Viikon 24 lainaus: "Jos naiset olisivat vallassa, olisi(ko) kaikki paremmin?!"

Tällä viikolla olen lukenut Jan Salmisen vuonna 2012 ilmestynyttä Äidinmaa-nimistä kirjaa. Kyseessä on kotimainen dystopia, jonka tapahtumat sijoittuvat noin 100 vuoden päähän nykypäivästä, maahan jossa naiset ovat ottaneet vallan ja miehet, eli koiraat ovat alistettu täysin. Koiraat toimivat orjina, ja suvunjatkamisesta huolehtivat hedelmöitysklinikat, tosin kyllä naiset käyttävät koiraita vielä satunnaisesti seksuaalisten halujensa tyydyttämiseen. Kuitenkin sen jälkeen, kun tarvittava siemenmäärä on kerätty talteen, eli noin 25-vuotiaana, koiraat alistetaan hormonihoidon avulla, joka tekee heidät haluttomiksi, "eläviksi kuolleiksi"... Toki varmuuden vuoksi heidät myös kastroidaan.

"Aviomiehesi kyvyttömyys johtaa, voi olla seurausta sinun kyvyttömyydestäsi alistua."

Tämän viikon lainaus kertoo siitä, kuinka naiset kohtelivat alempiarvoisia koiraita tuossa pelottavassa tulevaisuuden isän... ei kun Äidinmaassamme.

   "Tietä pitkin lähestyi hahmoja, määrätietoisia juoksijoita. Vahdin kenkä rouhaisi hiekkaa, kun hän liikahti lähemmäs.
   "Käännytäänpä sitten."
   Laskimme katseemme. -- Lenkkeilijät pysähtyivät etäämpänä venyttelemään. Minä kuulin heidän puuskutuksensa. Jos olisimme katsoneet heitä läheltä - heidän supistuvia ja taas laajenevia sieraimiaan, heidän raotettuja, huohottavia suitaan ja hikipisaroita, jotka valuivat ohimoilta poskille, kaulalle ja rintojen väliin, heidän jännitettyjä pohkeitaan, pakaroitaan ja käsivarsiaan - mitä me olisimme ajatelleet? Vääriä asioita. Hyökkääviä asioita. Miehen ajatuksia.
   Railo oli kääntänyt selkänsä, kuten minä. -- Hänen käsivartensa lihakset nykivät. Katse oli aivan lyhyt. Hän käänsi päätään, vilkaisi kerran sivulleen ja laski sitten päänsä uudelleen. Vahti huusi "poika", eikä Railo tiennyt, ettei kaikkiin kutsuihin ollut syytä vastata. 
   Toivoin, ettei hän menisi. -- Mutta Railolle hetki oli toisenlainen, täynnä saavuttamattomien asioiden kipua.

   "Hei poika. Tulehan tänne. Tytöt haluavat, että esittäydyt", vahti hihkaisi. Hänen äänensä oli ystävällinen, mutta ohut. Kaikki valheet saivat äänen kuulostamaan ohuelta. Railo ei ymmärtänyt sitä vielä.
   Vahti pyysi Railoa laskemaan housunsa. "Ole nyt reipas poika. Näytä tytöille, mitä sinulla siellä on. Haluathan sinä sitä itsekin. --
   Railo mumisi jotain, mistä en saanut selvää.
   "Minäpä autan", vahti sanoi.
   Vetoketju rahisi, kun Railon housut avattiin. Naiset purskahtivat nauruun, ja nyt Railokin hörähti, niin kuin käynnissä olisi ollut yhteinen, hilpeä iltapäiväleikki. Hän kuullosti pieneltä ja hämmentyneeltä pojalta, juuri sellaiselta kuin oli.
   "Melkoinen karvapehko", eräs lenkkeilijä sanoi. "Ei taida pahemmin ajella alapäätään. Katsokaa, kuinka se aivan kimeltelee hiestä."
   "Ja mikä lemu tuosta mättäästä nousee", toinen nainen sanoi. Kuulin inhon ja huvittuneisuuden hänen äänessään.
   "Sen raiskain on groteskin kookas. Ei pieni ja solakka niin kuin nuorilla pojilla pitäisi olla." -- Railo liikahti, mutta vahti keskeytti hänet. "Anna sepalluksen olla auki. Älä sinä poikakulta välitä meidän puheistamme. Me vitsailemme vain. Kaunis poika sinä olet."
   Hän seisoi paikoillaan liikkumattomana ja sanattomana ja antoi naisten pilkallisten katseiden polttaa.                                                                                                                           
   "Tekisikö sinun mieli?" vahti sanoi. "Haluaisitko katsella tyttöjä vähän?"
   Railo ei vastannut.
   "Ei sinulla ole mitään syytä nolostua. Etkö tahtoisi katsoa heitä?"
   Railo mutisi vaimeasti.
   "Puhu ääneen, poika."
   "Sanoin, ettei sellainen ole sallittua", Railo toisti.
   "No nyt on poikkeustilanne", vahti sanoi. "Täällä ei ole muita näkemässä kuin me, emmekä me kerro kenellekään. Vai mitä, tytöt?"
   "Ei tietenkään."
   "Anna mennä vain", vahti maanitteli. "Katso heitä. Ajattele heidän sääriään ja huuliaan ja rintojaan. Eikö se kutkutakin vähän?"
   Railo epäröi. Tiesin, että antiandrogeenit veivät halut, mutta Railo oli vielä nuori poika, eivätkä lääkeaineet kyenneet täysin tukahduttamaan hänen kehonsa tarpeita ja toiveita.

   "Ajattele heidän kosteita pillujaan."
   Muut naiset hätkähtivät hieman vanhan vahdin karkeaa kielenkäyttöä.
   "Hyvä poika, noin juuri. Juuri noin. Katsokaapa tytöt tätä."
   En nähnyt, mitä tapahtui. En halunnut nähdä. Naiset ähkäisivät. Vahti hohotti. Hänen naurunsa oli lämmin, ja minä vihasin sen sydämellisyyttä, siihen kovettunutta valhetta.
   Oli mahdoton sanoa, mikä äänistä kuului ensimmäisenä. 
   Sähköinen rätinä, niin kuin jää murtuisi hyvin noeasti.
   Railon kiljunta.
   Tai sittenkin vahdin huuto hampaiden läpi: "Etkö saa pidettyä itseäsi kurissa, etkö? Ei tarvita kuin pieni mielikuva, ja sieltä ne koiraanhimot työntyvät." --
   Rätinä loppui, mutta Railon valitus jatkui. Ulosteen ja virtsan löyhkä peitti alleen muut hajut. "Nämä eivät ole kiimassa piehtaroivia navettaeläimiä parempia."

   Visuaalinen seksuaalinen hyökkäys. Siihen rikokseen Railon väitettiin syyllistyneen, jos joku vahtien esinaisista esittäisi kysymyksiä Railon huonosta kunnosta. Hän oli katsonut kielletyllä tavalla. Toiseksi syytekohdaksi tuli tuolloin aina rikollinen kuvittelu. Oikeudenkäyntiä ei tarvittu. Todisteeksi miehen rikoksesta kävi naisen sana." 
                                                                     Rudolf Schlichter: "Untitled" (dominatrix) 1930

Tämä tarina on karu esimerkki siitä, kun valta nousee päähän ja ihmisistä tehdään niin kutsutusti karjaa... Sillä naiset kohtelivat miehiä aivan kuin Hitleri juutalaisia. Kyllähän sen jokainen tietää, että kaikenlainen fundamentalismi on aina tie turmioon, niin kuin tässäkin tarinassa käy... Mielestäni TASA-ARVO kaikkien välillä on avain mahdollisuuksiin maailmassa, tavoittelun arvoinen asia.

