Christian Jacq: Nefer Vaitelias [Valon kivi #1]

Tuli aloitettua maailmankuulun Ramses-sarjan luojalta Christian Jacqlta, tällainen toinen, neliosainen sarja kuin Valon kivi. Tapahtumat sijoittuvat tuonne myyttiseen Egyptin kulta-aikaan, n. 1200 ekr. ja kirjasarjan aloittaakin hienosti Nefer Vaitelias. Kyseinen opus tarttui kirpparilta matkaan kahdella eurolla ja vaikken ollutkaan aiemmin kuullut sarjasta, se kuului kirja- ja yleissivistysaddiktin pakollisiin ostoksiin jo ihan takakannenkin perusteella. Ja koska olen suuri mytologioiden, eri uskomusten ja riittien fani, niin mikä voisikaan olla parempaa, kuin tällaiset kirjat? Sillä tuo Egyptin aikakausihan on täynnä juuri noita asioita, ja niin oli tämä kirjakin. Löytyy vanhoja uskomuksia, eri Jumalia, sekä muita muuten vain todella mielenkiintoisia kohtaloita, ajatuksia ja tapahtumia. Joten tottakai minä tahdoin tietää ja lukea lisää! Siihenhän tällainen kirja onkin juuri omiaan ihmiselle, joka ei välttämättä jaksaisi kuitenkaan lukea pelkästään tietokirjoista kaikkia niitä asioita, joita haluan tietää. Ja juuri Se, onkin yksi kaunokirjallisuuden parhaista puolista, että vaikka tarina olisikin fiktiota, niin silti sieltä taustalta löytyy aina paljon faktaa! Sitä pääsee hyppäämään johonkin aivan eri aikaan ja paikkaan, erilaisen ihmisen nahkoihin, ja saa samalla oppia paljon mm. sen maan ja aikakauden kulttuurista ja historiasta, sekä erilaisten ihmisten asemasta jne. Tämä kirjasarja on yksi parhaista esimerkeistä, kuinka syventyä Egyptin kulta-ajan tapahtumiin. So I really, really <love3 books!

"Eletään Ramseksen hallituskauden viimeisiä vuosia. Mehi, kunnianhimoinen theebalainen upseeri, näkee salaperäisen Valon kiven tehdessään vakoiluretken keskellä aavikkoa sijaitsevaan, vuorten ympäröimään taiteilijoiden kylään. Näystä haltioituneena Mehi päättää paljastaa hinnalla millä hyvänsä salaisuuden, jota Totuuden paikan kolmekymmentä taiteilijaa pitävät hallussaan. Kielletyn kylän muurien sisällä kaikkien Vaiteliaaksi kutsuma Nefer tietää, että hänen on kuultava jumalten kutsu ennen kuin hän voi astua isänsä viitoittamalle tielle taiteilijoiden joukkoon. Hän päättää jättää kylän ja lähteä maailmalle etsimään totuutta. Matkalla hän kohtaa suuren rakkauden, ja ystävyyden lujat siteet paljastuvat hänelle kun taiteilijaksi halajava Paneb Tulisydän pelastaa hänen henkensä. Ystävykset lähtevät yhdessä taistoon Totuuden paikan koskemattomuutta uhkaavaa vallanhimoista Mehiä vastaan." (Takakansi)

Tämä historiallinen romaani pureutuu juuri sinne Egyptin magian ytimeen. Sillä Totuuden paikka oli taiteilijakylä, joka rakensi Kuninkaiden laakson  - josta Tutankhamoninkin hauta löydettiin 1920-luvulla - hautapaikat, itse asiassa kirjassa kerrotaankin pienillä viitteillä * muutaman kerran, että mistä haudasta on kyse. Tärkeimpänä tehtävänään Totuuden paikan taiteilijoilla oli kuitenkin faaraon kan (sielun) ikuisen asunnon rakentaminen ja valmisteleminen, josta faaraon henki pääsisi lentämään takaisin aurinkoon, ja näin syntymään uudelleen. Kuninkaiden laaksosta on löydetty tarpeeksi todisteita siitä millaista elämä on siellä ollut, reilut 3000 vuotta sitten, ja Christian Jacq onkin tehnyt, erittäin hyvää työtä tutkiessaan tuon ajan tapahtumia, paikkoja, kulttuuria ja historiaa, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat, niin että ne voisivat oikeastikin olla tapahtuneet jollekin. Nimittäin kirjassa kerrottiin elävästi erittäin kehittyneen, mutta jo kauan sitten kuolleen sivilisaation tapahtumista. Erityisesti theebalaisten ja juuri tuon myyttisen Totuuden paikan ihmisten elämästä, sekä ystävyydestä, sinnikkyydestä, ja tietysti myös ahneudesta ja kateudesta, eli oikeasta elämästä.

