Christian Jacq: Nefer Vaitelias [Valon kivi #1]

Tuli aloitettua maailmankuulun Ramses-sarjan luojalta Christian Jacqlta, tällainen toinen, neliosainen sarja kuin Valon kivi. Tapahtumat sijoittuvat tuonne myyttiseen Egyptin kulta-aikaan, n. 1200 ekr. ja kirjasarjan aloittaakin hienosti Nefer Vaitelias. Kyseinen opus tarttui kirpparilta matkaan kahdella eurolla ja vaikken ollutkaan aiemmin kuullut sarjasta, se kuului kirja- ja yleissivistysaddiktin pakollisiin ostoksiin jo ihan takakannenkin perusteella. Ja koska olen suuri mytologioiden, eri uskomusten ja riittien fani, niin mikä voisikaan olla parempaa, kuin tällaiset kirjat? Sillä tuo Egyptin aikakausihan on täynnä juuri noita asioita, ja niin oli tämä kirjakin. Löytyy vanhoja uskomuksia, eri Jumalia, sekä muita muuten vain todella mielenkiintoisia kohtaloita, ajatuksia ja tapahtumia. Joten tottakai minä tahdoin tietää ja lukea lisää! Siihenhän tällainen kirja onkin juuri omiaan ihmiselle, joka ei välttämättä jaksaisi kuitenkaan lukea pelkästään tietokirjoista kaikkia niitä asioita, joita haluan tietää. Ja juuri Se, onkin yksi kaunokirjallisuuden parhaista puolista, että vaikka tarina olisikin fiktiota, niin silti sieltä taustalta löytyy aina paljon faktaa! Sitä pääsee hyppäämään johonkin aivan eri aikaan ja paikkaan, erilaisen ihmisen nahkoihin, ja saa samalla oppia paljon mm. sen maan ja aikakauden kulttuurista ja historiasta, sekä erilaisten ihmisten asemasta jne. Tämä kirjasarja on yksi parhaista esimerkeistä, kuinka syventyä Egyptin kulta-ajan tapahtumiin. So I really, really <love3 books!

"Eletään Ramseksen hallituskauden viimeisiä vuosia. Mehi, kunnianhimoinen theebalainen upseeri, näkee salaperäisen Valon kiven tehdessään vakoiluretken keskellä aavikkoa sijaitsevaan, vuorten ympäröimään taiteilijoiden kylään. Näystä haltioituneena Mehi päättää paljastaa hinnalla millä hyvänsä salaisuuden, jota Totuuden paikan kolmekymmentä taiteilijaa pitävät hallussaan. Kielletyn kylän muurien sisällä kaikkien Vaiteliaaksi kutsuma Nefer tietää, että hänen on kuultava jumalten kutsu ennen kuin hän voi astua isänsä viitoittamalle tielle taiteilijoiden joukkoon. Hän päättää jättää kylän ja lähteä maailmalle etsimään totuutta. Matkalla hän kohtaa suuren rakkauden, ja ystävyyden lujat siteet paljastuvat hänelle kun taiteilijaksi halajava Paneb Tulisydän pelastaa hänen henkensä. Ystävykset lähtevät yhdessä taistoon Totuuden paikan koskemattomuutta uhkaavaa vallanhimoista Mehiä vastaan." (Takakansi)

Tämä historiallinen romaani pureutuu juuri sinne Egyptin magian ytimeen. Sillä Totuuden paikka oli taiteilijakylä, joka rakensi Kuninkaiden laakson  - josta Tutankhamoninkin hauta löydettiin 1920-luvulla - hautapaikat, itse asiassa kirjassa kerrotaankin pienillä viitteillä * muutaman kerran, että mistä haudasta on kyse. Tärkeimpänä tehtävänään Totuuden paikan taiteilijoilla oli kuitenkin faaraon kan (sielun) ikuisen asunnon rakentaminen ja valmisteleminen, josta faaraon henki pääsisi lentämään takaisin aurinkoon, ja näin syntymään uudelleen. Kuninkaiden laaksosta on löydetty tarpeeksi todisteita siitä millaista elämä on siellä ollut, reilut 3000 vuotta sitten, ja Christian Jacq onkin tehnyt, erittäin hyvää työtä tutkiessaan tuon ajan tapahtumia, paikkoja, kulttuuria ja historiaa, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat, niin että ne voisivat oikeastikin olla tapahtuneet jollekin. Nimittäin kirjassa kerrottiin elävästi erittäin kehittyneen, mutta jo kauan sitten kuolleen sivilisaation tapahtumista. Erityisesti theebalaisten ja juuri tuon myyttisen Totuuden paikan ihmisten elämästä, sekä ystävyydestä, sinnikkyydestä, ja tietysti myös ahneudesta ja kateudesta, eli oikeasta elämästä.

Salainen taiteilijakylä oli arvoitus theebalaisille, koska heidän tekemisistään ei tiedetty, eikä heitä verotettu, mutta kylään toimitettiin silti joka päivä tarpeeksi vettä, ruokaa, työkaluja yms. jokapäiväistä, sekä nk. ylellisyystavaraakin aivan ilmaiseksi. Sellainen meininki alkoi helposti ärsyttämään korkea-arvoisia virkamiehiä, jotka havittelivat vain mammonaa ja mainetta, eivätkä päässeet vetämään omaa siivuaan kylän menoista. Ramses Suuri - joka tietenkin tiesi kaiken kylästä, sillä hehän työskentelivät suoraan hänen alaisuudessaan ja rakensivat hänen ka:nsa leposijaa - oli Totuuden paikan viimeisiä todellisia suojelijoita, joten virkamiesten kädet olivat ns. sidottu kylän suhteen. Mutta Ramseskin alkoi olla jo vanha, olihan hänellä takanaan kunnioitettavat 62 hallitusvuotta, ja ikää sen suhteen jo paljon. Joten pieni taiteilijakylä ei tiennytkään, kuinka veitsenterällä heidän pieni yhteisönsä oli, kun vastassa oli muitakin vihollisia, nimittäin juonitteleva, ja viekas kuin käärme, katkera kapteeni Mehi, joka kantoi vielä lisäksi enkilökohtaistakin kaunaa kylälle. Kaiken lisäksi hän oli kylää vakoillessaan nähnyt kiehtovan Valon kiven, jonka salaisuus on vain harvojen kyläläistenkään ja tietysti faaraon tiedossa. Mehi ei halua mitään enempää kuin tuhota kylän ja haalia sen rikkaudet ja salaisuudet itselleen, jonka puolesta hän onkin valmis tekemään mitä tahansa!

INFO-ISKU! Kokosin kirjan kansilehtiöstä ja esipuheesta, INFO-ISKU-koosteen maailmasta, joka on jo miltei unohdettu, mutta jonka salaisuuksia tämä kirja avaa hienosti... Maailma ihailee ja ihmettelee Egyptin taiteen mestariteoksia, oli kyse pyramideista, temppeleistä, haudoista, veistoksista tai maalauksista, kuka ne on tehnyt? Niiden tekijöitä eivät suinkaan olleet orjat tai kaltoinkohdeltujen työläisten laumat vaan veljeskunnat, joiden tarkoin valitut jäsenet olivat paitsi käsityöläisiä myös pappeja. Heidän kättään ohjasi aina henki, ja he muodostivat eliittijoukon, joka työskenteli suoraan faaraon alaisuudessa. Meille on säilynyt runsaasti tietoa yhdestä käsityöläisten veljeskunnasta, joka piti viidensadan vuoden ajan (1550 ekr. - 1070 ekr.) hallussaan muinaisen Egyptin varjelluimpia salaisuuksia. He asuivat korkeiden muurien takana, muulta maailmalta suljetussa salaperäisessä kylässä, jota kutsuttiin nimellä Totuuden paikka. Jo kylän nimi, egyptiksi set Maat, kertoi, että kaikessa mitä "Totuuden paikan palvelijat" tuottivat, ilmentyi jumalatar Maat rehellisyytenä, sopusointuisuutena ja totuudenmukaisuutena. Heillä oli oma oikeusistuin, oma temppeli ja oma hautausmaa. Käsityöläiset elivät siellä perheineen, ja saivat nauttia erikoiseduista, sillä heidän ensimmäinen ja tärkein tehtävänsä oli rakentaa ja koristella faaraoiden ikuiset asunnot Kuninkaitten laaksoon.

