Lars Kepler: Vainooja

Nyt olen palannut taas takaisin ruotsalaisten dekkareiden pariin... Ensimmäisenä nappasin käteeni Lars Keplerin Vainoojan, vuodelta 2014. Lars Keplerin nimen takaa löytyy ruotsalainen pariskunta, nimeltä Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril, ja varmaankin tuo Coelhon nimi on aiheuttanut melkoisen kohun aikanaan, sen tultua julki.

"Poliisille lähetetään linkki Youtube-videoon, jolla esiintyy salaa kuvattu nainen. Seuraavana päivänä aviomies löytää hänet raa'asti murhattuna. Sitten saapuu toinen video. Tapausta ryhtyy tutkimaan kuolleeksi uskotun Joona Linnan tilalle tullut komisario Margot Silverman. Hän on varma, että aviomies on nähnyt rikospaikalla jotakin. Paha sokkitila estää kuitenkin miehen puhuttamisen, ja apuun kutsutaan hypnotisoija Erik Maria Bark. Se, mitä transsiin vaivutettu mies paljastaa, saa kuitenkin Erikin mielenrauhan järkkymään. Kaiken takana saattaa olla hänen uransa pahin virhe. Virhe, jonka tunnustaminen maksaa hänelle kaiken."
(Takakansi)

Tukholman lähiöissä hiippailee sarjamurhaaja, joka vainoaa uhrejaan ja kuvaa heitä salaa ikkunan takaa. Sitten kun hän on valmis toimimaan, hän lähettää videon poliisille samalla, kun painelee itse uhrinsa kotiin. Hänen tapansa murhata on erittäin brutaali, sillä hän tuhoaa heidän kasvonsa - heidät itsensä - kokonaan, ja kuoltuaan hän asettelee heidät sopivaan asentoon. Etsivät Margot Silverman ja Adam Youssef metsästävät murhaajaa läpi orgioiden, kirkkojen ja polleluolien. Apunaan heillä on psykiatri Erik Maria Bark ja "kuolleista palannut" Joona Linna. Suomalaissyntyinen Joona Linna on jo ennestään tuttu Keplerin kirjoista. Hän oli aiemmin - hyvästä syystä - joutunut lavastamaan kuolemansa, mutta voi nyt viimein asian selvittyä palata turvallisesti takaisin maisemiin. Saatuaan kuulla, että Joona on asunnoton ja huonossa kunnossa, Erik ottaa hänet luokseen asumaan, sillä he olivat ystäviä jo ennen Joonan katoamista. Nykyinen Joona Linna on kuitenkin kuin vain haamu entisestä miehestä, eivätkä kaikki suhtaudu yhtä suopeasti hänen paluuseensa, onneksi hänellä on kuitenkin vielä ystäviä poliisissa ja Margot antaa hänen auttaa heitä epävirallisesti. 

Erik taas on erikoistunut hypnotisointiin ja toiminut poliisin apuna aiemminkin. Yhdeksän vuotta aiemmin oli tapahtunut samantyylinen murha, josta tuolloin tuomittiin heroinistipappi Rocky Kyrklund, joka ei koskaan myöntänyt - eikä sen puoleen kiistänytkään - tekoaan. Sillä pakomatkalla ollessaan hän joutui autokolariin ja sai vakavan aivovamman, joka on suuresti vaikuttanut hänen muistiinsa. Silloin yhdeksän vuotta aiemmin, Erik teki päätöksen, joka pohjautui enemmän hänen tunteisiinsa, kuin faktoihin, ja joka oli viiminen niitti siihen, että Rocky tuomittiin murhasta. Mutta nyt alkaakin vaikuttaa siltä, että Rocky voisikin olla syytön ja jos kyseisen hoitovirhe tulisi julki, Erik voisi menettää työpaikkansa ja arvotetun asemansa. Rockyn muisti ei kuitenkaan toimi kunnolla, joten hän uskoo olevansa suhteellisen turvassa. Varsinkin, kun Rockyn hypnoosissa kertomat muistot - joiden ei pitäisi mennä sekaisin unien kanssa - vaikuttavat niin sekavilta ja hirveiltä, että niiden uskoo juontavan juurensa painajaisista. Mutta pian Erik saa huomata, että murhaajan uhrit ovat hänelle tuttuja naisia... Heroinistipappi Rocky puhuu aina likaisesta saarnaajasta, jota Erik ja Joona lähtevät jäljittämään mitä hämärimmistä paikoista.

