nyt alkaakin vaikuttaa siltä, että Rocky voisikin olla syytön ja jos kyseisen hoitovirhe tulisi julki, Erik voisi menettää työpaikkansa ja arvotetun asemansa. Rockyn muisti ei kuitenkaan toimi kunnolla, joten hän uskoo olevansa suhteellisen turvassa. Varsinkin, kun Rockyn hypnoosissa kertomat muistot - joiden ei pitäisi mennä sekaisin unien kanssa - vaikuttavat niin sekavilta ja hirveiltä, että niiden uskoo juontavan juurensa painajaisista. Mutta pian Erik saa huomata, että murhaajan uhrit ovat hänelle tuttuja naisia... Heroinistipappi Rocky puhuu aina likaisesta saarnaajasta, jota Erik ja Joona lähtevät jäljittämään mitä hämärimmistä paikoista.

Hypnoosista oli kiinnostava lukea lisää, sillä se on kuitenkin sellainen hoitomenetelmä, joka kiinnostaa kaikkia ja josta en liiaksi tiedä. Muuten tämä oli sellainen peruskova dekkari, tosin loppu lässähti mielestäni hieman liikaa, niin kuin dekkareilla on toisinaan tapana tehdä. Mielestäni syitä ja seurauksia olisi voitu miettiä ja kertoa hieman enemmän tai ne olisivat voineet olla hiukkasen paremmat. Mutta kyllä tämän nyt tietenkin ainakin sen kerran lukee, sillä ilman lopun pientä lässähdystä kirja oli todella hyvä. Tosin en voi vielä varmaksi sanoa, että jätänkö kirjan hyllyyn vai pistänkö kiertoon. Olen lukenut Lars Kepleriltä aiemmin Nukkumatti nimisen kirjan, jonka perusteella luin tämänkin, ja aion lukea myös muutkin Keplerin dekkarit, että ei tämä ainakaan päässyt lannistamaan sitä fiilistä. Ja koska Nukkumatti löytyy hyllystä, niin en usko, että viitsin tästäkään luopua... Ruotsista on muutenkin virrannut viime vuosina ihan pirun kovia dekkareita, ja voisinkin melkein väittää Ruotsin olevan yksi johtavista dekkari-maista. Ruotsalaisilla on siis aivan sairas mielikuvitus! 

INFO-ISKU! Kirjan alussa oli hyvä info-isku... "Sana "stalker" tunnetaan jo 1700-luvun alusta. Alun alkaen se tarkoitti kulkuria tai metsästäjää. Nykyään stalkkeri on ihminen jolla on voimakas vainoamisen tarve, sairaalloinen pakkomielle varjostaa toista ihmistä. Lähes kymmenen prosenttia väestöstä on joskus elämässään joutunut jonkinlaisen stalkkauksen kohteeksi." Ajattelin, että kyseinen teksti olisi Wikipediasta, joten menin sinne lukemaan lisää stalkkauksesta, ja sain tietää, että vainoaminen on ollut Suomessa rikos vasta vuoden 2014 alusta. Intersting!

Mitä muut kirjabloggaritoverit ovat tästä kirjasta kirjoittaneet: Rakkaudesta kirjoihin blogin Annika ja Kirjasähkökäyrän Mai Laakso.

Lars Kepler: Vainooja, 2015
Alkuperäisteos: Stalker, 2014
Kustantaja: Tammi, yhteistyössä Bonnier Books Finland (Bon-pokkarit)
617 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

Max Manner: Bandiitti [2014]

