Vihaa ja rakkautta vampyyrien sisäoppilaitoksessa!

“Zoey Redbird, Yön tytär, nimeän sinut silmikseni ja korvikseni tämän päivän maailmassa, maailmassa jossa hyvä ja paha taistelevat löytääkseen tasapainon. [...] Mutta muista, pimeys ei aina tarkoita pahuutta, aivan kuin valokaan ei aina tuo vain hyvää.”

Näin vampyyrijumalat Nyks neuvoo kirjasarjan päähenkilöä, 16-vuotiasta Zoeya kirjan alussa. s. 53 

Yön talo-kirjasarjassa on taas “hieman” erilainen vampyyrimytologia, joka ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole lainkaan hullumpi! Noin kuukausi sitten aloitellessani tätä sarjaa, jonka ensimmäinen osa Merkitty ilmestyi suomeksi vuonna 2010, luulin sitä kuusi osaiseksi kirjasarjaksi, sillä niin olin kuullut. Mutta tähänäidin ja tyttären, eli P.C. Cast & Kristin Castin kirjoittamaan teinivampyyri-sarjaan syntyikin lopulta hulppeat 12 osaa. Nooo-o problem! ...kahdeksas osa oli kuitenkin lainassa kirjastosta, joten nyt olen siis jumissa ja odottelen sitä...no pakko myöntää, että ainakin pienellä jännityksellä ja kiinnostuksella. Ei ole yllätys, että jäin koukkuun, sillä yleensä kirjoilla ja kirjasarjoilla nyt vain on minuun sellainen vaikutus, että loppuun ne on luettava, jos niissä vain on yhtään sitä jotain! ...ja nyt teen sen ihan mielelläni, vaikka paikoitellen kirjan ns. “teinikieli” onkin mielestäni hieman yliampuvaa ja sen vuoksi jopa ärsyttävää! Mutta toisaalta, kun ajattelen sarjan kohderyhmää, näen sen tavallaan jopa pakolliseksi. Mutta silti liian usein söpöjen kundien hehkutus hottiksiksi meinaa olla jopa minullekin liikaa! ...kirjan kiitoksissa P.C. Cast kirjoittaakin, että “Haluan myös kiittää ihanaa tytärtäni Kristiniä sen varmistamisesta, että käytämme nuorten puhumaa kieltä. En olisi selvinnyt ilman sinua.” Ja ymmärrän sen hyvin. Kirjan takakansi kertoo tiivisti ja selkeästi maailmasta, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat, joten säästän sen vaivan itseltäni. LOL!

 

“Kun 16-vuotias Zoey tulee merkityksi, hänen on jätettävä tavallinen elämänsä ja muutettava Yön taloon, vampyyrien sisäoppilaitokseen. Siellä tulokkaan käyvät läpi muutoksen, ja niistä, jotka selviävät hengissä, tulee huikean karismaattisia vampyyreita.

Mutta Zoey ei ole tavallinen tulokas, vaan vampyyrijumalatar Nyksin merkitsemä ertyislahjakkuus, jonka poikkeavuus ei jää kenellekään epäselväksi - kiitos Zoeyn otsassa safiirinsinisenä hohtavan kuunsirpin. Uuteen elämään sopeutumista ei myöskään helpota ex-poikaystävän lähellä koettu outo, kiihkeä verenhimo…

Zoey kohtaa Yön talossa niin ystäviä, vihollisia kuin huumaavan uuden ihastuksen.”

(Takakansi)

Rakkautta, vihaa ja ennakkoluuloja.

