Viikon 1 lainaus - [Rakkaus!] Dan Brown: Alku

Viikon 1 lainaus sopii hyvin tämän hetkiseen etsivään elämääni... 

"Rakkaus ei ole rajallinen tunne.

Sitä ei ole jaettavaksi vain jokin tietty määrä.

Sydämmemme luo rakkautta sitä mukaa kuin sitä tarvitaan."

(Dan Brown - Alku s. 441)

Minusta tämä olisi hyvä sisäistää, kaikkien. Rakkaus on elämän pylväistä ensimmäisiä!

Sanotaan, että perus Dan Browni; eli jännitystä, kiihkeetä meininkiä, kaunis nainen ja elämän perimmäisiä kysymyksiä, sekä salaliittoteorioita, tietenkin! Eli tottakai minä annan Brownille täydet pojot: vitosen!!!

Rock of Ages [Domino-teatteri, Turku]

Sex, drugs and rock 'n' roll!

Rock of Ages oli ehdottomasti paras näkemäni musikaali! Okei, se oli ehkä myös kolmas näkemäni musikaali, joten sillä ei ole kovinkaan paljon kilpailijoita, muttei se laske tämän kokemuksen arvoa, vaan sanoisin sen silti pysyvän mielessä mukavasti ja kauan. Nimittäin rastat tutisivat päässäni aivan alusta asti, kun nyökyttelin menemään musiikin tahtiin. Bändi oli pirun kova, naiset muodokkaita ja kauniita, sekä miehet tietenkin komeita. Näimme millaista se meininki oli Losissa, Sunset Stripillä 80-luvulla ja kuulimme tietenkin sen aikakauden kovimmat hitit, kuten mm. I Wanna Rock, The Final Countdown, Here I Go Again ja Wanted Dead or Alive.

"Musikaali Rock of Ages kertoo kahdesta nuoresta, jolla on suuret unelmat. Rocktähteydestä haaveileva Drew ja näyttelijänuraansa aloitteleva Sherrie kohtaavat toisensa Los Angelesin Sunset Stripillä. Mutta mikä on showbisneksessä menestymisen hinta? Tai toisaalta - mitä ihmeen väliä sillä on, niin kauan kuin musiikki soi ja baari on auki?!"

(Esittely Domino-teatterin sivuilta)

Vaikka kyseessä olikin perin tyypillinen nainen tapaa miehen -> he rakastuvat -> tulee ongelmia -> jompi kumpi saa AHAA-elämyksen ja juoksee toisen perään -> ja niin he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti -tarina, mukana oli anarkiaa ja hyvää meininki ja musiikki. Koko kokemus oli niiiin positiivinen ja fiilis loistava koko illan esityksen jälkeen, että nyt sitä vasta kunnolla tajusikaan, että kuinka rankka ja raadollinen se muutamaa päivää aiemmin näkemämme näytelmä Kissa kuumalla katolla todellisuudessa olikaan! Turun Domino-teatteri oli muutenkin mukavampi kuin Logomo-teatteri, jonka kovista penkeistä kärsimme ollessamme katsomassa tuota aiempaa näytelmää. Dominossa taas fiilis oli katossa ja yleisö otettiin huomioon alusta asti, taputimme mukana ja huusimme YEAH!, sekä tutustuimme vieressä istujiin. Näin, että kaikilla muillakin oli hyvä fiilis yleisössä ja näytöksen jälkeen se erittäin positiivinen fiilis säilyi vielä pitkän aikaa! Tällä kertaa olimme myös ostaneet ohjelmalehtisen, josta olikin paljon hyötyä. Joten edelleen suosittelen kaikille joille teatteri on vielä yhtä valloittamaton alue kuin itselleni, että ohjelmalehtiseen kannattaa sijoittaa, vaikkei se tuntuisikaan kovin tärkeältä, se auttaa kuitenkin pääsemään paremmin sisälle näytelmään.

Tätä musikaalia suosittelen kaikille! Olet sitten tuttu teatterin ja varsinkin musikaalien kanssa tai et, niin kuin minä, tästä musikaalista saa silti paljon irti ja se hyvä fiilis, joka esityksen jälkeen oli säilyi kauan. Itselleni tämä oli niin positiivinen kokemus, että aion kyllä jatkossakin jatkaa teatterissa käymistä, enkä aio enää vältellä musikaalejakaan, vaikka aiemmin ajattelin etteivät ne olisi niin minun juttuni. Tämä kokemus muutti mielipiteeni ylösalaisin ja erityiskiitokset haluaisinkin vielä antaa pirun kova ääniselle mimmille, eli Pauliina Saariselle, sekä muuten erittäin hyvälle bändille. Ohjauksesta huolehti jo monista elokuvistakin tunnettu Mikko Kouki ja alunperäinen käsikirjoitus on Chris D'Arienzon käsialaa. 

Arvosana tälle koko kokemukselle on tällä kertaa helppo antaa, ei epäilystäkään 5/5.

