Myyttinen uhrisuo vaanii kulkijoita.

"Erään teorian mukaan kummitukset valitsevat uhrinsa säätilan vaihtuessa nopeasti. -- Yleensä tuuli yltyy silloin yhtäkkiä myrskyksi. Kun uhri on valittu, sää tyyntyy."

Susanne Jansson on yhdistänyt esikoisromaanissaan, nimeltä Uhrisuo (2017) mielenkiintoisesti historiallisia myyttejä nykypäivän murhatutkintaan. Tarina on mielenkiintoinen ja kiihdyttävä trilleri, joka on psykologisesti erittäin jännittävästi punottu, niin että kirjan ahmii hetkessä. Ei uskoisi, kyseessä olevan esikoisromaani, sillä kerronta on erittäin kehittynyttä ja erinomaista, niin että luulisi kirjailijan olevan jo "vanhatekijä".

Itse olen erittäin kiinnostunut historiasta ja varsinkin muinaisuskonnosta, myyteistä ja mytologioista. Tässä romaanissa oli historian mytologiset uhrisuot ja niihin liittyvät myytit yhdistetty nykypäivään, erilaisiin ja ehkä hieman sairaisiin mieliin, joissa vanhat myytit heräsivät uudelleen henkiin, ja suon henget vaativat uhriaan... Tarina pitää otteessaan, sillä siinä on monta ulottuvuutta, niin nykypäivän tapahtumat ja murhatutkinnat suolla, kuin päähenkilön Nathalien lapsuudenmuistot Mossmarkenin suosta ja siellä asuvista ihmisistä, sekä mitä tapahtui hänen perheelleen... Mitä ja miksi ja kuka? Pikkuhiljaa tarina alkaa aukeamaan, kun Nathalie antaa kipeiden muistojen tulla... 

"Nuori biologi Nathalie saapuu Mossmarkenin suomaille tekemään kokeita väitöskirjaansa varten. Legendaariselle suolle on rautakaudella haudattu ihmisiä uhrilahjoina, ja tarinoiden mukaan heidän sielunsa vainoavat yhä eläviä. Eräänä iltana Nathalie löytää suolta ystävänsä Johanneksen tajuttomana. Miehen taskut ovat täynnä kolikoita, ja lähistölle on kaivettu hautakuoppa. Poliisit alkavat tutkia tapausta apunaan valokuvaaja Maya Lind.

Soita kuvatessaan Maya löytää sammaloituneesta suonsilmästä ruumiin, joka on seivästetty rauta-aikaiseen tapaan. Mutta kyseessä ei historiallinen suoruumis vaan paljon tuoreempi kalmo. Pian uhreja alkaa löytyä lisää. Niin Nathalie kuin paikalliset asukkaatkin tuntuvat salaavan jotain.

Uhrisuo on trilleri, joka kertoo kuolemasta paikoin hämmentävät rakastettavasti. Hieno miljöökuvaus tiivistää tunnelman taianomaiseen suohon, jonka salaisuuksia säilöviin hetteikköihin uppoaa menneisyys - se, mitä ei uskalleta muistaa."
(Takakansi)

Mielestäni takakannen teksti kuvaa erittäin osuvasti kirjaa, ja etukannen kuva antaa sille vielä loppusäväyksen. Tämä kirja on kaikille dekkareiden ystäville, joka kannattaa ehdottomasti ottaa omalle lukulistalleen. Pohjoismaisten dekkareiden aatelia mielestäni, sillä kerronta oli niin hienoa, voisin sanoa, että tässä kirjassa oli synkät ja karutkin kohdat tavallaan kauniisti kerrottu. Tässä dekkarissa ei mässäilty verellä, vaan ennemminkin hiljaa takaa hiipivä, kaiken peittävä usva, aiheutti väristyksiä... Vaativatko henget taas uhriaan?

Susanne Jansson aloitti vahvasti esikoisromaanillaan ja hänestä kuullaan vielä varmasti! Tälle dekkarille on helppo antaa arvosana, sillä moitittavaa ei oikeastaan ole! Joten 4.5/5.

Susanne Jansson: Uhrisuo (2018)
Ruotsinkielinen alkuteos: Offermossen (2017)
Suomentanut: Tiina Sjelvgren
Kustantanut: Bazar Kustannus Oy
312 sivua.

- KiraNiia @ Arca Fabulorum - Tarina-arkku-blogi

Alan Bradley: Piiraan maku makea [Flavia de Luce-dekkarisarja #1]

Olen monesti lukenut kirjabloggaritovereiltani, että tämä Alan Bradleyn salapoliisisarja, joka kantaa pääosahahmonsa Flavia de Lucen nimeä, kannattaisi lukea, ja siksi se löytyykin myös satakirjaa-listastani. Joten nyt kun luin vielä takakannesta, että tarina on kuin tehty niille, jotka eivät koskaan kasvaneet yli Viisikoista, jätin samantien kaikki muut lukemiseni kesken ja aloitin siltä istumalta lukemaan tätä ensimmäistä Flavia de Lucea, nimeltä Piiraan maku makea. Tässä blogia kirjoittaessa on nimittäin tullut muutaman kerran hyvin nostalgisesti mieleen juuri mm. Viisikot ja olen jo hetken muutenkin kaivannut sellaista Neiti Etsivä-meininkiä, joten ensimmäinen Flavia de Luce täytti kaikki odotukseni, se oli kuin nakutettu minulle. 