Eli nyt vampyyrit elävät ihmisten parissa. Heistä tiedetään, mutta he eivät ole kauhistuttavia olentoja, vaan kadehdittavan kauniita ja monitaitoisia. Ja tietysti, lähes kuolemattomia! Vampyyriksi ei synnytä, eikä heiksi myöskään muututa puremalla tai jollain muulla perinteisellä keinolla, vaan heidät merkitään... Sarjan alussa, kirjan päähenkilö Zoey elää ihan perusteinin elämää, jonka vaikeimpina asioina ovat tyyliin geometria ja äidin miehestä, isäpällistä selviytyminen, kun hänet yhtäkkiä merkitään ja sysätään täysin uuteen elämään. Ennen Yön taloon muuttoaan jumalatar Nyks kuitenkin näyttäytyy Cherokee-intiaanien verta omaavalle Zoeylle ja kertoo, että on varannut hänelle varsin erityisen kohtalon, sekä poikkeukselliset kyvyt. Nyks muistuttaa: “U-we-tsi-a-ge-ya (tytär) Zoey Redbird, Yön tytär, nimeän sinut silmikseni ja korvikseni tämän päivän maailmassa, maailmassa jossa hyvä ja paha taistelevat löytääkseen tasapainon. [...] Mutta muista, pimeys ei aina tarkoita pahuutta, aivan kuin valokaan ei aina tuo vain hyvää.” Zoey on siis kaikkien aikojen tulokas! Vampyyritulokkaan rooli sopiikin hänelle hyvin ja Yön talosta hän löytää ensimmäistä kertaa oikean kodin, sekä uusia hyviä ja lojaaleja ystäviä, mutta myös korkean tason vihollisia. Sillä niin kuin Nyks lupaili, koulussa ei ole kaikki sitä miltä näyttää.

Tämä kirjasarja kertoo taas omanlaisensa tarun vampyyreiden syntytarinasta. Yön talo, vampyyreiden sisäoppilaitos ei ole lainkaan hullumpi idea. [Alert! Alert! Pieniä juonipaljastuksia!] Kirjasarjassa edetään hirveää vauhtia, joka on paikoitellen jo lähes epäinhimillistä. Vaikka Zoey onkin kaikkien aikojen tulokas, silti asiat tapahtuvat aivan liian nopeasti! Sillä jo pelkästään ensimmäisen kirjan tapahtumat mahtuvat pariin viikkoon, jonka aikana Zoey on kiipinyt koulun hierarkiassa jo korkeimmalle pallille, sekä saanut suurimmat voimat, jota kellään koskaan eläneellä vampyyrilla on ollut. Ja nyt seitsemännessä kirjassa aikaa on kulunut vain pari kuukautta, mutta takana on suuren luokan vihollisia ja isoja taisteluita, niin tässä maailmassa, kuin kuoleman jälkeisessäkin. Ensimmäiset viisi kirjaa on kirjoitettu pelkästään Zoeyn näkökulmasta, mutta kuudennessa tyyli muuttuu ja Zoeyn ystävätkin, niin kuin vihollisetkin, pääsevät kertomaan omat näkemyksensä tapahtumista.

Kaikesta ärsytyksestä huolimatta…

Pitää muistaa, että kyseessä on nuortenkirjasarja, sillä muuten siinä häiritsisi välillä jotkin ilmaisumuodot tai ihmisten käytös, joka aina välillä oli lähes typerää. Mutta kun muistelee omaa nuoruutta, niin (ikävä kyllä) sellaisia teinit ovat. Mielestäni idea vampyyrien sisäoppilaitoksesta oli hauska! ...ja ymmärtäähän sen, että kun paikalla on paljon kauniita ja yli-inhimillisiä voimia omaavia nuoria, niin hormonit hyrräävät! ...ja vaikka se paikoitellen hieman ärsyttikin, niin en silti aio jättää tätä 12 osaista sarjaa kesken, olenhan jo yli puolet lukenutkin. Kaiken lisäksi kirjasarjan juoni muuttuu oikeasti kirja kirjalta vain moniulotteisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi… Zoeyn ystäväpiiri ja vihollisleiri kykyineen kaikkineen muuttuu ja kasvaa koko ajan. Samalla niin sanotut hyvän ja pahan rajat hämärtyvät, niin kuin oikeassakin elämässä, kaikki ei ole aina mustavalkoista. Välillä Zoey mokailee ja suututtaa lähipiirinsä, eli vaikka hän onkin hyvis ja aivan uudenlainen tulokas, monine erikoiskykyineen, on hän silti loppujen lopuksi täysin inhimillinen perus teinityttö, joka on välillä enemmän vähemmän hukuksissa itsensä, halujensa, sekä velvollisuuksiensa kanssa. Lisäksi, koska olen aina kunnioittanut suuresti Amerikan alkuperäisväestöä, intiaaneja, on kiva, että kirjasarjassa on käytetty Cherokee-heimon ns. mystisiä tapoja ja myyttejä! …toivottavasti kirjailijat tietävät mistä kirjoittavat. 