Salainen taiteilijakylä oli arvoitus theebalaisille, koska heidän tekemisistään ei tiedetty, eikä heitä verotettu, mutta kylään toimitettiin silti joka päivä tarpeeksi vettä, ruokaa, työkaluja yms. jokapäiväistä, sekä nk. ylellisyystavaraakin aivan ilmaiseksi. Sellainen meininki alkoi helposti ärsyttämään korkea-arvoisia virkamiehiä, jotka havittelivat vain mammonaa ja mainetta, eivätkä päässeet vetämään omaa siivuaan kylän menoista. Ramses Suuri - joka tietenkin tiesi kaiken kylästä, sillä hehän työskentelivät suoraan hänen alaisuudessaan ja rakensivat hänen ka:nsa leposijaa - oli Totuuden paikan viimeisiä todellisia suojelijoita, joten virkamiesten kädet olivat ns. sidottu kylän suhteen. Mutta Ramseskin alkoi olla jo vanha, olihan hänellä takanaan kunnioitettavat 62 hallitusvuotta, ja ikää sen suhteen jo paljon. Joten pieni taiteilijakylä ei tiennytkään, kuinka veitsenterällä heidän pieni yhteisönsä oli, kun vastassa oli muitakin vihollisia, nimittäin juonitteleva, ja viekas kuin käärme, katkera kapteeni Mehi, joka kantoi vielä lisäksi enkilökohtaistakin kaunaa kylälle. Kaiken lisäksi hän oli kylää vakoillessaan nähnyt kiehtovan Valon kiven, jonka salaisuus on vain harvojen kyläläistenkään ja tietysti faaraon tiedossa. Mehi ei halua mitään enempää kuin tuhota kylän ja haalia sen rikkaudet ja salaisuudet itselleen, jonka puolesta hän onkin valmis tekemään mitä tahansa!

INFO-ISKU! Kokosin kirjan kansilehtiöstä ja esipuheesta, INFO-ISKU-koosteen maailmasta, joka on jo miltei unohdettu, mutta jonka salaisuuksia tämä kirja avaa hienosti... Maailma ihailee ja ihmettelee Egyptin taiteen mestariteoksia, oli kyse pyramideista, temppeleistä, haudoista, veistoksista tai maalauksista, kuka ne on tehnyt? Niiden tekijöitä eivät suinkaan olleet orjat tai kaltoinkohdeltujen työläisten laumat vaan veljeskunnat, joiden tarkoin valitut jäsenet olivat paitsi käsityöläisiä myös pappeja. Heidän kättään ohjasi aina henki, ja he muodostivat eliittijoukon, joka työskenteli suoraan faaraon alaisuudessa. Meille on säilynyt runsaasti tietoa yhdestä käsityöläisten veljeskunnasta, joka piti viidensadan vuoden ajan (1550 ekr. - 1070 ekr.) hallussaan muinaisen Egyptin varjelluimpia salaisuuksia. He asuivat korkeiden muurien takana, muulta maailmalta suljetussa salaperäisessä kylässä, jota kutsuttiin nimellä Totuuden paikka. Jo kylän nimi, egyptiksi set Maat, kertoi, että kaikessa mitä "Totuuden paikan palvelijat" tuottivat, ilmentyi jumalatar Maat rehellisyytenä, sopusointuisuutena ja totuudenmukaisuutena. Heillä oli oma oikeusistuin, oma temppeli ja oma hautausmaa. Käsityöläiset elivät siellä perheineen, ja saivat nauttia erikoiseduista, sillä heidän ensimmäinen ja tärkein tehtävänsä oli rakentaa ja koristella faaraoiden ikuiset asunnot Kuninkaitten laaksoon.

