Turun Kirjamessut 5.-7.2018, mikä ihana, ihana paikka. Taivas!

Taas tapahtuu kaikille kirjanarkkareille pakollista häppeninkiä, sillä tänä viikonloppuna on Turun kirjamessut, jotka jätjestetään tietenkin Turun Messukeskuksessa! ...ja siihen bonarina päälle samaan aikaan, samassa paikassa pidettävät Turun Ruoka- ja Viinimessut.  Joten voin sanoa, että nämä ovat kyllä koko perheen (tai suvun) messut ja jos et vielä ole päässyt paikan päälle, niin huomenna ehtii vielä vallan mainiosti!

Itsekin olen päässyt vasta vain pintaa raapaisemaan, sillä pääsin perille vasta tänään, mutta onneksi huomenna ehtii vielä messuilemaan. Tällainen kirja-addikti kuin minä ei meinaan ihan hetkessä kierräkään messualuetta, sillä tänä vuonna täällä on satoja näytteilleasettajia, yli 400 ohjelmanumeroa ja tollaset 650 esiintyjää, joten jokaiselle on varmasti jotain! On nimittäin uusia kirjoja ja käytettyjä kirjoja, ja ihan 100 prosenttisen varmasti kirjoja joka elämän alueelta, joten nämä messut eivät todellakaan jätä ketään kylmäksi! Tämän vuoden maateemana on Viro, joten senkin puolesta löytyy varmasti kaikkea mielenkiintoista.

Huomenna ohjelmaa piisaa vielä aamu kymmenestä aina viiteen asti, joten vielä ehtii hyvin pörrätä! Kannattaa ihmeessä chekkaa [<-TÄSTÄ!] myös huomisen esiintyjät, sekä muut ohjelmanumerot, sillä siellä on kovia aiheita ja mahtavia esiintyjiä!

Mutta, jos et nyt jostain syystä pääse paikalle, niin kirjamessut rokkaa Helsingin Messukeskuksessa kuun lopussa, 25.-28.10.2018. Joten sinne sitten seuraavaksi!

Pitäkää hauskaa! ...ja lukekaa, lukekaa, lukekaa!

- peace & love, and respect to you all -

Viikon 29 keromus: Minä rakastan kaikkein eniten Kirjoja!

                "Kukaan ei lue yhtä paljon kuin sinä!"

Totta tosiaan, olen kuullut kyseisen lauseen useammin kuin kerran ja useamman kuin vain muutaman ihmisen suusta. Okei, kyllähän se imartelee ja se on myös totta, sillä minä saatan helposti lukea useammankin kirjan viikossa, mutta mielestäni se ei ole mikään ihme. Enemmän minua onkin ihmetyttänyt se lukemisen suuri hämmästely. Se pistää todellA miettimään etteivätkö nykyihmiset oikeasti enää lue? Itselleni elämä ilman kirjoja olisi todellinen helvetti maan päällä.

Mitä ja miksi?

Kaikkea, ja ihan missä vain ja ihan milloin vain! Minun on jopa vaikea käydä nukkumaan ilman, että luen, joten otan yleensä jotain luettavaa mukaan, vaikka tiedän, että olen esimerkiksi menossa illanviettoon ystäväni luo, ja jäämässä sinne yöksi, eikä minulla oikeasti tule olemaan edes kummemmin aikaa lukea... Mutta koska olen usemmin kuin kerran "joutunut" lukemaan kaikenlaista ihan auto- ja tietokonelehdistä Me Naisiin ja Apuun, siinä odotellessani nukkumattia... Niin vaikkei lehdissä toki ole mitään vikaa, on silti ehdottomasti parempi tai ainakin mukavampaa, että otan oman kirjani mukaa... vai onko? Sillä sitähän sanotaan esimerkiksi, että samanlaisten ihmisten seura tyhmentää, eikä anna virikkeitä niin sanotulle boksin ulkopuoliselle ajattelulle, ja sama ei kyllä mitenkään voi päteä kirjallisuuteen, mutta eikö silti olisi tavallaan ihan hyväkin, että joutuisi välillä lukemaan jotain myös sen oman mukavuusalueen ulkopuolelta? No tietysti on... ja ehkä ei, tai onko sillä edes väliä? Jos ajattelen yleissivistyksen ja yleistiedon kannalta, jota minä niin sanotusti "harrastan", niin tietenkin on. Mutta tiedän toki kokemuksesta, että se voi olla myös todella turhauttavaa! Niin kuin joskus odotushuoneen lehtitarjonta, jota on kuitenkin pakko lukea.