Tälle kirjasarjalle on todella vaikea antaa arvosanaa, ja onhan minulla vielä osa lukematta, sekä juoni on ihan oikeasti muuttunut melko jännäksi matkan varrella...jonka vuoksi annankin tälle tällä hetkellä 3.5/5. Mielestäni nelonen olisi ollut liikaa ja kolmonen liian vähän, joten näillä mennään! ...btw, on huhuttu, että kirjasarjasta tehtäisiin myös elokuva, mutta ainakin tällä hetkellä leffa on vasta suunnitteluasteella. So let see!

P.C. Cast & Kristin Cast: Merkitty, Yön talo 1 (2010)

Alkuteos: Marked. A House of Night Novel. (2007)

Suomentanut: Annika Eräpuro

Kustantanut: Otava

Sivumäärä: 333

-peace & love, and respect to you all-

J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

Käsissäni on uusin Harry Potter, ja totaalisena HP-fanina vallan tärisen innosta. Siis uusi Potteri, voi hyvä luoja! Tälla kertaa kyseessä ei ole muutenkaan aivan "normaali" kirja, sillä tämä - Harry Potter ja kirottu lapsi (Oi mikä nimikin!) - on kirjoitettu näytelmän muotoon... Kyllä, tämä on oikeasti näytelmäkäsikirjoitus, jonka Rowling on luonut yhdessä John Tiffanyn ja Jack Thornen kanssa. Thorne sitten kirjoitti tämän näytelmäksi, jonka ensi-iltaa vietettiin Lontoon West Endissä 30.7.2016, ja voi kun olisin saanut olla paikalla! Mutta liput myytiin loppuun jo vuotta aiemmin, muutamissa minuuteissa, kun 120 000 HP-fania tavoitteli lippuja itselleen. Seuraavana päivänä sitten tämä kirjakin ilmestyi markkinoille, ja nyt sitäkin on myyty jo useita kymmeniä miljoonia kappaleita eri kielillä ja eiköhän näytelmän oikeudetkin ala myös pian levitä maailmalle. Joten nyt silmät tarkkana, sillä uskon ja toivon, että vuoden parin sisällä tätä voidaan näyttää myös suomessakin. Ja jos jotain voin luvata, niin sen, että olen kyllä salamana siellä! ...Nyt kun tätä Potteria mietin, niin koskakohan tästä tehdään myös leffa, entä tuleekohan Daniel, Emma, sekä Rupert näyttelemään Harrya, Hermionea ja Ronia vanhempina, niin kuin Kuoleman varjelusten lopussa..?? Intresting thoughts!

"Kahdeksas tarina. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin. 
Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista."
(Takakansi)

Pakko sanoa, että tämä oli ensimmäinen näytelmäkirjoitus, jonka muistan lukeneeni, joten se vaati aluksi hieman  totuttelua... Mutta onneksi todellisena Potteri-fanina osasin luoda mielikuvituksesta ja muistista aina oikeanlaisen ympäristön, sillä kirjassahan ei mitenkään liiemmilti paikkoja kuvailla. Aina alun pienen maininnan jälkeen siitä, että missä ollaan, tarinaa kannatteleekin täysin eri ihmisten puheenvuorot, niin kuin käsikirjoituksissa yleensä kai tapana onkin, ellei toisinaan muutamin sanoin, joitakin asentoja, ilmeitä tai mielialoja sitten kuvata. Ja aluksi se tuottikin lievää hämmennystä ja jopa ärsyyntymistä, sillä kaipaukseni Tylypahkaan ja sen maisemiin oli niin suuri, jonka voitte varmaan ymmärtääkin, että vähempi tuntui pettymyksenä. Ja jos en olisi lukenut HP-kirjoja ja nähnyt kyseisiä leffoja ainakin kymmeniä kertoja, olisin ollut välillä pihalla kuin lumiukko! Joten ikävä kyllä tätä kirjaa ei välttämättä kannata lukea ilman Potteri-tietämystä, sillä itse ainakin uskoisin, että silloin tästä ei saisi täysiä tehoja irti, jos sitten mitään tehoja muutenkaan, sillä tämä vaatii mielikuvitusta ja sen, että osaa hahmottaa tapahtumat aina oikeaan paikkaan...