Kirjan muutkin päähenkilöt olivat mielestäni hyviä ja mielenkiintoisia, sekä monesti hyvinkin yllättäviä, niin hyvässä kuin pahassakin. Kirjan alussa Paneb Tulisydän on 16-vuotias, ylimielinen ja kiivas, mutta rehellinen ja vahva kuin härkä. Hän on perheen ainoa poika, jonka isä on suunnitellut häntä jatkajaksi tilalleen, mutta Tulisydäntä ei kiinnosta talonpojaksi ryhtyminen, vaan hänellä on suuremmat suunnitelmat! Hän on nimittäin jo kauan kuullut Totuuden paikan kutsun sydämessään - hänellä on kyky piirtää tarkasti näkemänsä - ja hänellä on lähes mahdoton haave päästä taiteilijaksi kiellettyyn kaupunkiin. Mutta tehtävä osoittautuikin luultua vaikeammaksi, ja ehkä juuri kohtalo kuljettaakin Paneb Tulisydämen ja Nefer Vaiteliaan yhteen... Nefer Vaitelias on Totuuden paikan työnjohtajan ottopoika, joka on kasvanut kylässä, jonka takia hän onkin taitava kiviseppä. Mutta koska hän ei ollut vielä kuullut Jumalten kutsua, häntä ei oltu voitu vihkiä Totuuden paikan salaisuuksiin. Etsiäkseen kutsumustaan Vaitelias lähti vaeltamaan Egyptiin... Ja lopulta hän onkin päätynyt muurarin töihin, ja rakastuu isäntänsä tyttäreen, Webekhetiin, kenessä huhutaan olevan velhon vikaa, sillä hän taitaa parantamisen taidon.

Nyt Tulisydän on vihdoin löytänyt jonkun, keneltä saada apua päästäkseen Totuuden paikan mestareiden oppiin. Vaitelias ei ole aiemmin paljastanut muille kuin Webekhetille, että mistä hän on kotoisin, mutta koska hän aistii Tulisydämen kutsun vahvana, hän kertoo tälle mitä vaaditaan päästäkseen edes kylän valintaraadin eteen. Vaatimukset kuullostavat rankoilta, mutta Tulisydän on varma kutsumuksestaan ja käy haasteita päin. Sillä välin Vaitelias kuulee kutsun ja yhdessä uuden vaimonsa Webekhetin kanssa, joka on parantajana myös kuullut Läntisen vuorenhuipun kutsun, lähtivät kohti Totuuden paikkaa, eikä heidänkään tie hyväksytyiksi, täysivaltaisiksi jäseniksi, tule olemaan helppo... Mutta Totuuden paikan koettelemuksien sanotaankin vastaavan aina ihmisen voimia. Mehi taas on armeija upseeri, joka on jo kauan vakoillut pienen taiteilijakylän tapahtumia, jolle hän kantaa kaunaa. Mutta nyt Mehi on valmis kostamaan koko kylälle. Hän aikoo tuhota sen, ja haalia sen tiedot ja rikkaudet itselleen. Mehi kipuaa arvoasteikossa ylös päin juonittelemalla ja lahjomalla, sekä naimalla rikkaan, kaupungin varainhoitajan tyttären, Serketan. Mutta he ovatkin luultua parempi pari, koska Serketa onkin todellinen juonitteleva bitch, jolla on myös omia suunnitelmia miehensä varalle, sillä häntäkin kiinnostaa vain maine ja mammona. Eli he ovat kuin toisilleen luodut!

Pidin tästä kirjasta, sen tapahtumista, henkilöistä ja tyylistä paljon. Tämä kirjasarja alkoi sopivan menevästi ja oli hyvin helppo pysyä kärryillä! Ja vielä samaan aikaan sai imeä itseensä historian lehtien havinaa... Hahmot olivat kiinnostavia ja moniuloitteisempia kuin olisin aluksi ajatellutkaan, he pääsivät useinkin yllättämään... Aion todellakin lukea kirjasarjan loputkin neljä osaa ja suosittelen myös muitakin tarttumaan kirjaan, jos historia kiinnostaa!

Aiheeseen liittyvää: Tutankhamunin hauta löydettiin 1920-luvulla Kuninkaiden laaksosta ja siitä on tehty hyvin onnistunut mini tv-sarja, joka kantaa tuon kuuluisan faaraon nimeä; Tutankhamun. Suosittelen katsomaan, jos aihe kiinnostaa!

Arvosanaksi tälle kirjalle annan kevyesti 4+/5.

Christian Jacq: Nefer Vaitelias, Valon kivi-sarjan ensimmäinen osa.

Alkuperäinen nimi: La Pierre de Lumière, Néfer Silencieux.

Gummerus, 2000.

347 sivua.

Tämä minun versioni oli Suuren Suomalaisen Kirjakerho Oy:n kuukaudenkirja.

-peace & love, and respect to you all-

Timo Parvela & Björn Sortland: Kepler62 [Kirja yksi: KUTSU]

Kepler62 on erityisesti 7-12-vuotiaille pojille, mutta miksei myös joillekin tytöillekin kelpaava, dystopia seikkailusarja. Itse asiassa kirjan genre, sekä kirjassa välillä esiintyvät, varsinkin lapsille, hankalat sanahirviöt tulivat itselleni jopa hieman yllätyksenä. Joten vanhemmat, olkaa hyvät ja avatkaa Google ja valmistautukaa selittämään lapsillenne mm. kvanttifysiikkaa ja dystopian eri käsitteitä. Toisaalta kirja oli myös hyvin opettavainen monessakin mielessä, enkä pistänyt pahakseni sanahirviöitä, sillä niistä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, Kepler62:n aloitus oli tarpeeksi hyvä, että se sai minutkin kiinnostumaan ala-asteikäisille suunnatun seikkailusarjan tulevaisuudesta. Muutama kuukausi sitten en vielä tiennyt edes mitään kyseisestä sarjasta, enkä varsinkaan ajatellut, että kun olen lukenut ensimmäisen, niin haluaisin tietää lisää, mutta niin siinä vain kävi... Jännästi sitä aina vaan jää koukkuun. Mutta toisaalta kirjallisuushan on parasta huumetta.

"13-vuotias Ari pitää huolta sairaasta veljestään Jonista. He elävät maailmassa, jossa luonnonvarat ovat huvenneet dramaattisesti. Vapaa-aikansa veljekset viettävät uuden Kepler-pelin parissa, joka on kaikkien huulilla, ja pääsevät niiden harvojen joukkoon, jotka ovat pelanneet sen läpi. Kukaan ei tiedä mitä pelin viimeisen tason loppuun suorittaneille tapahtuu, mutta siitä kulkee villejä huhuja. Kyseessä ei ehkä olekaan pelkkä peli, vaan kutsu. Mutta kuka on kutsuja ja minne se heidät vie?