Kirjan muutkin päähenkilöt olivat mielestäni hyviä ja mielenkiintoisia, sekä monesti hyvinkin yllättäviä, niin hyvässä kuin pahassakin. Kirjan alussa Paneb Tulisydän on 16-vuotias, ylimielinen ja kiivas, mutta rehellinen ja vahva kuin härkä. Hän on perheen ainoa poika, jonka isä on suunnitellut häntä jatkajaksi tilalleen, mutta Tulisydäntä ei kiinnosta talonpojaksi ryhtyminen, vaan hänellä on suuremmat suunnitelmat! Hän on nimittäin jo kauan kuullut Totuuden paikan kutsun sydämessään - hänellä on kyky piirtää tarkasti näkemänsä - ja hänellä on lähes mahdoton haave päästä taiteilijaksi kiellettyyn kaupunkiin. Mutta tehtävä osoittautuikin luultua vaikeammaksi, ja ehkä juuri kohtalo kuljettaakin Paneb Tulisydämen ja Nefer Vaiteliaan yhteen... Nefer Vaitelias on Totuuden paikan työnjohtajan ottopoika, joka on kasvanut kylässä, jonka takia hän onkin taitava kiviseppä. Mutta koska hän ei ollut vielä kuullut Jumalten kutsua, häntä ei oltu voitu vihkiä Totuuden paikan salaisuuksiin. Etsiäkseen kutsumustaan Vaitelias lähti vaeltamaan Egyptiin... Ja lopulta hän onkin päätynyt muurarin töihin, ja rakastuu isäntänsä tyttäreen, Webekhetiin, kenessä huhutaan olevan velhon vikaa, sillä hän taitaa parantamisen taidon.

Nyt Tulisydän on vihdoin löytänyt jonkun, keneltä saada apua päästäkseen Totuuden paikan mestareiden oppiin. Vaitelias ei ole aiemmin paljastanut muille kuin Webekhetille, että mistä hän on kotoisin, mutta koska hän aistii Tulisydämen kutsun vahvana, hän kertoo tälle mitä vaaditaan päästäkseen edes kylän valintaraadin eteen. Vaatimukset kuullostavat rankoilta, mutta Tulisydän on varma kutsumuksestaan ja käy haasteita päin. Sillä välin Vaitelias kuulee kutsun ja yhdessä uuden vaimonsa Webekhetin kanssa, joka on parantajana myös kuullut Läntisen vuorenhuipun kutsun, lähtivät kohti Totuuden paikkaa, eikä heidänkään tie hyväksytyiksi, täysivaltaisiksi jäseniksi, tule olemaan helppo... Mutta Totuuden paikan koettelemuksien sanotaankin vastaavan aina ihmisen voimia. Mehi taas on armeija upseeri, joka on jo kauan vakoillut pienen taiteilijakylän tapahtumia, jolle hän kantaa kaunaa. Mutta nyt Mehi on valmis kostamaan koko kylälle. Hän aikoo tuhota sen, ja haalia sen tiedot ja rikkaudet itselleen. Mehi kipuaa arvoasteikossa ylös päin juonittelemalla ja lahjomalla, sekä naimalla rikkaan, kaupungin varainhoitajan tyttären, Serketan. Mutta he ovatkin luultua parempi pari, koska Serketa onkin todellinen juonitteleva bitch, jolla on myös omia suunnitelmia miehensä varalle, sillä häntäkin kiinnostaa vain maine ja mammona. Eli he ovat kuin toisilleen luodut!

Pidin tästä kirjasta, sen tapahtumista, henkilöistä ja tyylistä paljon. Tämä kirjasarja alkoi sopivan menevästi ja oli hyvin helppo pysyä kärryillä! Ja vielä samaan aikaan sai imeä itseensä historian lehtien havinaa... Hahmot olivat kiinnostavia ja moniuloitteisempia kuin olisin aluksi ajatellutkaan, he pääsivät useinkin yllättämään... Aion todellakin lukea kirjasarjan loputkin neljä osaa ja suosittelen myös muitakin tarttumaan kirjaan, jos historia kiinnostaa!

Aiheeseen liittyvää: Tutankhamunin hauta löydettiin 1920-luvulla Kuninkaiden laaksosta ja siitä on tehty hyvin onnistunut mini tv-sarja, joka kantaa tuon kuuluisan faaraon nimeä; Tutankhamun. Suosittelen katsomaan, jos aihe kiinnostaa!

Arvosanaksi tälle kirjalle annan kevyesti 4+/5.

Christian Jacq: Nefer Vaitelias, Valon kivi-sarjan ensimmäinen osa.