SCORPIUS: Eniten maailmassa toivoin, että pääsen Tylypahkaan ja saan kaverin, jonka kanssa aiheuttaa sekasortoa. Sellaisen kuin Harry Potter. Ja sitten sain hänen poikansa. Ihan mielettömän hyvä tuuri. ALBUS: Enhän minä ole sellainen kuin isäni. SCORPIUS: Sinä olet parempi. Sinä olet paras ystäväni, Albus. Ja sekasortoa on nyt viimeisen päälle. Mikä on mahtavaa, se vain että - pakko on sanoa - uskallan myöntää - että olen pikkuhiukan - ihan pikkuhiukan peloissani.  ALBUS katsoo SCORPIUSTA ja hymyilee. ALBUS: Sinäkin olet minun paras ystäväni. Äläkä ole huolissasi - minulla on tästä hyvä aavistus.

Aluksi minulla olikin vielä paljon vaikeampaa tämän kirjan kanssa, sillä näytelmäkäsikirjoituksen lukeminen ei todellakaan ollut mikään ihan piece of cake. Olinkin jo melko varma etten voi antaa tälle arvosanaksi kuin maksimissaan 3+/5, josta tunsin suurta harmia, ja melkein, että pettäisin Potterin... Mutta pisteet nousivat lukiessa, sillä tarina oli kuitenkin ihan pirun hyvä... Juuri oikeanlainen Potteri-tarina, niin kuin voitte kuvitella! Juonesta en aio tällä kertaa kertoa yhtään mitään, sillä yksi pahimmista asioista mitä voi toiselle tehdä, on spoilata Harry Potterin juoni. Kokemuksesta tiedän. Sillä itselleni kävi aikoinaan niin, että kun odottelin HP ja puoliverinen prinssi kirjan suomennosta, ihan into pinkeenä, viimisiä päiviä vietiin, niin eräs silloinen luokkakaveri, joka ei edes lukenut Pottereita. tuli ja sanoi, että oli kuullut kaveriltaan, että se niiden rehtori kuulemma kuolee siinä lopussa. AAARGH! Voiko pahempaa toiselle tehdä? Voin sanoa, että silloin olisi tehnyt mieli tinttaista kyseistä luokkatoveria nokkaan ja juosta itkien kotiin... Mitä en tosin tehnyt, sillä olinhan kuitenkin jo 2kymmentä, joten annoin "sivistyneesti" vain savun nousta korvista. Mutta vielä kymmenenkin vuoden päästä muistelen katkerasti tapahtunutta, sillä Harry Potterista ei sovi laskea leikkiä, se on vakava asia.

No lopulta, kun tämän kirjan kirjoitustyyliin sitten tottui ja otti sen oman mielikuvituksen oikein ahkeraan käyttöön, niin lukeminenkin alkoi sujua... Vaikka onkin kyllä pakko myöntää, että olisin todella kaivannut takaisin Tylypahkaan, siis todella kaivannut kerrontaa Tylypahkasta ja muustakin ympäristöstä, joka nyt jäi vain muutaman lauseen varaan... Voi olla, että vikaa löytyy minustakin, mutta kyllä se pisteitä rajoitti, että kerronta jäi niin vähäiseksi, sillä voi luoja mikä kirja tämä olisikaan saattanut olla, jos kerronta olisi ollut ns. normaali. Mutta koska se on uusin Potteri, jossa on kaikenlisäksi toimiva juoni, sitä ottaa kaiken vastaan minkä vain saa, ja mielummin palaa hetkeksi mielessään Tylypahkaan ystävien keskelle kuin ei lainkaan. Ja juuri ystävien vuoksi tämä sopii myös mainiosti luettavaksi myös BFF-lukuhaasteeseenkin, jossa on tarkoituksena lukea kirjoja joiden yhtenä kantavana tekijänä on ystävyys. Ja, niin kuin Pottereissa ylipäätänsä, niin tässäkin kirjassa ystävyys oli juuri yksi tärkeimmistä ja keskeisimmistä asioista. Minkä takia ongelmiin jouduttiin, mutta myös miksi niistä selvittiin...

