Oijoijoi, nyt nappasinkin käteeni vallan mahtavan kirjan, sillä tämä Kaari Utrion Pirkkalan pyhät pihlajat kertoo ajasta jolloin kristinusko oli vasta leviämässä kylmään pohjolaan ja vanhat uskomukset, sekä Ukko Ylijumala hiljaa vaipuivat unholaan. Yleissivistysnarkkarina tuo aikakausi ja ylipäätänsä historia kiinnostavat minua suuresti. Joten hyvä etten vallan tärissyt innosta lukiessani tätä, nam nam yleissivistystä! Kaari Utrio on kuitenkin historian maisteri, joten nippelitiedot ja muut ovat aina kohdallaan hänen kirjoissaan. Tämä kirja on Halvast-sarjan ensimmäinen osa, vaikka kaikki sarjan osat ovatkin periaatteessa yksilöitä, jotka eivät vaadi aiempaa tietämystä. Kirjan alussa käydään hieman läpi aikaa 800-luvulta lähtien, jolloin me olimme vielä täysiä pakanoita, 1200-luvulle asti jolloin meidät oli erinäisin keinoin suostuteltu tai pakotettu kristinuskoon. Vaikka tämä tapahtuukin nopeasti, niin ei tylsästi, ja se luo meille hyvää pohjaa sille, mihin olemme matkalla tämän kirjan kanssa. Sillä kirjassa eletään juuri suurta siirtymävaihetta, ensmmäisen tai toisen sukupolven kristittyinä Suomessa. Seuraavat kohdat kirjan alusta avaavat minusta hyvin sitä maailmaa johon olemme nyt matkalla...
"Se oli vuosi 1000 keropäitten ajanlaskun mukaan, ja papit rupesivat villisti vaatimaan kastamista täysikasvuisilta uroiltakin, kun aikaisemmin olivat yleensä puhuneet vain naisille. [...] Olavi Trygvenpoika oli innokas kristitty ja voimallinen käännyttäjä: jos joku ei halunnut kastetta hyvällä ja pappien puheilla, hän antoi valella itsepäisen päälle kuumaa öljyä tai hakkautti kädet poikki. Sillä tavalla monia kastettiin, mutta useat rupesivat hermostumaan eivätkä pitäneet tällaisesta menosta. Olavi Trygvenpojan kuolemasta ihmiset ilostuivat paitsi papit, jotka rupesivat keskenään puhumaan, että Olavi oli ollut pyhä mies."
Sivut 12 ja 13.
SATTUMANVARAINEN INFO-ISKU! Pyhä Olavi oli minulle ja varmasti miljoonille muillekin jo ennestään tuttu pyhimys, sen ollessa kuitenkin ritareiden ja sotilaiden suojelupyhimyksen lisäksi, Norjan kansallispyhimys. Sen lisäksi löysin Suomestakin, ainakin Sastamalasta, yhden 500-vuotiaan Pyhän Olavin kirkon, yksinkertaisen, mutta kauniin kivikirkon, joka tuhopoltettiin vuonna 1997 ja on nyt jälleenrakennettu.
"Mutta papit eivät lakanneet tulemasta, he olivat itsepäisiä, kuin muuttolinnut. He tulivat ja huusivat kristustansa, vaikka tiesivät joutuvansa juoksemaan uhrikarsikoissa kunnes heidän keuhkonsa repesivät. [...] Nuoret miehet toivat Hilliin minijöitä [...] jotka olivat kaikki kastettuja ja vaativat lapsensakin kastettaviksi. Pappeía ei voinut enää pitää sikojen ja lampaiden kanssa, sillä minijät ja kestit paheksuivat sellaista menoa. [...] Kerran tupaan päästyään papit ylpistyivät ja rupesivat määräilemään talon menoa ihan niin kuin oli osattu arvatakin. Vanhat miehet muuttivat tupiin ja aittoihin ja veivät uhrinsa Ukolle melkein salaa pyhien pihlajien alle. [...] Kymmenen kertaa kymmenen oli haudattu kalmistoon pyhien pihlajien alle. Yhä vielä haudoille vietiin ruokauhreja, mutta vainajat kuljetettiin pitkin kannasyietä papin ja ristiinnaulitunkuvan jäljessä kirkkoon haudattaviksi.
Pyhät pihlajat jäivät."