Alkuperäinen nimi: La Pierre de Lumière, Néfer Silencieux.

Gummerus, 2000.

347 sivua.

Tämä minun versioni oli Suuren Suomalaisen Kirjakerho Oy:n kuukaudenkirja.

-peace & love, and respect to you all-

Kaari Utrio: Karjalan kruunu

Kaari Utrio on yksi lempikirjailijoistani hänen genrestään ja nyt minulla onkin ollut sellainen Utrio-putki, että olen viime viikkoina lukenut kolme hänen kirjaansa. Näitä ei mielestäni pitäisi kutsua pelkästään historiallisiksi rakkausromaaneiksi, vaikka rakkaus usein onkin kirjojen keskiössä, ihmisten kohtalot kuitenkin ovat toisinaan niin surkeita, että mennään melkein tragedian puolelle. Silti historia- ja yleissivistysnarkkarina pidän kovasti Utrion kirjoista, hän kun on kuitenkin historian maisteri - mitä kunnioitan suuresti - joten nippelitiedot ovat aina tiptop hänen teoksissaan. Tietysti se voi toisista kuullostaa jopa tylsältä (Whaat?! How is this possible!?), mutta kun koko kirja on hyvin ja hyvällä huumorilla kirjoitettu, tulevat nippelitiedot oikeastaan niin kuin huomaamatta kaupan päällisiksi... Aina välillä hauskan kohdan yllättäessä, saatan lukea sen ääneen miehelleni ja hän sanoi kerran Utrion olevan Karjalalaismaista huumoria, ja mielestäni se oli melkoisen hyvin kuvaavasti sanottu.

Karjalan kruunu on itsenäinen jatko-osa *Pirkkalan pyhille pihlajoille*, joista kirjoitinkin jo aiemmin. Pirkkalassa olivat pääosissa Tuomas Haukka ja hänen vaimonsa Barbara Catillina, ja nyt tässä Karjalan kruunussa pääsemmekin seuramaan heidän lastensa Halvastin, Ragvaldin ja Beatrixin, sekä hieman Kettilinkin elämää. Kirjan tapahtumat alkavat 1200-luvun lopusta, kun 12-vuotias Anna saapuu Hämeestä Turkuun, Halvastille naitettavaksi. Anna on saanut elää Hämeessä, kuin pellossa, hänen äitinsä sairastettua viime vuodet ja isänsä hummailtua vaan jalkavaimonsa kanssa. Vaikka Anna onkin ylhäistä sukua, ei kukaan kuitenkaan ole pitänyt huolta hänestä ja ns. opettanut naistentavoille, joten saapuessaan rikkaaseen Haukan taloon Anna on täysin häpeissään mitättömistä vaatteistaan ja taidoistaan. Anna on sen verran nuori vielä, ettei hänellä ole kummempaa omaa luontoa, ja tullessaan kahden vahvatahtoisen naisen, domina Barbaran ja hänen tyttärensä Beatrixin, eteen hän vain myötäilee heitä ilman omaa tahtoaan. Halvast ei kummemmin välittäisi Annaa naida, mutta Barbara Catillinan talossa määrää Barbara - Tuomas Haukan kuoltua - ja hänen sanansa on laki, vaikkei tuohon aikaan vielä kovin suopeasti katsottukaan vahvatahtoista naista perheen päänä, on Barbara kuitenkin ansainnut kunnioitetun maineensa, ja Halvastin on naitava pieni ja ruma Anna, koska naimakauppa on ns. edullinen Haukan talolle. 

Ragvald taas ei oikeasti edes ole Tuomaksen ja Barbaran lapsi, joten häntä on lapsesta asti ohjattu kirkollisiin hommiin. Hän ei itse edes usko Jumalaan, mutta on sitäkin halukkaampi kiipeämään yhteiskuntaluokassa mahdollisimman korkealle pallille. Kettil jää melko pienelle huomiolle tässä kirjassa, mutta sitten on vielä heidän sisarensa - tosin ei (onneksi) Ragvaldin verta oleva - Beatrix. Kaunis ja kaikkien kadehtima nainen, joka on lopen kyllästynyt avioliittoonsa, yli 35 vuotta vanhemman miehen kanssa ja kaipaa seikkailua. Muutenkin Beatrix on perin pohjin tylsistynyt ja kylmä nainen, joka ei välitä edes lapsistaan. Ja seikkailunsa hän tuleekin saamaan... Kun Ragvald palaa maailmalta opiskelemasta takaisin Turkuun, ja kohtaa perheensä ensimmäistä kertaa vuosiin, ei kaikki menekään niin kuin hän on rationaalisesti ajatellut. Sillä Beatrix viettelee Ragvaldin ja siitä heidän molempien alamäet alkavat, sillä tämä suhde on vievä heidät tuhoon... Beatrix nimittäin löytää keinon, kuinka hän voi kiristää Ragvaldin luokseen aina kun haluaa, eikä Ragvaldin lopulta auta muu kuin karata Halvastin matkaan ristiretkelle Karjalaan. Se tulee olemaan syntiensä kanssa yksin jäävän Beatrixin loppu...