Kuva näytelmästä, tässä luultavasti ollaankin Tylyahossa. Kuva ilmaisten kuvien sivuilta, pinterest.fi

Arvosanaa ei todellakaan ole mitenkään helppo antaa, sillä Potteri-faninahan haluaisin tietenkin antaa ainakin 5+ jo ihan pelkästään siitä, että uusi Potteri on ylipäätänsä ilmestynyt... Mutta vakavasti otettuna, joudun sitä hieman tiputtamaan, ja annankin arvosanaksi tasan 4/5.

J.K. Rowling, Jack Thorne & John Tiffany: Harry Potter ja kirottu lapsi (2016)
Alkuperäisnimi: Harry Potter and cursed child
Kustantanut: Tammi
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Itselleni: Arvostelukappale
432 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

Kaari Utrio: Karjalan kruunu

Kaari Utrio on yksi lempikirjailijoistani hänen genrestään ja nyt minulla onkin ollut sellainen Utrio-putki, että olen viime viikkoina lukenut kolme hänen kirjaansa. Näitä ei mielestäni pitäisi kutsua pelkästään historiallisiksi rakkausromaaneiksi, vaikka rakkaus usein onkin kirjojen keskiössä, ihmisten kohtalot kuitenkin ovat toisinaan niin surkeita, että mennään melkein tragedian puolelle. Silti historia- ja yleissivistysnarkkarina pidän kovasti Utrion kirjoista, hän kun on kuitenkin historian maisteri - mitä kunnioitan suuresti - joten nippelitiedot ovat aina tiptop hänen teoksissaan. Tietysti se voi toisista kuullostaa jopa tylsältä (Whaat?! How is this possible!?), mutta kun koko kirja on hyvin ja hyvällä huumorilla kirjoitettu, tulevat nippelitiedot oikeastaan niin kuin huomaamatta kaupan päällisiksi... Aina välillä hauskan kohdan yllättäessä, saatan lukea sen ääneen miehelleni ja hän sanoi kerran Utrion olevan Karjalalaismaista huumoria, ja mielestäni se oli melkoisen hyvin kuvaavasti sanottu.

Karjalan kruunu on itsenäinen jatko-osa *Pirkkalan pyhille pihlajoille*, joista kirjoitinkin jo aiemmin. Pirkkalassa olivat pääosissa Tuomas Haukka ja hänen vaimonsa Barbara Catillina, ja nyt tässä Karjalan kruunussa pääsemmekin seuramaan heidän lastensa Halvastin, Ragvaldin ja Beatrixin, sekä hieman Kettilinkin elämää. Kirjan tapahtumat alkavat 1200-luvun lopusta, kun 12-vuotias Anna saapuu Hämeestä Turkuun, Halvastille naitettavaksi. Anna on saanut elää Hämeessä, kuin pellossa, hänen äitinsä sairastettua viime vuodet ja isänsä hummailtua vaan jalkavaimonsa kanssa. Vaikka Anna onkin ylhäistä sukua, ei kukaan kuitenkaan ole pitänyt huolta hänestä ja ns. opettanut naistentavoille, joten saapuessaan rikkaaseen Haukan taloon Anna on täysin häpeissään mitättömistä vaatteistaan ja taidoistaan. Anna on sen verran nuori vielä, ettei hänellä ole kummempaa omaa luontoa, ja tullessaan kahden vahvatahtoisen naisen, domina Barbaran ja hänen tyttärensä Beatrixin, eteen hän vain myötäilee heitä ilman omaa tahtoaan. Halvast ei kummemmin välittäisi Annaa naida, mutta Barbara Catillinan talossa määrää Barbara - Tuomas Haukan kuoltua - ja hänen sanansa on laki, vaikkei tuohon aikaan vielä kovin suopeasti katsottukaan vahvatahtoista naista perheen päänä, on Barbara kuitenkin ansainnut kunnioitetun maineensa, ja Halvastin on naitava pieni ja ruma Anna, koska naimakauppa on ns. edullinen Haukan talolle. 