Sivut 19 ja 22
Tämä kyseinen kirja on jaettu viiteen osioon, viiteen kertojaan, joiden silmien kautta pääsemme näkemään ja kokemaan 1200-luvun Suomen ja tietysti vähän muutakin maailmaa. Kirjan todellinen päähenkilö on Tuomas Haukka, jota pidetään Pirkkalan Hillin tulevana isäntänä. Mutta Tuomas on sydämessään kauppamies ja hänellä on suuri kaipuu maailmaan, päästä pelipaikoille, sinne missä tapahtuu. Hän ei ole koskaan halunnut isännäksi Hilliin, mutta mitä tehdä, kun muiden odotukset häneltä ovat niin suuret? Tuomas Haukan elämää ja hänen toiveidensa murskaantumisia ja onnistumisia katsomme viiden kertojan kautta, joista viimeisenä annetaan puheenvuoro itse Tuomakselle.
Ensimmäisenä kertojana on noin kolmekymppinen raajarikko nimeltä Filippa. Vaikka hän on ruumiiltaan heikko, on hän toisella tavalla hyvinkin vahva, sillä Filippa taitaa aina keinon. Hän on imenyt itseensä niin paljon pimeyttä, mutta on silti hyvin inhimillinen ja ymmärrettävä hahmo, jota ei inhoa tai vihaa. Alussa ainoa ketä Filippa rakastaa on hänen veljensä Tuomas, eikä hän haluaisi päästää häntä lähtemään Hillistä, jolloin hän joutuisi jäämään yksin, eikä kukaan muu, kuin Tuomas ymmärrä häntä. Filippan keinot eivät ole aina kaikista parhaat, mutta ne vievät eteenpäin.
Seuraavaksi pääsemme tutustumaan Risebergan luostarissa kasvaneeseen, ylhäiseen ja hurskaaseen, kauniiseen Aleidikseen. Hänellä ei ole myötäjäisiä, jonka takia hän ei enää voinut jäädä luostariin, ja joutuu näin, 25-vuotta vanhemman siskonsa Rikissan ja tämän miehen Kaarle Kustaanpojan hoiviin ja heidän huollettavakseen. Kun Kaarle lähetetään Suomeen käskynhaltijaksi, joutuu Aleidis seuraamaan mukana Turkuun. Aleidis on masentunut ja hieman yksinkertainen nainen, jolla ei ole oikastaan mitään taitoja. Kuitenkin Tuomas Haukan nähdessä ensi kerran Aleidiksen, hän rakastuu tähän samantien silmittömästi ja on valmis maksamaan mitä vain vaaditaan saadakseen Aleidiksen omakseen.
Mutta Aleidis kantaa suurta syntiä ja salaisuutta, hän tuntee olevansa kirottu ja tämä meinaa tuhota heidät kaikki. Tuomaksen ja Aleidiksen on sen takia pakko lähteä pyhiinvaellukselle, jottei kukaan saa tietää Aleidiksen kirouksesta. Pyhiinvaellusmatkaa ja sen jälkeisiä tapahtumia seurataan Kaarle Kustaanpojan ja Barbara Catillinan silmien kautta. Lopulta Aleidis kuolee synnytysvuoteeseen ja Tuomas palaa Suomeen Aleidiksen lapsen kanssa. Pyhiinvaellusmatkansa aikana hän on myös löytänyt todellisen rakkautensa ja asiat tuntuvan alkavan pikkuhiljaa järjestyä... Toki vielä monia mutkia mahtuu matkaan, ennen kun Tuomas voi asettua aloilleen rakastamansa naisen kanssa. Loppu on kuitenkin onnellinen, niin Tuomaalle, kuin hänen vaimollensa ja jopa sisarelleen Filippalle.
Arvosanaksi tälle annan 4/5 ja suosittelen tätä kaikille, joita aikakausi ja sen tavat ja historia kiinnostavat, sekä tietysti kaikille muille yleissivistysnarkkareille, sekä teille jotka olette jo ennestään tutustuneet Kaari Utrion tuotantoon. Tässä kirjassa ihmiset eivät olleet vain pelkästään hyviä tai pahoja, vaan he olivat ihmisiä, meiltä kaikilta löytyy sisältämme se pimeys ja valo, eri asia on sitten, että kuinka käytämme tietojamme ja taitojamme, sekä kuinka kohtelemme kanssaeläjiämme. Ja kiitokset taas kerran Utriolle hienosta ja tarkasta kuvauksesta maamme historiasta ja sen eri vaiheista.
Kuva lainattu 123rf.com sivustolta.
Mistä minulle: tori.fi:stä ja nyt seisoo omassa hyllyssä.
Kaari Utrio: Pirkkalan pyhät pihlajat
Kustantanut: Tammi (1976)
307 sivua.