Hypnoosista oli kiinnostava lukea lisää, sillä se on kuitenkin sellainen hoitomenetelmä, joka kiinnostaa kaikkia ja josta en liiaksi tiedä. Muuten tämä oli sellainen peruskova dekkari, tosin loppu lässähti mielestäni hieman liikaa, niin kuin dekkareilla on toisinaan tapana tehdä. Mielestäni syitä ja seurauksia olisi voitu miettiä ja kertoa hieman enemmän tai ne olisivat voineet olla hiukkasen paremmat. Mutta kyllä tämän nyt tietenkin ainakin sen kerran lukee, sillä ilman lopun pientä lässähdystä kirja oli todella hyvä. Tosin en voi vielä varmaksi sanoa, että jätänkö kirjan hyllyyn vai pistänkö kiertoon. Olen lukenut Lars Kepleriltä aiemmin Nukkumatti nimisen kirjan, jonka perusteella luin tämänkin, ja aion lukea myös muutkin Keplerin dekkarit, että ei tämä ainakaan päässyt lannistamaan sitä fiilistä. Ja koska Nukkumatti löytyy hyllystä, niin en usko, että viitsin tästäkään luopua... Ruotsista on muutenkin virrannut viime vuosina ihan pirun kovia dekkareita, ja voisinkin melkein väittää Ruotsin olevan yksi johtavista dekkari-maista. Ruotsalaisilla on siis aivan sairas mielikuvitus! 

INFO-ISKU! Kirjan alussa oli hyvä info-isku... "Sana "stalker" tunnetaan jo 1700-luvun alusta. Alun alkaen se tarkoitti kulkuria tai metsästäjää. Nykyään stalkkeri on ihminen jolla on voimakas vainoamisen tarve, sairaalloinen pakkomielle varjostaa toista ihmistä. Lähes kymmenen prosenttia väestöstä on joskus elämässään joutunut jonkinlaisen stalkkauksen kohteeksi." Ajattelin, että kyseinen teksti olisi Wikipediasta, joten menin sinne lukemaan lisää stalkkauksesta, ja sain tietää, että vainoaminen on ollut Suomessa rikos vasta vuoden 2014 alusta. Intersting!

Mitä muut kirjabloggaritoverit ovat tästä kirjasta kirjoittaneet: Rakkaudesta kirjoihin blogin Annika ja Kirjasähkökäyrän Mai Laakso.

Lars Kepler: Vainooja, 2015
Alkuperäisteos: Stalker, 2014
Kustantaja: Tammi, yhteistyössä Bonnier Books Finland (Bon-pokkarit)
617 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus

Olen viime aikoina lukenut sen verta kovia, että raakoja dekkareita mm. Ruotsinmaalta tai sitten keskiaikaan sijoittuvia rakkausromaaneja Kaari Utriolta yms. - hieman raskaampaa - luettavaa, että välillä tulee se fiilis, kun on pakko tarttua ihan nykypäivään sijoittuvaan kunnon naistenhömppään. Siihen minulle tarjoutuikin oivallinen tilaisuus, kun sain kaverilta Sophie Kinsellan pokkarin Kevytkenkäinen kummitus. Sophie Kinsella ei ole muutenkaan aivan tuntematon kirjailija, sillä onhan hän kirjoittanut tunnetun Himoshoppaaja-kirjasarjan, josta on ainakin yhdestä tehty elokuvakin, mutta joita en tosin ole lukenut, kuin ehkä yhden. Sillä nk. Chick lit-kirjatyyli ei ole sitä ihan tyypillisintä aluetta itselleni, vaikka toki myönnän sitäkin kirjallisuudenlajia lukevani muutaman kerran vuodessa, koska välillä vaan tarvii jotain niin paljon - kevyempää - että voi tosissaan heittää aivot narikkaan. 