(Adlibriksen esittely)

Kirjan tapahtumat sijoittuivat ylikansoittuneeseen ja futuristiseen tulevaisuuteen, joka oli pelottavan realistinen kuvaus siitä mihin maailmamme on mahdollisesti menossa. Ari on vanhempana veljenä pitänyt jo vuosia huolen pikkuveljestään Jonista, sillä he elävät kahdestaan hieman yhteiskunnan ulkopuolella. Äitiä he eivät usein näe ja toisinaan keinot pärjätä ja saada murkinaa menevät hieman harmaalle alueelle, sillä heidän on selvittävä kahdestaan viranomaisten pelossa. Kirja olikin hieno tarina veljeydestä, välittämisetä, sekä seikkailusta johon veljekset joutuivat voitettuaan erikoisen pelin, jota on pidetty lähes voittamattomana. Voittajat kutsutaan seikkailuun ja sarjan seuraavissa osissa meille luultavasti selviääkin, että mihin he joutuivat voitettuaan. Mikä on tuo Kepler62, josta kaikki supisevat. 

Välillä mietin, että minkä ikäisille tämä on suunnattu, sillä kirjassa oli toisinaan melkoisia sanahirviöitä, sellaisia mitkä me aikuiset voimme ymmärtää tai ainakin tajuta, että mitä ne suunnilleen voisivat tarkoittaa. Mutta toisaalta ne eivät ole lapsillekaan aivan hepreaa ja kyllä Wikipedia ja Google sitten selvittävät lisää. Itse annoin tämän kirjan luettavaksi ystäväni tokaluokkalaiselle pojalle ja hän oli aivan innoissaan, ja oli kysynyt, että mistä te tiesitte, että mie tykkään juuri näistä kirjoista? Joten sen jälkeen ei minullakaan ollut enää epäilyksiä vaan uskon kirjan kohderyhmän olevan juuri oikea, eli noin ala-asteikäiset pojat ja miksei myös jotkin tytöt.

Ja vaikka kohderyhmä onkin pääosin ala-asteikäiset, niin en voi kiistää, ettenkö itsekin odottaisi tarinalle jatkoa. Sillä totuus on, että nyt minäkin haluan tietää, että kuinka veljeksille käy tulevaisuudessa. Haluan tietää minne he joutuivat, mikä on Kepler62 ja kuinka nuo neuvokkaat veljekset selviytyvät uudessa maailmassa.

Arvosana on tällä kertaa suht helppo antaa ja annankin tälle 4/5. Erityiskiitokset haluan antaa tarinan kuvittajalle Pasi Pitkäselle, joka oli tehnyt maailmasta hienosti futuristisen ja siten vielä enemmän mielenkiintoisen.

INFO-ISKU! Wikipedia tietää kertoa oikeasta Kepler62:sesta sen olevan Lyyran tähdistössä sijaitseva tähti, joka on 1200 valovuoden päässä. Nasan Kepler-sateliitti on löytänyt tähdeltä Kepler-62 planeettoja, jotka saattavat muistuttaa Maata ja olla jopa elämälle soveltuvia.

Tässä esimakua kirjan kuvituksesta.

Timo Parvela & Björn Sortland: Kepler62 - Kirja yksi: Kutsu (2015)
Kuvittaja: Pasi Pitkänen
Kustantanut: WSOY
121 sivua
Arvostelukappale

-peace & love, and respect to you all-

Grumpy Cat: Yrmeä kirja [aktivoiva opas sinulle, joka haluat näyttää närkästyneeltä]

Mä olen aina tykännyt Grumpy Catista. Siinä on mun mielestä kissa, jolla on asenne kohdallaan. Lisäksi se on mielestäni hyvännäköinen.
Sen pituinen se.

Kuvat bongailin netistä Grumbyn sivuilta... Kirjasta löytyy toki samat suomeksi.

No okei, kyllä Grumpy ansaitsee vielä muutaman lauseen. Mutta ansaitsetteko te? ...Oho, kirjan opithan alkavat näköjään välittömästi vaikuttaa! Eli toimii, check! Tällaiselle toisinaan hieman ylipirteällekin ihmiselle, niin kuin minä, tällainen kirja voisi toisinaan tehdä ihan hyvääkin, ja mukana on vielä harjoitteitakin. Jes! I'm becoming grumpy! 

Tämä on tällainen kepeä ja hauska elämäntaito-opas, joka pitää osata ottaa juuri sopivan yrmeästi... tai sitten huumorilla. Kevyt kirjanen, jossa on mukana kaikki parhaat Grumpy Cat-kuvat, hieman Grumpyn elämänkaarta ja muuta pikku nippelitietoa hänestä. Lisäksi kirjasta löytyy pieniä hauskoja tehtäviä ja pelejä, sekä sitten vielä ihan arkipäivän ohjeistusta mm. siihen, että kuinka muodostetaan oikeaoppinen yrmeä ilme tai vastataan ärsyttäviin kysymyksiin eri kielillä. Niin kuin Grumpy sanookin yrmeässä johdannossaan: Todellinen yrmeys tulee nimittäin sisältä - se täytyy tuntea luissa ja ytimissä. Vaikka et olisikaan syntynyt yrmeänä kuten minä, voit kehittää yrmeän asenteen. Tämä kirja auttaa siinä.  

Joten varsinkin, kun lukee tätä näin joulun alla, tulee pakostikin hieman pirulliselle mielelle ja sanonkin, että jos on pokkaa, niin tämä kannattaa antaa lahjaksi appiukolle! ...jos ei, niin sitten iskälle. Joissain tapauksissa anoppi tai äitikin voidaan hyväksyä.

INFO-ISKU! Majesteettisen näköinen Grumpy Cat on syntynyt huhtikuussa vuonna 2012 ja sillä on veli nimeltä Pokey. Kotoisin Grumpy on Arizonasta ja se on ollut kuuluisa nettikissa jo lähemmäs neljä vuotta ja varmasti maailman rikkain kissa. Sillä jo muutama vuosi sitten Grumpy oli tahkonut rahaa reippaasti yli 50 miljoonaa, joten voin vain kuvitella, että kuinka rikas kissa on nykypäivänä. Huh! Grumpyn ilmeestä varmaan johtu se, että olin tähän asti harhaanjohdettu, sillä oikeastihan Grumpy onkin tyttökissa, jonka alunperäinen nimi on Tardar Souce. Lisäksi Wikipedia tietää kertoa, että kissan yrmeä ilme ja lyhyet jalat johtuvat geenimutaatiosta, josta yleisesti kärsivät Munchkin-kissat. Rotu on Suomessa harvinainen, sillä Suomen Kissaliitto Ry ei ole hyväksynyt sitä, eikä se siten voi osallistua sen alaisin näyttelyihin. 

Arvosanaa tällaiselle kirjalle on todella vaikea antaa, mutta pakkohan sitä nyt jotain olisi aina sanoa... Joten annetaan tälle 3-/5. Koska olen aina tykkännyt Grumpysta, niin tuntuisikin nyt petokselta vallan lytätä se, mutta silti on kyllä pakko todeta, että kirja on melko... turha. Mutta jos löytäisin tämän alennuksesta, saattaisin ihan idean takia ostaakin sen lahjaksi jollekin yllämainitsemistani henkilöistä, sillä se olisi hauskaa! I'm the little devil!

Grumpy Cat: Yrmeä kirja, aktivoiva opas sinulle, joka haluat näyttää närkästyneeltä (2013)
Alkuperäisteos: Grumpy Cat - A Grumpy Book by Grumpy Cat (2013)
Kustantamo: Karisto Oy
Noin 84 sivua.
Arvostelukappale

Chekkaa myös seuraavat:

# BFF-lukuhaaste 20.11.16-14.2.2017
# Viikon 36 vitsi [sikaläppä]
# Viikon 45 lainaus [prostituutio sodan aikaan]

-peace & love, and (un)respect to you all-

Lars Kepler: Vainooja

Nyt olen palannut taas takaisin ruotsalaisten dekkareiden pariin... Ensimmäisenä nappasin käteeni Lars Keplerin Vainoojan, vuodelta 2014. Lars Keplerin nimen takaa löytyy ruotsalainen pariskunta, nimeltä Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril, ja varmaankin tuo Coelhon nimi on aiheuttanut melkoisen kohun aikanaan, sen tultua julki.