Halvast on halajanut ristiretkelle jo vuosia, päästäkseen pois kotoa ja saadakseen ritarinarvon, sillä kauppiaaksi, jatkamaan Haukan kauppahuonetta, hänestä ei ole. Karjalasta Halvast löytääkin itselleen isännän, marski Tyrgils Knutssonin, jota hän seuraa aina Karjalasta Ruotsiin, ja vaimonsa Annan hän unohtaa vuosiksi Turkuun. Marskin kuoltua väkivaltaisesti vallananastuksen aikaan, menettää Halvast isäntänsä ja uskonsa. Hän katkeroituu kirkolle niin, että päättää muuttaa mahdollisimman kauas kirkon pitkälle ulottuvista kourista. Ristiretkeltä Karjalaan, hän on saanut sieltä palkkioksi myös tontin, jonne hän nyt päättää rakentaa oman mökkinsä, omilla säännöillään ja hänen mökkinsä tontillehan ei yksikään pappi tule astumaan... Matkalla Karjalaan Halvast oppii lopulta myös rakastamaan Annaa, varsinkin kun tämä vihdoinkin kantaa hänelle lasta. Annaa pitää itseäänkin käsitellä melkein, kuin lasta, sillä hän on hirmuisen arka ja pelkää suututtamasta ihmisiä. Tosin raskauden ja Halvastin rakkauden myötä, sekä oman kodin emännäksi päästyään, varsinkin kun paikalla ei ole muita naisia arvostelemassa hänen taitojaan, Annakin löytää sisältään hieman vahvuutta ja uskallusta olla oma itsensä, ja kasvaa niin naisena, kuin ihmisenäkin. 

Pakko sanoa, että yleensä pidän Utrion kirjoista enemmän, tämä oli jotenkin kuiva, ilman intohimoa. Vaikka pidinkin siitä, että kertoja vaihtui aina joka luvussa, jolloin vaihtelua tuli ilkeiden ja juonittelevien Beatrixin ja Ragvaldin pään sisälle pääsemisestä, jäi se kuitenkin vähän kuivahkohksi historiankuvaukseski, joka tosin myös oli mielenkiintoista luettavaa, mutta ei niin koukuttavaa, kuin yleensä... Jos tämä olisi ollut ensimmäinen lukemani Utrion kirja niin en olisi niitä varmastikaan näin paljon ahminut, kuin mitä nyt olen. Halvast-sarja kuitenkin jatkuu vielä kahdella ilmeisesti itsenäisellä teoksella; Katarinan taru ja Neidontanssi, ja vaikkei tämä Karjalan kruunu nyt niin sytyttänytkään, aion kuitenkin (ja tietenkin) lukea myös ne, sillä eihän tätä nyt keskenkään voi jättää ja ovathan ne kuitenkin yhden lempikirjailijani Kaari Utrion kirjoja, joten on vähän niin kuin myös pakko lukea ne. 

Arvosanaksi tälle annan 3/5.

Kaari Utrio: Karjalan kruunu

Kuuluu nk. Halvast-sarjaan.
Tammi, 1978.
296 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

Kaari Utrio: Pirkkalan pyhät pihlajat

Oijoijoi, nyt nappasinkin käteeni vallan mahtavan kirjan, sillä tämä Kaari Utrion Pirkkalan pyhät pihlajat kertoo ajasta jolloin kristinusko oli vasta leviämässä kylmään pohjolaan ja vanhat uskomukset, sekä Ukko Ylijumala hiljaa vaipuivat unholaan. Yleissivistysnarkkarina tuo aikakausi ja ylipäätänsä historia kiinnostavat minua suuresti. Joten hyvä etten vallan tärissyt innosta lukiessani tätä, nam nam yleissivistystä! Kaari Utrio on kuitenkin historian maisteri, joten nippelitiedot ja muut ovat aina kohdallaan hänen kirjoissaan. 