"Lara Lingtonilla on aina ollut vilkas mielikuvitus, mutta nyt se vetää hurjia ylikierroksia. Yhtäkkiä hän saa seurakseen isotäti-Sadien riehakkaan haamun, jonka mielestä sukulaistyyttö viettää todella tylsää elämää. Juhlia, miehiä, samppanjaa! vaatii kummitus charleston-ajalta ja pyytää Laraa täyttämään viimeisen toiveensa. Kaulakoru, jota ilman Sadie ei voi asettua haudan lepoon, on kadonnut, ja Laran pitäisi etsiä se. Lisäksi Laran paras ystävä on häipynyt Goalle ja poikaystävä on juuri kävellyt ulos hänen elämästään! Sadien puskemana Lara kuitenkin ryhtyy salapoliisiksi, ja kaulakorua jäljittäessään hän kohtaa paitsi uuden ihanan miehen myös joutuu punastuttavan noloihin tilanteisiin."
(Takakansi)

All right! Kuullostaa kyllä melkoisen kornilta tuo takakannen teksi, varsinkin lopusta, mutta toisaalta mikseivät kummitukset, joita kirjoissa tai leffoissa esiintyy, voisi välillä olla hauskojakin? Kuinka monta hauskaa kummitusta muuten itse muistat? Itselleni ei tule mieleen näin äkkiseltään muita kuin Casper, kiltti kummitus, josta pienenä pidin paljon... Anyway, jos olisin lukenut kirjan takakannen ensin, olisin luultavasti odotuttanut tätä kirjaa vielä kauemmin hyllyssä, koska nyt mennään jo sen verran ylihömpän kuuloiselle alueelle, etten tiedä mitä sanoa ja koska ne chick lit-kirjat nyt kun eivät vaan ole niin minun juttu, vaikka kummituksista ja muista olenkin kiinnostunut...

Mutta pitää kai tästä kirjasta jotain muutakin kertoa... Eli se kertoo 27-vuotiaasta Larasta, joka on vähän aikaa sitten perustanut Headhunter-firman parhaan ystävänsä kanssa, kun tämä jättää hänet pulaan ja häipyy Goalle. Muutenkaan Laralle ei pyyhi kovin hyvin, sillä mies jota hän luuli siksi oikeaksi, on jättänyt hänet reilua kuukautta aiemmin ihan ilman selityksiä, ja lopulta mies kyllästyi särkyneen sydämen tekstiviestipommituksiin niin, että ilmoitti asiasta tylysti Laran vanhemmille ja vaihtoi numeroa. Hänen perheensä on jo valmiiksi, hänen muutenkin ylivilkkaan mielikuvituksensä takia alituisesti huolissaan hänestä... Joten kun 105-vuotiaana kuollut isotäti Sadie alkaa kummitella hänelle 20-luvulla eläneessä 23-vuotiaan kropassaan, menee Laran käyttäyminen jo sen verran oudoksi, että koko suku pelkää hänen seonneen. Koska kukaan suvusta ei oikeastaan edes tuntenut tai kummemmin välittänyt isotäti Sadiesta, joka oli asunut halvaantumisensa jälkeen vanhainkodissa jo vuodesta -80, he ihmettelevät suuresti, kun Lara alkaa yht'äkkiä ajaa Sadien asioita ja käyttäytyä, niin kuin he olisivat olleet kovin läheisiä. Mutta ei hänen auta muukaan, sillä Sadie ei jätä häntä rauhaan, koska Lara on ainoa joka voi nähdä hänet, joten hän vaatii itsepäisesti Laraa etsimään hänen kadonneen, rakkaan ja kallisarvoisen, kaulakorunsa, sillä ilman sitä hän ei pääse haudan lepoon.