"Poliisille lähetetään linkki Youtube-videoon, jolla esiintyy salaa kuvattu nainen. Seuraavana päivänä aviomies löytää hänet raa'asti murhattuna. Sitten saapuu toinen video. Tapausta ryhtyy tutkimaan kuolleeksi uskotun Joona Linnan tilalle tullut komisario Margot Silverman. Hän on varma, että aviomies on nähnyt rikospaikalla jotakin. Paha sokkitila estää kuitenkin miehen puhuttamisen, ja apuun kutsutaan hypnotisoija Erik Maria Bark. Se, mitä transsiin vaivutettu mies paljastaa, saa kuitenkin Erikin mielenrauhan järkkymään. Kaiken takana saattaa olla hänen uransa pahin virhe. Virhe, jonka tunnustaminen maksaa hänelle kaiken."
(Takakansi)

Tukholman lähiöissä hiippailee sarjamurhaaja, joka vainoaa uhrejaan ja kuvaa heitä salaa ikkunan takaa. Sitten kun hän on valmis toimimaan, hän lähettää videon poliisille samalla, kun painelee itse uhrinsa kotiin. Hänen tapansa murhata on erittäin brutaali, sillä hän tuhoaa heidän kasvonsa - heidät itsensä - kokonaan, ja kuoltuaan hän asettelee heidät sopivaan asentoon. Etsivät Margot Silverman ja Adam Youssef metsästävät murhaajaa läpi orgioiden, kirkkojen ja polleluolien. Apunaan heillä on psykiatri Erik Maria Bark ja "kuolleista palannut" Joona Linna. Suomalaissyntyinen Joona Linna on jo ennestään tuttu Keplerin kirjoista. Hän oli aiemmin - hyvästä syystä - joutunut lavastamaan kuolemansa, mutta voi nyt viimein asian selvittyä palata turvallisesti takaisin maisemiin. Saatuaan kuulla, että Joona on asunnoton ja huonossa kunnossa, Erik ottaa hänet luokseen asumaan, sillä he olivat ystäviä jo ennen Joonan katoamista. Nykyinen Joona Linna on kuitenkin kuin vain haamu entisestä miehestä, eivätkä kaikki suhtaudu yhtä suopeasti hänen paluuseensa, onneksi hänellä on kuitenkin vielä ystäviä poliisissa ja Margot antaa hänen auttaa heitä epävirallisesti. 

Erik taas on erikoistunut hypnotisointiin ja toiminut poliisin apuna aiemminkin. Yhdeksän vuotta aiemmin oli tapahtunut samantyylinen murha, josta tuolloin tuomittiin heroinistipappi Rocky Kyrklund, joka ei koskaan myöntänyt - eikä sen puoleen kiistänytkään - tekoaan. Sillä pakomatkalla ollessaan hän joutui autokolariin ja sai vakavan aivovamman, joka on suuresti vaikuttanut hänen muistiinsa. Silloin yhdeksän vuotta aiemmin, Erik teki päätöksen, joka pohjautui enemmän hänen tunteisiinsa, kuin faktoihin, ja joka oli viiminen niitti siihen, että Rocky tuomittiin murhasta. Mutta nyt alkaakin vaikuttaa siltä, että Rocky voisikin olla syytön ja jos kyseisen hoitovirhe tulisi julki, Erik voisi menettää työpaikkansa ja arvotetun asemansa. Rockyn muisti ei kuitenkaan toimi kunnolla, joten hän uskoo olevansa suhteellisen turvassa. Varsinkin, kun Rockyn hypnoosissa kertomat muistot - joiden ei pitäisi mennä sekaisin unien kanssa - vaikuttavat niin sekavilta ja hirveiltä, että niiden uskoo juontavan juurensa painajaisista. Mutta pian Erik saa huomata, että murhaajan uhrit ovat hänelle tuttuja naisia... Heroinistipappi Rocky puhuu aina likaisesta saarnaajasta, jota Erik ja Joona lähtevät jäljittämään mitä hämärimmistä paikoista.

Hypnoosista oli kiinnostava lukea lisää, sillä se on kuitenkin sellainen hoitomenetelmä, joka kiinnostaa kaikkia ja josta en liiaksi tiedä. Muuten tämä oli sellainen peruskova dekkari, tosin loppu lässähti mielestäni hieman liikaa, niin kuin dekkareilla on toisinaan tapana tehdä. Mielestäni syitä ja seurauksia olisi voitu miettiä ja kertoa hieman enemmän tai ne olisivat voineet olla hiukkasen paremmat. Mutta kyllä tämän nyt tietenkin ainakin sen kerran lukee, sillä ilman lopun pientä lässähdystä kirja oli todella hyvä. Tosin en voi vielä varmaksi sanoa, että jätänkö kirjan hyllyyn vai pistänkö kiertoon. Olen lukenut Lars Kepleriltä aiemmin Nukkumatti nimisen kirjan, jonka perusteella luin tämänkin, ja aion lukea myös muutkin Keplerin dekkarit, että ei tämä ainakaan päässyt lannistamaan sitä fiilistä. Ja koska Nukkumatti löytyy hyllystä, niin en usko, että viitsin tästäkään luopua... Ruotsista on muutenkin virrannut viime vuosina ihan pirun kovia dekkareita, ja voisinkin melkein väittää Ruotsin olevan yksi johtavista dekkari-maista. Ruotsalaisilla on siis aivan sairas mielikuvitus! 

INFO-ISKU! Kirjan alussa oli hyvä info-isku... "Sana "stalker" tunnetaan jo 1700-luvun alusta. Alun alkaen se tarkoitti kulkuria tai metsästäjää. Nykyään stalkkeri on ihminen jolla on voimakas vainoamisen tarve, sairaalloinen pakkomielle varjostaa toista ihmistä. Lähes kymmenen prosenttia väestöstä on joskus elämässään joutunut jonkinlaisen stalkkauksen kohteeksi." Ajattelin, että kyseinen teksti olisi Wikipediasta, joten menin sinne lukemaan lisää stalkkauksesta, ja sain tietää, että vainoaminen on ollut Suomessa rikos vasta vuoden 2014 alusta. Intersting!

Mitä muut kirjabloggaritoverit ovat tästä kirjasta kirjoittaneet: Rakkaudesta kirjoihin blogin Annika ja Kirjasähkökäyrän Mai Laakso.

Lars Kepler: Vainooja, 2015
Alkuperäisteos: Stalker, 2014
Kustantaja: Tammi, yhteistyössä Bonnier Books Finland (Bon-pokkarit)
617 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

Viikon 45 lainaus [prostituutio sodan aikaan]

Prostituutio, lähes sata vuotta sitten, ensimmäisen maailmansodan aikaan.

Tämän viikon lainaus tulee Mikko Porvalin kirjasta Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta. Mikko Porvali oli koonnut kirjan tarinoista, joita hän on kuullut sukulaisiltaan, sekä haastattelemiltaan ihmisiltä, tarinoita jotka kertovat rakkaudesta, ystävyydestä, lojaaliudesta, sekä siitä ettei koskaan pidä luovuttaa... eikä erityisesti varsinkaan sodan aikaan! Tämän viikon lainaus käsittelee prostituutiota lähes sadan vuoden takaa, millaista se oli ensimmäisen maailmansodan aikaan... Tällä kertaa tämä lainaus voisi toimia myös INFO-ISKUNA, sillä teksti on täyttä faktaa!