Rock of Ages, Domino-teatteri Turku. Esityksen kesto 2h 30min (sis. väliajan 20 min.)

Ohjaaja: Mikko Kouki

Käsikirjoitus: Chris D'Arienzo ja suomennoksesta huolehti Teemu Kaskinen

Rooleissa: Mikael Saari (Drew Boley), Anna Victoria Eriksson (Sherrie Christian), Aki Louhela (Lonny Barnett), Veeti Kallio (Stacee Jaxx), Mika Kujala (Dennis Dupree), sekä monia muita kovia näyttelijöitä.

Bändi: Ville Vihko (kapellimestari, keyboards), Juha Keskinen (kitarat), Antti Kajan (basso), Antti Karhumaa (kitarat), Hannes Pirilä (rummut)

Käyttämäni kuvat ovat Turun kaupunginteatterilta, ottanut Otto-Ville Väätäinen.

-peace & love, and respect to you all-

Alan Bradley: Piiraan maku makea [Flavia de Luce-dekkarisarja #1]

Olen monesti lukenut kirjabloggaritovereiltani, että tämä Alan Bradleyn salapoliisisarja, joka kantaa pääosahahmonsa Flavia de Lucen nimeä, kannattaisi lukea, ja siksi se löytyykin myös satakirjaa-listastani. Joten nyt kun luin vielä takakannesta, että tarina on kuin tehty niille, jotka eivät koskaan kasvaneet yli Viisikoista, jätin samantien kaikki muut lukemiseni kesken ja aloitin siltä istumalta lukemaan tätä ensimmäistä Flavia de Lucea, nimeltä Piiraan maku makea. Tässä blogia kirjoittaessa on nimittäin tullut muutaman kerran hyvin nostalgisesti mieleen juuri mm. Viisikot ja olen jo hetken muutenkin kaivannut sellaista Neiti Etsivä-meininkiä, joten ensimmäinen Flavia de Luce täytti kaikki odotukseni, se oli kuin nakutettu minulle. 

"Eletään vuotta 1950. Flavia de Luce asuu leski-isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa suvun rapistuvassa kartanossa Buckshawissa Englannin maaseudulla. Flavia rakastaa kemiaa ja salamähkäisten arvoitusten ratkomista. Siskojaan hän vihaa.

Eräänä päivänä kartanolta löytyy kuollut lintu, jonka nokkaan on tökötty ikivanha postimerkki. Kun Flavia sitten kohtaa kurkkupenkissä kuolleen miehen, on selvää, että linnunraato oli mitä huonoin enne. Poliisin saapuessa Buckshawiin Flavia päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ratkaista arvoituksen omin neuvoin. Kenen kanssa isä riiteli työhuoneessaan myöhään illalla? Kuka tai mikä on Ulsterin kostaja? Ja kuka kumma söi palasen rouva Mulletin vaniljapiiraasta?

(Takakansi)

Yleisesti ottaen, viime aikoina lukemani dekkarit ovat olleet aika himskatin raakoja, että kaipasinkin jo jotain kevyempää, erilaista, joten siihen väliin sainkin juuri oikeaan aikaan tämän ensimmäisen osan Flavia de Lucea. 11-vuotias, näsäviisas Flavia muistutti minulle, että kuinka viisaita lapset voivatkaan olla! Muistin myös, että pienenä, juuri Flavian ikäisenä, oli hirveä halu ajautua seikkailuun ja leikkiä salapoliisia. Sitä yritti muuttaa vaikka minkälaiseksi mysteeriksi ihan arkisiakin asioita, seurattiin, tai siis yritettiin seurata, vaikka mitä jälkiä metsässä. Lähimmäksi seikkailua pääsimme, kun kuulimme radiosta ilmoituksen kadonneesta koirasta, jonka olimme juuri nähneet. "Jäljitimme" koiraa pitkin maita ja mantuja, tosin emme sitä koskaan löytäneet. Onneksi kuulimme myöhemmin, että koira oli päässyt turvallisesti kotiin. Ehkä hieman lapsellista, mutta olisihan se ollut hienoa, jos me olisimme sen sinne palauttaneet.

Piiraan maku makea oli myös siinä mielessä erilainen, että tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Englantiin, eivätkä nykypäivään. Kyseinen aikakausi on vain plussaa ja tuntuukin ettei tähän päivään saisi edes kunnon seikkailua sijoitettua. Hmm, tämä ajatus vaatii kyllä vielä hieman syvempää tutustumista nykypäivän seikkailuihin... Anyway, oli kiva lukea juuri tällaista seikkailu-tyyppistä murhamysteeriä, joka toki kuuluu dekkari-genreen, mutta koska viime aikoina dekkarit ovat vain raaistuneet niin, luokittelisin tämän murhamysteeriksi, josta saa jo valmiiksi hieman kevyemmän fiiliksen. Flavia ottaakin oppia esikuvaltaan Sherlock Holmesilta ja hänen etsivän-, sekä kemiantaitonsa tekisivät varmasti vaikutuksen jopa häneen. Ainakin ne vaikuttivat minut niin, että haluan lukea ehdottomasti loputkin Flavia seikkailut. Sillä oli oikeasti kiva olla 11-vuotiaan Flavian matkassa, joka suhi pyörällä tutkimassa erilaisia johtolankoja, ja vaikka Flavia onkin vasta yksitoista, en silti koe sitä rajoittavana tai että kirja olisi vain nuorten, kyllä Flavian seikkailut ovat kaikenikäisille... Tiedä vaikka sitä lukisi vielä Viisikotkin uudelleen joku päivä.