Sadie on koppava ja itseriittoinen kummitus, joka käskyttää Laraa viimeisen päälle, huutaa hänen korvaansa käskyjään, kuin banshee. Lopulta he kuitenkin ystävystyvät ja alkavat yhdessä leikkiä todellisia Neiti Etsiviä... Muina viimeisinä toiveinaan Sadie haluaa päästä vielä treffeille valitsemansa miehen kanssa, tai siis Larahan sinne treffeille tosin joutuu menemään... Tämä kaikki aiheutti kyllä melkoisia kommelluksia ja hauskuutta tarinaan, sillä Sadie pakottaa Laran pukeutumaan 20-luvun tyyliin ja kuiskii hänelle mitä tehdä ja sanoa, pakottaa ja opettaa tämän lopulta tanssimaan charlestonia yms. sillä tarpeeksi "suoraan korvaan huutamalla" Sadie pystyy vaikuttamaan hieman muihinkin ihmsiin. Lopulta kaulakorunkin tarina alkaa selvitä ja sen takaa alkaa paljastua "isompi kuva", joka on kyllä ihan hyvin suunniteltu tässä kirjassa, joten siitä ei ainakaan pääse moittimaan, ja jonka Lara on päättänyt tuoda julki. Metsästäessään totuutta he joutuvat vaikka minkälaisiin kommervenkkeihin. Eikä Sadie nyt niin huonoa miestäkään lopulta mennyt valitsemaan, joten saadaan kuvaan hieman romantiikkaakin. Lopulta Lara alkaa Sadien avulla ymmärtämään ja arvostamaan enemmän myös itseään ja omaa tahtoaan... Ja tietysti tarina päättyy (lähes) kaikinpuolin onnellisesti... tosin en kyllä muuta odottanutkaan.

Okei, tästä on hyvin vaikea kirjoittaa, sillä ei ole oikeasti ominta areaani ja muutenkin kirja oli todella kaksipiippuinen juttu. Monissa kohdissa nauroin ääneen, mutta toiset kohdat taas saivat myös hieman ärsyyntymään, sekä toisinaan kirjoitustyylikin nyppi, sekä Sadie oli paikoitellen hauska, mutta toisaalta ehkä melkein enemminkin ärsyttävä. Toki 20-luvusta oli kiva kuulla lisää, ja kuullostihan Sadien elämä mielenkiintoiselta. Kirjassa oli paikoitellen hyviä kohtia, mutta enimmäkseen siitä ei ole kummempaa sanottavaa kuin, että niin perustyhmää(/hauskaa) hömppää, että sen unohtaa pian, eikä se jää kirjahyllyn aarteisiin.

Arvosanaa on pirun vaikea sanoa, mutta saakoon nyt 2,5 tähteä viidestä.

Kuva on leffasta nimeltä The Great Gatsby  ja lainattu genius.com-sivustolta.

INFO-ISKU! Wikipedia tietää kertoa, että chick lit-kirjatyyli tuli tunnetuksi aiokoinaan, vuonna -96 ilmestyneen, Helen Fieldingin kirjoittaman Bridget Jones's Diaryn myötä. Ja Bridget Jonesista minäkin pidän kyllä paljon.

Mitä kirjabloggaritoverini ovat tästä kirjasta kirjoittaneet: Pienen kirjaston Katri ja Susan kirjaston Susa P.

Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus, 2010
Alkuperäinen nimi: Twenties girl, 2009
WSOY pokkari
585 sivua

-peace & love, and respect to you all-

Dr. Ozzy Osbourne parantaa vaivan kuin vaivan!

Ozzy Osbourne: Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet (2011)

Maailmankuulua Black Sabbathin laulajaa Ozzy Osbournea on jo vuosia kutsuttu myös lempinimellä Tohtori Ozzy, siis vuosikymmeniä, jo ennen, kuin itse vuonna -85 olin edes siittiönä. Sillä Ozzylla on takanaan yli 40 vuoden päihdehistoria, jonka lisäksi äijä on luulosairas. Joten hän on vuosien varrella käynyt vaikka minkälaisen lääkärin ja puoskarin juttusilla, ja auttanut sitten ystäviään erilaisten sairauksien hoidossa, josta lempinimi juontuukin. Kirjan mukaan - vuonna 2011, joten en tiedä tämän hetken tilannetta - hän on kuulemma ollut jo jonkin aikaa (ainakin jotenkuten) kuivilla viinasta ja huumeista, sekä onnistunut lopettamaan jopa tupakan polton. Respect!