Luin juuri suomalaisen rikollisjärjestöistä kertovan dekkarin nimeltä "Bandiitti", joka on Max Mannerin tuotantoa. Kyllähän tuo nimikin jo kertoo, että kyseessä on liivijengeistä kertova kirja, ja juuri siksi sen valitsinkin. Sillä minusta on aina kiva saada tietää lisää erilaisista asioista ja kun löysin tämän pokkarin kirpparilta alle eurolla, herätti se kiinnostukseni, sillä tämän tietopaketin ostaminen ei paljoa lompakkoa verottanut. Luen aina mielummin fiktiivisiä kirjoja, kuin tietokirjoja, sillä romaaneista saa tarinan ohella paljon tietoa eri aiheista, kuten eri aikakausista, historiasta ja maista, sekä toisinaan ihan oikeista historian henkilöistäkin. Tämän kirjan valitsinkin juuri siksi, että kyllähän se nyt on dekkareiden ystävän mielenkiinnon herättänyt, että millaisia ne mootoripyöräjengit oikeasti ovat. Tosin tämä kirja ei vastannut aivan odotuksiani ja jäi jopa yllättävän köykäiseksi niin tiedon, kuin jännityksenkin suhteen. 

"99% motoristeista on kunnollisia ja lainkuuliaisia moottoripyöräilijöitä. Me olemme se 1%."
Suurin piirtein, jotenkin näin kuuluu Helvetin Enkeleiden motto.

Kuvassa kirjan etukansi, kuvan lainasin Max Mannerin omilta kotisivuilta, maxmanner.com:sta. Thanks!

"Vuosisadan järkyttävin jouluaatto taltioituu Turussa suoraan tv-lähetykseen, kun Brinkkalan talon pihamaalla kajahtaa kaksi laukausta. Koko Suomi pukeutuu mustaan.
Kilpajuoksu kuoleman kanssa alkaa, kun Turkuun kotiutunut Stein Storesen tempautuu tapahtumien keskipisteeseen. Tilanne kärjistyy henkilökohtaiseksi, kun Espanjasta Ranskan ja Saksan kautta levittäytyvä rikollinen moottoripyöräjengi etsii jalansijaa pohjolasta."
(Takakansi) 

Bandiitti, joka on suora synonyymi lainsuojattomalle tai rosvolle, on suht perinteinen suomalainen dekkari, jonka pääosassa on Norjassa aiemmin poliisina ja yksityisetsivänä toiminut, kovia kokenut ja tuurijuoppouden kanssa tasapainotteleva Stein Storesen, jonka esikuvana on melko varmasti toiminut norjalaisen Jo Nesbøn Harry Hole. 

Kirjassa Suomeen on rantautumassa Desperados-niminen moottoripyöräjengi, joka etsii itselleen sopivaa tukikohtaa ja löytääkin sen Paimiosta, suht läheltä Turkua.  Desperados toimii suht samoilla säännöillä, kuin esimerkiksi Helvetin Enkelit ja muut tunnetut liivijengit. Joihin pyrkivät jäsenet otetaan ensin kokelaiksi, jonka jälkeen heidän pitää todistaa arvonsa, mahdollisesti pariinkin otteeseen päästäkseen täysivaltaiseksi jäseneksi. Tämä tarkoittaa yleensä murhaa tai pirun isoa ryöstöä, huumekauppaa yms. Näin he osoittavat olevansa valmiita myös koviin otteisiin ja pistämään jengin, mm. vapautensa tai henkensäkin edelle. Ja ilmeisesti se ryhmähenki ja toiminta, sekä mahdollinen arvojärjestyksessä kohoaminen niissä kai kiehtookin, niihin pyrkiviä ihmisiä. 