Arvosana oli tällä kertaa piece of cake ja Piiraan maku makea saa pyöreät 5/5.

Alan Bradley: Piiraan maku makea¨(2009)
The Sweetness at the Bottom of the Pie, (tässä esimerkki kunnollisesta kirjan nimestä!)
Kustantaja: Bazar
Arvostelukappale
389 sivua.


Chekkaa myös seuraavat murhamysteerit:

Lyons: Kuolema korjaa kokit 
P.D James: Usko ja epäilys

-peace & love, and respect to you all-

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

Mitä lukea sen jälkeen, kun on lukenut niin hyvän kirjan, että se pysäyttää? Vaikka M.R. Careyn tunnetuimpia käsikirjoituksia ovatkin varmasti Marvelin X-Men ja Fantastic Four, jotka olen toki itsekin nähnyt, silti hänen parhaimmistoonsa pistäisin kirjan, jonka vasta nyt luin, mutta joka veti hiljaiseksi, nimittäin Maailman lahjakkain tyttö. Tämä oli ehdottomasti paras dystopia, jonka olen koskaan lukenut, ja minä olen lukenut kuitenkin kaikki perus-dystopiat, kuten Hunger Gamesit, Divergentit ja muut. Mutta silti, tämä oli jotain muuta, jotain enemmän. 

Alkuperäinen upean näköinen keltainen kansi, kirjan ilmestymisvuodelta 2014. Tosin kirjan suomennos ilmestyi vasta tänä vuonna (2016), ja sen kansikuva on myös tänä vuonna ilmestyneestä elokuvasta:

The Girl with All the Gifts.

"Melanie on erityinen pikkutyttö. Joka aamu aseistautuneet sotilaat sitovat hänet pyörätuoliin ja vievät luokkahuoneeseen. Melanie ymmärtää, että muissa oppilaissa on jotain pahaenteistä. Kun hän huomaa samat oireet itsessään, Melanie kauhistuu. Miksi sotilaat pelkäävät häntä? Ovatko sotilaat oikeassa, onko hän vaarallinen?
(Takakansi)

Kirjan maailma sijoittuu muutamien kymmenien vuosien päähän tulevaisuuteen, jossa tappava virus on levinnyt  ja tuhonnut lähes kokonaan tuntemamme maailman, ja ihmiset ovat kuolleet lähes sukupuuttoon. Tai ei. Tuntemamme homo sapiens on kuollut lähes sukupuuttoon. Uusi sukupolvi on jo syntymässä, mutta me emme sitä vielä myönnä, ja tietenkin haluaisimme säilyttää maailman ennallaan... Silloin kolmisenkymmentä vuotta aiemmin maailmaan levisi virus, joka ns. tappoi siihen sairastuneet ihmiset tuhoamalla heidän aivonsa, ja jättäen jäljelle vain aistit ja hirmuisen nälän. Nälän, jonka tyydyttämiseksi kelpasivat niin linnut, kissat, kuin ihmisetkin... Tuo tappava virus on äärimmäisen helposti tarttuva, ja se on muuttanut siihen sairastuneet ihmiset zombeiksi, joita hyvästä syystä kutsutaankin nälkäisiksi.

