Alan Bradley: Piiraan maku makea [Flavia de Luce-dekkarisarja #1]

Olen monesti lukenut kirjabloggaritovereiltani, että tämä Alan Bradleyn salapoliisisarja, joka kantaa pääosahahmonsa Flavia de Lucen nimeä, kannattaisi lukea, ja siksi se löytyykin myös satakirjaa-listastani. Joten nyt kun luin vielä takakannesta, että tarina on kuin tehty niille, jotka eivät koskaan kasvaneet yli Viisikoista, jätin samantien kaikki muut lukemiseni kesken ja aloitin siltä istumalta lukemaan tätä ensimmäistä Flavia de Lucea, nimeltä Piiraan maku makea. Tässä blogia kirjoittaessa on nimittäin tullut muutaman kerran hyvin nostalgisesti mieleen juuri mm. Viisikot ja olen jo hetken muutenkin kaivannut sellaista Neiti Etsivä-meininkiä, joten ensimmäinen Flavia de Luce täytti kaikki odotukseni, se oli kuin nakutettu minulle. 

"Eletään vuotta 1950. Flavia de Luce asuu leski-isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa suvun rapistuvassa kartanossa Buckshawissa Englannin maaseudulla. Flavia rakastaa kemiaa ja salamähkäisten arvoitusten ratkomista. Siskojaan hän vihaa.

Eräänä päivänä kartanolta löytyy kuollut lintu, jonka nokkaan on tökötty ikivanha postimerkki. Kun Flavia sitten kohtaa kurkkupenkissä kuolleen miehen, on selvää, että linnunraato oli mitä huonoin enne. Poliisin saapuessa Buckshawiin Flavia päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ratkaista arvoituksen omin neuvoin. Kenen kanssa isä riiteli työhuoneessaan myöhään illalla? Kuka tai mikä on Ulsterin kostaja? Ja kuka kumma söi palasen rouva Mulletin vaniljapiiraasta?

(Takakansi)

Yleisesti ottaen, viime aikoina lukemani dekkarit ovat olleet aika himskatin raakoja, että kaipasinkin jo jotain kevyempää, erilaista, joten siihen väliin sainkin juuri oikeaan aikaan tämän ensimmäisen osan Flavia de Lucea. 11-vuotias, näsäviisas Flavia muistutti minulle, että kuinka viisaita lapset voivatkaan olla! Muistin myös, että pienenä, juuri Flavian ikäisenä, oli hirveä halu ajautua seikkailuun ja leikkiä salapoliisia. Sitä yritti muuttaa vaikka minkälaiseksi mysteeriksi ihan arkisiakin asioita, seurattiin, tai siis yritettiin seurata, vaikka mitä jälkiä metsässä. Lähimmäksi seikkailua pääsimme, kun kuulimme radiosta ilmoituksen kadonneesta koirasta, jonka olimme juuri nähneet. "Jäljitimme" koiraa pitkin maita ja mantuja, tosin emme sitä koskaan löytäneet. Onneksi kuulimme myöhemmin, että koira oli päässyt turvallisesti kotiin. Ehkä hieman lapsellista, mutta olisihan se ollut hienoa, jos me olisimme sen sinne palauttaneet.

Piiraan maku makea oli myös siinä mielessä erilainen, että tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Englantiin, eivätkä nykypäivään. Kyseinen aikakausi on vain plussaa ja tuntuukin ettei tähän päivään saisi edes kunnon seikkailua sijoitettua. Hmm, tämä ajatus vaatii kyllä vielä hieman syvempää tutustumista nykypäivän seikkailuihin... Anyway, oli kiva lukea juuri tällaista seikkailu-tyyppistä murhamysteeriä, joka toki kuuluu dekkari-genreen, mutta koska viime aikoina dekkarit ovat vain raaistuneet niin, luokittelisin tämän murhamysteeriksi, josta saa jo valmiiksi hieman kevyemmän fiiliksen. Flavia ottaakin oppia esikuvaltaan Sherlock Holmesilta ja hänen etsivän-, sekä kemiantaitonsa tekisivät varmasti vaikutuksen jopa häneen. Ainakin ne vaikuttivat minut niin, että haluan lukea ehdottomasti loputkin Flavia seikkailut. Sillä oli oikeasti kiva olla 11-vuotiaan Flavian matkassa, joka suhi pyörällä tutkimassa erilaisia johtolankoja, ja vaikka Flavia onkin vasta yksitoista, en silti koe sitä rajoittavana tai että kirja olisi vain nuorten, kyllä Flavian seikkailut ovat kaikenikäisille... Tiedä vaikka sitä lukisi vielä Viisikotkin uudelleen joku päivä.

Arvosana oli tällä kertaa piece of cake ja Piiraan maku makea saa pyöreät 5/5.

Alan Bradley: Piiraan maku makea¨(2009)
The Sweetness at the Bottom of the Pie, (tässä esimerkki kunnollisesta kirjan nimestä!)
Kustantaja: Bazar
Arvostelukappale
389 sivua.


Chekkaa myös seuraavat murhamysteerit:

Lyons: Kuolema korjaa kokit 
P.D James: Usko ja epäilys

-peace & love, and respect to you all-