"Eletään vuotta 1950. Flavia de Luce asuu leski-isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa suvun rapistuvassa kartanossa Buckshawissa Englannin maaseudulla. Flavia rakastaa kemiaa ja salamähkäisten arvoitusten ratkomista. Siskojaan hän vihaa.

Eräänä päivänä kartanolta löytyy kuollut lintu, jonka nokkaan on tökötty ikivanha postimerkki. Kun Flavia sitten kohtaa kurkkupenkissä kuolleen miehen, on selvää, että linnunraato oli mitä huonoin enne. Poliisin saapuessa Buckshawiin Flavia päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ratkaista arvoituksen omin neuvoin. Kenen kanssa isä riiteli työhuoneessaan myöhään illalla? Kuka tai mikä on Ulsterin kostaja? Ja kuka kumma söi palasen rouva Mulletin vaniljapiiraasta?

(Takakansi)

Yleisesti ottaen, viime aikoina lukemani dekkarit ovat olleet aika himskatin raakoja, että kaipasinkin jo jotain kevyempää, erilaista, joten siihen väliin sainkin juuri oikeaan aikaan tämän ensimmäisen osan Flavia de Lucea. 11-vuotias, näsäviisas Flavia muistutti minulle, että kuinka viisaita lapset voivatkaan olla! Muistin myös, että pienenä, juuri Flavian ikäisenä, oli hirveä halu ajautua seikkailuun ja leikkiä salapoliisia. Sitä yritti muuttaa vaikka minkälaiseksi mysteeriksi ihan arkisiakin asioita, seurattiin, tai siis yritettiin seurata, vaikka mitä jälkiä metsässä. Lähimmäksi seikkailua pääsimme, kun kuulimme radiosta ilmoituksen kadonneesta koirasta, jonka olimme juuri nähneet. "Jäljitimme" koiraa pitkin maita ja mantuja, tosin emme sitä koskaan löytäneet. Onneksi kuulimme myöhemmin, että koira oli päässyt turvallisesti kotiin. Ehkä hieman lapsellista, mutta olisihan se ollut hienoa, jos me olisimme sen sinne palauttaneet.

Piiraan maku makea oli myös siinä mielessä erilainen, että tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Englantiin, eivätkä nykypäivään. Kyseinen aikakausi on vain plussaa ja tuntuukin ettei tähän päivään saisi edes kunnon seikkailua sijoitettua. Hmm, tämä ajatus vaatii kyllä vielä hieman syvempää tutustumista nykypäivän seikkailuihin... Anyway, oli kiva lukea juuri tällaista seikkailu-tyyppistä murhamysteeriä, joka toki kuuluu dekkari-genreen, mutta koska viime aikoina dekkarit ovat vain raaistuneet niin, luokittelisin tämän murhamysteeriksi, josta saa jo valmiiksi hieman kevyemmän fiiliksen. Flavia ottaakin oppia esikuvaltaan Sherlock Holmesilta ja hänen etsivän-, sekä kemiantaitonsa tekisivät varmasti vaikutuksen jopa häneen. Ainakin ne vaikuttivat minut niin, että haluan lukea ehdottomasti loputkin Flavia seikkailut. Sillä oli oikeasti kiva olla 11-vuotiaan Flavian matkassa, joka suhi pyörällä tutkimassa erilaisia johtolankoja, ja vaikka Flavia onkin vasta yksitoista, en silti koe sitä rajoittavana tai että kirja olisi vain nuorten, kyllä Flavian seikkailut ovat kaikenikäisille... Tiedä vaikka sitä lukisi vielä Viisikotkin uudelleen joku päivä.

Arvosana oli tällä kertaa piece of cake ja Piiraan maku makea saa pyöreät 5/5.

Alan Bradley: Piiraan maku makea¨(2009)
The Sweetness at the Bottom of the Pie, (tässä esimerkki kunnollisesta kirjan nimestä!)
Kustantaja: Bazar
Arvostelukappale
389 sivua.


Chekkaa myös seuraavat murhamysteerit:

Lyons: Kuolema korjaa kokit 
P.D James: Usko ja epäilys

-peace & love, and respect to you all-

Paulo Coelho-kalenteri tulevalle vuodelle, 2017.

