Arca Fabulorum - Tarina-arkku

Tervetuloa seikkailulle blogiini! Täällä skaala on niin laaja, että löytyy asiaa ihan kaikkialta! Aina esim. kirjoja rakastanut olen, sillä ne avavaat niin monet ovet! Oi tapoja, oi kulttuuria ja historiaa, joita kirjallisuudesta ja hyvistä leffoista tai sarjoista saa! ... Arca Fabulorum - Tarina-arkku, täynnä tarinoita ja pursullaan ideoita.
-peace & love, and respect to you all-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tulevaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tulevaisuus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Viikon 24 lainaus: "Jos naiset olisivat vallassa, olisi(ko) kaikki paremmin?!"

Tällä viikolla olen lukenut Jan Salmisen vuonna 2012 ilmestynyttä Äidinmaa-nimistä kirjaa. Kyseessä on kotimainen dystopia, jonka tapahtumat sijoittuvat noin 100 vuoden päähän nykypäivästä, maahan jossa naiset ovat ottaneet vallan ja miehet, eli koiraat ovat alistettu täysin. Koiraat toimivat orjina, ja suvunjatkamisesta huolehtivat hedelmöitysklinikat, tosin kyllä naiset käyttävät koiraita vielä satunnaisesti seksuaalisten halujensa tyydyttämiseen. Kuitenkin sen jälkeen, kun tarvittava siemenmäärä on kerätty talteen, eli noin 25-vuotiaana, koiraat alistetaan hormonihoidon avulla, joka tekee heidät haluttomiksi, "eläviksi kuolleiksi"... Toki varmuuden vuoksi heidät myös kastroidaan.
"Aviomiehesi kyvyttömyys johtaa, voi olla seurausta sinun kyvyttömyydestäsi alistua."

Tämän viikon lainaus kertoo siitä, kuinka naiset kohtelivat alempiarvoisia koiraita tuossa pelottavassa tulevaisuuden isän... ei kun Äidinmaassamme.

   "Tietä pitkin lähestyi hahmoja, määrätietoisia juoksijoita. Vahdin kenkä rouhaisi hiekkaa, kun hän liikahti lähemmäs.
   "Käännytäänpä sitten."
   Laskimme katseemme. -- Lenkkeilijät pysähtyivät etäämpänä venyttelemään. Minä kuulin heidän puuskutuksensa. Jos olisimme katsoneet heitä läheltä - heidän supistuvia ja taas laajenevia sieraimiaan, heidän raotettuja, huohottavia suitaan ja hikipisaroita, jotka valuivat ohimoilta poskille, kaulalle ja rintojen väliin, heidän jännitettyjä pohkeitaan, pakaroitaan ja käsivarsiaan - mitä me olisimme ajatelleet? Vääriä asioita. Hyökkääviä asioita. Miehen ajatuksia.
   Railo oli kääntänyt selkänsä, kuten minä. -- Hänen käsivartensa lihakset nykivät. Katse oli aivan lyhyt. Hän käänsi päätään, vilkaisi kerran sivulleen ja laski sitten päänsä uudelleen. Vahti huusi "poika", eikä Railo tiennyt, ettei kaikkiin kutsuihin ollut syytä vastata. 
   Toivoin, ettei hän menisi. -- Mutta Railolle hetki oli toisenlainen, täynnä saavuttamattomien asioiden kipua.

   "Hei poika. Tulehan tänne. Tytöt haluavat, että esittäydyt", vahti hihkaisi. Hänen äänensä oli ystävällinen, mutta ohut. Kaikki valheet saivat äänen kuulostamaan ohuelta. Railo ei ymmärtänyt sitä vielä.

   Vahti pyysi Railoa laskemaan housunsa. "Ole nyt reipas poika. Näytä tytöille, mitä sinulla siellä on. Haluathan sinä sitä itsekin. --
   Railo mumisi jotain, mistä en saanut selvää.
   "Minäpä autan", vahti sanoi.
   Vetoketju rahisi, kun Railon housut avattiin. Naiset purskahtivat nauruun, ja nyt Railokin hörähti, niin kuin käynnissä olisi ollut yhteinen, hilpeä iltapäiväleikki. Hän kuullosti pieneltä ja hämmentyneeltä pojalta, juuri sellaiselta kuin oli.
   "Melkoinen karvapehko", eräs lenkkeilijä sanoi. "Ei taida pahemmin ajella alapäätään. Katsokaa, kuinka se aivan kimeltelee hiestä."
   "Ja mikä lemu tuosta mättäästä nousee", toinen nainen sanoi. Kuulin inhon ja huvittuneisuuden hänen äänessään.
   "Sen raiskain on groteskin kookas. Ei pieni ja solakka niin kuin nuorilla pojilla pitäisi olla." -- Railo liikahti, mutta vahti keskeytti hänet. "Anna sepalluksen olla auki. Älä sinä poikakulta välitä meidän puheistamme. Me vitsailemme vain. Kaunis poika sinä olet."
   Hän seisoi paikoillaan liikkumattomana ja sanattomana ja antoi naisten pilkallisten katseiden polttaa.                                                                                                                           
   "Tekisikö sinun mieli?" vahti sanoi. "Haluaisitko katsella tyttöjä vähän?"
   Railo ei vastannut.
   "Ei sinulla ole mitään syytä nolostua. Etkö tahtoisi katsoa heitä?"
   Railo mutisi vaimeasti.
   "Puhu ääneen, poika."
   "Sanoin, ettei sellainen ole sallittua", Railo toisti.
   "No nyt on poikkeustilanne", vahti sanoi. "Täällä ei ole muita näkemässä kuin me, emmekä me kerro kenellekään. Vai mitä, tytöt?"
   "Ei tietenkään."
   "Anna mennä vain", vahti maanitteli. "Katso heitä. Ajattele heidän sääriään ja huuliaan ja rintojaan. Eikö se kutkutakin vähän?"
   Railo epäröi. Tiesin, että antiandrogeenit veivät halut, mutta Railo oli vielä nuori poika, eivätkä lääkeaineet kyenneet täysin tukahduttamaan hänen kehonsa tarpeita ja toiveita.