Kirjan päähenkilö on noin kymmenen vuotias Melanie, joka on kasvanut koko elämänsä, tai niin kauan kuin voi muistaa, sotilastukikohdassa, jossa hänellä ei saa olla läheisiä kontakteja toisten oppilaiden tai opettajiensa kanssa. Kaikki tuntuvat pelkäävän häntä, ja ainoastaan heidän opettajansa neiti Justineau tuntuu välittävän Melaniesta tai muistakaan lapsista. Aamuisin, kun häntä sidotaan tuoliin, Melanie saattaa vitsinä sanoa ettei hän pure, mutta kukaan ei koskaan naura, vaan sotilaat kavahtavat aina kuin ruttoa, eikä Melanie ymmärrä miksi he niin pelkäävät häntä. Hänen maailmansa koostuu vain hänen sellistään ja heidän luokkahuoneestaan, jossa heille opetetaan kaikkea antiikin kreikan myyteistä maantietoon, Melanie onkin luokkansa paras oppilas. Välillä oppilaita viedään käytävän päädyssä olevasta ovesta tohtori Caldwellin luokse tutkittavaksi, eivätkä he enää palaa luokkaan tai selleihinsä. Ehkä heidät siirretään toiselle luokalle, Melanie ajattelee, kunnes hänet itsensä viedään tohtorin tutkittavaksi... Juuri silloin myös survivalit hyökkäävät tukikohtaan ja neiti Justineau syöksyy pelastamaan Melanieta tohtori Caldwellin leikkauspöydältä. Yhdessä he yrittävät päästä pakoon tukikohdasta, josta pakeneminen ei olekaan niin helppoa. Onneksi komentaja Parks löytää heidät ajoissa, ja yhdessä he lähtevät matkalle kohti Majakkaa, joka on nykyisen Englannin ainoa kaupunki. Muut kaupungit ovatkin nälkäisten tai lain ulkopuolella elävien survivalien hallussa.  Matkan varrella Melaniellekin alkaa valjeta, että mistä hän on lähtöisin... Kirjan loppu pääsee silti yllättämään, vaikkei sen pitäisi, mutta jotenkin se haikeus ja toivottomuus, tai ehkä uusi alku ja toivo, on juuri sellainen mitä harvoin näkee kirjallisuudessa... No lukekaa itse.

Tämä kirja kertoi tuntemamme maailman ja ihmiskunnan viimeisistä minuuteista, ja niin kuin jo aiemmin mainitsinkin, että se oli ehdottomasti paras dystopia, jonka olen tähän mennessä lukenut. Odotukseni olivat melko matalalla, sillä lukemieni dystopioiden, sekä zombitarinoiden taso on ollut melko vaihteleva, mutta tämä yllätti erittäin positiivisesti. Luin tämän hieman reilussa päivässä, sillä kirja piti otteessaan ihan ensimmäisiltä sivuilta lähtien, ja mielummin luin kuin nukuin. Kirja on alunperin ilmestynyt jo vuonna 2014, mutta sen suomennettu versio tuli vasta tänä vuonna, nyt kun siitä on juuri tullut elokuvakin. Aion tietenkin katsoa myös kyseisen leffan, sillä tämä kirja sai odottamaan lisää, mutta kirjalle on kuitenkaan tuskin tulossa jatkoa, vaikka monesti olemmekin tottuneet lukemaan näitä trilogioina tms. Joten tuo leffa saa nyt sitten täyttää pahimman nälän... Tämän kirjan sain arvostelukappaleena LIKEltä, mutta olisin toki ostanut sen muutenkin, mieluiten kirpparilta, mutta myös jos olisin nähnyt siitä pokkariversion ärrällä tai bongannut sen alennusmyynnistä, joten sama lopputulos...

Arvosanaksi annan tälle täydet 5/5. Sillä varsinkin heti kirjan loputtua jälkimainingit olivat haikeat, mutta täydet. Jäin myös toivomaan lisää, vaikka kirja päättyikin niin, että lisää on tuskin odotettavissa... sääli. Mutta tätä suosittelen mielellään myös muille. Eli jos pidät dystopioista, lue tämä. Jos pidät maailmanlopun meiningistä, lue tämä. Jos pidät ylipäätänsä hyvistä kirjoista, niin lue tämä!

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö
Alkuteos: The Girl with All the Gifts (2014)
Kustantaja: LIKE Kustannus Oy (2016)
407 sivua. 

Chekkaa myös mitä muita LIKEn kirjoja olen lukenut: Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet

-peace & love, and respect to you all-

Alan Drew: Vesipuutarhat [2008]

"Istanbul 1999. Itä ja länsi, muslimit ja kristityt. Kaksi perhettä, kaksi kulttuuria."
(Takakansi)

Ostin tämän kirjan kirpparilta kahdella eurolla, koska kansi oli kaunis ja aihe mielenkiintoinen, että sopiva Helmet-lukuhaasteen kohtaan, jossa etsitään pakolaisista kertovaa kirjaa... Itse en mitenkään äärettömän paljon tiedä kurdien elämästä, mutta haluan toki saada tietää lisää, ja ihmiselle joka rakastaa yleistietoa, mutta ei tietokirjoja, on kaunokirjallisuus yksi parhaista tavoista napsia nippelitietoa kiinnostavista asioista. Kirjailija Alan Drew ei ollut minulle myöskään ennestään tuttu, mutta kirjan takakannessa oleva lause, Helsingin sanomien arvostelusta, herätti tarpeeksi kiinnostustani: "Mieleen tulee kahden suvun - Montaguet ja Capuletit - vihanpito Romeosta ja Juliasta."  Ja onhan Romeo ja Julia toki yksi maailman tunnetuimmista rakkaustarinoista, että tragedioista, ja Leonardo DiCaprio tietenkin ihana Romeon roolissa, joten ajattelin tämänkin olevan ihan sopivaa luettavaa itselleni... Kaikki mahdolliset virheet ja erheet, joita kirjoittamassani tekstissä voi olla, johtuvat ainoastaan tietämättömyydestäni muslimien ja pakolaisten elämästä, ja pahoittelen niitä jo valmiiksi.