Lukemattomat lukemattomat kirjat! ----> eli seuraavana luvussa!

Kuitenkin, minä luen koska nautin lukemisesta, ja äärimmäisen kiehtovaa siitä tekee juuri Se, että vaikka tarina usein onkin fiktiota, niin sieltä taustalta löytyy aina myös paljon faktaa. Sitä pääsee hyppäämään johonkin aivan erilaiseen maailmaan, aivan erilaisen ihmisen nahkoihin, mutta ne taustalla kulkevat kuvaukset vaikkapa ympäristöstä tai ihmisluonnosta, sekä esimerkiksi kaikki historialliset tapahtumat ja aikakauden tavat ja tyyli ovat kuitenkin aina ihan täyttä totta. Rakastan tietoa, on se sitten ensimmäisestä ristiretkestä, mitä luen tänään, tai vampyyrimytologiaa, jota eilen luin, Se on kuitenkin tietoa! Se on sitten vain sen oman genrensä tietoa...ja se kaikki tekeekin kirjallisuudesta juuri niin mielettömän hienoa!

I Love Books!

Viikon 24 lainaus: "Jos naiset olisivat vallassa, olisi(ko) kaikki paremmin?!"

Tällä viikolla olen lukenut Jan Salmisen vuonna 2012 ilmestynyttä Äidinmaa-nimistä kirjaa. Kyseessä on kotimainen dystopia, jonka tapahtumat sijoittuvat noin 100 vuoden päähän nykypäivästä, maahan jossa naiset ovat ottaneet vallan ja miehet, eli koiraat ovat alistettu täysin. Koiraat toimivat orjina, ja suvunjatkamisesta huolehtivat hedelmöitysklinikat, tosin kyllä naiset käyttävät koiraita vielä satunnaisesti seksuaalisten halujensa tyydyttämiseen. Kuitenkin sen jälkeen, kun tarvittava siemenmäärä on kerätty talteen, eli noin 25-vuotiaana, koiraat alistetaan hormonihoidon avulla, joka tekee heidät haluttomiksi, "eläviksi kuolleiksi"... Toki varmuuden vuoksi heidät myös kastroidaan.

"Aviomiehesi kyvyttömyys johtaa, voi olla seurausta sinun kyvyttömyydestäsi alistua."

Tämän viikon lainaus kertoo siitä, kuinka naiset kohtelivat alempiarvoisia koiraita tuossa pelottavassa tulevaisuuden isän... ei kun Äidinmaassamme.

   "Tietä pitkin lähestyi hahmoja, määrätietoisia juoksijoita. Vahdin kenkä rouhaisi hiekkaa, kun hän liikahti lähemmäs.
   "Käännytäänpä sitten."
   Laskimme katseemme. -- Lenkkeilijät pysähtyivät etäämpänä venyttelemään. Minä kuulin heidän puuskutuksensa. Jos olisimme katsoneet heitä läheltä - heidän supistuvia ja taas laajenevia sieraimiaan, heidän raotettuja, huohottavia suitaan ja hikipisaroita, jotka valuivat ohimoilta poskille, kaulalle ja rintojen väliin, heidän jännitettyjä pohkeitaan, pakaroitaan ja käsivarsiaan - mitä me olisimme ajatelleet? Vääriä asioita. Hyökkääviä asioita. Miehen ajatuksia.
   Railo oli kääntänyt selkänsä, kuten minä. -- Hänen käsivartensa lihakset nykivät. Katse oli aivan lyhyt. Hän käänsi päätään, vilkaisi kerran sivulleen ja laski sitten päänsä uudelleen. Vahti huusi "poika", eikä Railo tiennyt, ettei kaikkiin kutsuihin ollut syytä vastata. 
   Toivoin, ettei hän menisi. -- Mutta Railolle hetki oli toisenlainen, täynnä saavuttamattomien asioiden kipua.