Kiera Cass: Eliitti

Eliitti on toinen osa Kiera Cassin The Selection-sarjaa (Valinta), jonka ensimmäisen osan luin viime kesänä, kun bongasin sen upeasti kimaltelevan kannen marketin kirjahyllystä, enkä voinutkaan vastustaa kiusausta. Sillä kyllähän se näköjään vain on niin, että lähes kaikki naiset pitävät kimaltelevista asioista, ja niinkin maanläheinen ihminen kuin itse olen, voin näköjään laskea itseni silti mukaan tähän ryhmään. I'm a lady! Tämähän on sellainen romanttinen Unelmien poikamies-tyyppinen kirjasarja ja kovin usein ei tule edes luettua tämän tyyppistä kirjallisuutta, sillä kyseessähän on sellaista kevyehköä dystopiahömppää, eli dystopian ja naistenhömpän sekoitusta, josta paras lyhenne mielestäni on dystopiahömppä. Toisaalta tämä on ihan yllättävän näppärä seikoitus ja kuka sanoi ettei naistenhömppä voisi myös olla dystopiaa tai toisinpäin? No one! Joten on pakko myöntää, että olen jäänyt hieman koukkuun ja odotan jo melkoisella mielenkiinnolla viime kuussa suomeksi ilmestynyttä kolmatta osaa nimeltä Ainoa. Pikkuhiljaa alan myös ymmärtämään heitä, jotka ovat koukussa, ainakin aiemmin, mielestäni typeriin tositeeveesarjoihin. Luojan kiitos, että "en katso telkkaria", vaan seuraan netistä kaikkia niitä sarjoja joita haluan, sillä en haluaisi vielä joku päivä havahtua nimittäin siihen, että odotan ja jännitän jonkin tositeeveesarjan finaalia ihan intopinkeenä... niin kuin tämän kirjasarjan kolmatta osaa.   

Nämä kimaltelevat kannet iskivät silmääni, enkä voinutkaan enää vatustaa kiusausta ja olla lukematta tätä aikuisten prinsessasatua. Sain mitä odotin, ja hieman ylikin! 

"Nyt kun joukko on rajattu kuuden tytön Eliittiin, kilpailu prinssi Maxonin sydämestä muuttuu yhä raivokkaammaksi - ja America yrittää vieläkin selvittää omat tunteensa. Rakastaako hän Maxonia, joka voisi tehdä hänen elämästään tarumaista? Vai kuuluuko sydän ensirakkaudelle, Aspenille?

America tarvitsee päätöksentekoon epätoivoisesti lisää aikaa. Muut Eliittiin kuuluvat tytöt kuitenkin tietävät tarkalleen, mitä haluavat - ja American mahdollisuudet päättää tulevaisuudestaan ovat lipeämässä hänen ulottumattomiinsa."

(Takakansi)

Sarjan toisessa osassa panokset kovenevat ja naiset muuttuvat vain raaemmiksi toisilleen. Vaikka aluksi ajattelinkin, että tämä on ihan piece of cake ja onnellinen loppu on varmaa, nyt en enää olekaan niin varma, että kuinka tarinassa käy. Se on nimittäin salakavalasti ja huomaamatta muuttunut yllättävän jännäksi. America ei osaa päättää, että mitä mieltä olisi Maxonista, sillä linnassa on myös hänen entinen poikaystävänsä Aspen, jonka kanssa Americalla oli salainen suhde kotona aikoinaan. Suhde oli salainen, koska Aspen oli arvoltaan alempi Americaa kastijärjestelmässä, joka maassa vallitsee. Pikkuhiljaa tarinan edetessä America kuitenkin huomaa itsessäänkin pieniä mustasukkaisuuden oireita, kun muutkin tytöt viettävät aikaa Maxonin kanssa ja miettii, että mitä kaikkea he yhdessä tekevätkään. Tilanne muutenkin kärjistyy, kun kapinallisten hyökkäykset palatsiin tihenevät ja käyvät raaemmiksi, näyttää siltä niin kuin he aivan selvästi etsisivät jotain tiettyä kirjaa. Kirjaa, jossa kerrotaan Iléan historiasta, sillä sekään ei näytä olevan aivan niin kuin ihmisten on annettu ymmärtää ja uskoa. Pikkuhiljaa America myös alkaa kasvamaan mahdolliseen tulevaan rooliinsa, ja hän alkaa miettimään ja tekemään suunnitelmia kuinka voisi auttaa kärsivää maataan. American suunnitelmat lakkauttaa kastijärjestelmä eivät kuitenkaan ole kaikille mieleen ja ihmiset yrittävät vaikuttaa Maxoninkin mielipiteisiin Americasta. Seuraavassa osassa varmaan saammekin selville kenet America oikeasti haluaa, sekä kenet prinssi Maxon lopulta valitsee? Valitseeko hän omasta tahdostaan vai saadaanko hänet kenties ympäripuhuttua luopumaan viidennestä kastista lähtöisin olevasta Americasta? Kestääkö heidän rakkautensa ja mitä tekevät American vastustajat tai Aspen? Entä mitä kapinallisilla on mielessä?

Jos etsitään laatukirjallisuutta tai tulevia klassikoita, ei Kiera Cassin The Selection-sarja ehkä ole listalla, mutta kun kaivataan kevyttä hömppää matkalle tai muuten vain luettavaksi satunnaisten Nora Robertsien tilalle, niin kyllä tämän silloin voi mukaan heittää... Ainakin itselläni on välillä tarve lukea jotain kevyempää ja siihan hetkeen tämä sarja jopa ylitti odotukseni. Ja onhan se pakko myöntää, että vaikken itse olekaan niin kovin hienostunut, niin onhan sitä ihan kiva lukea ja haaveilla upeista puvuista, kimaltelevista koruista ja kamarineidoista jotka laittavat hiuksesi, sekä tietenkin prinssistä. Oikeastaan The Selection-sarja on aikuisten naisten satu, josta tulee hyvälle ja kihelmöivälle mielelle. Se on myös päässyt yllättämään ja tarina on muuttunut vain mielenkiintoisemmaksi sivu sivulta. On jännää, että vaikka luuli, että tarinan voi kokonaan ennalta arvata, ei se enää olekaan aivan niin, vaan nyt on pidettävä sormet ristissä ja toivottava, että sekä America, että Maxon valitsevat oikein. Tässä kirjassa on myös ystävyyttä, niin oikeaa kuin petollistakin, joten se sopii myös oikein hyvin luettavaksi mm. BFF-lukuhaasteeseen.

Arvosanaksi annan tälle kimaltelevalle kirjalle 3+/5.

Lue myös mitä kirjoitin The Selection-sarjan ensimmäisestä osasta nimeltä Valinta.

Kiera Cass: Eliitti (2016)
Englanninkielinen alkuteos: The Elite (2013)
Kustantanut: Pen & Paper, Pokkaripajan pokkari.
Suomentanut: Laura Haavisto
319 sivua

-peace & love, and respect to you all-

Timo Parvela & Björn Sortland: Kepler62 [Kirja yksi: KUTSU]

Kepler62 on erityisesti 7-12-vuotiaille pojille, mutta miksei myös joillekin tytöillekin kelpaava, dystopia seikkailusarja. Itse asiassa kirjan genre, sekä kirjassa välillä esiintyvät, varsinkin lapsille, hankalat sanahirviöt tulivat itselleni jopa hieman yllätyksenä. Joten vanhemmat, olkaa hyvät ja avatkaa Google ja valmistautukaa selittämään lapsillenne mm. kvanttifysiikkaa ja dystopian eri käsitteitä. Toisaalta kirja oli myös hyvin opettavainen monessakin mielessä, enkä pistänyt pahakseni sanahirviöitä, sillä niistä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, Kepler62:n aloitus oli tarpeeksi hyvä, että se sai minutkin kiinnostumaan ala-asteikäisille suunnatun seikkailusarjan tulevaisuudesta. Muutama kuukausi sitten en vielä tiennyt edes mitään kyseisestä sarjasta, enkä varsinkaan ajatellut, että kun olen lukenut ensimmäisen, niin haluaisin tietää lisää, mutta niin siinä vain kävi... Jännästi sitä aina vaan jää koukkuun. Mutta toisaalta kirjallisuushan on parasta huumetta.