Kirja kertoo kahden täysin erilaisen perheen tarinaa, Istanbulista Gölükin kaupunginosasta, vuonna 1999, kun he joutuvat tuhoisan maanjäristyksen jälkeen muuttamaan samaan pakolaisleiriin. Sinan on muslimi ja hän on vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa asunut jo vuosia Turkissa, he ovat tulleet sinne aikoinaan kurdipakolaisina. Sinan on edelleenkin hyvin katkera amerikkalaisille, joita hänet on opetettu jo pienestä asti vihaamaan. Nyt he kuitenkin asuvat naapureinaan amerikkalainen perhe, jonka isä, Marcus, on opettajana lähetyskoulussa. Heidänkin perheensä on asunut Turkissa jo lähes 20-vuotta ja heidän poikansa, Dylan, on syntynytkin siellä, mutta silti häntä karsastetaan ja pidetään pelkästään amerikkalaisena. Sinanin perheessä taas eletään, niin kuin normaaleissa muslimiperheissä on kai tuolloin eletty, eli naiset käyttävät huntua ja mies käy töissä, sekä tienaa elannon pereelle, ja perheen naispuoliset jäsenet taas huolehtivat kodista ja perheen miespuolisten jäsenten hyvinvoinnista... Írem, heidän tyttärensä on 15-vuotias, ja hän on aina tuntenut, ettei hänestä välitetä, eikä häntä rakasteta yhtä paljon, kuin 9-vuotista pikkuveljeä Ísmailia. Ja osittain hän on myös oikeassa, sillä Sinan tuntee hirveää syyllisyyttä siitä ettei hän osaa, eikä voi niin näyttää tunteitaan tyttärelleen. Mutta heidän kodissaan on muutenkin käyttäytyminen ja tunteiden näyttäminen hirveän rajoitettua, Sinan mm. varoo, etteivät lapset ole näkemässä, jos hän osoittaa minkäänlaista läheisyyttä vaimolleen. Tosin hän on kuitenkin ylpeä siitä, ettei ole fundamentalisti ja pakota vaimoaan pukeutumaan abayaan, niin kuin jotkut miehet tekevät. 

Kun tuhoisa maanjäristys sitten tuhoaa koko Gölükin kaupunginosan, menee Sinan täysin tolaltaan luullessaan poikansa Ísmailinkin kuolleen. Hän unohtaa ja hylkää perheensä, ja uppoutuu rukoukseen seuraaviksi kahdeksi-kolmeksi päiväksi... Lopulta Ísmail kuitenkin löydetään elossa kaivauksien seasta, sillä Marcuksen vaimo, Sarah, on uhrannut henkensä pelastaakseen pojan. Ja vaikka Sinan onkin onneissaan poikansa löytymisestä, saattaa tilanne hänet kuitenkin kiusalliseen kiitollisuudenvelkaan amerikkalaiselle Marcusille... Ja vasta neljäntenä päivänä hän muistaa vaimonsa ja Íremin, ja etsii heidät. Lopulta hän löytääkin vaimonsa jo lähes seonneena, ja Íremin joka on yrittänyt pitää huolta äidistään. Mutta Sinan ei vielä silloinkaan osaa sanoa mitään lohduttavaa tyttärelleen, sillä häntä hävettää niin perheensä hylkääminen, ja Íremin tunne, ettei kukaan edes huomaa häntä vain kasvaa, kun muut häärivät, lievästi loukkaantuneen Ísmailin ympärillä... Koko kaupunginosa odottaa apua valtiolta, mutta sitä ei vain kuulu. Yhdeksäntenä päivänä Marcus ja hänen 17-vuotias poikansa, Dylan, kuitenkin palaavat Amerikasta, ja heillä on mukanaan paljon tarvikkeita, sekä monia lähetystyöntekijöitä, lääkäreitä ym. apulaisia. Ja koska valtiolta ei tule apua, kaupunkilaiset muuttavat pitkin hampain amerikkalaisten rakentamaan telttaleiriin. 