   "Hei poika. Tulehan tänne. Tytöt haluavat, että esittäydyt", vahti hihkaisi. Hänen äänensä oli ystävällinen, mutta ohut. Kaikki valheet saivat äänen kuulostamaan ohuelta. Railo ei ymmärtänyt sitä vielä.
   Vahti pyysi Railoa laskemaan housunsa. "Ole nyt reipas poika. Näytä tytöille, mitä sinulla siellä on. Haluathan sinä sitä itsekin. --
   Railo mumisi jotain, mistä en saanut selvää.
   "Minäpä autan", vahti sanoi.
   Vetoketju rahisi, kun Railon housut avattiin. Naiset purskahtivat nauruun, ja nyt Railokin hörähti, niin kuin käynnissä olisi ollut yhteinen, hilpeä iltapäiväleikki. Hän kuullosti pieneltä ja hämmentyneeltä pojalta, juuri sellaiselta kuin oli.
   "Melkoinen karvapehko", eräs lenkkeilijä sanoi. "Ei taida pahemmin ajella alapäätään. Katsokaa, kuinka se aivan kimeltelee hiestä."
   "Ja mikä lemu tuosta mättäästä nousee", toinen nainen sanoi. Kuulin inhon ja huvittuneisuuden hänen äänessään.
   "Sen raiskain on groteskin kookas. Ei pieni ja solakka niin kuin nuorilla pojilla pitäisi olla." -- Railo liikahti, mutta vahti keskeytti hänet. "Anna sepalluksen olla auki. Älä sinä poikakulta välitä meidän puheistamme. Me vitsailemme vain. Kaunis poika sinä olet."
   Hän seisoi paikoillaan liikkumattomana ja sanattomana ja antoi naisten pilkallisten katseiden polttaa.                                                                                                                           
   "Tekisikö sinun mieli?" vahti sanoi. "Haluaisitko katsella tyttöjä vähän?"
   Railo ei vastannut.
   "Ei sinulla ole mitään syytä nolostua. Etkö tahtoisi katsoa heitä?"
   Railo mutisi vaimeasti.
   "Puhu ääneen, poika."
   "Sanoin, ettei sellainen ole sallittua", Railo toisti.
   "No nyt on poikkeustilanne", vahti sanoi. "Täällä ei ole muita näkemässä kuin me, emmekä me kerro kenellekään. Vai mitä, tytöt?"
   "Ei tietenkään."
   "Anna mennä vain", vahti maanitteli. "Katso heitä. Ajattele heidän sääriään ja huuliaan ja rintojaan. Eikö se kutkutakin vähän?"
   Railo epäröi. Tiesin, että antiandrogeenit veivät halut, mutta Railo oli vielä nuori poika, eivätkä lääkeaineet kyenneet täysin tukahduttamaan hänen kehonsa tarpeita ja toiveita.

   "Ajattele heidän kosteita pillujaan."
   Muut naiset hätkähtivät hieman vanhan vahdin karkeaa kielenkäyttöä.
   "Hyvä poika, noin juuri. Juuri noin. Katsokaapa tytöt tätä."
   En nähnyt, mitä tapahtui. En halunnut nähdä. Naiset ähkäisivät. Vahti hohotti. Hänen naurunsa oli lämmin, ja minä vihasin sen sydämellisyyttä, siihen kovettunutta valhetta.
   Oli mahdoton sanoa, mikä äänistä kuului ensimmäisenä. 
   Sähköinen rätinä, niin kuin jää murtuisi hyvin noeasti.
   Railon kiljunta.
   Tai sittenkin vahdin huuto hampaiden läpi: "Etkö saa pidettyä itseäsi kurissa, etkö? Ei tarvita kuin pieni mielikuva, ja sieltä ne koiraanhimot työntyvät." --
   Rätinä loppui, mutta Railon valitus jatkui. Ulosteen ja virtsan löyhkä peitti alleen muut hajut. "Nämä eivät ole kiimassa piehtaroivia navettaeläimiä parempia."