Tämä kirja on Halvast-sarjan ensimmäinen osa, vaikka kaikki sarjan osat ovatkin periaatteessa yksilöitä, jotka eivät vaadi aiempaa tietämystä. Kirjan alussa käydään hieman läpi aikaa 800-luvulta lähtien, jolloin me olimme vielä täysiä pakanoita, 1200-luvulle asti jolloin meidät oli erinäisin keinoin suostuteltu tai pakotettu kristinuskoon. Vaikka tämä tapahtuukin nopeasti, niin ei tylsästi, ja se luo meille hyvää pohjaa sille, mihin olemme matkalla tämän kirjan kanssa. Sillä kirjassa eletään juuri suurta siirtymävaihetta, ensmmäisen tai toisen sukupolven kristittyinä Suomessa. Seuraavat kohdat kirjan alusta avaavat minusta hyvin sitä maailmaa johon olemme nyt matkalla...

"Se oli vuosi 1000 keropäitten ajanlaskun mukaan, ja papit rupesivat villisti vaatimaan kastamista täysikasvuisilta uroiltakin, kun aikaisemmin olivat yleensä puhuneet vain naisille. [...] Olavi Trygvenpoika oli innokas kristitty ja voimallinen käännyttäjä: jos joku ei halunnut kastetta hyvällä ja pappien puheilla, hän antoi valella itsepäisen päälle kuumaa öljyä tai hakkautti kädet poikki. Sillä tavalla monia kastettiin, mutta useat rupesivat hermostumaan eivätkä pitäneet tällaisesta menosta. Olavi Trygvenpojan kuolemasta ihmiset ilostuivat paitsi papit, jotka rupesivat keskenään puhumaan, että Olavi oli ollut pyhä mies."
Sivut 12 ja 13.

SATTUMANVARAINEN INFO-ISKU! Pyhä Olavi oli minulle ja varmasti miljoonille muillekin jo ennestään tuttu pyhimys, sen ollessa kuitenkin ritareiden ja sotilaiden suojelupyhimyksen lisäksi, Norjan kansallispyhimys. Sen lisäksi löysin Suomestakin, ainakin Sastamalasta, yhden 500-vuotiaan Pyhän Olavin kirkon, yksinkertaisen, mutta kauniin kivikirkon, joka tuhopoltettiin vuonna 1997 ja on nyt jälleenrakennettu. 

"Mutta papit eivät lakanneet tulemasta, he olivat itsepäisiä, kuin muuttolinnut. He tulivat ja huusivat kristustansa, vaikka tiesivät joutuvansa juoksemaan uhrikarsikoissa kunnes heidän keuhkonsa repesivät. [...] Nuoret miehet toivat Hilliin minijöitä [...] jotka olivat kaikki kastettuja ja vaativat lapsensakin kastettaviksi. Pappeía ei voinut enää pitää sikojen ja lampaiden kanssa, sillä minijät ja kestit paheksuivat sellaista menoa. [...] Kerran tupaan päästyään papit ylpistyivät ja rupesivat määräilemään talon menoa ihan niin kuin oli osattu arvatakin. Vanhat miehet muuttivat tupiin ja aittoihin ja veivät uhrinsa Ukolle melkein salaa pyhien pihlajien alle. [...] Kymmenen kertaa kymmenen oli haudattu kalmistoon pyhien pihlajien alle. Yhä vielä haudoille vietiin ruokauhreja, mutta vainajat kuljetettiin pitkin kannasyietä papin ja ristiinnaulitunkuvan jäljessä kirkkoon haudattaviksi. 
Pyhät pihlajat jäivät."
Sivut 19 ja 22

Tämä kyseinen kirja on jaettu viiteen osioon, viiteen kertojaan, joiden silmien kautta pääsemme näkemään ja kokemaan 1200-luvun Suomen ja tietysti vähän muutakin maailmaa. Kirjan todellinen päähenkilö on Tuomas Haukka, jota pidetään Pirkkalan Hillin tulevana isäntänä. Mutta Tuomas on sydämessään kauppamies ja hänellä on suuri kaipuu maailmaan, päästä pelipaikoille, sinne missä tapahtuu. Hän ei ole koskaan halunnut isännäksi Hilliin, mutta mitä tehdä, kun muiden odotukset häneltä ovat niin suuret? Tuomas Haukan elämää ja hänen toiveidensa murskaantumisia ja onnistumisia katsomme viiden kertojan kautta, joista viimeisenä annetaan puheenvuoro itse Tuomakselle. 