"13-vuotias Ari pitää huolta sairaasta veljestään Jonista. He elävät maailmassa, jossa luonnonvarat ovat huvenneet dramaattisesti. Vapaa-aikansa veljekset viettävät uuden Kepler-pelin parissa, joka on kaikkien huulilla, ja pääsevät niiden harvojen joukkoon, jotka ovat pelanneet sen läpi. Kukaan ei tiedä mitä pelin viimeisen tason loppuun suorittaneille tapahtuu, mutta siitä kulkee villejä huhuja. Kyseessä ei ehkä olekaan pelkkä peli, vaan kutsu. Mutta kuka on kutsuja ja minne se heidät vie?

(Adlibriksen esittely)

Kirjan tapahtumat sijoittuivat ylikansoittuneeseen ja futuristiseen tulevaisuuteen, joka oli pelottavan realistinen kuvaus siitä mihin maailmamme on mahdollisesti menossa. Ari on vanhempana veljenä pitänyt jo vuosia huolen pikkuveljestään Jonista, sillä he elävät kahdestaan hieman yhteiskunnan ulkopuolella. Äitiä he eivät usein näe ja toisinaan keinot pärjätä ja saada murkinaa menevät hieman harmaalle alueelle, sillä heidän on selvittävä kahdestaan viranomaisten pelossa. Kirja olikin hieno tarina veljeydestä, välittämisetä, sekä seikkailusta johon veljekset joutuivat voitettuaan erikoisen pelin, jota on pidetty lähes voittamattomana. Voittajat kutsutaan seikkailuun ja sarjan seuraavissa osissa meille luultavasti selviääkin, että mihin he joutuivat voitettuaan. Mikä on tuo Kepler62, josta kaikki supisevat. 

Välillä mietin, että minkä ikäisille tämä on suunnattu, sillä kirjassa oli toisinaan melkoisia sanahirviöitä, sellaisia mitkä me aikuiset voimme ymmärtää tai ainakin tajuta, että mitä ne suunnilleen voisivat tarkoittaa. Mutta toisaalta ne eivät ole lapsillekaan aivan hepreaa ja kyllä Wikipedia ja Google sitten selvittävät lisää. Itse annoin tämän kirjan luettavaksi ystäväni tokaluokkalaiselle pojalle ja hän oli aivan innoissaan, ja oli kysynyt, että mistä te tiesitte, että mie tykkään juuri näistä kirjoista? Joten sen jälkeen ei minullakaan ollut enää epäilyksiä vaan uskon kirjan kohderyhmän olevan juuri oikea, eli noin ala-asteikäiset pojat ja miksei myös jotkin tytöt.

Ja vaikka kohderyhmä onkin pääosin ala-asteikäiset, niin en voi kiistää, ettenkö itsekin odottaisi tarinalle jatkoa. Sillä totuus on, että nyt minäkin haluan tietää, että kuinka veljeksille käy tulevaisuudessa. Haluan tietää minne he joutuivat, mikä on Kepler62 ja kuinka nuo neuvokkaat veljekset selviytyvät uudessa maailmassa.

Arvosana on tällä kertaa suht helppo antaa ja annankin tälle 4/5. Erityiskiitokset haluan antaa tarinan kuvittajalle Pasi Pitkäselle, joka oli tehnyt maailmasta hienosti futuristisen ja siten vielä enemmän mielenkiintoisen.

INFO-ISKU! Wikipedia tietää kertoa oikeasta Kepler62:sesta sen olevan Lyyran tähdistössä sijaitseva tähti, joka on 1200 valovuoden päässä. Nasan Kepler-sateliitti on löytänyt tähdeltä Kepler-62 planeettoja, jotka saattavat muistuttaa Maata ja olla jopa elämälle soveltuvia.

Tässä esimakua kirjan kuvituksesta.

Timo Parvela & Björn Sortland: Kepler62 - Kirja yksi: Kutsu (2015)
Kuvittaja: Pasi Pitkänen
Kustantanut: WSOY
121 sivua
Arvostelukappale

-peace & love, and respect to you all-

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Tämä kirja löytyi TBRsadastani, sillä kirjabloggaritoverini olivat kirjoittaneet siitä sen verran mielenkiintoisesti, että tahdoin itsekin lukea sen. Ja kyseessähän oli vielä elämäni ensimmäinen kotimainen dystopia, joten nyt mentiin tosissaan jännän äärellä ja tietysti mielenkiintoni oli suuri. Kirjan tapahtumat sijoittuivat Suomen Eusistokraattiseen Tasavaltaan vuonna 2013. Eli ajatelkaapa, jos Suomi olisi, niin kuin vaikkapa Pohjois-Korea tai jokin vastaava maa ja kaikki olisivat vielä Orwellimaisesti tutkinnan alaisina, niin sellaiseen maailmaan tässä hypättiin. JAIKS! 

"On vuosi 2013 Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa. Historiallisista virheistä on otettu oppia. Yhteiskuntarauha ja kansanterveys ovat arvoista tärkeimmät. ¤ Terveysviraston valvova silmä ulottuu kaikkialle. Käytännössä kaikki mielihyvää tai riippuvuutta tuottava on kiellettyä: huumausainaat, alkoholi, nikotiini ja kofeiini. Sallittuja poikkeuksiakin on. ¤ Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa on erään tärkeän mielihyvähyödykkeen jakelu haluttu tehdä vaivattomaksi. Siksi valtiollinen tiede on jalostanut ihmisestä uuden alalajin: altiin, nöyrän ja itseään tyrkyttävän. Ennen heitä kutsuttiin naisiksi. ¤ Vanna on jotain aivan muuta kuin miltä näyttää. ¤ Jare on koukussa riskinoton adrenaliiniin. ¤ He yhdistävät voimansa saadakseen pääsylipun jonnekin pois. ¤ He sotkeutuvat äärimmäisen vaarallisena tunnetun nautintoaineen välitykseen. He diilaavat chiliä. ¤ Kun Vanna koettaa epätoivoisesti selvittää, mitä hänen kadonneelle sisarelleen tapahtui, Jare törmää outoon uskontokulttiin, jonka käsissä on Auringon ydin. ¤ Onko tällä epäinhimillisen tulisella chililajikkeella vaikutuksia, jotka on syystäkin kielletty?"

(Takakansi)

Anteeksi mitä?! He diilasivat chiliä, johon Vanna oli vielä koukussakin? Kyllä, aivan totta! Aluksi ajattelinkin, että what the fuuu..k?? Sillä oli, lievästi sanottuna, hieman outoa lukea chili-fikseistä ja sen diilaamisesta, mutta sitten, kun siihen tottui niin okei... Sekä toisaalta se myös sopi hyvin tuohon maailmaan, joten aloinkin olla jo ihan messissä tarinassa! Erityisesti sen jälkeen, kun luin alla olevan kohdan kyseisestä kirjasta, aloin jo tosissaan ymmärtää ja miettiä, että aivan totta näinhän se onkin... Hmm.. pitäisiköhän tätä testata vielä itsekin käytännössä? ...heh.