   Visuaalinen seksuaalinen hyökkäys. Siihen rikokseen Railon väitettiin syyllistyneen, jos joku vahtien esinaisista esittäisi kysymyksiä Railon huonosta kunnosta. Hän oli katsonut kielletyllä tavalla. Toiseksi syytekohdaksi tuli tuolloin aina rikollinen kuvittelu. Oikeudenkäyntiä ei tarvittu. Todisteeksi miehen rikoksesta kävi naisen sana." 
                                                                     Rudolf Schlichter: "Untitled" (dominatrix) 1930

Tämä tarina on karu esimerkki siitä, kun valta nousee päähän ja ihmisistä tehdään niin kutsutusti karjaa... Sillä naiset kohtelivat miehiä aivan kuin Hitleri juutalaisia. Kyllähän sen jokainen tietää, että kaikenlainen fundamentalismi on aina tie turmioon, niin kuin tässäkin tarinassa käy... Mielestäni TASA-ARVO kaikkien välillä on avain mahdollisuuksiin maailmassa, tavoittelun arvoinen asia.

Myyttinen uhrisuo vaanii kulkijoita.

"Erään teorian mukaan kummitukset valitsevat uhrinsa säätilan vaihtuessa nopeasti. -- Yleensä tuuli yltyy silloin yhtäkkiä myrskyksi. Kun uhri on valittu, sää tyyntyy."

Susanne Jansson on yhdistänyt esikoisromaanissaan, nimeltä Uhrisuo (2017) mielenkiintoisesti historiallisia myyttejä nykypäivän murhatutkintaan. Tarina on mielenkiintoinen ja kiihdyttävä trilleri, joka on psykologisesti erittäin jännittävästi punottu, niin että kirjan ahmii hetkessä. Ei uskoisi, kyseessä olevan esikoisromaani, sillä kerronta on erittäin kehittynyttä ja erinomaista, niin että luulisi kirjailijan olevan jo "vanhatekijä".

Itse olen erittäin kiinnostunut historiasta ja varsinkin muinaisuskonnosta, myyteistä ja mytologioista. Tässä romaanissa oli historian mytologiset uhrisuot ja niihin liittyvät myytit yhdistetty nykypäivään, erilaisiin ja ehkä hieman sairaisiin mieliin, joissa vanhat myytit heräsivät uudelleen henkiin, ja suon henget vaativat uhriaan... Tarina pitää otteessaan, sillä siinä on monta ulottuvuutta, niin nykypäivän tapahtumat ja murhatutkinnat suolla, kuin päähenkilön Nathalien lapsuudenmuistot Mossmarkenin suosta ja siellä asuvista ihmisistä, sekä mitä tapahtui hänen perheelleen... Mitä ja miksi ja kuka? Pikkuhiljaa tarina alkaa aukeamaan, kun Nathalie antaa kipeiden muistojen tulla... 

"Nuori biologi Nathalie saapuu Mossmarkenin suomaille tekemään kokeita väitöskirjaansa varten. Legendaariselle suolle on rautakaudella haudattu ihmisiä uhrilahjoina, ja tarinoiden mukaan heidän sielunsa vainoavat yhä eläviä. Eräänä iltana Nathalie löytää suolta ystävänsä Johanneksen tajuttomana. Miehen taskut ovat täynnä kolikoita, ja lähistölle on kaivettu hautakuoppa. Poliisit alkavat tutkia tapausta apunaan valokuvaaja Maya Lind.

Soita kuvatessaan Maya löytää sammaloituneesta suonsilmästä ruumiin, joka on seivästetty rauta-aikaiseen tapaan. Mutta kyseessä ei historiallinen suoruumis vaan paljon tuoreempi kalmo. Pian uhreja alkaa löytyä lisää. Niin Nathalie kuin paikalliset asukkaatkin tuntuvat salaavan jotain.