"Sabinan sairastumisesta teki entistä piinallisempaa se, että todennäköisesti kyseessä oli ammattitauti. Sabina nimittäin työskenteli sotilaille tarkoitetussa saksalaisessa kenttäbordellissa. Ilmiö oli ensimmäisessä maailmansodassa hyvin tavallinen kaikilla rintamilla. Briteillä ja amerikkalaisilla oli länsirintamalla vastaava järjestelynsä, ja kanadalaisilla sukupuolitautien levinneisyys uhkasi jopa joukkojen suorituskykyä.
Saksalaiset olivat luoneet taistelukyvyn ylläpitämiseksi järjestelmän, jossa tietyt bordellit oli varattu pelkästään sotilaskäyttöön - muiden tarjolla olleiden palveluiden käyttämisestä rangaistiin. Näin voitiin kontrolloida sekä asiakkaiden että henkilökunnan hygieniaa ja terveydentilaa. Kondomit olivat asiakkaille pakollisia, samoin intiimialueiden desinfioinnit sekä lääkintäaliupseerin tarkastukset. [...] Saksalainen rivisotilas, kirjailija Erich Maria Remarque, kuvasi kokemustaan tällaisesta laitoksesta:

""Eräässä pienessä huoneessa meidän täytyi näyttää todistuksemme. Muuan lääkintäkorpraali tutki meidät, olimmeko terveitä, sitten meihin ruiskutettiin muutamia tippoja protargolia [hopeaproteinaatti; käytettiin tippurin hoitoon ja ehkäisyyn ennen antibiootteja], ja eräs vääpeli selitti meille, että maksu on kolme markkaa ja ettei toimitus tungokseen nähden saa kestää kymmentä minuuttia kauempaa.""

Naisia palveluksessa, 1900-luvun alussa. Kuva ilmaisten kuvien sivulta: pinterest.com

Chekkaa myös:

# Anonymous is everywhere!

# Testaa itsesi Dr. Ozzyn knoppitietovisassa!

# Hedonisti-koiran näkemys elämästä!

# Viikon 43 lainaus [pohjolan ensimmäiset pyhimykset]

# Viikon 36 vitsi [sikaläppä]

Mikko Porvali: Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta (2013)

Kustantaja: Atena Kustannus Oy
236 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

John Twelve Hawks: Matkaaja

Tuli nimen ja takakannen tekstin mukaan ostettua tämä kirja kirpparilta, kun halvalla sain. John Twelve Hawksin Matkaaja on ensimmäinen osa Neljäs piiri nimistä trilogiaa, jonka muita osia en olekaan vielä lukenut. Aion kuitenkin pitää silmät auki kirppareilla, sillä uutena en menisi näitä kuitenkaan ostamaan ja sen verran mitä nyt maksaakaan, niin maksamaan, mutta jos muutamalla eurolla löydän, niin okei. Sillä olen hieman "pakkomielteinen" näiden kirjojen kanssa, että vaikkei se nyt kummempi olisikaan niin en jätä koskaan kirjaa kesken, ja kun tämän trilogian nyt olen aloittanut ja kun se nyt kuitenkin on edes ihan ok, niin onhan se sitten pakko lukea loppuunkin... mutta ei millään kiireellä, niin kuin lemppari kirjat ja sarjat on.

"Maailmaa hallitsee verkko, joka tietää sinusta kaiken. Ja se tekee kaikkensa, jotta et tietäisi totuutta. Ihmiskunnan ainoa toive on matkaajat, joilla on kyky nähdä selkeästi. Mayan tehtävä on puolustaa heitä viimeiseen hengenvetoon."
(Takakansi)

Mayan isä on kouluttanut häntä lapsesta asti Harlekiiniksi, eli eräänlaiseksi huippu-soturiksi, jotka polveutuvat mm. temppelinherroista, samuraista yms. Harlekiinien tarkoituksena on suojella harvinaisia Matkaajia, jotka voivat kulkea maailman eri piireihin, joista he voivat tuoda erilaisia tärkeitä tietoja maailman pelastamiseksi (tai tuhoamiseksi), sekä ovat siten muutenkin enemmän tietoisia, ja tietysti joidenkin mielestä myös vaaraksi yhteiskunnalle. Harlekiinit ja Matkaajat ovat kuolleet lähes sukupuuttoon, sillä heidän arkkivihollisensa Tabulat, hallitsevat maailmaa ja verkkoa, jolla he voivat seurata koko maailman rahavirtoja, liikennettä, puhelimia... no ihan kaikkea. You know! Ja jonka lisäksi he metsästävät ja tappavat Matkaajia, sekä ovat sodassa Harlekiinien kanssa. All right! Eli siis vähän Orwellilaisessa yhteiskunnassa ollaan, vaikka maailma muuten onkin suht "normaali", sillä Tabulat ovat kansainvälinen järjestö, joka hallitsee kaikkea, kaiken takana. 

Kirjan alussa Mayan isä lähettää hänet Amerikkaan, suojelemaan hyvännäköistä motoristia nimeltä Gabriel, hän on toinen hiljattain löydetyistä veljeksistä, joilla voi olla Matkaajan kyvyt. Gabriel itse elää verkon ulkopuolella, mutta hänen veljensä Michael taas on tunnettu yritysmaailmassa, jonka takia Tabulat saavatkin hänet helposti kiinni. He kaappavat Michaelin, koska heillä on aivan erityinen uusi suunnitelma, kuinka käyttää Matkaajien kykyjä omaksi hyödykseen. Maya ehtii juuri ajoissa löytämään Gabrielin ja yhdessä he lähtevät pelastamaan Michaelia, apunaan Harlekiinien tukijat, sekä muutama muu harva Harlekiini, joita on vielä jäljellä. Matkan varrelle tulee niin onnistumisia, pettymyksiä ja petoksia, ja ainakin toimintaa riittää... Lopulta he löytävät apua myös Tabuloiden rivien sisältä, sekä järjestön todellinen suunnitelma maailman varalle alkaa paljastua...

Tämä oli Neljäs piiri nimisen trilogian ensimmäinen osa, ja vaikkei se nyt ollutkaan niin kovin kummoinen, koukutti se kuitenkin sen verran, että aion lukea ne loputkin osat. Sitä paisti seuraavan kirjan nimi Pimeä joki, kuullostaa sen verran hyvältä, että onhan se nyt pakko lukea, kun on kerran tämän trilogian aloittanutkin. Toivottavasti seuraavissa osissa selviää lisää Matkaajien kyvyistä, sekä Harlekiinien, että Tabuloiden historiasta ja heidän välisestä sodastaan, sillä vielä oli vähän vaikea käsittää, että mikä oli kaiken pointti tai hyöty... No melkoista meininkiä ne tulevat luultavasti ainakin olemaan...

Arvosanaa on - tälläkin kertaa - hieman vaikea antaa, joten annetaan 3-/5.


INFO-ISKU! Se on kuitenkin ihan mielenkiintoista, että kirjailijan, John Twelve Hawksin, henkilöllisyyttä ei tiedetä. Huhun mukaan hän elää itse verkon ulkopuolella, toiset taas epäilevät hänen olevan joku jo ennestään tunnettu kirjailija salanimellä, epäiltyjä on ihan Dan Brownista Stephen Hawkingiin. Anyway, hän keskustelee kustantajansa kanssa, joka vakuuttaa hänen olevan ensi kertaa julkaiseva kirjailija, ainoastaan satelliittipuhelimen kautta muuntaen äänensä.