   "Ajattele heidän kosteita pillujaan."

   Muut naiset hätkähtivät hieman vanhan vahdin karkeaa kielenkäyttöä.
   "Hyvä poika, noin juuri. Juuri noin. Katsokaapa tytöt tätä."
   En nähnyt, mitä tapahtui. En halunnut nähdä. Naiset ähkäisivät. Vahti hohotti. Hänen naurunsa oli lämmin, ja minä vihasin sen sydämellisyyttä, siihen kovettunutta valhetta.
   Oli mahdoton sanoa, mikä äänistä kuului ensimmäisenä. 
   Sähköinen rätinä, niin kuin jää murtuisi hyvin noeasti.
   Railon kiljunta.
   Tai sittenkin vahdin huuto hampaiden läpi: "Etkö saa pidettyä itseäsi kurissa, etkö? Ei tarvita kuin pieni mielikuva, ja sieltä ne koiraanhimot työntyvät." --
   Rätinä loppui, mutta Railon valitus jatkui. Ulosteen ja virtsan löyhkä peitti alleen muut hajut. "Nämä eivät ole kiimassa piehtaroivia navettaeläimiä parempia."

   Visuaalinen seksuaalinen hyökkäys. Siihen rikokseen Railon väitettiin syyllistyneen, jos joku vahtien esinaisista esittäisi kysymyksiä Railon huonosta kunnosta. Hän oli katsonut kielletyllä tavalla. Toiseksi syytekohdaksi tuli tuolloin aina rikollinen kuvittelu. Oikeudenkäyntiä ei tarvittu. Todisteeksi miehen rikoksesta kävi naisen sana." 
                                                                     Rudolf Schlichter: "Untitled" (dominatrix) 1930

Tämä tarina on karu esimerkki siitä, kun valta nousee päähän ja ihmisistä tehdään niin kutsutusti karjaa... Sillä naiset kohtelivat miehiä aivan kuin Hitleri juutalaisia. Kyllähän sen jokainen tietää, että kaikenlainen fundamentalismi on aina tie turmioon, niin kuin tässäkin tarinassa käy... Mielestäni TASA-ARVO kaikkien välillä on avain mahdollisuuksiin maailmassa, tavoittelun arvoinen asia.


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kiera Cass: Valinta

Tuli kesällä luettua näitä erilaisia dystopioita niin kuin Veronica Rothin Divergent-trilogia ja Suzanne Collinsin Matkijanärhi-trilogia (The Hunger Games), niin sitten, kun lyösin tällaisen naistenhömppädystopian, niin tietysti sekin piti mennä lukemaan... BTW, onkohan naistenhömppädystopiat sitten "oikealta nimeltään" dystopiahömppää? Anyway, Kiera Cassin Valinta on ensimmäinen osa hänen The Selection-sarjaansa, jossa Yhdysvallat ovat jo aikaa sitten tuhoutuneet neljännessä maailmansodassa ja tilalle on muodostunut Illéa niminen monarkia. Vaikka koko kirjan päätavoite on - aivan erillainen - kuin aiemmin mainitsemissani dystopioissa, on maailma jossa ihmiset elävät kuitenkin hieman samantyylineen kuin esimerkiksi The Hunger Gamesissa. Valinnassa eletään hataraa rauhan aikaa, jota on takana jo useampi vuosikymmenen, mutta kuitenkin eletään vielä hieman pelonikeessä, ja kapinallisten hyökkäykset ovat tavanomaisia. Sodan jälkeen ihmiset on jaettu kahdeksaan kastiin kykyjensä mukaan ja nyt myöhemmin heidän lapsensa ja lastenlapsensa ovat perineet heidän kastinsa. Ainoa mahdollisuus nousta kastiarvossa on rikastua tai avioliitto. 

"Kolmellekymmenelleviidelle tytölle Valinta on elämän mullistava mahdollisuus. Se on tilaisuus paeta jo syntymässä valmiiksi määriteltyä elämää. Tilaisuus tempautua kimaltavien iltapukujen ja mittaamattoman arvokkaiden korujen maailmaan. Tilaisuus elää palatsissa ja kilpailla komean prinssi Maxonin sydämestä. 

America Singerille Valintaan joutuminen on kuitenkin painajainen. Sen myötä hän joutuu hylkäämään salaisen rakkaussuhteensa kastiltaan häntä alempiarvoiseen Aspeniin. Se tarkoittaa myös kotoa lähtemistä ja osallistumista ankaraan kilpailuun kruunusta, jota hän ei halua. Lisäksi se merkitsee elämää palatsissa, jossa jatkuvana uhkana on kapinallisten väkivaltaiset hyökkäykset. 