"Poltetta on suojeltava kuin hiipuvaa liekkiä. Sen on annettava elää, sitä ei pidä tukahduttaa leivällä tai maitotuotteella tai viileällä juomalla. Sillä niin kauan kuin suu ja vatsa tuntee pyhää tuskaa, ruumis pumppaa elimistöön hekumallisia opiaatteja."
(Sivu 133)

Sen jälkeen, kun yllä oleva lainaus oli selventänyt minulle chili-koukkua ja olin saanut sulateltua tiedon sen diilaamisesta, pidin kirjasta todella. Eusistokraattinen Tasavalta oli todella kuumottava, jossa naiset olivat alistuvia pissiksiä. Jo lapsena heistä katsottiin, että olivatko he sopivia, kukkamekoissa kotia leikkiviä tyttöjä, eli eloita vai pitivätkö he esimerkiksi enemmän poikien leluista, jolloin oli syytä äkkiä sterilisoida tuollaiset hirveät morlokit, etteivät he vain pääsisi saastuttamaan, lisääntymällä, tuota ihanaa Suomen Tasavaltaa. Maailmaa, jossa ei ollut tietokoneita tai kummemmin muutakaan elektroniikkaa, sillä niitä pidettiin rappiodemokratioiden hömpötyksinä. Kännykätkin olivat vain turha hedonistimaiden keksintö, joita tuolla upeassa Suomessa ei todellakaan kaivattu, niin kuin ei mm. mikrojakaan. Ihmisille riitti hyvin, että televisiosta näytettiin kahta valtion kanavaa ja radiosta kuuli loton, jota myös valtio peukaloi. Sitten, kun tytöt kasvoivat neidoiksi heille järjestettiin upeaakin upeampi tulokasjuhla, jolloin he astuivat myös pariutumismarkkinoille, oikeastaan heidät iskettiin, niin kuin lihatiskille. Sen jälkeen olikin jo aika lähteä opiskelemaan tärkeitä aineita eloi-opistoon, jossa opetettiin käytännössä kaikki kikat siihen kuinka pitää mies tyytyväisenä. Naiset oppivat kaiken ruuanlaitosta, keskustelu- ja puhetavoista ihan keimailuun ja seksiin asti. Whuuh, that world was craaazy!

Teksti oli menevää ja tarina oikeasti ihan mielenkiintoinen, joten kirja olikin parissa päivässä luettu. Lisäksi tämäkin kirja sopisi myös ihan hyvin luettavaksi mm. BFF-lukuhaasteeseen, jossa on tarkoitus lukea kirjoja joiden yhtenä tärkeänä tekijänä on ystävyys. Suomi johon tarina sijoittui oli kyllä järkyttävä, mutta jos historiassa olisi jotkin asiat olisi menneet toisin, olisimme voineet hyvinkin päätyä hieman samankaltaiseen tilanteeseen. Tämä oli ensimmäinen Johanna Sinisalon kirja, jonka muistan lukeneeni, ja se teki minuun kyllä lopulta sellaisen vaikutuksen, että aion jatkaa hänen tuotantoonsa tutustumista... Ja seuraavaksi aionkin lukea häneltä Enkelten verta nimisen romaanin, josta olen lukenut mielenkiintoisia arvosteluja ja muitakin faktoja, kuten sen, että Albert Einstein olisi aikoinaan sanonut, että jos mehiläiset katoaisivat maan päältä, ihmisellä olisi vain neljä vuotta elinaikaa. 

Tälle kirjalle voi arvosanaksi antaa ihan helposti 4-/5.

Johanna Sinisalo: Auringon ydin (2013)
Kustannusosakeyhtiö Teos
Upean kannen takana seisoo Hannu Mänttäri
336 sivua.
Arvostelukappale.

-peace & love, and respect to you all-

Kiera Cass: Valinta

Tuli kesällä luettua näitä erilaisia dystopioita niin kuin Veronica Rothin Divergent-trilogia ja Suzanne Collinsin Matkijanärhi-trilogia (The Hunger Games), niin sitten, kun lyösin tällaisen naistenhömppädystopian, niin tietysti sekin piti mennä lukemaan... BTW, onkohan naistenhömppädystopiat sitten "oikealta nimeltään" dystopiahömppää? Anyway, Kiera Cassin Valinta on ensimmäinen osa hänen The Selection-sarjaansa, jossa Yhdysvallat ovat jo aikaa sitten tuhoutuneet neljännessä maailmansodassa ja tilalle on muodostunut Illéa niminen monarkia. Vaikka koko kirjan päätavoite on - aivan erillainen - kuin aiemmin mainitsemissani dystopioissa, on maailma jossa ihmiset elävät kuitenkin hieman samantyylineen kuin esimerkiksi The Hunger Gamesissa. Valinnassa eletään hataraa rauhan aikaa, jota on takana jo useampi vuosikymmenen, mutta kuitenkin eletään vielä hieman pelonikeessä, ja kapinallisten hyökkäykset ovat tavanomaisia. Sodan jälkeen ihmiset on jaettu kahdeksaan kastiin kykyjensä mukaan ja nyt myöhemmin heidän lapsensa ja lastenlapsensa ovat perineet heidän kastinsa. Ainoa mahdollisuus nousta kastiarvossa on rikastua tai avioliitto. 

"Kolmellekymmenelleviidelle tytölle Valinta on elämän mullistava mahdollisuus. Se on tilaisuus paeta jo syntymässä valmiiksi määriteltyä elämää. Tilaisuus tempautua kimaltavien iltapukujen ja mittaamattoman arvokkaiden korujen maailmaan. Tilaisuus elää palatsissa ja kilpailla komean prinssi Maxonin sydämestä. 

America Singerille Valintaan joutuminen on kuitenkin painajainen. Sen myötä hän joutuu hylkäämään salaisen rakkaussuhteensa kastiltaan häntä alempiarvoiseen Aspeniin. Se tarkoittaa myös kotoa lähtemistä ja osallistumista ankaraan kilpailuun kruunusta, jota hän ei halua. Lisäksi se merkitsee elämää palatsissa, jossa jatkuvana uhkana on kapinallisten väkivaltaiset hyökkäykset. 

Sitten America tapaa prinssi Maxonin. Vähitellen hän alkaa kyseinalaistaa itselleen tekemiä suunnitelmia - ja ymmärtää, että hänen haaveidensa elämä ei ehkä vedä vertoja yllättävälle tulevaisuudelle." 
(Takakansi)

Okei, myönnetään, kuullostaa melko imelältä, mutta kirja oli ehkä hieman parempi kuin mitä takakannesta voisi odottaa. Okei, tässä kirjoittaessa, kirjan takakannesta tuli nyt vielä heti mieleen sellaiset tosi-tv sarjat kuin vaikkapa Unelmien poikamies yms. ja jokainenhan kyllä tietää niiden perusjuonen. KÄÄK! Nyt tämä alkoi heti kuullostamaan vielä höntimmältä kirjasarjalta kuin aluksi annoinkaan ymmärtää. Kaiken lisäksi, kirjassa ehdokkaat vielä joutuivat aina viikoittaiseen raporttiin, joka näytettiin ympäri maata yms. tilaisuuksiin, joihin tuli laittautua aina ihan vimpanpäälle ja edustaa itseään, niin kuin missikisoissa. Ja toki olihan America Singer vielä hieman höntti sankarittarenkin nimi, mutta ehkä he olivatkin nostalgisia, kun nimesivät tyttärensä entisen, hyvin demokraattisen, maansa mukaan, joka oli nyt muuttunut monarkiaksi. Illéassa oli ollut tapana naittaa prinsessat ulkomaille suhteiden luomiseksi, ja tuleva kuningas taas jollekin onnelliselle maan tyttärelle, jonka prinssi valitsee kolmestakymmenestäviidestä valitusta ehdokkaasta... Ja kun tätä ajattelee pelkästään naistenhömppänä, niin silloinhan tämä oli ihan menevä.