Ozzylle tuli kuitenkin melko puskista, kun häntä vuonna 2009-2010 pyydettiin aloittamaan oma terveyspalsta The Sunday Timesiin. Aluksi naurettuaan ajatukselle, joka myöntämättä olikin melko koominen, hän kuitenkin suostui ja niin alkoi hänen ikioma lääkäripalstansa "Trust me, I'm Dr. Ozzy". Kysymyksiä alkoi virrata ympäri maailmaa, ihan meidän kotikonnuilta asti. Ihmiset kyselivät ja tahtoivat tietää ihan kaikesta, sillä Ozzylta kehtaakin kysyä erilaisista sairauksista, päihde- ym. ongelmista, sekä pyytää elämänohjeita tai jopa apua lastenkasvatukseen. Mitään kysymystä ei hänen edessään tarvitse hävetä! Ja Ozzy vastaa, no miten nyt Ozzy vastaa... Aina tilanteeseen sopivalla huumorilla, tai tosissaan ja tarpeen vaatiessa ihan asiallisestikin. Ja koska mies ei ole ihan tyhmäkään, homma luisti hyvin. Ei siis ole mikään ihme, että palstasta tuli lopulta niin suosittu, että se levisi jopa legendaariseen  Rolling Stones-lehteen.

Dr. Ozzyn palsta ei ollut minulle ihme kyllä ennestään tuttu ja kun ystäväni lainasi minulle tämän hänen kirjoittamansa kirjan "Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet", olin aluksi skeptinen. Luulin sitä jonkinlaisesksi elämäntaito-oppaaksi, mutta kirja yllättikin minut positiivisemmin. Koko opus oli kooste hänen palstalleen virranneista kysymyksistä, Ozzyn mietteistä ja vastauksista, sekä erilaisista tietoiskuista. Kirja oli hyvin jaettu 12 lukuun, joiden aiheina olivat mm. "Miten parantaa (miltei) mitä tahansa", "Seksi, rakkaus ja pallien hoito", sekä tietysti "Pillerit ja pulverit". Jokaisen luvun alussa Ozzy myös hieman kertoo omista kokemuksistaan ja mielipiteistään kyseisestä aiheesta, ja oikeasti sen hemmon päässähän liikkuu ihan järkeviäkin juttuja. Yllärinä kaikkien lukujen lopussa oli Knoppitievisa, jossa voi testata omaa tietämystään ja kirjan lopuksi laskea pisteet. Tietovisan kysymykset olivat hauskoja, että opettavaisia samaan aikaan. Ja nyt voitkin testata  myös omaa tietämystäsi, hauskassa 27 kysymyksen koosteessa, jonka tein yleissivistyksen vuoksi, Ozzyn 60 kysymyksen tietovisasta. Testaa itsesi täällä! ...testi sopii hyvin kaikille yleistietonarkkareille!

Anyway, tähän kirjaan jäi siis kiinni heti ensi sivuilla ja nyt luettuani sen, olenkin sitä mieltä, että Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet oli sekä hyödyllinen, että hauska "jokakodin terveys- ja elämässä selviytymisopas". Olen tyytyväinen, siihen että luin sen, sillä se kasvatti myös omaa yleistietoani ja siitähän minä aina tärisen into pinkeenä. Jotkut kysymyksistä ja vastauksista olivat nimittäin hyvinkin tärkeitä ja antoivat monenlaista uutta tietoa vaikka mistä aiheista. Ja vaikka olisikin ollut kyse pillereistä ja pulvereista, Ozzy suosittelee nykyään etsimään ensin luonnollisempia hoitokeinoja, kuin tarttumaan suoraan vahvoihin lääkkeisiin (tai sitten menemään suoraan oikealle lääkärille, eikä kyselemään häneltä niin hulluja). Kuitenkin taitaa miehellä monessakin kohtaa kokemus puhua, sillä kertoo esimerkiksi lääkekoukun olevan myös omanlaisensa helvetti.

