Max Manner: Bandiitti [2014]

Luin juuri suomalaisen rikollisjärjestöistä kertovan dekkarin nimeltä "Bandiitti", joka on Max Mannerin tuotantoa. Kyllähän tuo nimikin jo kertoo, että kyseessä on liivijengeistä kertova kirja, ja juuri siksi sen valitsinkin. Sillä minusta on aina kiva saada tietää lisää erilaisista asioista ja kun löysin tämän pokkarin kirpparilta alle eurolla, herätti se kiinnostukseni, sillä tämän tietopaketin ostaminen ei paljoa lompakkoa verottanut. Luen aina mielummin fiktiivisiä kirjoja, kuin tietokirjoja, sillä romaaneista saa tarinan ohella paljon tietoa eri aiheista, kuten eri aikakausista, historiasta ja maista, sekä toisinaan ihan oikeista historian henkilöistäkin. Tämän kirjan valitsinkin juuri siksi, että kyllähän se nyt on dekkareiden ystävän mielenkiinnon herättänyt, että millaisia ne mootoripyöräjengit oikeasti ovat. Tosin tämä kirja ei vastannut aivan odotuksiani ja jäi jopa yllättävän köykäiseksi niin tiedon, kuin jännityksenkin suhteen. 

"99% motoristeista on kunnollisia ja lainkuuliaisia moottoripyöräilijöitä. Me olemme se 1%."
Suurin piirtein, jotenkin näin kuuluu Helvetin Enkeleiden motto.

Kuvassa kirjan etukansi, kuvan lainasin Max Mannerin omilta kotisivuilta, maxmanner.com:sta. Thanks!

"Vuosisadan järkyttävin jouluaatto taltioituu Turussa suoraan tv-lähetykseen, kun Brinkkalan talon pihamaalla kajahtaa kaksi laukausta. Koko Suomi pukeutuu mustaan.
Kilpajuoksu kuoleman kanssa alkaa, kun Turkuun kotiutunut Stein Storesen tempautuu tapahtumien keskipisteeseen. Tilanne kärjistyy henkilökohtaiseksi, kun Espanjasta Ranskan ja Saksan kautta levittäytyvä rikollinen moottoripyöräjengi etsii jalansijaa pohjolasta."
(Takakansi) 

Bandiitti, joka on suora synonyymi lainsuojattomalle tai rosvolle, on suht perinteinen suomalainen dekkari, jonka pääosassa on Norjassa aiemmin poliisina ja yksityisetsivänä toiminut, kovia kokenut ja tuurijuoppouden kanssa tasapainotteleva Stein Storesen, jonka esikuvana on melko varmasti toiminut norjalaisen Jo Nesbøn Harry Hole. 

Kirjassa Suomeen on rantautumassa Desperados-niminen moottoripyöräjengi, joka etsii itselleen sopivaa tukikohtaa ja löytääkin sen Paimiosta, suht läheltä Turkua.  Desperados toimii suht samoilla säännöillä, kuin esimerkiksi Helvetin Enkelit ja muut tunnetut liivijengit. Joihin pyrkivät jäsenet otetaan ensin kokelaiksi, jonka jälkeen heidän pitää todistaa arvonsa, mahdollisesti pariinkin otteeseen päästäkseen täysivaltaiseksi jäseneksi. Tämä tarkoittaa yleensä murhaa tai pirun isoa ryöstöä, huumekauppaa yms. Näin he osoittavat olevansa valmiita myös koviin otteisiin ja pistämään jengin, mm. vapautensa tai henkensäkin edelle. Ja ilmeisesti se ryhmähenki ja toiminta, sekä mahdollinen arvojärjestyksessä kohoaminen niissä kai kiehtookin, niihin pyrkiviä ihmisiä. 

Kun Desperados oli löytänyt hyvät kerhotilat Turun lähistöltä, piti heidän myös todistaa muille jengeille, että heiltäkin löytyy munaa, ja kun vielä samaan aikaan ryhmään pyrkii uusia jäseniä, alkaa rikollisaalto ja raakojen murhien sarja. Jotka lopulta sotkevat Stein Storeseninkin suunnitelmat, elämän, sekä parisuhteen, sillä yksi murhista menee sen verran henkilökohtaiseksi, ettei hän voi enää jäädä vain sivusta seuraajaksi, vaan päättää lopultakin suostua KRP:n työtarjoukseen ja soluttautua jengiin. Mutta Storesen tekee sen omilla ehdoillaan, sillä hän on hahmona hieman samanlainen "yksinäinen susi", kuin luultavimmin esikuvansa Harry Holekin. Tässä kohtaa juoni on vielä ihan menevä ja Mannerin kirjoitustyylistä ei olekaan sinäänsä mitään valitettavaa, mutta luulisi, että luvassa olisi toimintaa ja jännitystä, sekä toisinaan jopa kuumat paikat. Ne jäävät kuitenkin puolitiehen ja asiat sujuvat ehkä vähän liiankin sujuvasti ja ennen kaikkea nopeasti, joka estää sen, ettei aiheesta saada irti täysiä tehoja, vaan kirja jää harmillisen vajaaksi. Lopussa kyllä yritetään vielä kikkailla, monista dekkareista tyypillisillä viime hetken juonenkäännöksillä, mutta sekään ei, harmi kyllä, ole mitenkään kummoista tai uskottavaa.

Tämä oli ensimmäinen lukemani Max Mannerin kirja ja se ei ikävä kyllä tehnyt kummempaa vaikutusta. Tässä olisi ollut aineksia ihan oikeasti kunnolliseen ja hyvään dekkariin, mutta silti se vain jäi jotenkin ärsyttävän löyhäksi ja helpoksi. Vaikka aihe, sekä henkilöhahmot olivatkin melko hyviä ja kiinnostavia, jäivät tiedot silti vajaiksi ja pinnallisiksi, sekä monet tapahtumat epäuskottaviksi ja hieman tylsiksi tai jopa tavallaan tyhmiksi. Ja vaikka tässä on tullut luettua vaikka minkälaista dekkaria, niin ei tämä vetänyt vertoja oikein millekään niistä, mitä nyt äkkiseltään tulee mieleen. Ja se jäi kyllä todella harmittamaan, sillä olen kuullut, että Max Mannerilta olisi tullut joitain oikeastikin parempia, Stein Storesenin poliisiseikkailuja, mutta tämän jälkeen kynnys tarttua niihin nousi kyllä melko korkeaksi. Vaikka ei tämä toki nyt huonoinkaan lukemani dekkari varmasti ole, mutta tulevaisuus näyttää, tutustunko Max Mannerin tuotantoon enää toiste.

Antaisin tälle arvosanaksi jotakuinkin 2,5 / 5.

Max Manner: Bandiitti
Crime Time-pokkari, vuodelta 2014.
351 sivua.

-peace & love, and respect to you all-