Kirja alkaakin siitä, kun kaikille eri osissa maata oleville, sopivan ikäisille tytöille lähetetään lomake, jolla he pääsevät osallistumaan kilpailuun prinssi Maxonin sydämestä. Kaikki muut ovat tietysti ihan täpinöissään, mutta America ei haluaisi osallistua, sillä hän on jo valmiiksi varsin rakastunut. Aspen on häntä arvoltaan alempi kastijärjestelmässä, ja siksi heidän suhteensa onkin salainen. American perhe on viidennessä kastissa, eli muusikoissa ja taiteilijoissa, ja America on sukunimensäkin mukaan laulaja. Hänen perheensä tulee juuri ja juuri toimeen, ja siksi Valintaan osallistuminen olisikin melkoinen mahdollisuus, sillä jo pelkästä osallistumisesta perhe saa tukea. Ja kun America sitten valitaan mukaan, ei hänen auta muu kuin osallistua. Kauhuissaan hän lähtee matkalle kohti palatsia, jossa häntä odottavat palvelijat, sekä kaapit ja rasiat pullollaan upeita asuja, koruja ym. hömpötystä. Unohtamattakaan muita tyttöjä, joista osa on valmiina lähes "repimään toisilta hiukset päästä" saadakseen heidät tiputettua kisasta. Mutta sitten, kun America tutustuu paremmin prinssi Maxoniin ja he ystävystyvät, alkaa America pian tuntea muitakin tunteita kuin vain ystävyyttä prinssiä kohtaan... Sillä välin Aspen on kuitenkin pestautunut armeijaan, noustakseen kastijärjestelmässä, ja hänet palkataankin vartijaksi palatsiin. Eli kirjasarjan seuraavassa osassa onkin tiedossa jonkinlaista kolmiodraamaa samalla, kun kilpailu prinssin sydämestä kiihtyy... 

Tosiaan tämä oli tällainen kevyempi dystopia, enempi naistenhömpän puolelle kääntyvä, eli dystopiahömppä. Vaikka juoni ja kuviot olivatkin melko pinnallisia, oli tätä kuitenkin ihan viihdyttävä ja siinä mielessä kiva lukea, ettei sitä todellakaan tarvinut ottaa liian vakavasti. Ja välillähän on pakkokin lukea jotain kevyempää, sillä muuten lukisin koko ajan vain murhista ja yliluonnollisista asioista, joten yleensä vetäisenkin välillä väliin jonkin Nora Robertsin tai vastaavan, ja siihen tilanteeseen tämäkin kirja sopi aivan yhtä hyvin kuin joku muukin. Ja vaikka tämä nyt olikin tällainen hömppä, aion tietysti lukea myös sen seuraavan osan, sillä onhan minun saatava tietää kuinka tarinassa käy, kuka saa kenet, kuka pettää kenet ja mitä sitten tapahtuu... Pakko siis lukea myös seuraava osa, eli Eliitti. Tämä sopii myös hyvin luettavaksi mm. BFF-lukuhaasteeseen, sillä palatsista America löytää myös ystäviä, sekä ystäviksi pukeutuneita susia.

Arvosanaksi tälle kirjalle voi helposti heittää 3+/5. Sillä jännällä tavalla tämä oli kuitenkin ihan luettava ja tarpeeksi viihdyttävä dystopiahömppä... Tämä kirja sopii kaikille muillekin piiloromantikoille!

Kiera Cass: Valinta (2016)
Alkuperäisteos: The Selection (2012)
Kustantaja: Pen & Paper [Pokkaripaja]
Itselleni: kaupasta.
334 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

Mitä lukea sen jälkeen, kun on lukenut niin hyvän kirjan, että se pysäyttää? Vaikka M.R. Careyn tunnetuimpia käsikirjoituksia ovatkin varmasti Marvelin X-Men ja Fantastic Four, jotka olen toki itsekin nähnyt, silti hänen parhaimmistoonsa pistäisin kirjan, jonka vasta nyt luin, mutta joka veti hiljaiseksi, nimittäin Maailman lahjakkain tyttö. Tämä oli ehdottomasti paras dystopia, jonka olen koskaan lukenut, ja minä olen lukenut kuitenkin kaikki perus-dystopiat, kuten Hunger Gamesit, Divergentit ja muut. Mutta silti, tämä oli jotain muuta, jotain enemmän. 

Alkuperäinen upean näköinen keltainen kansi, kirjan ilmestymisvuodelta 2014. Tosin kirjan suomennos ilmestyi vasta tänä vuonna (2016), ja sen kansikuva on myös tänä vuonna ilmestyneestä elokuvasta:

The Girl with All the Gifts.

"Melanie on erityinen pikkutyttö. Joka aamu aseistautuneet sotilaat sitovat hänet pyörätuoliin ja vievät luokkahuoneeseen. Melanie ymmärtää, että muissa oppilaissa on jotain pahaenteistä. Kun hän huomaa samat oireet itsessään, Melanie kauhistuu. Miksi sotilaat pelkäävät häntä? Ovatko sotilaat oikeassa, onko hän vaarallinen?
(Takakansi)

Kirjan maailma sijoittuu muutamien kymmenien vuosien päähän tulevaisuuteen, jossa tappava virus on levinnyt  ja tuhonnut lähes kokonaan tuntemamme maailman, ja ihmiset ovat kuolleet lähes sukupuuttoon. Tai ei. Tuntemamme homo sapiens on kuollut lähes sukupuuttoon. Uusi sukupolvi on jo syntymässä, mutta me emme sitä vielä myönnä, ja tietenkin haluaisimme säilyttää maailman ennallaan... Silloin kolmisenkymmentä vuotta aiemmin maailmaan levisi virus, joka ns. tappoi siihen sairastuneet ihmiset tuhoamalla heidän aivonsa, ja jättäen jäljelle vain aistit ja hirmuisen nälän. Nälän, jonka tyydyttämiseksi kelpasivat niin linnut, kissat, kuin ihmisetkin... Tuo tappava virus on äärimmäisen helposti tarttuva, ja se on muuttanut siihen sairastuneet ihmiset zombeiksi, joita hyvästä syystä kutsutaankin nälkäisiksi.

Kirjan päähenkilö on noin kymmenen vuotias Melanie, joka on kasvanut koko elämänsä, tai niin kauan kuin voi muistaa, sotilastukikohdassa, jossa hänellä ei saa olla läheisiä kontakteja toisten oppilaiden tai opettajiensa kanssa. Kaikki tuntuvat pelkäävän häntä, ja ainoastaan heidän opettajansa neiti Justineau tuntuu välittävän Melaniesta tai muistakaan lapsista. Aamuisin, kun häntä sidotaan tuoliin, Melanie saattaa vitsinä sanoa ettei hän pure, mutta kukaan ei koskaan naura, vaan sotilaat kavahtavat aina kuin ruttoa, eikä Melanie ymmärrä miksi he niin pelkäävät häntä. Hänen maailmansa koostuu vain hänen sellistään ja heidän luokkahuoneestaan, jossa heille opetetaan kaikkea antiikin kreikan myyteistä maantietoon, Melanie onkin luokkansa paras oppilas. Välillä oppilaita viedään käytävän päädyssä olevasta ovesta tohtori Caldwellin luokse tutkittavaksi, eivätkä he enää palaa luokkaan tai selleihinsä. Ehkä heidät siirretään toiselle luokalle, Melanie ajattelee, kunnes hänet itsensä viedään tohtorin tutkittavaksi... Juuri silloin myös survivalit hyökkäävät tukikohtaan ja neiti Justineau syöksyy pelastamaan Melanieta tohtori Caldwellin leikkauspöydältä. Yhdessä he yrittävät päästä pakoon tukikohdasta, josta pakeneminen ei olekaan niin helppoa. Onneksi komentaja Parks löytää heidät ajoissa, ja yhdessä he lähtevät matkalle kohti Majakkaa, joka on nykyisen Englannin ainoa kaupunki. Muut kaupungit ovatkin nälkäisten tai lain ulkopuolella elävien survivalien hallussa.  Matkan varrella Melaniellekin alkaa valjeta, että mistä hän on lähtöisin... Kirjan loppu pääsee silti yllättämään, vaikkei sen pitäisi, mutta jotenkin se haikeus ja toivottomuus, tai ehkä uusi alku ja toivo, on juuri sellainen mitä harvoin näkee kirjallisuudessa... No lukekaa itse.