Sitten America tapaa prinssi Maxonin. Vähitellen hän alkaa kyseinalaistaa itselleen tekemiä suunnitelmia - ja ymmärtää, että hänen haaveidensa elämä ei ehkä vedä vertoja yllättävälle tulevaisuudelle." 
(Takakansi)

Okei, myönnetään, kuullostaa melko imelältä, mutta kirja oli ehkä hieman parempi kuin mitä takakannesta voisi odottaa. Okei, tässä kirjoittaessa, kirjan takakannesta tuli nyt vielä heti mieleen sellaiset tosi-tv sarjat kuin vaikkapa Unelmien poikamies yms. ja jokainenhan kyllä tietää niiden perusjuonen. KÄÄK! Nyt tämä alkoi heti kuullostamaan vielä höntimmältä kirjasarjalta kuin aluksi annoinkaan ymmärtää. Kaiken lisäksi, kirjassa ehdokkaat vielä joutuivat aina viikoittaiseen raporttiin, joka näytettiin ympäri maata yms. tilaisuuksiin, joihin tuli laittautua aina ihan vimpanpäälle ja edustaa itseään, niin kuin missikisoissa. Ja toki olihan America Singer vielä hieman höntti sankarittarenkin nimi, mutta ehkä he olivatkin nostalgisia, kun nimesivät tyttärensä entisen, hyvin demokraattisen, maansa mukaan, joka oli nyt muuttunut monarkiaksi. Illéassa oli ollut tapana naittaa prinsessat ulkomaille suhteiden luomiseksi, ja tuleva kuningas taas jollekin onnelliselle maan tyttärelle, jonka prinssi valitsee kolmestakymmenestäviidestä valitusta ehdokkaasta... Ja kun tätä ajattelee pelkästään naistenhömppänä, niin silloinhan tämä oli ihan menevä.

Kirja alkaakin siitä, kun kaikille eri osissa maata oleville, sopivan ikäisille tytöille lähetetään lomake, jolla he pääsevät osallistumaan kilpailuun prinssi Maxonin sydämestä. Kaikki muut ovat tietysti ihan täpinöissään, mutta America ei haluaisi osallistua, sillä hän on jo valmiiksi varsin rakastunut. Aspen on häntä arvoltaan alempi kastijärjestelmässä, ja siksi heidän suhteensa onkin salainen. American perhe on viidennessä kastissa, eli muusikoissa ja taiteilijoissa, ja America on sukunimensäkin mukaan laulaja. Hänen perheensä tulee juuri ja juuri toimeen, ja siksi Valintaan osallistuminen olisikin melkoinen mahdollisuus, sillä jo pelkästä osallistumisesta perhe saa tukea. Ja kun America sitten valitaan mukaan, ei hänen auta muu kuin osallistua. Kauhuissaan hän lähtee matkalle kohti palatsia, jossa häntä odottavat palvelijat, sekä kaapit ja rasiat pullollaan upeita asuja, koruja ym. hömpötystä. Unohtamattakaan muita tyttöjä, joista osa on valmiina lähes "repimään toisilta hiukset päästä" saadakseen heidät tiputettua kisasta. Mutta sitten, kun America tutustuu paremmin prinssi Maxoniin ja he ystävystyvät, alkaa America pian tuntea muitakin tunteita kuin vain ystävyyttä prinssiä kohtaan... Sillä välin Aspen on kuitenkin pestautunut armeijaan, noustakseen kastijärjestelmässä, ja hänet palkataankin vartijaksi palatsiin. Eli kirjasarjan seuraavassa osassa onkin tiedossa jonkinlaista kolmiodraamaa samalla, kun kilpailu prinssin sydämestä kiihtyy... 

Tosiaan tämä oli tällainen kevyempi dystopia, enempi naistenhömpän puolelle kääntyvä, eli dystopiahömppä. Vaikka juoni ja kuviot olivatkin melko pinnallisia, oli tätä kuitenkin ihan viihdyttävä ja siinä mielessä kiva lukea, ettei sitä todellakaan tarvinut ottaa liian vakavasti. Ja välillähän on pakkokin lukea jotain kevyempää, sillä muuten lukisin koko ajan vain murhista ja yliluonnollisista asioista, joten yleensä vetäisenkin välillä väliin jonkin Nora Robertsin tai vastaavan, ja siihen tilanteeseen tämäkin kirja sopi aivan yhtä hyvin kuin joku muukin. Ja vaikka tämä nyt olikin tällainen hömppä, aion tietysti lukea myös sen seuraavan osan, sillä onhan minun saatava tietää kuinka tarinassa käy, kuka saa kenet, kuka pettää kenet ja mitä sitten tapahtuu... Pakko siis lukea myös seuraava osa, eli Eliitti. Tämä sopii myös hyvin luettavaksi mm. BFF-lukuhaasteeseen, sillä palatsista America löytää myös ystäviä, sekä ystäviksi pukeutuneita susia.

Arvosanaksi tälle kirjalle voi helposti heittää 3+/5. Sillä jännällä tavalla tämä oli kuitenkin ihan luettava ja tarpeeksi viihdyttävä dystopiahömppä... Tämä kirja sopii kaikille muillekin piiloromantikoille!

Kiera Cass: Valinta (2016)
Alkuperäisteos: The Selection (2012)
Kustantaja: Pen & Paper [Pokkaripaja]
Itselleni: kaupasta.
334 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

torstai 1. joulukuuta 2016

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

Mitä lukea sen jälkeen, kun on lukenut niin hyvän kirjan, että se pysäyttää? Vaikka M.R. Careyn tunnetuimpia käsikirjoituksia ovatkin varmasti Marvelin X-Men ja Fantastic Four, jotka olen toki itsekin nähnyt, silti hänen parhaimmistoonsa pistäisin kirjan, jonka vasta nyt luin, mutta joka veti hiljaiseksi, nimittäin Maailman lahjakkain tyttö. Tämä oli ehdottomasti paras dystopia, jonka olen koskaan lukenut, ja minä olen lukenut kuitenkin kaikki perus-dystopiat, kuten Hunger Gamesit, Divergentit ja muut. Mutta silti, tämä oli jotain muuta, jotain enemmän. 
Alkuperäinen upean näköinen keltainen kansi, kirjan ilmestymisvuodelta 2014. Tosin kirjan suomennos ilmestyi vasta tänä vuonna (2016), ja sen kansikuva on myös tänä vuonna ilmestyneestä elokuvasta:
The Girl with All the Gifts.