Hieman palstan aloittamisen jälkeen Ozzyn geenit haluttiin myös tutkia, sillä haluttiin selvittää, että miten tuollainen äijä on edelleen hengissä! Mies on 40 vuotta narkannut ja dokannut, murtanut niskansa, ollut keikkabussinsa ja lentokoneen yhteiskolarissa, kuollut kahdesti ja ollut koomassa, jonka lisäksi hän on tehnyt vaikka mitä muuta sekopäistä ihan vapaaehtoisesti, kuten esimerkiksi syönyt sen kuuluisan lavalle vahingossa lentäneen lepakkoparan pään. Kuitenkin häntä pidetään lähes lääketieteellisenä ihmeenä! Mutta ehkä juuri luulosairaus ja sen aiheuttamat pelot ovatkin pitäneet Ozzyn hengissä kaikki nämä vuodet. Sillä tuon kyseisen "lepakko-keikankin" jälkeen hän syöksyi heti lääkäriin ottamaan rokotteet, jotka tohtorien mukaan kuulemma pelastivat hänen henkensä silloin. Toinen syy oli kuulemma Sharon, hänen vaimonsa, ja tämä ei toki ole mikään ihme, vaan nainen. Nainen, joka on toiminut vuodesta -82 höyrypäisen Ozzyn virallisena managerina, ja vaimona. Heillä on yhdessä kolme lasta (lisäksi Ozzylla oli ennestään jo kaksi) ja pääsimmekin seuraamaan vuosina 2002 - 2005 heidän perheonneaan tositelevisiosarjasta, nimeltä The Osbournes. 

Jossain sanottiin, että Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet kirja, olisi mm. hyvää vessalukemista perinteisten Aku Ankkojen ohella, ja se on varmastikin totta niille jotka tykkäävät. Sillä kirja oli sujuvasti kirjoitettu, eikä osioiden alussa olevat tekstit ja Ozzyn kertomiset olleet lainkaan liian pitkiä, sillä hänestä on varmasti jo ennestään kirjoitettu monia elämänkertoja. Tämä kirja ei ollut elämänkerta, vaan aukeamaa kohden mahtui aina parikolme kysymystä vastauksineen, joten tätä on hitaampien lukijoiden ja heidän jotka eivät oikeastaan lue, silti helppo lukea ja jättää lojumaan pitkäksikin aikaa (vaikka sinne vessan hyllylle) tai sitten sen voi lukea suunnilleen päivässä, niin kuin minä tein. Kuitenkin tämä olisi ihan hyvä oppikirja vaikka lukemattomalle parikymppiselle sinkkuäijälle. Ja eikös sitä sanota, että "kertaus on opintojen äiti."

Tosin ei tämä ollut pelkästään ihan kevyttäkään luettavaa, koska ihmisten ongelmat ja kysymykset saattoivat toisinaan olla hyvinkin surullisia ja vaikeita, kuitenkin respectit Ozzylle hänen vastauksistaan, jotka olivat aina tilanteeseen sopivia... Hänen avustajansa Tony auttaa häntä toimimalla ns. Googlena, sillä Ozzy ei ole mikään tietokonenero, mutta Tony surffailee hänelle netistä tarkemmat tiedot ja tarut kaikista sairauksista ja ongelmista, jotka eivät ole Ozzylle jo ennestään tuttuja. Sillä äijähän on kuitenkin luulosairas ja kokenut tai ainakin luullut kokevansa vaikka mitä maailman vitsauksia. Joten lopulta, kun ajattelee, niin ehkä se onkin ihan ymmärrettävää, että juuri Ozzy pitää tuollaista palstaa, jonne kuka vaan voi ja kehtaa lähettää kysymyksiään aremmistakin aiheista, kuten päihteistä tai seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. So keep going, Dr. Ozzy! 

Annan tälle opukselle arvosanaksi reippaat 4+/5!

Tohtori Ozzy bilettää pillereiden kanssa! Kuvat lainattu The Sunday Times Magazinelta, Thanks!

Ozzy Osbourne: Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet (Trust me, I'm Dr. Ozzy)
Suomentanut: Ilkka Salmenpohja.
Kustantanut: LIKE, 2011
250 sivua.

-peace & love, and respect to you all-