Tämä kirja kertoi tuntemamme maailman ja ihmiskunnan viimeisistä minuuteista, ja niin kuin jo aiemmin mainitsinkin, että se oli ehdottomasti paras dystopia, jonka olen tähän mennessä lukenut. Odotukseni olivat melko matalalla, sillä lukemieni dystopioiden, sekä zombitarinoiden taso on ollut melko vaihteleva, mutta tämä yllätti erittäin positiivisesti. Luin tämän hieman reilussa päivässä, sillä kirja piti otteessaan ihan ensimmäisiltä sivuilta lähtien, ja mielummin luin kuin nukuin. Kirja on alunperin ilmestynyt jo vuonna 2014, mutta sen suomennettu versio tuli vasta tänä vuonna, nyt kun siitä on juuri tullut elokuvakin. Aion tietenkin katsoa myös kyseisen leffan, sillä tämä kirja sai odottamaan lisää, mutta kirjalle on kuitenkaan tuskin tulossa jatkoa, vaikka monesti olemmekin tottuneet lukemaan näitä trilogioina tms. Joten tuo leffa saa nyt sitten täyttää pahimman nälän... Tämän kirjan sain arvostelukappaleena LIKEltä, mutta olisin toki ostanut sen muutenkin, mieluiten kirpparilta, mutta myös jos olisin nähnyt siitä pokkariversion ärrällä tai bongannut sen alennusmyynnistä, joten sama lopputulos...

Arvosanaksi annan tälle täydet 5/5. Sillä varsinkin heti kirjan loputtua jälkimainingit olivat haikeat, mutta täydet. Jäin myös toivomaan lisää, vaikka kirja päättyikin niin, että lisää on tuskin odotettavissa... sääli. Mutta tätä suosittelen mielellään myös muille. Eli jos pidät dystopioista, lue tämä. Jos pidät maailmanlopun meiningistä, lue tämä. Jos pidät ylipäätänsä hyvistä kirjoista, niin lue tämä!

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö
Alkuteos: The Girl with All the Gifts (2014)
Kustantaja: LIKE Kustannus Oy (2016)
407 sivua. 

Chekkaa myös mitä muita LIKEn kirjoja olen lukenut: Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet

-peace & love, and respect to you all-

John Twelve Hawks: Matkaaja

Tuli nimen ja takakannen tekstin mukaan ostettua tämä kirja kirpparilta, kun halvalla sain. John Twelve Hawksin Matkaaja on ensimmäinen osa Neljäs piiri nimistä trilogiaa, jonka muita osia en olekaan vielä lukenut. Aion kuitenkin pitää silmät auki kirppareilla, sillä uutena en menisi näitä kuitenkaan ostamaan ja sen verran mitä nyt maksaakaan, niin maksamaan, mutta jos muutamalla eurolla löydän, niin okei. Sillä olen hieman "pakkomielteinen" näiden kirjojen kanssa, että vaikkei se nyt kummempi olisikaan niin en jätä koskaan kirjaa kesken, ja kun tämän trilogian nyt olen aloittanut ja kun se nyt kuitenkin on edes ihan ok, niin onhan se sitten pakko lukea loppuunkin... mutta ei millään kiireellä, niin kuin lemppari kirjat ja sarjat on.

"Maailmaa hallitsee verkko, joka tietää sinusta kaiken. Ja se tekee kaikkensa, jotta et tietäisi totuutta. Ihmiskunnan ainoa toive on matkaajat, joilla on kyky nähdä selkeästi. Mayan tehtävä on puolustaa heitä viimeiseen hengenvetoon."
(Takakansi)

Mayan isä on kouluttanut häntä lapsesta asti Harlekiiniksi, eli eräänlaiseksi huippu-soturiksi, jotka polveutuvat mm. temppelinherroista, samuraista yms. Harlekiinien tarkoituksena on suojella harvinaisia Matkaajia, jotka voivat kulkea maailman eri piireihin, joista he voivat tuoda erilaisia tärkeitä tietoja maailman pelastamiseksi (tai tuhoamiseksi), sekä ovat siten muutenkin enemmän tietoisia, ja tietysti joidenkin mielestä myös vaaraksi yhteiskunnalle. Harlekiinit ja Matkaajat ovat kuolleet lähes sukupuuttoon, sillä heidän arkkivihollisensa Tabulat, hallitsevat maailmaa ja verkkoa, jolla he voivat seurata koko maailman rahavirtoja, liikennettä, puhelimia... no ihan kaikkea. You know! Ja jonka lisäksi he metsästävät ja tappavat Matkaajia, sekä ovat sodassa Harlekiinien kanssa. All right! Eli siis vähän Orwellilaisessa yhteiskunnassa ollaan, vaikka maailma muuten onkin suht "normaali", sillä Tabulat ovat kansainvälinen järjestö, joka hallitsee kaikkea, kaiken takana. 

Kirjan alussa Mayan isä lähettää hänet Amerikkaan, suojelemaan hyvännäköistä motoristia nimeltä Gabriel, hän on toinen hiljattain löydetyistä veljeksistä, joilla voi olla Matkaajan kyvyt. Gabriel itse elää verkon ulkopuolella, mutta hänen veljensä Michael taas on tunnettu yritysmaailmassa, jonka takia Tabulat saavatkin hänet helposti kiinni. He kaappavat Michaelin, koska heillä on aivan erityinen uusi suunnitelma, kuinka käyttää Matkaajien kykyjä omaksi hyödykseen. Maya ehtii juuri ajoissa löytämään Gabrielin ja yhdessä he lähtevät pelastamaan Michaelia, apunaan Harlekiinien tukijat, sekä muutama muu harva Harlekiini, joita on vielä jäljellä. Matkan varrelle tulee niin onnistumisia, pettymyksiä ja petoksia, ja ainakin toimintaa riittää... Lopulta he löytävät apua myös Tabuloiden rivien sisältä, sekä järjestön todellinen suunnitelma maailman varalle alkaa paljastua...

Tämä oli Neljäs piiri nimisen trilogian ensimmäinen osa, ja vaikkei se nyt ollutkaan niin kovin kummoinen, koukutti se kuitenkin sen verran, että aion lukea ne loputkin osat. Sitä paisti seuraavan kirjan nimi Pimeä joki, kuullostaa sen verran hyvältä, että onhan se nyt pakko lukea, kun on kerran tämän trilogian aloittanutkin. Toivottavasti seuraavissa osissa selviää lisää Matkaajien kyvyistä, sekä Harlekiinien, että Tabuloiden historiasta ja heidän välisestä sodastaan, sillä vielä oli vähän vaikea käsittää, että mikä oli kaiken pointti tai hyöty... No melkoista meininkiä ne tulevat luultavasti ainakin olemaan...

Arvosanaa on - tälläkin kertaa - hieman vaikea antaa, joten annetaan 3-/5.


INFO-ISKU! Se on kuitenkin ihan mielenkiintoista, että kirjailijan, John Twelve Hawksin, henkilöllisyyttä ei tiedetä. Huhun mukaan hän elää itse verkon ulkopuolella, toiset taas epäilevät hänen olevan joku jo ennestään tunnettu kirjailija salanimellä, epäiltyjä on ihan Dan Brownista Stephen Hawkingiin. Anyway, hän keskustelee kustantajansa kanssa, joka vakuuttaa hänen olevan ensi kertaa julkaiseva kirjailija, ainoastaan satelliittipuhelimen kautta muuntaen äänensä.