"Melanie on erityinen pikkutyttö. Joka aamu aseistautuneet sotilaat sitovat hänet pyörätuoliin ja vievät luokkahuoneeseen. Melanie ymmärtää, että muissa oppilaissa on jotain pahaenteistä. Kun hän huomaa samat oireet itsessään, Melanie kauhistuu. Miksi sotilaat pelkäävät häntä? Ovatko sotilaat oikeassa, onko hän vaarallinen?
(Takakansi)

Kirjan maailma sijoittuu muutamien kymmenien vuosien päähän tulevaisuuteen, jossa tappava virus on levinnyt  ja tuhonnut lähes kokonaan tuntemamme maailman, ja ihmiset ovat kuolleet lähes sukupuuttoon. Tai ei. Tuntemamme homo sapiens on kuollut lähes sukupuuttoon. Uusi sukupolvi on jo syntymässä, mutta me emme sitä vielä myönnä, ja tietenkin haluaisimme säilyttää maailman ennallaan... Silloin kolmisenkymmentä vuotta aiemmin maailmaan levisi virus, joka ns. tappoi siihen sairastuneet ihmiset tuhoamalla heidän aivonsa, ja jättäen jäljelle vain aistit ja hirmuisen nälän. Nälän, jonka tyydyttämiseksi kelpasivat niin linnut, kissat, kuin ihmisetkin... Tuo tappava virus on äärimmäisen helposti tarttuva, ja se on muuttanut siihen sairastuneet ihmiset zombeiksi, joita hyvästä syystä kutsutaankin nälkäisiksi.

Kirjan päähenkilö on noin kymmenen vuotias Melanie, joka on kasvanut koko elämänsä, tai niin kauan kuin voi muistaa, sotilastukikohdassa, jossa hänellä ei saa olla läheisiä kontakteja toisten oppilaiden tai opettajiensa kanssa. Kaikki tuntuvat pelkäävän häntä, ja ainoastaan heidän opettajansa neiti Justineau tuntuu välittävän Melaniesta tai muistakaan lapsista. Aamuisin, kun häntä sidotaan tuoliin, Melanie saattaa vitsinä sanoa ettei hän pure, mutta kukaan ei koskaan naura, vaan sotilaat kavahtavat aina kuin ruttoa, eikä Melanie ymmärrä miksi he niin pelkäävät häntä. Hänen maailmansa koostuu vain hänen sellistään ja heidän luokkahuoneestaan, jossa heille opetetaan kaikkea antiikin kreikan myyteistä maantietoon, Melanie onkin luokkansa paras oppilas. Välillä oppilaita viedään käytävän päädyssä olevasta ovesta tohtori Caldwellin luokse tutkittavaksi, eivätkä he enää palaa luokkaan tai selleihinsä. Ehkä heidät siirretään toiselle luokalle, Melanie ajattelee, kunnes hänet itsensä viedään tohtorin tutkittavaksi... Juuri silloin myös survivalit hyökkäävät tukikohtaan ja neiti Justineau syöksyy pelastamaan Melanieta tohtori Caldwellin leikkauspöydältä. Yhdessä he yrittävät päästä pakoon tukikohdasta, josta pakeneminen ei olekaan niin helppoa. Onneksi komentaja Parks löytää heidät ajoissa, ja yhdessä he lähtevät matkalle kohti Majakkaa, joka on nykyisen Englannin ainoa kaupunki. Muut kaupungit ovatkin nälkäisten tai lain ulkopuolella elävien survivalien hallussa.  Matkan varrella Melaniellekin alkaa valjeta, että mistä hän on lähtöisin... Kirjan loppu pääsee silti yllättämään, vaikkei sen pitäisi, mutta jotenkin se haikeus ja toivottomuus, tai ehkä uusi alku ja toivo, on juuri sellainen mitä harvoin näkee kirjallisuudessa... No lukekaa itse.

Tämä kirja kertoi tuntemamme maailman ja ihmiskunnan viimeisistä minuuteista, ja niin kuin jo aiemmin mainitsinkin, että se oli ehdottomasti paras dystopia, jonka olen tähän mennessä lukenut. Odotukseni olivat melko matalalla, sillä lukemieni dystopioiden, sekä zombitarinoiden taso on ollut melko vaihteleva, mutta tämä yllätti erittäin positiivisesti. Luin tämän hieman reilussa päivässä, sillä kirja piti otteessaan ihan ensimmäisiltä sivuilta lähtien, ja mielummin luin kuin nukuin. Kirja on alunperin ilmestynyt jo vuonna 2014, mutta sen suomennettu versio tuli vasta tänä vuonna, nyt kun siitä on juuri tullut elokuvakin. Aion tietenkin katsoa myös kyseisen leffan, sillä tämä kirja sai odottamaan lisää, mutta kirjalle on kuitenkaan tuskin tulossa jatkoa, vaikka monesti olemmekin tottuneet lukemaan näitä trilogioina tms. Joten tuo leffa saa nyt sitten täyttää pahimman nälän... Tämän kirjan sain arvostelukappaleena LIKEltä, mutta olisin toki ostanut sen muutenkin, mieluiten kirpparilta, mutta myös jos olisin nähnyt siitä pokkariversion ärrällä tai bongannut sen alennusmyynnistä, joten sama lopputulos...