Uhrisuo on trilleri, joka kertoo kuolemasta paikoin hämmentävät rakastettavasti. Hieno miljöökuvaus tiivistää tunnelman taianomaiseen suohon, jonka salaisuuksia säilöviin hetteikköihin uppoaa menneisyys - se, mitä ei uskalleta muistaa."
(Takakansi)

Mielestäni takakannen teksti kuvaa erittäin osuvasti kirjaa, ja etukannen kuva antaa sille vielä loppusäväyksen. Tämä kirja on kaikille dekkareiden ystäville, joka kannattaa ehdottomasti ottaa omalle lukulistalleen. Pohjoismaisten dekkareiden aatelia mielestäni, sillä kerronta oli niin hienoa, voisin sanoa, että tässä kirjassa oli synkät ja karutkin kohdat tavallaan kauniisti kerrottu. Tässä dekkarissa ei mässäilty verellä, vaan ennemminkin hiljaa takaa hiipivä, kaiken peittävä usva, aiheutti väristyksiä... Vaativatko henget taas uhriaan?

Susanne Jansson aloitti vahvasti esikoisromaanillaan ja hänestä kuullaan vielä varmasti! Tälle dekkarille on helppo antaa arvosana, sillä moitittavaa ei oikeastaan ole! Joten 4.5/5.

Susanne Jansson: Uhrisuo (2018)
Ruotsinkielinen alkuteos: Offermossen (2017)
Suomentanut: Tiina Sjelvgren
Kustantanut: Bazar Kustannus Oy
312 sivua.

- KiraNiia @ Arca Fabulorum - Tarina-arkku-blogi

Mitä ihmettä?

A.W. Yrjänän runokirja, johon on yhdistetty vuonna 1997 ilmestynyt Arcana ja vuonna 2000 julkaistu Rota, kantaa molempien teosten nimeä Arcana & Rota. Runokirjassa on melkein 170 sivun verran runoja tuolta kuuluisalta solistilta, joka toimii kotimaisen CMX-yhtyeen keulahahmona.

Itse olen todellinen CMX-fani, joten kun äiskä löysi tämän kirpparilta halvalla, hän osti sen minulle samantie. Mielessäni Arcana & Rota-nimi kuullosti jotenkin hienolta, joten jo se olisi riittänyt minulle, mutta nyt, kun olen yrittänyt sitä lukea, niin en saa otetta runoista. Ne ovat joko liian vaikeita tai sitten niissä ei vain ole mitään järkeä. Tässä yhteisniteessä on melkein yhtä monta runoa kuin sivuja, eikä niistä oikeastaan mikään ole kovinkaan kummoinen. Onkohan koko kirja tehty vain siksi, että A.W. Yrjänän nimi saa sen myymään, vai onkohan se A.W. Yrjänän oma pila, että ottaisi selvää, kuinka pimeitä juttuja ollaan silti valmiita julkaisemaan, vain siksi, että siinä on hänen nimensä...ja miten paljon ihmiset ovat samasta syystä valmiita ostamaan ja maksamaan? En tiedä, mutta teos tuntuu todella epätodelliselta.

Kirjan runoista vain muutama on edes jotenkuten hyvä, eivätkä nekään ole mitään ihmeellisiä. A.W. Yrjänä on kuitenkin todella hyvä sanoittaja, niin siksi tämä kirja tuntuu minusta kaikelta muulta kuin tosissaan tehdyltä. Toisaalta häneltä on ilmestynyt ainakin kuusi runokirjaa, että ehkä vika onkin vain minussa. Nettikaupat mainostavat tätä myös seuraavanlaisilla iskulauseilla: "klassikoksi muodostuneet runokirjat yhdessä niteessä" yms. joten vika taitaa tosissaan olla minussa. Tai ehkä kaikki muut vain nyökyttelevät, että olipas filosofisesti sanottu, vaikka hekään eivät ymmärtäisi hölkäsenpöläystäkään suurimmasta osasta kirjan runoista... Mutts olihan siellä ne muutama runo ihan okei, tai ainakin niissä oli kohtia, jotka olivat ihan okei.