Ragvald taas ei oikeasti edes ole Tuomaksen ja Barbaran lapsi, joten häntä on lapsesta asti ohjattu kirkollisiin hommiin. Hän ei itse edes usko Jumalaan, mutta on sitäkin halukkaampi kiipeämään yhteiskuntaluokassa mahdollisimman korkealle pallille. Kettil jää melko pienelle huomiolle tässä kirjassa, mutta sitten on vielä heidän sisarensa - tosin ei (onneksi) Ragvaldin verta oleva - Beatrix. Kaunis ja kaikkien kadehtima nainen, joka on lopen kyllästynyt avioliittoonsa, yli 35 vuotta vanhemman miehen kanssa ja kaipaa seikkailua. Muutenkin Beatrix on perin pohjin tylsistynyt ja kylmä nainen, joka ei välitä edes lapsistaan. Ja seikkailunsa hän tuleekin saamaan... Kun Ragvald palaa maailmalta opiskelemasta takaisin Turkuun, ja kohtaa perheensä ensimmäistä kertaa vuosiin, ei kaikki menekään niin kuin hän on rationaalisesti ajatellut. Sillä Beatrix viettelee Ragvaldin ja siitä heidän molempien alamäet alkavat, sillä tämä suhde on vievä heidät tuhoon... Beatrix nimittäin löytää keinon, kuinka hän voi kiristää Ragvaldin luokseen aina kun haluaa, eikä Ragvaldin lopulta auta muu kuin karata Halvastin matkaan ristiretkelle Karjalaan. Se tulee olemaan syntiensä kanssa yksin jäävän Beatrixin loppu...

Halvast on halajanut ristiretkelle jo vuosia, päästäkseen pois kotoa ja saadakseen ritarinarvon, sillä kauppiaaksi, jatkamaan Haukan kauppahuonetta, hänestä ei ole. Karjalasta Halvast löytääkin itselleen isännän, marski Tyrgils Knutssonin, jota hän seuraa aina Karjalasta Ruotsiin, ja vaimonsa Annan hän unohtaa vuosiksi Turkuun. Marskin kuoltua väkivaltaisesti vallananastuksen aikaan, menettää Halvast isäntänsä ja uskonsa. Hän katkeroituu kirkolle niin, että päättää muuttaa mahdollisimman kauas kirkon pitkälle ulottuvista kourista. Ristiretkeltä Karjalaan, hän on saanut sieltä palkkioksi myös tontin, jonne hän nyt päättää rakentaa oman mökkinsä, omilla säännöillään ja hänen mökkinsä tontillehan ei yksikään pappi tule astumaan... Matkalla Karjalaan Halvast oppii lopulta myös rakastamaan Annaa, varsinkin kun tämä vihdoinkin kantaa hänelle lasta. Annaa pitää itseäänkin käsitellä melkein, kuin lasta, sillä hän on hirmuisen arka ja pelkää suututtamasta ihmisiä. Tosin raskauden ja Halvastin rakkauden myötä, sekä oman kodin emännäksi päästyään, varsinkin kun paikalla ei ole muita naisia arvostelemassa hänen taitojaan, Annakin löytää sisältään hieman vahvuutta ja uskallusta olla oma itsensä, ja kasvaa niin naisena, kuin ihmisenäkin. 

Pakko sanoa, että yleensä pidän Utrion kirjoista enemmän, tämä oli jotenkin kuiva, ilman intohimoa. Vaikka pidinkin siitä, että kertoja vaihtui aina joka luvussa, jolloin vaihtelua tuli ilkeiden ja juonittelevien Beatrixin ja Ragvaldin pään sisälle pääsemisestä, jäi se kuitenkin vähän kuivahkohksi historiankuvaukseski, joka tosin myös oli mielenkiintoista luettavaa, mutta ei niin koukuttavaa, kuin yleensä... Jos tämä olisi ollut ensimmäinen lukemani Utrion kirja niin en olisi niitä varmastikaan näin paljon ahminut, kuin mitä nyt olen. Halvast-sarja kuitenkin jatkuu vielä kahdella ilmeisesti itsenäisellä teoksella; Katarinan taru ja Neidontanssi, ja vaikkei tämä Karjalan kruunu nyt niin sytyttänytkään, aion kuitenkin (ja tietenkin) lukea myös ne, sillä eihän tätä nyt keskenkään voi jättää ja ovathan ne kuitenkin yhden lempikirjailijani Kaari Utrion kirjoja, joten on vähän niin kuin myös pakko lukea ne. 