John Twelve Hawks: Matkaaja, 2006
Alkuperäisteos: The Traveller, Book one of The Fourth Realm, 2005
Kustantaja: Otava, tämä minun oli Seven-pokkari.
525 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

"Allegiant part 1"-leffa vs. "Uskollinen"-kirja

Divergent-trilogian kolmas osa "Allegiant part.1" -leffa vs. "Uskollinen" niminen kirja

Mikä? Tänä vuonna ilmestyi kolmas osa Robert Schwentken ohjaamasta Divergent-trilogiasta, nimeltä Allegiant part.1. Trilogian kolmas osa on ihan ymmärrettävistä syistä jaettu kahteen osaan, sillä kirjaa olisi ollut mahdoton saada mahtumaan yhteen leffaan. Kyseinen elokuva perustuu löyhästi Veronica Rothin vuonna 2013 ilmestyneeseen, "Uskollinen" nimiseen kirjaan, joka on kuuluisan Outolintu(Divergent)-trilogian päätösosa. 
Millainen? Hyvin, hyvin hämmentävä elokuva niille, jotka ovat lukeneet kirjat. Mutta, jos et ole lukenut niitä, niin silloin tämä saattaa olla edes suht menevä scifi-pätkä. Silloin myös trilogia etenee ihan suht loogisesti, eivätkä viimeiset osat hämmennä suurilla muutoksillaan, niin että jotain jäi kyllä hampaan koloon. Enkä antaisi tälle leffalle kuin enintään 2/5, eikä IMDb:ssäkään tämä ollut saanut, kuin 5,8/10, joka ei tullut kyllä lainkaan yllätyksenä. Kirjasarja taas on ihan peruskauraa genrestään, tuollaisen 3 - 3,5:n arvoinen.

Eilen illalla vietimme taas leffa-iltaa katsomalla tuon uusimman "Divergent"-pätkän ja ensimmäiset pari minuuttia olivatkin yllättävän lupaavat. Sillä odotukseni eivät todellakaan olleet korkealla, koska olin jo kakkososaa, nimeltä **Insurgent** katsoessani, alkanut aavistella, että tulossa on varmasti paljon muutoksia. Insurgent oli jo aiemmin saanut oloni hieman hämmentyneeksi, koska olen kuitenkin aikoinaan lukenut tämän Veronica Rothin kirjoittaman "Outolintu"-trilogian. Nuo kirjat ovat ihan perussettiä ns. post-apokalyptisestä genrestään tai dystopiagenrestä, miten nyt haluaakaan kutsua. Kuitenkin ajasta, jossa eletään parin sadan vuoden päässä tulevaisuudessa, eikä elämää ole enää paljon jäljellä, vaan maapallo on tuhoutunut lähes kokonaan sotien ja tautien seurauksena. 

Trilogian kolmannen leffan ensimmäisessä osassa Terävien johtaja Jeanine Matthews (Kate Winslet) on kukistettu, Neljän äidin, Evelyn Eatonin (Naomi Watts), Osattomien johtajan toimesta. Nyt myös ihmiset olivat vihdoin saaneet tietää, että kaupungin ulkopuolellakin on elämää, sekä ihmisiä, jotka odottavat heitä. Evelyn on kuitenkin ottanut yksinvaltiaan roolin kaupungissa, eikä päästä ketään lähtemään muurin ulkopuolelle. Kaikki eivät kuitenkaan ole samoilla linjoilla Evelynin kanssa ja he perustavat ryhmän, joka haluaisi palauttaa Chicagon edes suht entiselleen, mutta vain "paremmilla ehdoilla". Toista ryhmää kutsutaan "uskollisiksi" ja heitä johtaa, alkujaan kovia kokenut Sopuisten johtaja Johanna (Octavia Spencer).  

Tris ja kumppanit kuitenkin pakenevat kaupungista ja lähtevät etsimään elämää muurin ulkopuolelta. Tähän asti kirja ja leffa menevät "suht" samoilla linjoilla. Muurin ulkopuolinen maailma onkin lähes tuhoutunut, mutta he löytävät kuitenkin geenitutkimuskeskuksen, jossa heille selviää, että heidän geeninsä ovat joko vaurioituneet tai puhtaat, niin kuin divergenteillä. Lisäksi he saavat tietää, että heidän kaupunkinsa on ollut ns. koekaupunki, joka on perustettu auttamaan ihmisten geeniongelmien ratkaisussa. Geenitutkimuskeskus on tarkkaillut ja kirjannut kaupungin tapahtumia vuosikymmeniä puuttumatta niihin, mutta nyt kun ihmisten tietoisuus on herännyt, he suunnittelevat sumuttavansa koko kaupungin nk. muistiseerumilla. Kyseinen seerumi tyhjentäisi kokonaan kaikkien muistin ja he unohtaisivat itsensä, perheensä ja kaupunkinssa, jonka jälkeen heidät "ohjelmoitaisiin" uudelleen, takaisin ryhmiin, välittämättä siitä, keitä he ovat aiemmin olleet. Joten alkaa Trisin ja kumppaneiden taistelu kaupungin pelastamiseksi. 

Leffassa oli perusjuoni jotain sinne päin, niin kuin kirjassa, mutta kuitenkin ihan toisin ja vaikka osasin odottaa sitä, tuli minulle kuitenkin yllätyksenä se, että muutoksia oli tehty niin paljon. Tuntui, kuin olisi katsonut jotain aivan eri elokuvaa, joka ei mielestäni kunnioittanut sitä mistä Veronica Rothin Outolintu-trilogiassa alun perin oli kyse. Ja vaikka olin miten varautunut, silti minä petyin todella ja jotkin elokuvan kohtaukset tuntuivat mielestäni tyhmiltä. Trisistä oli tehty jonkinlainen super-divergentti ja kaikki kutsuivat Tobiasta edelleen Neljäksi. Trisin ja Calebin välit korjaantuivat ihan itsestään ja Neljän ja Trisin välillä ei ollut minkäänlaista luottamusongelmaa, niistä syistä, jotka kirjassa olivat, vaan heidän välilleen kehiteltiin jotain perinteistä ja niin hölmöä mustasukkaisuutta, ja vielä "väärin päin". Luultavasti tämä leffasarjakin päättyy lopulta niin, että kaikki elävät onnellisena elämänsä loppuun asti, vaikka kirjan loppu ei todellakaan ole niin onnellinen. Let's see!

Toki leffassa oli hienoa teknologiaa ja kaikkea mitä kirjoissa ei ollut, sillä ainoastaan trilogian ensimmäinen osa oli elokuvana saman tyylinen, kuin kirjana. Olisikin mielenkiintoista saada tietää, että mitä mieltä Veronica Roth on siitä, että minkälaiset elokuvat kirjoista ohjattiin. Minua myös mietityttää, että minkä takia elokuvan ohjaaja on näissä kahdessa jälkimmäisessä eri, kuin ensimmäisessä leffassa. Anyway, vaikka tämä nyt olikin tällaista, mitä en voi lämpimästi suositella muille, on minun kirjat lukeneena varmaan pakko katsoa myös elokuvan viimeinen osa ensi vuonna, kun se ilmestyy. Sillä olenhan jo katsonut nämä muutkin ja lukenut kirjat, joten eihän niitä nyt keskenkään voi jättää, vaikka olisivat kuinka huonoja.

Kuitenkin, halutessassi voi tästä linkistä chekata leffan trailerin: Allegiant part.1 Trailer.

Ja tosiaan arvosanaksi tälle annan vain 2/5. Toki se, että olen lukenut kirjat vaikuttaa erittäin paljon mielipiteeseeni, mutta mieheni joka ei ole lukenut kirjoja, ei myöskään antaisi tälle, kuin maksimissaan 3/5.

Allegiant part 1, 2016, kesto 2 tuntia.
Ohjaaja: Robert Schwentke
Pääosissa näyttelivät, jo aiemmista osista tutut Shailene Woodley (Tris) ja Theo James (Neljä/Tobias), eikä heidän työskenelystään todellakaan ole kummempaa moitittavaa, mutta eivät he myöskään olisi pystyneet elokuvaa pelastamaan. Ainoastaan maailman.  