Kukapa meistä kirjallisuuden ystävistä ei rakastaisi Paulo Coelhon syvällisiä ja koskettavia tarinoita, joiden mukana tulee aina jokin elämää suurempi viisaus tai opetus. Kirjoja, joita kuka tahansa voi lukea, siis aivan kuka tahansa! Sillä tiedän montakin tapausta, jotka katukuvassa eivät välttämättä näyttäisi niin syvällisiltä ja/tai "viisailta" ihmisiltä (Peace!), jotka kuitenkin luottavat Coelhon oppeihin. Esimerkiksi itsekin löysin aikoinaan Coelhon niin, että istuin terassilla sidukan ja kirjan kanssa, kun siihen tuli sellainen ihan mukiin menevän näköinen, kuitenkin melkoisen tatskattu kundi, joka alkoi keskustelemaan kanssani kirjallisuudesta. Jokunen hetki siinä sitten turistiin ja toistemme lempikirjailijoita ja -kirjoja kyseltiin, kun hän heitti Paulo Coelhon nimen pöytään ja kertoi juuri lukeneensa Portobellon noidan. No koska olen aina - siis ihan absoluuttisen aina - kiinnostunut uusista kirjoista ja kirjailijoista, kirjoitin tietenkin Coelhon nimen ylös... Ja Portobellon noita oli myös ensimmäinen kirja Coelholta, jonka itse luin... Koukkuun jäin heti. 

Joten muutama vuosi sitten, kun törmäsin upeasti kuvitettuun Paulo Coelho-kalenteriin (2015) oli minunkin tietysti ostettava se itselleni, vaikka suhteellisen epärikkaana ihmisenä sanoisinkin hinnan olleen hieman suolainen. Kuitenkin, kaiken muun ihanuuden ja värikkyyden lisäksi se oli oikeasti ihan pirun hyvin toimiva kalenteri! Vaikka kyllähän se värikkyys siinä aluksi eniten kolahtikin, mutta kalenteria käyttämällä opin pian myös sen muun arvon. Joten ei ole mikään ihme, että kun viikko sitten rullasin "vahingossa" Suomalaiseen kirjakauppaan, jossa sitten törmäsin Coelhon ensi vuoden, 2017, kalenteriin, niin tietystihän minun oli pakko ostaa sekin. Sillä muistelen kuitenkin niin lämmöllä sitä ensimmäistä kalenteriani ja tämän vuoden Coelho-kalenteriahan minulla ei ollutkaan, joten olen iloinen, että ensi vuodeksi minulla on taas kunnollinen kalenteri. Sillä sitä tämä on, hinnasta riippumatta.

Ensi vuoden Coelho-kalenterin teemana on Ystävyys ja jokainen kuukausi onkin nimetty aina omalla lämpimällä adjektiivilla, kuten Empatia, Suvaitsevaisuus, Hellyys, Omanarvontunto, Ilo jne. Kalenterissa viikko on jaettu aina kahdelle aukeamalle ja sunnuntain alta löytyykin vielä lisää muistiinpano tilaa, ja kirjanmerkkinauha pitää hyvin kärryillä. Jokaiselta aukeamalta löytyy myös aina lainaus Coelhon kirjoista, joista monet käsittelevätkin tällä kertaa rakkautta... Mutta jotka mielestäni olivat ensimmäisessä Coelho-kalenterissani (2015) paljon parempia, mutta kyllä tulevallekin vuodelle löytyy ihan tykkejä lainauksia. Värikkyys ja jotenkin silkkisen sammettinen kansi olivat edelleen ne jotka tässä ensimmäiseksi kolahtivat ja tietysti tietynlainen nostalgia ja hyvät muistot siitä ensimmäisestä kalenteristani olivat ne todelliset syyt, joiden takia tämän ostinkin. 

Itse olen pitänyt siitä, jos kalenterista löytyy vielä mm. maailmankartta, ehkäpä joitain valuuttakurssejakin tai eri maiden tiettyjä pyhäpäiviä yms. nippelitietoa. Coelhon kalenterista näitä ei löydy, paitsi tietysti meidän pyhäpäivämme ja kuun kierto mikä sekin on tosin ihan mielenkiintoinen. Voi olla, että jos olisin tutkinut kalenteria ja sen lainauksia ym. hieman kauemmin kaupassa olisin saattanut valita jonkin toisen, ehkä halvemman, toisaalta en nyt olisi niin äärettömän paljon siinä säästänyt, joten ei tämä nyt ihan kadutakaan. Sillä kalenterin virkaa tämä tulee kyllä toimittamaan ihan yhtä hyvin kuin edeltäjänsäkin ja kokokin on juuri minulle sopiva, joten olen noin 75prosenttisesti tyytyväinen tähän. 

Paulo Coelho-kalenteri vuodelle 2017
Kuvittanut kolumbialainen taiteilija Catalina Estrada
Kustantanut Bazar 
Hinta Suomalaisessa kirjakaupassa 16,95€

Kuvat jäivät jotenkin sameiksi tällä kertaa, vaikka alunperin näyttivätkin ihan näppäriltä... No mutta näillä mennään, ihan kaikkeahan ei voi saada.

Chekkaa myös mm. seuraavat:

# BFF-lukuhaaste 20.11.16-14.2.2017
# Rakkauden Singulariteetti
# Viikon 45 lainaus [prostituutio sodan aikaan]

-peace & love, and respect to you all-