John Twelve Hawks: Matkaaja, 2006
Alkuperäisteos: The Traveller, Book one of The Fourth Realm, 2005
Kustantaja: Otava, tämä minun oli Seven-pokkari.
525 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus

Olen viime aikoina lukenut sen verta kovia, että raakoja dekkareita mm. Ruotsinmaalta tai sitten keskiaikaan sijoittuvia rakkausromaaneja Kaari Utriolta yms. - hieman raskaampaa - luettavaa, että välillä tulee se fiilis, kun on pakko tarttua ihan nykypäivään sijoittuvaan kunnon naistenhömppään. Siihen minulle tarjoutuikin oivallinen tilaisuus, kun sain kaverilta Sophie Kinsellan pokkarin Kevytkenkäinen kummitus. Sophie Kinsella ei ole muutenkaan aivan tuntematon kirjailija, sillä onhan hän kirjoittanut tunnetun Himoshoppaaja-kirjasarjan, josta on ainakin yhdestä tehty elokuvakin, mutta joita en tosin ole lukenut, kuin ehkä yhden. Sillä nk. Chick lit-kirjatyyli ei ole sitä ihan tyypillisintä aluetta itselleni, vaikka toki myönnän sitäkin kirjallisuudenlajia lukevani muutaman kerran vuodessa, koska välillä vaan tarvii jotain niin paljon - kevyempää - että voi tosissaan heittää aivot narikkaan. 

"Lara Lingtonilla on aina ollut vilkas mielikuvitus, mutta nyt se vetää hurjia ylikierroksia. Yhtäkkiä hän saa seurakseen isotäti-Sadien riehakkaan haamun, jonka mielestä sukulaistyyttö viettää todella tylsää elämää. Juhlia, miehiä, samppanjaa! vaatii kummitus charleston-ajalta ja pyytää Laraa täyttämään viimeisen toiveensa. Kaulakoru, jota ilman Sadie ei voi asettua haudan lepoon, on kadonnut, ja Laran pitäisi etsiä se. Lisäksi Laran paras ystävä on häipynyt Goalle ja poikaystävä on juuri kävellyt ulos hänen elämästään! Sadien puskemana Lara kuitenkin ryhtyy salapoliisiksi, ja kaulakorua jäljittäessään hän kohtaa paitsi uuden ihanan miehen myös joutuu punastuttavan noloihin tilanteisiin."
(Takakansi)

All right! Kuullostaa kyllä melkoisen kornilta tuo takakannen teksi, varsinkin lopusta, mutta toisaalta mikseivät kummitukset, joita kirjoissa tai leffoissa esiintyy, voisi välillä olla hauskojakin? Kuinka monta hauskaa kummitusta muuten itse muistat? Itselleni ei tule mieleen näin äkkiseltään muita kuin Casper, kiltti kummitus, josta pienenä pidin paljon... Anyway, jos olisin lukenut kirjan takakannen ensin, olisin luultavasti odotuttanut tätä kirjaa vielä kauemmin hyllyssä, koska nyt mennään jo sen verran ylihömpän kuuloiselle alueelle, etten tiedä mitä sanoa ja koska ne chick lit-kirjat nyt kun eivät vaan ole niin minun juttu, vaikka kummituksista ja muista olenkin kiinnostunut...

Mutta pitää kai tästä kirjasta jotain muutakin kertoa... Eli se kertoo 27-vuotiaasta Larasta, joka on vähän aikaa sitten perustanut Headhunter-firman parhaan ystävänsä kanssa, kun tämä jättää hänet pulaan ja häipyy Goalle. Muutenkaan Laralle ei pyyhi kovin hyvin, sillä mies jota hän luuli siksi oikeaksi, on jättänyt hänet reilua kuukautta aiemmin ihan ilman selityksiä, ja lopulta mies kyllästyi särkyneen sydämen tekstiviestipommituksiin niin, että ilmoitti asiasta tylysti Laran vanhemmille ja vaihtoi numeroa. Hänen perheensä on jo valmiiksi, hänen muutenkin ylivilkkaan mielikuvituksensä takia alituisesti huolissaan hänestä... Joten kun 105-vuotiaana kuollut isotäti Sadie alkaa kummitella hänelle 20-luvulla eläneessä 23-vuotiaan kropassaan, menee Laran käyttäyminen jo sen verran oudoksi, että koko suku pelkää hänen seonneen. Koska kukaan suvusta ei oikeastaan edes tuntenut tai kummemmin välittänyt isotäti Sadiesta, joka oli asunut halvaantumisensa jälkeen vanhainkodissa jo vuodesta -80, he ihmettelevät suuresti, kun Lara alkaa yht'äkkiä ajaa Sadien asioita ja käyttäytyä, niin kuin he olisivat olleet kovin läheisiä. Mutta ei hänen auta muukaan, sillä Sadie ei jätä häntä rauhaan, koska Lara on ainoa joka voi nähdä hänet, joten hän vaatii itsepäisesti Laraa etsimään hänen kadonneen, rakkaan ja kallisarvoisen, kaulakorunsa, sillä ilman sitä hän ei pääse haudan lepoon.

Sadie on koppava ja itseriittoinen kummitus, joka käskyttää Laraa viimeisen päälle, huutaa hänen korvaansa käskyjään, kuin banshee. Lopulta he kuitenkin ystävystyvät ja alkavat yhdessä leikkiä todellisia Neiti Etsiviä... Muina viimeisinä toiveinaan Sadie haluaa päästä vielä treffeille valitsemansa miehen kanssa, tai siis Larahan sinne treffeille tosin joutuu menemään... Tämä kaikki aiheutti kyllä melkoisia kommelluksia ja hauskuutta tarinaan, sillä Sadie pakottaa Laran pukeutumaan 20-luvun tyyliin ja kuiskii hänelle mitä tehdä ja sanoa, pakottaa ja opettaa tämän lopulta tanssimaan charlestonia yms. sillä tarpeeksi "suoraan korvaan huutamalla" Sadie pystyy vaikuttamaan hieman muihinkin ihmsiin. Lopulta kaulakorunkin tarina alkaa selvitä ja sen takaa alkaa paljastua "isompi kuva", joka on kyllä ihan hyvin suunniteltu tässä kirjassa, joten siitä ei ainakaan pääse moittimaan, ja jonka Lara on päättänyt tuoda julki. Metsästäessään totuutta he joutuvat vaikka minkälaisiin kommervenkkeihin. Eikä Sadie nyt niin huonoa miestäkään lopulta mennyt valitsemaan, joten saadaan kuvaan hieman romantiikkaakin. Lopulta Lara alkaa Sadien avulla ymmärtämään ja arvostamaan enemmän myös itseään ja omaa tahtoaan... Ja tietysti tarina päättyy (lähes) kaikinpuolin onnellisesti... tosin en kyllä muuta odottanutkaan.

Okei, tästä on hyvin vaikea kirjoittaa, sillä ei ole oikeasti ominta areaani ja muutenkin kirja oli todella kaksipiippuinen juttu. Monissa kohdissa nauroin ääneen, mutta toiset kohdat taas saivat myös hieman ärsyyntymään, sekä toisinaan kirjoitustyylikin nyppi, sekä Sadie oli paikoitellen hauska, mutta toisaalta ehkä melkein enemminkin ärsyttävä. Toki 20-luvusta oli kiva kuulla lisää, ja kuullostihan Sadien elämä mielenkiintoiselta. Kirjassa oli paikoitellen hyviä kohtia, mutta enimmäkseen siitä ei ole kummempaa sanottavaa kuin, että niin perustyhmää(/hauskaa) hömppää, että sen unohtaa pian, eikä se jää kirjahyllyn aarteisiin.

Arvosanaa on pirun vaikea sanoa, mutta saakoon nyt 2,5 tähteä viidestä.

Kuva on leffasta nimeltä The Great Gatsby  ja lainattu genius.com-sivustolta.

INFO-ISKU! Wikipedia tietää kertoa, että chick lit-kirjatyyli tuli tunnetuksi aiokoinaan, vuonna -96 ilmestyneen, Helen Fieldingin kirjoittaman Bridget Jones's Diaryn myötä. Ja Bridget Jonesista minäkin pidän kyllä paljon.

Mitä kirjabloggaritoverini ovat tästä kirjasta kirjoittaneet: Pienen kirjaston Katri ja Susan kirjaston Susa P.

Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus, 2010
Alkuperäinen nimi: Twenties girl, 2009
WSOY pokkari
585 sivua

-peace & love, and respect to you all-

Viikon 43 lainaus [Ensimmäiset Pohjolan Pyhimykset]

Luin vähän aikaa sitten Kaari Utrion *Pirkkalan pyhät pihlajat*, jonka alussa käytiin hieman läpi kristinuskon leviämisestä pohjolaan. Se oli mielenkiintoista luettavaa, sillä tunnetustihan ristiretket ovat olleet melkoista meininkiä, ja seuraava lainaus kyseisestä kirjasta kertookin minusta oivasti sen, että kuinka raa'aksi meno saattoi yltyä...

"Se oli vuosi 1000 keropäitten ajanlaskun mukaan, ja papit rupesivat villisti vaatimaan kastamista täysikasvuisilta uroiltakin, kun aikaisemmin olivat yleensä puhuneet vain naisille. [...] Olavi Trygvenpoika oli innokas kristitty ja voimallinen käännyttäjä: jos joku ei halunnut kastetta hyvällä ja pappien puheilla, hän antoi valella itsepäisen päälle kuumaa öljyä tai hakkautti kädet poikki. Sillä tavalla monia kastettiin, mutta useat rupesivat hermostumaan, eivätkä pitäneet tällaisesta menosta. Olavi Trygvenpojan kuolemasta ihmiset ilostuivat paitsi papit, jotka rupesivat puhumaan, että Olavi oli ollut pyhä mies."
Sivut 12 ja 13

INFO-ISKU! Pyhä Olavi oli minulle ja varmasti miljoonille muillekin jo ennestään tuttu pyhimys, sen ollessa kuitenkin ritareiden ja sotilaiden suojelupyhimyksen lisäksi, Norjan kansallispyhimys. Sen lisäksi löysin Suomestakin, ainakin Sastamalasta, yhden 500-vuotiaan Pyhän Olavin kirkon, yksinkertaisen, mutta kauniin kivikirkon, joka tuhopoltettiin vuonna 1997, mutta se on nyt jälleenrakennettu.

Harva nykypäivänä tietää tai muistaa, että tietysti Valkean Kristuksen oppi levisi myös tänne meillekin aikoinaan aivan samalla tavalla, kuin myöhempinäkin vuosisatoina käytyinä ristiretkinä, joilla meitä suomalaisiakin oli jo mukana. Vaikka mielestäni onkin hullua, miten yli jotkin ihmiset tai asiat voivat mennä,- niin kuin esimerkiksi Pyhä Olavi, joka saattoi hakkauttaa kädet poikki ihmiseltä, joka ei ollut hänen kanssaan samaa mieltä - niin on myös muistettava, että toki tuohon aikaan ihmiset ja tavat olivat monellakin tapaa aivan erilaisia kuin nykypäivänä. Ja esimerkiksi väkivalta ja muut barbaariset tavat olivat ihan jokapäiväisiä, eikä mitään suuria otsikoita vaativia.

Tämän tekstin ei ole missään tapauksessa määrä halventaa kristinuskoa, vaan ainoastaan katsella keskiajan ristiretkiä muutamasta eri näkökulmasta. Olen itsekin eräänlaisessa uskossa, ja olen sitä mieltä, että niin kauan kuin oma usko tuo ihmiselle turvaa, iloa yms. olotiloja, niin kaikki saavat uskoa aivan mihin Jumalaan tai Jumaliin haluavat. Sitten kun lähdetään tappamaan nk. vääräuskoisia tms, niin silloin mennään mielestäni yli. Mutta en tiedä onko se kyseisen Jumalan vaiko loppu peleissä kutenkin vain ihmisen pahuutta. Veikkaisin kuitenkin jälkimmäistä...

Seuraava lainaus on myös Kaari Utrion kirjasta, tällä kertaa Karjalan kruunusta, jota parhaillaan luen. Tämä lainaus kertoo 1300-luvulla tehdyn Karjalan ristiretkellä mukana olleen Halvast Haukan näkemyksen siitä mitä kaikkea oli ristiretkellä nähnyt ja tehnyt. Etteivät kaikki ristiretkillä olleet, olleet täpinöissään mestaamassa vääräuskoisia, vaan kokivat sen hirveänä verenvuodatuksena. Tosin sitäkään ei ollut tuohon aikaan kovin hyvä mennä ilmaisemaan ääneen, he kun kuitenkin saivat ritarin arvonimen siitä, että olivat olleet mukana ja koko Eurooppa piti ritareita suuressa arvossa. Mutta niin kuin tiedämme, aina löytyy kuitenkin keinoja, joilla huijata itsensä uskomaan, että on toiminut oikein...

"Halvast katseli sodan ja sankaruuden tunkiota, ja häntä kuvotti. Ripittäytyminen ei ollut auttanut. Hän oli puoleksi häpeillen pehmeyttään tunnustanut veli Vimundille kauhistuvansa sitä julmuutta ja raakuutta jota ryöstöretkellä oli nähnyt ja itse harjoittanut. [...] Halvastin sielu oli raskas. Oli kuin jossakin vankan arkipäiväisen olemuksen pohjalla, olisi puhjennut löyhkäävä lähde, verta ja visvaa pulppuava, myrkyllisiä huuruja työntävä lähde joka sumensi Halvastin ilon. Yksikään Halvastin tovereista ei tuntunut häpeävän itseään. Halvast tunsi itsensä erilaiseksi. [...] Halvast Haukka, kauppiaan poika Turusta, oli ritarina lähinnä huono pila. Ritari, joka inhosi verenvuodatusta. Ritari, joka oksensi lyötyään ensimmäisen kerran elämässään miestä miekalla. [...] Veli Vimund oli lohduttanut häntä. Karjalaiset olivat vääräuskoisia, heidän surmaamisensa oli Herralle mieleen, eikä heidän kärsimyksistään tarvinnut välittää enempää kuin eläimen vaivoista. He elivät pimeydessä eivätkä tienneet mitä heille tehtiin."

Tosin pian Halvastillekin selviää, että Karjalaisetkin olivat aivan samanlaisia ihmisiä, kuin muutkin. Meillä kaikilla ympäri maailmaa on kuitenkin suht samanlainen juuri, josta versoaa samantyylisiä pelkoja ja toiveita. Me itse ja kasvuympäristömme määrittelevät kuitenkin melko pitkälle sen millaisiksi itse kasvamme. Oli uskomme sitten mikä tahansa.  

Kuva on Wikipediasta. Battle of Ascalon, sillä en tältä istumalta löytänyt kuvia Karjalan ristiretkestä.

-peace & love, and respect to you all-

Kaari Utrio: Pirkkalan pyhät pihlajat

Oijoijoi, nyt nappasinkin käteeni vallan mahtavan kirjan, sillä tämä Kaari Utrion Pirkkalan pyhät pihlajat kertoo ajasta jolloin kristinusko oli vasta leviämässä kylmään pohjolaan ja vanhat uskomukset, sekä Ukko Ylijumala hiljaa vaipuivat unholaan. Yleissivistysnarkkarina tuo aikakausi ja ylipäätänsä historia kiinnostavat minua suuresti. Joten hyvä etten vallan tärissyt innosta lukiessani tätä, nam nam yleissivistystä! Kaari Utrio on kuitenkin historian maisteri, joten nippelitiedot ja muut ovat aina kohdallaan hänen kirjoissaan. 

Tämä kirja on Halvast-sarjan ensimmäinen osa, vaikka kaikki sarjan osat ovatkin periaatteessa yksilöitä, jotka eivät vaadi aiempaa tietämystä. Kirjan alussa käydään hieman läpi aikaa 800-luvulta lähtien, jolloin me olimme vielä täysiä pakanoita, 1200-luvulle asti jolloin meidät oli erinäisin keinoin suostuteltu tai pakotettu kristinuskoon. Vaikka tämä tapahtuukin nopeasti, niin ei tylsästi, ja se luo meille hyvää pohjaa sille, mihin olemme matkalla tämän kirjan kanssa. Sillä kirjassa eletään juuri suurta siirtymävaihetta, ensmmäisen tai toisen sukupolven kristittyinä Suomessa. Seuraavat kohdat kirjan alusta avaavat minusta hyvin sitä maailmaa johon olemme nyt matkalla...