Seuraava runo kuuluu tosiaan kirjan parhaimmistoon, ja sekin on osittain hieman kummallinen... Runossa on kolme säkeistöä ja 14 säettä, ja muutama hassu toisiinsa sopiva riimi. Runo on Arcanasta. Tosiaan tälle kirjalle on melkein mahdoton antaa mitään arvosanaa, sillä CMX-faniuden takia haluisin tietysti antaa mahdollisimman hyvän, mutta se ei nyt vaan ole mitenkään mahdollista... Silti tämäkin arvosana tulee melkein puoliksi säälistä. Harmillista, mutta totta: 2-/5.

Uniaika

Valkea rätisee

ajatukset kerääntyy sen ympäri

kertomaan tarinoita luomisesta

ikuisesta huomisesta

On hyvä kädellä

ja kädet on hyvät

monta hyvää ihmisellä

Pelko pitää hereillä¨

unet vihaisia ko ei nuku

sade lasin koskettimilla

soittaa

olen ollut monta päivää puhumatta

alan kuulla ääniä

eikä ne puhu minusta hyvää

A.W. Yrjänä: Arcana & Rota (2006)
169 sivua
Kustantanut LIKE

- peace & love, and respect to you all-

Hemmetin surkeaa vampyyri-draamaa!

Tämä postaus jäi aikoinaan surun jalkoihin, mutta nyt on ehkä lopultakin sopiva aika julkaista sekin... Eli reilu vuosi sitten katsoimme yhdessä mieheni kanssa tuon toisen osan Twilight-saagaa nimieltä New Moon, joka on tehty vuonna 2009, Stephenie Meyerin Uusikuu (2006) nimisestä kirjasta. Tämä oli viimeinen "Kirja vs. leffa"-postaus, jota kirjoitin ennen kuin mieheni kuoli, eli ns. "viimeinen leffa, jonka katsoimme yhdessä."

Tämä uusi ja ihmeellinen "Twilight-innostukseni" alkoi, kun jouduin "ansaan" ollessani fysiatrisessa kuntoutuksessa, Helsingissä Validiassa, sillä siellä sattui nimittäin olemaan nuo Houkutus-sarjan kolme ensimmäistä osaa valmiiksi hyllyssä. Olin lähes kymmenen vuotta vältellyt kyseistä sarjaa, sillä sen kerran mitä olin aikoinaan yrittänyt katsoa sitä ensimmäistä Twilight-leffaa,se oli mielestäni sen verran huono, että vaikka yleisesti ottaen vampyyreista pidänkin, ajattelin ettei tämä sarja todellakaan ole minulle. 

Kuitenkin vuosien varrella olen monesti kuullut, että ne kirjat kannattaisi silti lukea ja olen sitä (salaa) miettinytkin. Joten sitten, kun olin kuntoutuksessa, en enää voinutkaan vastustaa kiusausta... ja sitten olinkin yhtäkkiä, ihan muutamissa päivissä lukenut ne kaikki kolme ensimmäistä osaa. Ja kun palasin kotiin, totesin miehelleni, että nyt meidän pitää sitten katsoa ne leffatkin, jotta voin kirjoittaa niistä Kirja vs. leffa-arvosteluja. Se oli sellaista kivaa pientä jekkua, mukamas pakottaa hänetkin katsomaan ne pätkät kanssani. Jekkua, johon hän naureskellen totesi:"Voi ei, oot sie nyt ihan tosissas?" Ja koska olin ja koska hän tuki minua aina kaikessa mitä tein, aloitimme pian leffojen katsomisen. 

Nyt jälkeenpäin voin vain todeta, siis Twilightien suhteen, että voi kun olisimme ehtineet katsoa ne loputkin. Nimittäin leffojen taso nousee kyllä kolmannen osan kohdalla, ja nyt hieman tutkittuani asiaa, olen huomannut, että lähes joka leffassa onkin ollut eri ohjaaja. Surprise! Ainoana poikkeuksena neljäs ja viides osa, mutta ne olivatkin molemmat neljännestä kirjasta. Neljäs kirja, Aamunkoi, on yhtä ymmärrettävästi tehty kahteen osaan kuin aikoinaan Harry Pottereiden seitsemäs kirja Kuoleman varjelukset. Sillä jos ne olisi tungettu vain yhteen leffaan, olisi siinä ollut aivan liian paljon häppää ja railakasta meininkiä pariin tuntiin sisällettynä!