Arvosanaksi annan tälle täydet 5/5. Sillä varsinkin heti kirjan loputtua jälkimainingit olivat haikeat, mutta täydet. Jäin myös toivomaan lisää, vaikka kirja päättyikin niin, että lisää on tuskin odotettavissa... sääli. Mutta tätä suosittelen mielellään myös muille. Eli jos pidät dystopioista, lue tämä. Jos pidät maailmanlopun meiningistä, lue tämä. Jos pidät ylipäätänsä hyvistä kirjoista, niin lue tämä!

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö
Alkuteos: The Girl with All the Gifts (2014)
Kustantaja: LIKE Kustannus Oy (2016)
407 sivua. 

Chekkaa myös mitä muita LIKEn kirjoja olen lukenut: Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet

-peace & love, and respect to you all-

torstai 20. lokakuuta 2016

"Allegiant part 1"-leffa vs. "Uskollinen"-kirja

Divergent-trilogian kolmas osa "Allegiant part.1" -leffa vs. "Uskollinen" niminen kirja

Mikä? Tänä vuonna ilmestyi kolmas osa Robert Schwentken ohjaamasta Divergent-trilogiasta, nimeltä Allegiant part.1. Trilogian kolmas osa on ihan ymmärrettävistä syistä jaettu kahteen osaan, sillä kirjaa olisi ollut mahdoton saada mahtumaan yhteen leffaan. Kyseinen elokuva perustuu löyhästi Veronica Rothin vuonna 2013 ilmestyneeseen, "Uskollinen" nimiseen kirjaan, joka on kuuluisan Outolintu(Divergent)-trilogian päätösosa. 
Millainen? Hyvin, hyvin hämmentävä elokuva niille, jotka ovat lukeneet kirjat. Mutta, jos et ole lukenut niitä, niin silloin tämä saattaa olla edes suht menevä scifi-pätkä. Silloin myös trilogia etenee ihan suht loogisesti, eivätkä viimeiset osat hämmennä suurilla muutoksillaan, niin että jotain jäi kyllä hampaan koloon. Enkä antaisi tälle leffalle kuin enintään 2/5, eikä IMDb:ssäkään tämä ollut saanut, kuin 5,8/10, joka ei tullut kyllä lainkaan yllätyksenä. Kirjasarja taas on ihan peruskauraa genrestään, tuollaisen 3 - 3,5:n arvoinen.

Eilen illalla vietimme taas leffa-iltaa katsomalla tuon uusimman "Divergent"-pätkän ja ensimmäiset pari minuuttia olivatkin yllättävän lupaavat. Sillä odotukseni eivät todellakaan olleet korkealla, koska olin jo kakkososaa, nimeltä **Insurgent** katsoessani, alkanut aavistella, että tulossa on varmasti paljon muutoksia. Insurgent oli jo aiemmin saanut oloni hieman hämmentyneeksi, koska olen kuitenkin aikoinaan lukenut tämän Veronica Rothin kirjoittaman "Outolintu"-trilogian. Nuo kirjat ovat ihan perussettiä ns. post-apokalyptisestä genrestään tai dystopiagenrestä, miten nyt haluaakaan kutsua. Kuitenkin ajasta, jossa eletään parin sadan vuoden päässä tulevaisuudessa, eikä elämää ole enää paljon jäljellä, vaan maapallo on tuhoutunut lähes kokonaan sotien ja tautien seurauksena. 

Trilogian kolmannen leffan ensimmäisessä osassa Terävien johtaja Jeanine Matthews (Kate Winslet) on kukistettu, Neljän äidin, Evelyn Eatonin (Naomi Watts), Osattomien johtajan toimesta. Nyt myös ihmiset olivat vihdoin saaneet tietää, että kaupungin ulkopuolellakin on elämää, sekä ihmisiä, jotka odottavat heitä. Evelyn on kuitenkin ottanut yksinvaltiaan roolin kaupungissa, eikä päästä ketään lähtemään muurin ulkopuolelle. Kaikki eivät kuitenkaan ole samoilla linjoilla Evelynin kanssa ja he perustavat ryhmän, joka haluaisi palauttaa Chicagon edes suht entiselleen, mutta vain "paremmilla ehdoilla". Toista ryhmää kutsutaan "uskollisiksi" ja heitä johtaa, alkujaan kovia kokenut Sopuisten johtaja Johanna (Octavia Spencer).  

Tris ja kumppanit kuitenkin pakenevat kaupungista ja lähtevät etsimään elämää muurin ulkopuolelta. Tähän asti kirja ja leffa menevät "suht" samoilla linjoilla. Muurin ulkopuolinen maailma onkin lähes tuhoutunut, mutta he löytävät kuitenkin geenitutkimuskeskuksen, jossa heille selviää, että heidän geeninsä ovat joko vaurioituneet tai puhtaat, niin kuin divergenteillä. Lisäksi he saavat tietää, että heidän kaupunkinsa on ollut ns. koekaupunki, joka on perustettu auttamaan ihmisten geeniongelmien ratkaisussa. Geenitutkimuskeskus on tarkkaillut ja kirjannut kaupungin tapahtumia vuosikymmeniä puuttumatta niihin, mutta nyt kun ihmisten tietoisuus on herännyt, he suunnittelevat sumuttavansa koko kaupungin nk. muistiseerumilla. Kyseinen seerumi tyhjentäisi kokonaan kaikkien muistin ja he unohtaisivat itsensä, perheensä ja kaupunkinssa, jonka jälkeen heidät "ohjelmoitaisiin" uudelleen, takaisin ryhmiin, välittämättä siitä, keitä he ovat aiemmin olleet. Joten alkaa Trisin ja kumppaneiden taistelu kaupungin pelastamiseksi. 