Ensimmäisenä kertojana on noin kolmekymppinen raajarikko nimeltä Filippa. Vaikka hän on ruumiiltaan heikko, on hän toisella tavalla hyvinkin vahva, sillä Filippa taitaa aina keinon. Hän on imenyt itseensä niin paljon pimeyttä, mutta on silti hyvin inhimillinen ja ymmärrettävä hahmo, jota ei inhoa tai vihaa. Alussa ainoa ketä Filippa rakastaa on hänen veljensä Tuomas, eikä hän haluaisi päästää häntä lähtemään Hillistä, jolloin hän joutuisi jäämään yksin, eikä kukaan muu, kuin Tuomas ymmärrä häntä. Filippan keinot eivät ole aina kaikista parhaat, mutta ne vievät eteenpäin.

Seuraavaksi pääsemme tutustumaan Risebergan luostarissa kasvaneeseen, ylhäiseen ja hurskaaseen, kauniiseen Aleidikseen. Hänellä ei ole myötäjäisiä, jonka takia hän ei enää voinut jäädä luostariin, ja joutuu näin, 25-vuotta vanhemman siskonsa Rikissan ja tämän miehen Kaarle Kustaanpojan hoiviin ja heidän huollettavakseen. Kun Kaarle lähetetään Suomeen käskynhaltijaksi, joutuu Aleidis seuraamaan mukana Turkuun. Aleidis on masentunut ja hieman yksinkertainen nainen, jolla ei ole oikastaan mitään taitoja. Kuitenkin Tuomas Haukan nähdessä ensi kerran Aleidiksen, hän rakastuu tähän samantien silmittömästi ja on valmis maksamaan mitä vain vaaditaan saadakseen Aleidiksen omakseen.

Mutta Aleidis kantaa suurta syntiä ja salaisuutta, hän tuntee olevansa kirottu ja tämä meinaa tuhota heidät kaikki. Tuomaksen ja Aleidiksen on sen takia pakko lähteä pyhiinvaellukselle, jottei kukaan saa tietää Aleidiksen kirouksesta. Pyhiinvaellusmatkaa ja sen jälkeisiä tapahtumia seurataan Kaarle Kustaanpojan ja Barbara Catillinan silmien kautta. Lopulta Aleidis kuolee synnytysvuoteeseen ja Tuomas palaa Suomeen Aleidiksen lapsen kanssa. Pyhiinvaellusmatkansa aikana hän on myös löytänyt todellisen rakkautensa ja asiat tuntuvan alkavan pikkuhiljaa järjestyä... Toki vielä monia mutkia mahtuu matkaan, ennen kun Tuomas voi asettua aloilleen rakastamansa naisen kanssa. Loppu on kuitenkin onnellinen, niin Tuomaalle, kuin hänen vaimollensa ja jopa sisarelleen Filippalle.

Arvosanaksi tälle annan 4/5 ja suosittelen tätä kaikille, joita aikakausi ja sen tavat ja historia kiinnostavat, sekä tietysti kaikille muille yleissivistysnarkkareille, sekä teille jotka olette jo ennestään tutustuneet Kaari Utrion tuotantoon. Tässä kirjassa ihmiset eivät olleet vain pelkästään hyviä tai pahoja, vaan he olivat ihmisiä, meiltä kaikilta löytyy sisältämme se pimeys ja valo, eri asia on sitten, että kuinka käytämme tietojamme ja taitojamme, sekä kuinka kohtelemme kanssaeläjiämme. Ja kiitokset taas kerran Utriolle hienosta ja tarkasta kuvauksesta maamme historiasta ja sen eri vaiheista.

Kuva lainattu 123rf.com sivustolta.

Mistä minulle: tori.fi:stä ja nyt seisoo omassa hyllyssä.

Kaari Utrio: Pirkkalan pyhät pihlajat

Kustantanut: Tammi (1976)

307 sivua.

-peace & love, and respect to you all-