Näin siis silloin aloitimme katsomaan tätä Twilight-saagaa, ja koska ensimmäisen leffan taso oli sen verran matalalla, ei tämän toisen tarvinut paljoakaan parantaa ollakseen parempi, ja sitähän se oli... hieman. Kuitenkin sen verran vähän, ettei meillä ollut todellakaan kiire katsastamaan niitä seuraavia osia, mitä nyt jälkeen päin hieman harmittelen... Sillä en ymmärrä miten noistä kirjoista on voitu tehdä niin hienosti tehtyjä, mutta kuitenkin samalla täysin hönttejä ja pösilöitä elokuvia? Ja miksi ihmeessä, ainakin näistä kahdesta ensimmäisesta leffasta, on pitänyt jättää joitakin ihan pieniä, mutta tärkeitä yksityiskohtia pois, jotta elokuvista olisi saatu huomattavasti parempia ja helpommin kärryillä pysyttäviä? Tietysti ne jotka ovat lukeneet kirjat ymmärtävät ja muistavat missä mennään, mutta mieheni joutui aina välillä kysymään minulta, miksi tai mitä nyt tapahtuu ja niin olisin itsekin joutunut ellen olisi juuri lukenut kyseisiä kirjoja! Ja siksi se tosiaankin ihmetyttää, että miten näistä on sallittu tehdä tällaisia, vaikka kirjat olivatkin oikeasti ihan yllättävän hyviä. Enhän minä nyt muuten olisi niitä raamatun paksuisia opuksia lukenut!

BTW, oli jännä huomata silloin toista kirjaa lukiessani, että itselleni tuli jopa ihan ikävä Edwardia ja koko ajan toivon, että älä nyt vaan ota sitä susipoikaa, niin kuin mieheni Jacobia kutsui, vaan odotin Edwardin tulevan takaisin kuvioihin. Ja sitten Volturit, eli ne Italiassa asuvat vampyyrimaailman kuninkaalliset, joiden olin ajatellut kirjan perusteella olevan ihan kova juttu, ja että tämä toinen leffa voisikin olla varmaan jo ihan okei, kun Volturit tulevat kuvioihin, mutta ei. Leffassa hyppy Italiaan tuli jotenkin niin ettei sitä ehtinyt edes kunnolla tajuta missä mennään ja miksi. Kirjan lukeneena tietenkin tiesin mitä odottaa, mutta mieheni oli yhtäkkiä ihan ulapalla, että mitä nyt tapahtuu, missä ja miksi. Sillä Italiaan hyppäämisen syytä ei kummemmin elokuvassa edes mainittu. No okei, jossain alussa oli alle minuutin kohta, jossa Voltureista puhuttiin ja tavallaan kerrottiin miksi Edvard päätti lopussa lähteä Italiaan heitä tapaamaan. Mutta jos ei tiedä, että se on "elintärkeää" infoa, ei siihen olisi kiinnittänyt edes huomiota!

Joten kun olimme katsoneet tämän toisen osan, ei meillä ollut mikään kiire nähdä niitä loppuja. Vaikka tämä hieman paransikin siitä ensimmäisestä osasta, ei se vielä riittänyt herättämään sitä kipinää, jonka kirjat olivat tehneet. Vaikka jäinkin odottamaan kolmannelta osalta vielä enemmän ja toivoin, että se alkaisi olla jo lähempänä "katsottavaa", en viitsinyt painostaa miestäni liikaa, niin että olisimme edes heti seuraavalla viikollakaan pitäneet taas Twilight-iltaa. No nyt myöhemmin katsottuani kolmannen osan, voin onnekseni myöntää, että se todellakin myös oli hieman parempi. Sillä leffojen laatu vaikuttaa melkoisen reippaasti myös siihen, etten kehtaisi kovinkaan kovaan ääneen edes myöntää, että tykkäisin Twilightista. Pitää aina painottaa ja alleviivata, että siis niistä kirjoista, en leffoista. 

Arvosanaksi annan leffalle 2- ja kirjalle 4-. ...ja tällä kertaa arvosanoja oli ihan piece of cake antaa! BTW, IMDb:ssäkin leffa oli saanut  vain naurettavat 4,7/10. LOL!