Kun kristityt amerikkalaiset, sekä turkkilaiset, kurdistanialaiset ym. muslimit sitten joutuvat asumaan samassa pakolaisleirissä, tulee totaalinen kulttuurien yhteentörmäys. Dylan ja Írem yrittävät sovittaa rakkauttaan yhteen tuossa maailmassa, jossa kukaan ei hyväksy heidän suhdettaan, ja vaikkeivat he ole edes koskettaneet toisiaan, pelko paljastumisesta on suuri. Rako Íremin ja hänen perheensä välillä kasvaa vain kokoajan suuremmaksi, kun Dylan kertoo ihmeellisiä ja hieman ahdistaviakin tarinoita siitä miten asiat ovat muualla... ja he suutelevat. Mutta pian Íremistä juorutaankin jo inhottavia asioita pitkin leiriä, sillä heidät on nähty kerran kävelemässä yhdessä... Pahanilmanlinnut alkavat painostaa Sinania ns. lukitsemaan tyttärensä telttaan äidin vahdittavaksi. Ja kun puheet vain yltyvät, niin pian he jo painostavat Sinania erottamaan Íremin perheestään, ja lopulta he yrittävät yllyttää tätä jopa tappaamaan hänet. Sillä muuten Íremin nk. "siveetön" touhu voisi tahria koko perheen nimen. Näin Istanbulissa, syksyllä, vuonna 1999. Vaimon vielä painostaessa vieressä, Sinan onkin vaikeiden valintojen äärellä. Sillä Írem voisi tahria pikkuveljen, Ísmailinkin, tulevaisuuden, jonka vuoksi Sinan on valmis tekemään lähes mitä tahansa ja tuleekin tekemään monia huonoja valintoja... Kun amerikkalaiset sitten alkavat vielä kiertää leirissä puhumassa Jeesuksesta ja syntien anteeksiannosta, kokevat muslimit sen käännyttämisenä. Mitä se toki tavallaan onkin, silti itselläni on vain välillä niin vaikea ymmärtää sitä, etteivät kaikki usko Jumalien olevan yhtä ja ns. palvontatapojen vain eroavan toisistaan, ja ettei siinä ole mitään pahaa. Kuitenkin... Ilmapiiri leirissä muuttui koko ajan vain vihamielisemmäksi ja leiriläiset alkoivat pitää näreissään kokouksia amerikkalaisia vastaan, ja pian alkoivat myös väkivaltaisuudet, eikä leirissä ollut enää turvallista. Dylan ja Írem yrittävät löytää tilaa suhteelleen, paikassa, jossa ei ole tilaa moiselle suhteelle, ja silloin he vasta itsekin huomaavat, että kuinka erilaisista kulttuureista molemmat heistä tulevat, ja kuinka vaikeaa niitä onkaan yrittää sovittaa yhteen... Monien sattumien ja väärinkäsitysten johdosta kirjassa on todella traaginen loppu.

Oli ihan hullua, että vuosi oli 1999. Jolloin itse ajatteli maailman olleen jo suht sivistynyt, mutta silti ajattelutapa oli - ja on tietysti edelleenkin - monin paikoin kauhistuttavaa. Se miten kirjassa kerrottiin monien tyttöjen kohtalosta, kun heidät oli erotettu perheestään tai viety jopa vuorille tapettavaksi, oli jotain sellaista, mitä on vaikea ymmärtää... Mutta ymmärtää kuitenkin, mutta ei haluaisi. Tässä kirjassa ei ollut ns. hyvää ja pahaa puolta, vaan oli hyviä ja pahoja ihmisiä, väärinkäsityksiä ja kulttuurieroja. Pienestäkin lumipallosta saa pyöriteltyä ison lumiukon... Tämä kirja oli todella hyvä lukea, nyt varsinkin, kun pakolaiskysymykset ovat olleet paljon esillä meillä Suomessakin. Sillä kirja havainnollisti todella sitä, että kuinka erilaisita maailmoista olemme kotoisin ja kuinka vaikeaa näiden kahden kulttuurin yhteensovittaminen voi toisinaan ollakaan. Mutta jos yrittäisimme kaikki yhdessä tulla vastaan, asiat voisivat olla paremmin. Toivon niin... Ja respectit kaikille, jotka työskentelevät pakolaisten parissa, ja voimia työhön! Ja pakolaisille taas sanoisin, että yrittäkää auttaa meitä ymmärtämään, yritettäisiin kaikki tulla hieman vastaan, niin tämä voisi tulla toimimaan. Ja sori, mutta pistäkää toppatakkia päälle, nimittäin ikävä kyllä te olette juuri saapuneet ihan pirun kylmään maahan! Peace & Love, and respect to you all!


Tästä kirjasta oli erittäin vaikea kirjoittaa minkäänlaista arvostelua, sillä kirja oli niin moniuloitteinen. Se oli erittäin hyvä, ja olisi niin monia asioita, joita haluaisin siitä kertoa, ja monia kohtia lainata, mutta sanat eivät vain riitä, ellen kirjoittaisi romaanin pituista arvostelua, mitä tämä toki alkaa jo lähentelemäänkin... Tarina kertoi myös ystävyydestä ja olisi siinä mielessä sopiva kirja luettavaksi BFF-lukuhaasteeseenikin.
Arvosanaksi annan tälle 5/5.