Kun Desperados oli löytänyt hyvät kerhotilat Turun lähistöltä, piti heidän myös todistaa muille jengeille, että heiltäkin löytyy munaa, ja kun vielä samaan aikaan ryhmään pyrkii uusia jäseniä, alkaa rikollisaalto ja raakojen murhien sarja. Jotka lopulta sotkevat Stein Storeseninkin suunnitelmat, elämän, sekä parisuhteen, sillä yksi murhista menee sen verran henkilökohtaiseksi, ettei hän voi enää jäädä vain sivusta seuraajaksi, vaan päättää lopultakin suostua KRP:n työtarjoukseen ja soluttautua jengiin. Mutta Storesen tekee sen omilla ehdoillaan, sillä hän on hahmona hieman samanlainen "yksinäinen susi", kuin luultavimmin esikuvansa Harry Holekin. Tässä kohtaa juoni on vielä ihan menevä ja Mannerin kirjoitustyylistä ei olekaan sinäänsä mitään valitettavaa, mutta luulisi, että luvassa olisi toimintaa ja jännitystä, sekä toisinaan jopa kuumat paikat. Ne jäävät kuitenkin puolitiehen ja asiat sujuvat ehkä vähän liiankin sujuvasti ja ennen kaikkea nopeasti, joka estää sen, ettei aiheesta saada irti täysiä tehoja, vaan kirja jää harmillisen vajaaksi. Lopussa kyllä yritetään vielä kikkailla, monista dekkareista tyypillisillä viime hetken juonenkäännöksillä, mutta sekään ei, harmi kyllä, ole mitenkään kummoista tai uskottavaa.

Tämä oli ensimmäinen lukemani Max Mannerin kirja ja se ei ikävä kyllä tehnyt kummempaa vaikutusta. Tässä olisi ollut aineksia ihan oikeasti kunnolliseen ja hyvään dekkariin, mutta silti se vain jäi jotenkin ärsyttävän löyhäksi ja helpoksi. Vaikka aihe, sekä henkilöhahmot olivatkin melko hyviä ja kiinnostavia, jäivät tiedot silti vajaiksi ja pinnallisiksi, sekä monet tapahtumat epäuskottaviksi ja hieman tylsiksi tai jopa tavallaan tyhmiksi. Ja vaikka tässä on tullut luettua vaikka minkälaista dekkaria, niin ei tämä vetänyt vertoja oikein millekään niistä, mitä nyt äkkiseltään tulee mieleen. Ja se jäi kyllä todella harmittamaan, sillä olen kuullut, että Max Mannerilta olisi tullut joitain oikeastikin parempia, Stein Storesenin poliisiseikkailuja, mutta tämän jälkeen kynnys tarttua niihin nousi kyllä melko korkeaksi. Vaikka ei tämä toki nyt huonoinkaan lukemani dekkari varmasti ole, mutta tulevaisuus näyttää, tutustunko Max Mannerin tuotantoon enää toiste.

Antaisin tälle arvosanaksi jotakuinkin 2,5 / 5.

Max Manner: Bandiitti
Crime Time-pokkari, vuodelta 2014.
351 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

Veronica Roth: Outolintu-kirja vs. Divergent-leffa

Mikä: Scifi-trilogia jo lähes tuhoutuneesta maapallosta ja kieroutuneesta yhteiskunnasta, jossa loput ihmiset on jaettu ominaisuuksiensa mukaan seuraaviin rymiin: uskalias, vaatimaton, rehti, sopuisa ja terävä. 
Millainen: Hyvällä tapaa erikoinen, samaistuttava, hämmästyttävä, mietityttävä, pelottava, todellinen, sykähdyttävä, inhimillinen, raaka ja kiinnostava.
Kenelle: Kirjat ja leffat on suunnattu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille.
Mitä mieltä: Ensimmäinen osa edustaa ainakin ihan hyvin tätä genreä.

Veronica Roth loi  melko totuudenmukaisen tulevaisuuden vision ihmiskunnasta, jossa maapallo on lähes tuhoutunut. Jäljelle jääneet ihmiset ovat, voisi sanoa, lähes jalostettuja ja siten jaettu ominaisuuksiensa mukaan viiteen ryhmään: uskaliaat, vaatimattomat, terävät, sopuisat ja rehdit. Näin on eletty "aina", mutta mitä, kun kuvaan astuvat divergentit, eli ihmiset, jotka voivat olla taipuvaisia olemaan enemmän, kuin vain yhteen kategoriaan sopivia. Joita on viime vuosina alkanut ilmaantua entistä enemmän. 