-peace & love, and respect to you all-

Divergent-trilogian osa II, leffa vs. kirja

"Kapinallinen-kirja vs. Insurgent-leffa"

Mikä? Vuonna 2015 valmistunut Insurgent niminen leffa, joka perustuu Divergent-trilogian toiseen osaan nimeltä "Kapinallinen". Kyseisen kirjasarjan on kirjoittanut Veronica Roth ja sen toinen osa, "Kapinallinen", julkaistiin vuonna 2014. Leffan kesto oli lähemmäs kaksi tuntia (119 min) ja sen pääosissa näyttelivät jo dystopiatrilogian ykkös osasta tutut Shailene Woodley (Tris) ja Theo James (Tobias/Neljä). Elokuvan oli ohjannut Robert Schwentke, kun taas ykkös osan oli ohjannut Neil Burger. Mielenkiinnolla odotankin, että kukalienee ohjannut trilogian kolmannen osan, joka tosin on jaettu järkevästi kahteen osaan.
Millainen? Post-Apokalyptiseen tulevaisuuden Chicagoon sijoittuva scifipätkä, joka oli ihan ok. Kirjasarja, niin kuin leffatkin ovat suunnattu pääosin nuorille. Leffan trailerin voit chekata seuraavasta linkistä: Insurgent-leffan traileri.

Kuvassa päähenkilöstöä elokuvasta Insurgent. Kuva lainattu sivulta: emorywheel.com. Thanks!

SPOILER ALLERT! SPOILER ALLERT! SPOILER ALLERT!

"Muinaisen Chicagon raunioilla Tris (Shailene Woodley) ja Four (Theo James) ovat pakomatkalla. He ovat divergenttejä, jotka uhkaavat yhteisön itsevaltiaan diktaattorin Jeaninen (Kate Winslet) ylläpitämää järjestystä. Jeanine tekee kaikkensa löytääkseen loputkin divergentit. Mutta Tris saa idean. Jos hän onnistuu löytämään liittolaisia muista osastoista, hän voi lopettaa pakoilun. Sitten aloitetaan todellinen kamppailu maailman tulevaisuudesta."

(cdon.fi:stä selvitys kyseisestä elokuvasta)

Insurgent-leffa alkoi ihan samalla tavalla, kuin miten kirja jatkuu trilogian toisessa osassa. Sitten alkoivat muutokset. Katsoin elokuvan kahdesti, vaikka ensimmäisessä katsontakerrassa mieheni kanssa ei ollut kyllä mitään vikaa. Halusin kuitenkin katsoa sen vielä kerran yksin ja keskittyä kunnolla siihen mikä leffassa oli toisin, kuin kirjassa. Pakko kyllä sanoa, että toisella katselukerralla elokuva oli paljon parempi, koska ensimmäisellä kerralla olin lievästi sanottuna hämilläni. Sillä elokuvasta oli jätetty muutamat, minun mielestäni tärkeät osat pois ja ne oli korvattu toisilla, joita kirjassa ei ollut. 

Kirjassa ei nimittäin ollut mitään boksia, jonka ainoastaan super-divergentti olisi kykeneväinen avaamaan. Siinä kyllä oli boksin sisältämä tieto, jota Jeanine (Kate Winslet) suojeli kynsin ja hampain. Tieto, jonka Tris halusi paljastaa kaikille ja lopulta hän joutuikin tekemään yhteistyötä Marcuksen kanssa, joka oli Tobiaksen (Neljä) isä. Tämä loi säröä ja epäluottamusta Trisin ja Neljän välille, joka oli melko suuressa osassa varsinkin trilogian kolmannessa osassa. Siis näin oli kirjassa, leffasta nuo asiat oli jätetty kokonaan pois ja uskon, että ne ovat nyt jätetty kokonaan pois myös elokuvan kolmannesta osasta, joka on jaettu kahteen leffaan. Kolmatta osaa en ole vielä katsonut, mutta jo kirjan perusteella voin sanoa, että on ihan ymmärrettävää ja järkevää, että trilogian kolmas osa on jaettu kahtia. Kirja on sen verran pitkä ja siinä on mm. pari eri pääjuontakin, että sitä ei olisi saanut mitenkään mahdutettua parin tunnin elokuvaan, ilman että jotain oleellista olisi jouduttu jättämään taas pois. Mielenkiinnolla odotankin, että millaisen he ovat siitä tehneet ja aion katsoa sen ehkä jo tänään, lähipäivinä ainakin. On myös kiinnostavaa saada tietää, että kutsuuko Tris Tobiasta edelleen Neljäksi, sillä kirjassa näin ei ollut enää kakkososassakaan. Tosin ymmärrän kyllä, jos kutsuu, sillä kirjaa lukemattomat saattaisivat hämmentyä, kun taas me kirjan lukeneet hämmennymme, jos kutsuu. Mutta totuushan on kuitenkin, ettei edes puolet leffan nähneistä ole yleensä lukeneet kirjaa, sillä he eivät välttämättä edes lue, joka taas hämmentää suuresti minua.

Kuvassa Tobias aka Neljä (Theo James). Kuva lainattu screenrant.comista. Thanks!

Tosiaan ensimmäisellä kerralla, kun katsoin Insurgentin, olin hämilläni ja hieman pettynytkin, mutta toisella katselukerralla elokuva parani. Mieheni, joka ei ole lukenut kyseisiä kirjoja, ei kokenut tällaista, sillä hänelle ei tullut sitä hämmennystä muutetuista, poistetuista tai korvatuista kohtauksista, joka itselleni tuli. Hänen mielestään elokuva oli ihan perushyvä scifi-pätkä ja yhdyn tähän. Sillä leffa oli ihan peruskauraa kyseiseltä osastoltaan. Jotain kuitenkin jäi hampaan koloon ja siksi en kummemmin näitä suosittele... Mutta jos sinulla on mahdollisuus katsoa ne tyyliin ilmaiseksi ja et ole lukenut kirjoja, sekä tykkäät tämän tyyppisistä pätkistä, niin anna palaa, kyllä ne silloin kannattaa katsoa. Kirjan lukeneille taas haluan sanoa, että unohtakaa kirja ja ajatelkaa, että katsoisitte jotakin aivan eri elokuvaa, silloin tämäkin on ihan ok! Itse aion tietenkin katsoa myös trilogian loppuosat, sillä eihän tätä nyt kuitenkaan voi keskenkään jättää. 

Antaisin elokuvalle noin 2,5 tähteä, kun kirjalle taas voisin antaa 3 - 3,5 tähteä. Imdb:ssä elokuva olikin saanut 6.3/10, joka on aika perusarvosana tuon tyyppiselle leffalle. Elokuvan voit katsoa netistä ainakin Viaplaystä. Viaplay on himpun verran kalliimpi, kuin esimerkiksi Netflix, joka maksaa vain 9,99€/kk, Viaplayn maksaessa 16,99/kk. Tosin Viaplayllä on mahdollista ottaa erilaisia paketteja, halvimman ollessa 8,99€/kk, tai sitten voit ottaa Viaplay Totalin (sisältää Viaplay Sportin) ja tuolloin voit katsoa suoraan esimerkiksi erilaisia urheilulähetyksiä, kaikkea golfista vapaaotteluun, jolloin se maksaa jopa hurjat 34,99€/kk. 

Kuvassa Divergent-trilogian pääosien näyttelijät Shailene Woodley (Tris) ja Theo James (Tobias/Neljä). Kuva lainattu hollywoodreporter.comista. Thanks!

Insurgent 2015
Ohjaaja: Robert Schwentke
Pääosissa: Shailene Woodley ja Theo James
Kesto: 119 min 

-peace & love, and respect to you all-