Alan Drew: Vesipuutarhat (2008)
Englanninkielinen alkuteos: Gardens of Water
Kustantaja: Otava
394 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

Charlie Mansonin mieli(puoli): "Aquarius" (NBC)

Mikä:  Aquarius (NBC), mielenkiintoisesti 60-70-luvun taitteesta, niin polittisesti, kuin historiallisesti kertova tv-sarja, joka keskittyy erityisesti Charlie Mansonin elämään.  
Mitä mieltä: On erittäin kiinnostavaa hypätä kyseiseen aikaan ja saada tietää lisää Charlie Mansonista, tuon ajan politiikasta jenkeissä, sekä mm. Vietnamin sodasta, Mustista panttereista ja rotusodasta. Lisäksi sarjassa on aivan mielettömän upeita vaatteita ja kuoseja!

Kuva on sarjasta "Aquarius"

Tänä kesänä näytettiin toinen kausi Aquariusta, itse olen vähän myöhässä ja aloitin vasta nyt sen katsomisen. Ensimmäinen kausi oli kuitenkin jäänyt ihan hyvin mieleen ja jo odottelinkin jatkoa siihen. Toisaalta on ihan kiva myös katsoa nyt putkeen tätä, vaikka onkin melko rankkaa settiä. 

Anyway, on erittäin mielenkiintoista päästä poraamaan Mansonin kalloa auki ja päästä kurkistamaan sisään, "sairas mieli tekee sairaita asioita". Sarja avaa lisäksi hyvin 60-70-luvun taitteen historiaa mm. politiikasta ja Vietnamin sodasta, Mustista panttereista, hipeistä ja sen ajan rotusodasta. Kaikesta siitä juonittelusta, teoista ja tunteista tuona suurten mellakoiden aikaan, 60-luvun lopussa Losissa, jolloin hipit oli rautaa ja maailmaa todella muutettiin! Koska tahdon aina tietää lisää ja lukea enemmän, on tämä sarja juuri osuva. Faktaa fiktion takana, hyvin ja kiinnostavasti tehty. Lisäksi siinä on aivan pirun makeita vaatteita ja upeita kuoseja! 

Kuva on sarjasta "Aquarius" 

Sarja lähtee käyntiin siitä, kun (fiktiivinen hahmo) etsivä Sam Hodiakin (David Duchovny) ystävättären 16-vuotias tytär, Emma karkaa kotoaan ja lähtee hurmaavan Charlie Mansonin matkaan, joka oli aiemmin vapautunut vankilasta mm. pahoinpitelyjen ja pikkurikosten takia. Tuolloin Manson oli vasta aloittelemassa uraansa lahjakkaana manipulaattorina ja hänellä oli toiveinaan muusikon ura. Hän oli erityisesti naisten mieleen ja sai heidät helposti kiedottua pikkurillinsä ympärille. Tuolloin hän vasta rakenteli "perhettään" ja he häppäilivät hänen talollaan, hänen ystäviensä, nk. perheen kanssa. Jotka kuuntelivat Mansonin puheita ja ajatuksia, kuin jumalan suusta tulevaa sinfoniaa. Vaikka toisinaan hän pakotti heidät ottamaan mm. LSD:tä, jolloin hän sai heidät oikein otollisiksi ajatuksilleen ja heihin Emmakin oli nyt liittynyt. 
Emman isän ollessa "iso kiho" ja siten halutessa välttää skandaalia, ei tytärtä saatu pakotettua kotiin nk. lain avulla. Eikä Mansonia myöskään saatu kiinni mistään laittomasta, joten he jatkoivat ns. "onnellisina elämäänsä" Mansonin tilalla nautiskellen erillaisista päihteistä ja niin kutsutusta vapaudesta, dyykkailemalla ja varastelemalla. 
Aquarius on oikeastaan poliisisarja, mutta ei todellakaan mikään perinteinen sellainen. Ja sen ajan polttaviin aiheisin päästäänkin pureutumaan, niin hieman harmaalla alueella kulkevan, etsivä Sam Hodiakin, kuin Charlie Mansoninkin silmien kautta. Charlie Mansonin, joka on epäinhimillisen skitsottava. 

Rakastuin David Duchovnyyn "Californicationin" (tv-sarja) aikaan, hänen näytellessä rappiokirjailija Hank Moodya, se on aivan pirun mahtava sarja, joka kannattaa katsoa! Charlie Manson taas on minulle tuttu mm. hänestä kertovan aika surkean leffadokkarin "The Manson Familyn" kautta ja onhan tässä taipaleen varrella tullu törmättyä muutamaan Manson-faniinkin, sekä juttuihin Mansonin perheestä ja ihan mielenkiinnosta tullut itsekin hieman tutkittua  häntä. Itse en silti ihan ymmärrä sitä Manson-fanitusta ja olisi kiva, jos joku avautuisi minulle hieman siitä, joten sana on vapaa!

Tästä kuvasta näkyy, että sarjassa Mansonia esittävä Gethin Anthony on hyvin valittu rooliinnsa. Gethin Anthony on tuttu aiemmin mm. Game of Thronesista.

Opettavaista tapakulttuuria Aku Ankoista!