Arvosanaksi tälle annan 3/5.

Kaari Utrio: Karjalan kruunu

Kuuluu nk. Halvast-sarjaan.
Tammi, 1978.
296 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

Kristiina Vuori: Näkijän tytär [2012]

Mikä: Suomen historiaan 1200-luvulle sijoittuva romaani...elämästä.

Muutama kuvaava sananen: elämä, kohtalo, ihmisismieli... sekä usko, toivo ja rakkaus.
Mitä mieltä: Suosittelen tätä kirjaa todella lämpimästi kaikille tämän genren ystäville!

Kristiina Vuoren kirja "Näkijän tytär" on ensimmäinen osa Ilveksen tietäjäsuvun kohtalokkaista käänteistä kertovaa kirjasarjaa, alkaen 1200-luvun alkupuoliskon Suomesta. Jokainen kirja on kuitenkin oma teoksensa, eikä vaadi aiempaa tietämystä. Ensimmmäisen kirjan (Näkijän tytär) taustatarinassa eletään muutoksen vaiheita, kun Hämeen pakanat ja Sveanmaan ristiretkeläiset ottavat yhteen ja suomalaiset puolustivat viimeisiä uhrilehtojaan. Kunnes ylijumala Ukko vaipui unholaan  ja nk. pakanalliset juhlapyhät ja rituaalit korvattiin kristityillä.  

Pääosassa tarinaa on Eira, Sveanmaalta kotoisin olevan ritari isoisänsä ja "ilkeän äitipuolensa" helmoissa, kasvinveljensä Rikhardin kanssa kasvanut tyttö. Tyttö, jonka isä kielsi syntymässään, sillä Eiran äiti oli "saastunut" raiskauksen jälkeen ja kuoli lapsivuoteeseen. Pienestä asti Eira oli erilainen outoine silmineen ja punasine vallattomine kiharoineen! Ja kun näyt tulevasta ja unessa näkyvä poika saapuvat, on Eiran kohtalo sinetöity. Kun Eira alkaa lähestyä nuoruutta ajaa kohtalo hänet pois kotoaan, kohti oikeita sukulaisiaan, viimeisiä Ilveksen tietäjäsuvun jäseniä kohti. Näin Eiran koulutus parantajaksi alkaa. Sisältä Eiraa revitään kahtaalle, onko parantaminen vanhojen oppien mukaan pakanallista tai oikein, entä mitä tähän sanoo vasta Hämeeseen rantautunut kristinusko? Naiseksi tuleminen ei myöskään ole sen helpompaa, kuin nykypäivänäkään, kun sydäntä revitään kahtaalle... Tuttu ja turvallinen Rikhard, sekä synti vai kiinnostava ja vaarallinen unien pojista mieheksi kasvanut Elof, joka kiehtoo Eiraa nk. vastenmielisyydestä huolimatta.

Tässä tarinassa on sitä jotakin, romantiikkaa ja jännitystä! Ja tietysti, joka tytön haaveista hypänneet ritarit ja pulassa olevat linnanneidot. "Näkijän tytär" on hyvä alku, joka avaa kiinnostuksen muitakin Kristiina Vuoren kirjoja kohtaan, jotka aion käydä mahdollisimman pian lainaamassa kirjastosta! Kristiina Vuoren tyyli kirjoittaa on sulava ja helppolukuinen, joten kirjaa ei tohdi laskea näpeistään ennen, kuin viimeinenkin lause on luettu. Taustatyöt on tehty hyvin huolellisesti, joten kirja avaa mielenkiintoisesti ja hyvin Suomen historiaa 1200-luvulta, niin tapoja ja tottumuksia, kuin miesten ja naisten välisiä erojakin, sekä ruoka ja käyttäytymissääntöjä.

Ainoa miinus kirjan kannesta, jonka oli suunnitellut Marko Taina. Ei siinä muuten mitään, sillä siinähän on ihan kaunis, punahiuksinen nainen, niin kuin Eira. Mutta millä se Eira teki silloin 1200-luvulla noin räväkät meikit? ...sitä vain ihmettelen.

Arvosanaksi tälle 4,5/5.

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Tammi 2012

569 sivua.

-peace & love, and respect to you all-