Leffassa oli perusjuoni jotain sinne päin, niin kuin kirjassa, mutta kuitenkin ihan toisin ja vaikka osasin odottaa sitä, tuli minulle kuitenkin yllätyksenä se, että muutoksia oli tehty niin paljon. Tuntui, kuin olisi katsonut jotain aivan eri elokuvaa, joka ei mielestäni kunnioittanut sitä mistä Veronica Rothin Outolintu-trilogiassa alun perin oli kyse. Ja vaikka olin miten varautunut, silti minä petyin todella ja jotkin elokuvan kohtaukset tuntuivat mielestäni tyhmiltä. Trisistä oli tehty jonkinlainen super-divergentti ja kaikki kutsuivat Tobiasta edelleen Neljäksi. Trisin ja Calebin välit korjaantuivat ihan itsestään ja Neljän ja Trisin välillä ei ollut minkäänlaista luottamusongelmaa, niistä syistä, jotka kirjassa olivat, vaan heidän välilleen kehiteltiin jotain perinteistä ja niin hölmöä mustasukkaisuutta, ja vielä "väärin päin". Luultavasti tämä leffasarjakin päättyy lopulta niin, että kaikki elävät onnellisena elämänsä loppuun asti, vaikka kirjan loppu ei todellakaan ole niin onnellinen. Let's see!

Toki leffassa oli hienoa teknologiaa ja kaikkea mitä kirjoissa ei ollut, sillä ainoastaan trilogian ensimmäinen osa oli elokuvana saman tyylinen, kuin kirjana. Olisikin mielenkiintoista saada tietää, että mitä mieltä Veronica Roth on siitä, että minkälaiset elokuvat kirjoista ohjattiin. Minua myös mietityttää, että minkä takia elokuvan ohjaaja on näissä kahdessa jälkimmäisessä eri, kuin ensimmäisessä leffassa. Anyway, vaikka tämä nyt olikin tällaista, mitä en voi lämpimästi suositella muille, on minun kirjat lukeneena varmaan pakko katsoa myös elokuvan viimeinen osa ensi vuonna, kun se ilmestyy. Sillä olenhan jo katsonut nämä muutkin ja lukenut kirjat, joten eihän niitä nyt keskenkään voi jättää, vaikka olisivat kuinka huonoja.
Kuitenkin, halutessassi voi tästä linkistä chekata leffan trailerin: Allegiant part.1 Trailer.

Ja tosiaan arvosanaksi tälle annan vain 2/5. Toki se, että olen lukenut kirjat vaikuttaa erittäin paljon mielipiteeseeni, mutta mieheni joka ei ole lukenut kirjoja, ei myöskään antaisi tälle, kuin maksimissaan 3/5.

Allegiant part 1, 2016, kesto 2 tuntia.
Ohjaaja: Robert Schwentke
Pääosissa näyttelivät, jo aiemmista osista tutut Shailene Woodley (Tris) ja Theo James (Neljä/Tobias), eikä heidän työskenelystään todellakaan ole kummempaa moitittavaa, mutta eivät he myöskään olisi pystyneet elokuvaa pelastamaan. Ainoastaan maailman.  

-peace & love, and respect to you all-

perjantai 16. syyskuuta 2016

Divergent-trilogian osa II, leffa vs. kirja

"Kapinallinen-kirja vs. Insurgent-leffa"

Mikä? Vuonna 2015 valmistunut Insurgent niminen leffa, joka perustuu Divergent-trilogian toiseen osaan nimeltä "Kapinallinen". Kyseisen kirjasarjan on kirjoittanut Veronica Roth ja sen toinen osa, "Kapinallinen", julkaistiin vuonna 2014. Leffan kesto oli lähemmäs kaksi tuntia (119 min) ja sen pääosissa näyttelivät jo dystopiatrilogian ykkös osasta tutut Shailene Woodley (Tris) ja Theo James (Tobias/Neljä). Elokuvan oli ohjannut Robert Schwentke, kun taas ykkös osan oli ohjannut Neil Burger. Mielenkiinnolla odotankin, että kukalienee ohjannut trilogian kolmannen osan, joka tosin on jaettu järkevästi kahteen osaan.
Millainen? Post-Apokalyptiseen tulevaisuuden Chicagoon sijoittuva scifipätkä, joka oli ihan ok. Kirjasarja, niin kuin leffatkin ovat suunnattu pääosin nuorille. Leffan trailerin voit chekata seuraavasta linkistä: Insurgent-leffan traileri.
Kuvahaun tulos haulle insurgent
Kuvassa päähenkilöstöä elokuvasta Insurgent. Kuva lainattu sivulta: emorywheel.com. Thanks!

SPOILER ALLERT! SPOILER ALLERT! SPOILER ALLERT!