16-vuotiaana kaupungin nuoret tekevät taipumustestin ja valitsevat lopullisen osastonsa. Taipumustestissä Tris saa tietää olevansa itse pelätty divergentti, mutta mitä on olla divergentti? Post-apokalyptisessä maailmassa, jossa ajatus "osasto, ennen verta" on koko kansan motto, ei ole helppo olla erilainen. Tris joutuukin vaikeiden valintojen eteen, kun velvollisuudet ja oma tahto kulkevat ristiin ja hän päättää vaihtaa ryhmää vaatimattomista uskaliaisiin. Eikä se käy kivuttomasti. Trilogian ensimmäinen osa onkin nimeltään "Outolintu".

Kirja vs. Leffa

Heti ensi minuuteista lähtien leffasta välittyi sama fiilis ja tekemisen meininki, kuin kirjasta. Koska luin aikanaan kirjat ennen elokuvia ja tämä on nyt toinen kerta, henkilöt eivät päässeet muotoutumaan leffan mukaan, vaan alkuperäisen fiiliksen mukaan, siihen nähden leffaan valitut näyttelijät vastaavat suht hyvin mielikuvia. Mitä nyt Tris on hieman iso kokoisempi, kuin kirjasta ajattelin. Kirjassa Trisin koosta oli tehty melkoinen numero, leffassa tätä taas ei painotettu lainkaan, joten kirjaa lukemattomalle ei synny samanlaista mielikuvaa. Nimimerkillä. "kuulustelin miestäni myös tästä leffasta". Leffassa oli kuulemma muutenkin ihan suht helppo pysyä kärryillä ja minä jakelin vierestä, vain pientä nippelitietoa silloin tällöin. Suuret erot kirjan ja leffan välillä tulivat vasta lopussa, eivätkä nekään vaikuttaneet ratkaisevasti lopputulokseen.

Leffassa selostettiin heti alussa, että missä mennään ja miksi, sen takia eri ryhmistä ja toimintatavoista oli helppo pysyä kärryillä. Leffan taustamiljöönä toimi post-apokalyptinen Chigago, kirjassa kaupungin nimestä ei mielestäni puhuttu, mutta leffassa se toimii. Muuten leffa mukaili aika pitkälti kirjaa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Mikä leffassa oli huonommin, kuin kirjassa oli ehkä se, että lopussa Trisin ja Neljän suhde meni mielestäni ehkä vähän liian lässyksi, joten se ehkä vähän laski pointseja. Joita muuten kirjalle antaisin jonkun 3,5 - 4/5 ja leffalle tuollaiset 3+/5. IMDb:ssä leffalle oli annettukin 6,7. Mutta vaikka leffan ja kirjan arvosanat ovatkin melko tasaista seiskan ja kasin luokkaa, eivät ne ole kuitenkaan huonoja, vaan edustavat ihan hyvin tätä maailmanlopun genreä. Veronica Rothin visio tulevaisuuden kieroutuneesta yhteiskunnasta ja sen ongelmista ei ole aivan mahdoton ajatus, vaan pirun pelottava!

Nyt aloitin lukemaan kakkososaa trilogiasta ja parin päivän päästä on aika vertailla myös sitä leffaan. Siitä on kuitenkin aikaa, kun olen sen lukenut ja katsonut, että on ihan hyvä verestää muistoja ennen, kuin aloitan kirjoittamaan...

Katso leffan traileri tästä: Divergent Movie Trailer

Kuva: thinglink.com

Kuvassa: Max, Christina, Will, Tris, Neljä, Molly, Eric, Al, Peter ja Tori

Kirjan tiedot: Veronica Roth - Outolintu (1.osa Divergent-trilogiaa), Seven-pokkari, 381 sivua, Kääntäjä: Outi Järvinen.

Leffan tiedot: Divergent 2014, 2h 19min, Ohjaaja: Neil Burger ja pääosien näyttelijät: Shailene Woodley (Tris) ja Theo James (Neljä).

-peace & love, and respect to you all-