Kun olin vielä lapsi, vanhempani tilasivat minulle ensimmäiset Aku Ankan sarjakuvalehdet. Tosin uskallan väittää, että kyseiset Aku Ankat olivat silloin enemmän iskälle, kuin minulle, vielä lukutaidottomalle tytölle tilattuja. Mutta ei sen väliä, sillä ne kolahtivat silti kovaa ja pienestä tytöstä lähtien olen ollut myös suuri Aku Ankka fani! Suomessa Aku Ankan taskukirja ja lehdet ovat hyvin suomennettuja ja läpät ovat ajankohtaisia, joten uskallan ihan kirkkain silmin väittää, että ne voivat olla hyvää ja terveellistä luettavaa lapsillekin. Sillä Aku Ankat ovat oikeasti, hyvien vitsien lisäksi, myös hyvin opettavaisia, oikeine arvoineen ja tapoineen, historiallisine tai ajankohtaisine tapahtumineen, sekä kulttuurillisesti ja kielellisesti hyvin oivallettuja. 

Koska luen niin paljon erilaista kirjallisuutta, tarvitsen myös välillä jotain kevyempää luettavaa, etten lukisi koko ajan vain mm. murhista ja yliluonnolisista yms. asioista ja siihen Aku Ankan taskukirjat ovatkin juuri oikeita. Tähän tehtävään kelpuutan myös monet "naistenhömppä" kirjat, kuten erilaiset kioskipokkarit vaikkapa Nora Robertsilta. Aku Ankan taskukirjat ovat kuitenkin monijakoisempia ja parhaimpia siinä suhteessa, että sellaisen voi vaikkapa sadepäivänä nakata kaverillekin luettavaksi, Sillä Aku Ankat eivät vaadi aiempaa tietämystä kirjallisuudesta, sekä sopivat sellaisillekin ihmisille, jotka eivät kummemmin lukemista harrasta. Aku Ankat sopivat hyvin kaikille, kun uskaltaa vain kokeilla!

Uskallan väittää lukeneeni lähes jokaisen Aku Ankan taskukirjan, sillä usein uusimman tullessa hommaan sen kotiin, koska tiedän mieheni ja ystävieni myös mielellään lukevan niitä meillä. Näitä taskukirjoa luen yleensä hieman eri tyylillä, kuin kirjoja, jotka ahmin heti. Näitä saatan lukea pikkuhiljaa, tarinan pari kerrallaan raskaamman lukemisen välillä. Tällä hetkellä minulla onkin menossa yksi uusimmista, eli Aku Ankan Taskukirja nro. 439, nimeltä "Kovin kolikko". Tämä on näitä paksuimpia, eli tripla, jossa on 768 sivua (hinta 9,90 €). Suosittelen lämpimästi Aku Ankan taskukirjoja kaikille vauvasta vaariin ja sukupuoleen katsomatta. Mutta tätä suosittelen erityisesti esimerkiksi matkalukemiseksi tai mökille, sillä tässä riittää hetkeksi luettavaa muillekin! Aku Ankan taskukirjan tai lehden voit napata näppärästi mukaan mistä vain kaupasta, kioskilta tai huoltoasemalta, joten ei muuta, kuin lukemaan, olkaa hyvät! ...ja vanhemmat osat löydät ongelmitta kirpparilta tai divarista!

Kuten kuvasta näkyy; opettavaista! Vai mitä olette mieltä?

Rakkauden Singulariteetti

"Minä olen rakastanut Sinua kauemmin,
kuin alkuräjähdyksestä on aikaa.

Minä rakastan Sinua enemmän,
kuin maa aurinkoa kaipaa.

Minä tulen rakastamaan Sinua vieläkin,
kun vain enää avaruudessa,
yksinäiset alkuhiukkaset atomeiltaan karkaa."

Tämän runon taustatarina:
Minä ja mies. Yhdessä hieman hyvässä häpässä. Tähtikirkkaana talviyönä Helsingissä. Kosmologiasta ja rakkaudesta juopuneina. Nuo minulle silloin vielä uudet maailmankaikkeuden ihmeet avautuivat. Kanssasi olin turvassa. Pienenä isossa maailmassa. Näin inspiroiduimme tämän runon yhdessä kirjoittamaan. Helmikuussa, armon vuonna 2012. Meidän runomme. Kaksi ihmistä. Yksi sielu. Sinä ja Minä. Me. Singulariteetti.

"And I won't be surprised, when I open my eyes, and I see what it's like, to realize that we're two of a kind."

Kingston Wall: Two Of a Kind

Chekkaa myös:

# Viikon 45 lainaus [prostituutio sodan aikaan]

# Testaa itsesi Dr. Ozzyn knoppitietovisassa!

# Hedonisti-koiran näkemys elämästä!

# Viikon 36 vitsi [sikaläppä]

# Anonymous is everywhere!

-peace & love, and respect to you all-