"Muinaisen Chicagon raunioilla Tris (Shailene Woodley) ja Four (Theo James) ovat pakomatkalla. He ovat divergenttejä, jotka uhkaavat yhteisön itsevaltiaan diktaattorin Jeaninen (Kate Winslet) ylläpitämää järjestystä. Jeanine tekee kaikkensa löytääkseen loputkin divergentit. Mutta Tris saa idean. Jos hän onnistuu löytämään liittolaisia muista osastoista, hän voi lopettaa pakoilun. Sitten aloitetaan todellinen kamppailu maailman tulevaisuudesta."
(cdon.fi:stä selvitys kyseisestä elokuvasta)

Insurgent-leffa alkoi ihan samalla tavalla, kuin miten kirja jatkuu trilogian toisessa osassa. Sitten alkoivat muutokset. Katsoin elokuvan kahdesti, vaikka ensimmäisessä katsontakerrassa mieheni kanssa ei ollut kyllä mitään vikaa. Halusin kuitenkin katsoa sen vielä kerran yksin ja keskittyä kunnolla siihen mikä leffassa oli toisin, kuin kirjassa. Pakko kyllä sanoa, että toisella katselukerralla elokuva oli paljon parempi, koska ensimmäisellä kerralla olin lievästi sanottuna hämilläni. Sillä elokuvasta oli jätetty muutamat, minun mielestäni tärkeät osat pois ja ne oli korvattu toisilla, joita kirjassa ei ollut. 

Kirjassa ei nimittäin ollut mitään boksia, jonka ainoastaan super-divergentti olisi kykeneväinen avaamaan. Siinä kyllä oli boksin sisältämä tieto, jota Jeanine (Kate Winslet) suojeli kynsin ja hampain. Tieto, jonka Tris halusi paljastaa kaikille ja lopulta hän joutuikin tekemään yhteistyötä Marcuksen kanssa, joka oli Tobiaksen (Neljä) isä. Tämä loi säröä ja epäluottamusta Trisin ja Neljän välille, joka oli melko suuressa osassa varsinkin trilogian kolmannessa osassa. Siis näin oli kirjassa, leffasta nuo asiat oli jätetty kokonaan pois ja uskon, että ne ovat nyt jätetty kokonaan pois myös elokuvan kolmannesta osasta, joka on jaettu kahteen leffaan. Kolmatta osaa en ole vielä katsonut, mutta jo kirjan perusteella voin sanoa, että on ihan ymmärrettävää ja järkevää, että trilogian kolmas osa on jaettu kahtia. Kirja on sen verran pitkä ja siinä on mm. pari eri pääjuontakin, että sitä ei olisi saanut mitenkään mahdutettua parin tunnin elokuvaan, ilman että jotain oleellista olisi jouduttu jättämään taas pois. Mielenkiinnolla odotankin, että millaisen he ovat siitä tehneet ja aion katsoa sen ehkä jo tänään, lähipäivinä ainakin. On myös kiinnostavaa saada tietää, että kutsuuko Tris Tobiasta edelleen Neljäksi, sillä kirjassa näin ei ollut enää kakkososassakaan. Tosin ymmärrän kyllä, jos kutsuu, sillä kirjaa lukemattomat saattaisivat hämmentyä, kun taas me kirjan lukeneet hämmennymme, jos kutsuu. Mutta totuushan on kuitenkin, ettei edes puolet leffan nähneistä ole yleensä lukeneet kirjaa, sillä he eivät välttämättä edes lue, joka taas hämmentää suuresti minua.

Kuvassa Tobias aka Neljä (Theo James). Kuva lainattu screenrant.comista. Thanks!

Tosiaan ensimmäisellä kerralla, kun katsoin Insurgentin, olin hämilläni ja hieman pettynytkin, mutta toisella katselukerralla elokuva parani. Mieheni, joka ei ole lukenut kyseisiä kirjoja, ei kokenut tällaista, sillä hänelle ei tullut sitä hämmennystä muutetuista, poistetuista tai korvatuista kohtauksista, joka itselleni tuli. Hänen mielestään elokuva oli ihan perushyvä scifi-pätkä ja yhdyn tähän. Sillä leffa oli ihan peruskauraa kyseiseltä osastoltaan. Jotain kuitenkin jäi hampaan koloon ja siksi en kummemmin näitä suosittele... Mutta jos sinulla on mahdollisuus katsoa ne tyyliin ilmaiseksi ja et ole lukenut kirjoja, sekä tykkäät tämän tyyppisistä pätkistä, niin anna palaa, kyllä ne silloin kannattaa katsoa. Kirjan lukeneille taas haluan sanoa, että unohtakaa kirja ja ajatelkaa, että katsoisitte jotakin aivan eri elokuvaa, silloin tämäkin on ihan ok! Itse aion tietenkin katsoa myös trilogian loppuosat, sillä eihän tätä nyt kuitenkaan voi keskenkään jättää. 

Antaisin elokuvalle noin 2,5 tähteä, kun kirjalle taas voisin antaa 3 - 3,5 tähteä. Imdb:ssä elokuva olikin saanut 6.3/10, joka on aika perusarvosana tuon tyyppiselle leffalle. Elokuvan voit katsoa netistä ainakin Viaplaystä. Viaplay on himpun verran kalliimpi, kuin esimerkiksi Netflix, joka maksaa vain 9,99€/kk, Viaplayn maksaessa 16,99/kk. Tosin Viaplayllä on mahdollista ottaa erilaisia paketteja, halvimman ollessa 8,99€/kk, tai sitten voit ottaa Viaplay Totalin (sisältää Viaplay Sportin) ja tuolloin voit katsoa suoraan esimerkiksi erilaisia urheilulähetyksiä, kaikkea golfista vapaaotteluun, jolloin se maksaa jopa hurjat 34,99€/kk. 