"Se oli vuosi 1000 keropäitten ajanlaskun mukaan, ja papit rupesivat villisti vaatimaan kastamista täysikasvuisilta uroiltakin, kun aikaisemmin olivat yleensä puhuneet vain naisille. [...] Olavi Trygvenpoika oli innokas kristitty ja voimallinen käännyttäjä: jos joku ei halunnut kastetta hyvällä ja pappien puheilla, hän antoi valella itsepäisen päälle kuumaa öljyä tai hakkautti kädet poikki. Sillä tavalla monia kastettiin, mutta useat rupesivat hermostumaan eivätkä pitäneet tällaisesta menosta. Olavi Trygvenpojan kuolemasta ihmiset ilostuivat paitsi papit, jotka rupesivat keskenään puhumaan, että Olavi oli ollut pyhä mies."
Sivut 12 ja 13.

SATTUMANVARAINEN INFO-ISKU! Pyhä Olavi oli minulle ja varmasti miljoonille muillekin jo ennestään tuttu pyhimys, sen ollessa kuitenkin ritareiden ja sotilaiden suojelupyhimyksen lisäksi, Norjan kansallispyhimys. Sen lisäksi löysin Suomestakin, ainakin Sastamalasta, yhden 500-vuotiaan Pyhän Olavin kirkon, yksinkertaisen, mutta kauniin kivikirkon, joka tuhopoltettiin vuonna 1997 ja on nyt jälleenrakennettu. 

"Mutta papit eivät lakanneet tulemasta, he olivat itsepäisiä, kuin muuttolinnut. He tulivat ja huusivat kristustansa, vaikka tiesivät joutuvansa juoksemaan uhrikarsikoissa kunnes heidän keuhkonsa repesivät. [...] Nuoret miehet toivat Hilliin minijöitä [...] jotka olivat kaikki kastettuja ja vaativat lapsensakin kastettaviksi. Pappeía ei voinut enää pitää sikojen ja lampaiden kanssa, sillä minijät ja kestit paheksuivat sellaista menoa. [...] Kerran tupaan päästyään papit ylpistyivät ja rupesivat määräilemään talon menoa ihan niin kuin oli osattu arvatakin. Vanhat miehet muuttivat tupiin ja aittoihin ja veivät uhrinsa Ukolle melkein salaa pyhien pihlajien alle. [...] Kymmenen kertaa kymmenen oli haudattu kalmistoon pyhien pihlajien alle. Yhä vielä haudoille vietiin ruokauhreja, mutta vainajat kuljetettiin pitkin kannasyietä papin ja ristiinnaulitunkuvan jäljessä kirkkoon haudattaviksi. 
Pyhät pihlajat jäivät."
Sivut 19 ja 22

Tämä kyseinen kirja on jaettu viiteen osioon, viiteen kertojaan, joiden silmien kautta pääsemme näkemään ja kokemaan 1200-luvun Suomen ja tietysti vähän muutakin maailmaa. Kirjan todellinen päähenkilö on Tuomas Haukka, jota pidetään Pirkkalan Hillin tulevana isäntänä. Mutta Tuomas on sydämessään kauppamies ja hänellä on suuri kaipuu maailmaan, päästä pelipaikoille, sinne missä tapahtuu. Hän ei ole koskaan halunnut isännäksi Hilliin, mutta mitä tehdä, kun muiden odotukset häneltä ovat niin suuret? Tuomas Haukan elämää ja hänen toiveidensa murskaantumisia ja onnistumisia katsomme viiden kertojan kautta, joista viimeisenä annetaan puheenvuoro itse Tuomakselle. 

Ensimmäisenä kertojana on noin kolmekymppinen raajarikko nimeltä Filippa. Vaikka hän on ruumiiltaan heikko, on hän toisella tavalla hyvinkin vahva, sillä Filippa taitaa aina keinon. Hän on imenyt itseensä niin paljon pimeyttä, mutta on silti hyvin inhimillinen ja ymmärrettävä hahmo, jota ei inhoa tai vihaa. Alussa ainoa ketä Filippa rakastaa on hänen veljensä Tuomas, eikä hän haluaisi päästää häntä lähtemään Hillistä, jolloin hän joutuisi jäämään yksin, eikä kukaan muu, kuin Tuomas ymmärrä häntä. Filippan keinot eivät ole aina kaikista parhaat, mutta ne vievät eteenpäin.

Seuraavaksi pääsemme tutustumaan Risebergan luostarissa kasvaneeseen, ylhäiseen ja hurskaaseen, kauniiseen Aleidikseen. Hänellä ei ole myötäjäisiä, jonka takia hän ei enää voinut jäädä luostariin, ja joutuu näin, 25-vuotta vanhemman siskonsa Rikissan ja tämän miehen Kaarle Kustaanpojan hoiviin ja heidän huollettavakseen. Kun Kaarle lähetetään Suomeen käskynhaltijaksi, joutuu Aleidis seuraamaan mukana Turkuun. Aleidis on masentunut ja hieman yksinkertainen nainen, jolla ei ole oikastaan mitään taitoja. Kuitenkin Tuomas Haukan nähdessä ensi kerran Aleidiksen, hän rakastuu tähän samantien silmittömästi ja on valmis maksamaan mitä vain vaaditaan saadakseen Aleidiksen omakseen.

Mutta Aleidis kantaa suurta syntiä ja salaisuutta, hän tuntee olevansa kirottu ja tämä meinaa tuhota heidät kaikki. Tuomaksen ja Aleidiksen on sen takia pakko lähteä pyhiinvaellukselle, jottei kukaan saa tietää Aleidiksen kirouksesta. Pyhiinvaellusmatkaa ja sen jälkeisiä tapahtumia seurataan Kaarle Kustaanpojan ja Barbara Catillinan silmien kautta. Lopulta Aleidis kuolee synnytysvuoteeseen ja Tuomas palaa Suomeen Aleidiksen lapsen kanssa. Pyhiinvaellusmatkansa aikana hän on myös löytänyt todellisen rakkautensa ja asiat tuntuvan alkavan pikkuhiljaa järjestyä... Toki vielä monia mutkia mahtuu matkaan, ennen kun Tuomas voi asettua aloilleen rakastamansa naisen kanssa. Loppu on kuitenkin onnellinen, niin Tuomaalle, kuin hänen vaimollensa ja jopa sisarelleen Filippalle.

Arvosanaksi tälle annan 4/5 ja suosittelen tätä kaikille, joita aikakausi ja sen tavat ja historia kiinnostavat, sekä tietysti kaikille muille yleissivistysnarkkareille, sekä teille jotka olette jo ennestään tutustuneet Kaari Utrion tuotantoon. Tässä kirjassa ihmiset eivät olleet vain pelkästään hyviä tai pahoja, vaan he olivat ihmisiä, meiltä kaikilta löytyy sisältämme se pimeys ja valo, eri asia on sitten, että kuinka käytämme tietojamme ja taitojamme, sekä kuinka kohtelemme kanssaeläjiämme. Ja kiitokset taas kerran Utriolle hienosta ja tarkasta kuvauksesta maamme historiasta ja sen eri vaiheista.

Kuva lainattu 123rf.com sivustolta.

Mistä minulle: tori.fi:stä ja nyt seisoo omassa hyllyssä.

Kaari Utrio: Pirkkalan pyhät pihlajat

Kustantanut: Tammi (1976)

307 sivua.

-peace & love, and respect to you all-