Kuvassa Divergent-trilogian pääosien näyttelijät Shailene Woodley (Tris) ja Theo James (Tobias/Neljä). Kuva lainattu hollywoodreporter.comista. Thanks!
Insurgent 2015
Ohjaaja: Robert Schwentke
Pääosissa: Shailene Woodley ja Theo James
Kesto: 119 min 

-peace & love, and respect to you all-

torstai 18. elokuuta 2016

Veronica Roth: Outolintu-kirja vs. Divergent-leffa

Mikä: Scifi-trilogia jo lähes tuhoutuneesta maapallosta ja kieroutuneesta yhteiskunnasta, jossa loput ihmiset on jaettu ominaisuuksiensa mukaan seuraaviin rymiin: uskalias, vaatimaton, rehti, sopuisa ja terävä. 
Millainen: Hyvällä tapaa erikoinen, samaistuttava, hämmästyttävä, mietityttävä, pelottava, todellinen, sykähdyttävä, inhimillinen, raaka ja kiinnostava.
Kenelle: Kirjat ja leffat on suunnattu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille.
Mitä mieltä: Ensimmäinen osa edustaa ainakin ihan hyvin tätä genreä.

Veronica Roth loi  melko totuudenmukaisen tulevaisuuden vision ihmiskunnasta, jossa maapallo on lähes tuhoutunut. Jäljelle jääneet ihmiset ovat, voisi sanoa, lähes jalostettuja ja siten jaettu ominaisuuksiensa mukaan viiteen ryhmään: uskaliaat, vaatimattomat, terävät, sopuisat ja rehdit. Näin on eletty "aina", mutta mitä, kun kuvaan astuvat divergentit, eli ihmiset, jotka voivat olla taipuvaisia olemaan enemmän, kuin vain yhteen kategoriaan sopivia. Joita on viime vuosina alkanut ilmaantua entistä enemmän. 

16-vuotiaana kaupungin nuoret tekevät taipumustestin ja valitsevat lopullisen osastonsa. Taipumustestissä Tris saa tietää olevansa itse pelätty divergentti, mutta mitä on olla divergentti? Post-apokalyptisessä maailmassa, jossa ajatus "osasto, ennen verta" on koko kansan motto, ei ole helppo olla erilainen. Tris joutuukin vaikeiden valintojen eteen, kun velvollisuudet ja oma tahto kulkevat ristiin ja hän päättää vaihtaa ryhmää vaatimattomista uskaliaisiin. Eikä se käy kivuttomasti. Trilogian ensimmäinen osa onkin nimeltään "Outolintu".

Kirja vs. Leffa

Heti ensi minuuteista lähtien leffasta välittyi sama fiilis ja tekemisen meininki, kuin kirjasta. Koska luin aikanaan kirjat ennen elokuvia ja tämä on nyt toinen kerta, henkilöt eivät päässeet muotoutumaan leffan mukaan, vaan alkuperäisen fiiliksen mukaan, siihen nähden leffaan valitut näyttelijät vastaavat suht hyvin mielikuvia. Mitä nyt Tris on hieman iso kokoisempi, kuin kirjasta ajattelin. Kirjassa Trisin koosta oli tehty melkoinen numero, leffassa tätä taas ei painotettu lainkaan, joten kirjaa lukemattomalle ei synny samanlaista mielikuvaa. Nimimerkillä. "kuulustelin miestäni myös tästä leffasta". Leffassa oli kuulemma muutenkin ihan suht helppo pysyä kärryillä ja minä jakelin vierestä, vain pientä nippelitietoa silloin tällöin. Suuret erot kirjan ja leffan välillä tulivat vasta lopussa, eivätkä nekään vaikuttaneet ratkaisevasti lopputulokseen.

Leffassa selostettiin heti alussa, että missä mennään ja miksi, sen takia eri ryhmistä ja toimintatavoista oli helppo pysyä kärryillä. Leffan taustamiljöönä toimi post-apokalyptinen Chigago, kirjassa kaupungin nimestä ei mielestäni puhuttu, mutta leffassa se toimii. Muuten leffa mukaili aika pitkälti kirjaa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Mikä leffassa oli huonommin, kuin kirjassa oli ehkä se, että lopussa Trisin ja Neljän suhde meni mielestäni ehkä vähän liian lässyksi, joten se ehkä vähän laski pointseja. Joita muuten kirjalle antaisin jonkun 3,5 - 4/5 ja leffalle tuollaiset 3+/5. IMDb:ssä leffalle oli annettukin 6,7. Mutta vaikka leffan ja kirjan arvosanat ovatkin melko tasaista seiskan ja kasin luokkaa, eivät ne ole kuitenkaan huonoja, vaan edustavat ihan hyvin tätä maailmanlopun genreä. Veronica Rothin visio tulevaisuuden kieroutuneesta yhteiskunnasta ja sen ongelmista ei ole aivan mahdoton ajatus, vaan pirun pelottava!

Nyt aloitin lukemaan kakkososaa trilogiasta ja parin päivän päästä on aika vertailla myös sitä leffaan. Siitä on kuitenkin aikaa, kun olen sen lukenut ja katsonut, että on ihan hyvä verestää muistoja ennen, kuin aloitan kirjoittamaan...

Katso leffan traileri tästä: Divergent Movie Trailer
Kuva: thinglink.com
Kuvassa: Max, Christina, Will, Tris, Neljä, Molly, Eric, Al, Peter ja Tori

Kirjan tiedot: Veronica Roth - Outolintu (1.osa Divergent-trilogiaa), Seven-pokkari, 381 sivua, Kääntäjä: Outi Järvinen.
Leffan tiedot: Divergent 2014, 2h 19min, Ohjaaja: Neil Burger ja pääosien näyttelijät: Shailene Woodley (Tris) ja Theo James (Neljä).

-peace & love, and respect to you all-