Pääset lukemaan sarjan ensimmäisestä osasta kirjoittamani arvostelun tästä!

Kirja:
Stephenie Meyer: Uusikuu (2006)
Kustantanut: WSOY
Suomentanut: Tiina Ohinmaa
Sivumäärä: 455
Leffa:
New Moon (2009)
Ohjannut: Chris Weitz
Pääosissa: Kristen Stewart (Bella), Robert Pattinson (Edward), Taylor Lautner (Jacob)
Kesto: 2h 10 min

- peace & love, and respect to you all! - 

Vastaukset ihmiskunnan perimmäisiin kysymyksiin ovat vain yhden kirjan päässä!

“Mistä me tulemme? Mihin me olemme menossa?”

Viime vuonna, 2017, ilmestynyt Alku on viides Dan Brownilta tullut kirja, jossa seikkailee Harvardin yliopiston symbologi, professori Robert Langdon. Tällä kertaa kyseessä olivat ylläolevat ihmiskunnan kaksi suurinta perimmäistä kysymystä, ja uskokaa pois, se oli jännää! ...kyseinen proffahan tuli meille tutuksi vuonna 2003 (suomennos 2004), kun maailmanlaajuista vihaa ja suurta ihastusta herättänyt, uskonnollisia salaliittoteorioita sisältävä Da Vinci -koodi kirjaimellisesti räjäytti potin! Siitä tuli saman tien yksi maailman myydyimmistä kirjoista. Ja mikäs ihme se on, henkiset asiat kiinnostavat ihmisiä ja varsinkin, jos niihin liittyy salaliittoteorioita, me olemme kuin “täit tervassa!” Itse mukana pörräämässä!

Seuraavaksi, vuonna 2005, Brownin Enkelit ja demonit suomennettiin, vaikka kirja olikin julkaistu jenkeissä jo vuonna 2000. Sen jälkeen tulivat Kadonnutsymboli (2009) ja Inferno (2013), ja nyt sitten Alku. Kahdesta ensimmäisestä kirjastahan on tehty myös elokuvatkin, joiden pääosissa näyttelee Tom Hanks. Ne vain eivät kuitenkaan ole onnistuneet aivan niin hyvin, kun olisivat voineet. Mutta en syytä heitä, sillä ei varmaankaan ole aivan helppo kuvata Brownin kiihkeää juonta, joka on aina rakennettu useista pienistä, mutta elintärkeistä, yksityiskohdista! ...jotka Brown kuitenkin kirjoittaa kansankielellä.

Elokuvassa The Da Vinci Code näyttelevät ihana Audrey Tautou ja Tom Hanks.

Dan Brownin kirjat ovat tunnetusti täynnä salaliittoteorioita, mutta toisaalta, niissä myös oikeasti paljastetaan jonkin verran erilaisia asioita, uskonnosta politiikkaan. Monet asioista eivät välttämättä ole niin helposti suuren yleisön tiedossa, ja vaikka olisivatkin, Brown on Se, joka saa ne eloon! Kirjan alussa onkin taas muistutuksena seuraava teksti: “FAKTA: Tämän romaanin kaikki taiteeseen, arkkitehtuuriin, paikkoihin, tieteeseen ja uskonnollisiin organisaatioihin liittyvät seikat ovat todellisia.” Ja voin sanoa, että siinä on mies, joka tekee taustatyönsä ja rakentaa juonen pilkun tarkkaan, mutta niin mielenkiintoisesti ja selkeästi, että tällainen maallikkokin sen ymmärtää. Välillä onkin lähes vaikea erottaa fiktiota faktasta. 

Uskokaa tai älkää, mutta....

Tämän kertainen Robert Langdon-tarina oli vielä oikein erityisen kiinnostava, sillä olivathan kyseessä kaksi ihmiskunnan perimmäistä kysymystä, joita olemme “aina” miettineet, eli “Mistä me tulemme? Mihin me olemme menossa?”. Ja se mikä on hätkähdyttävää, niin kirja tosiaan antaa ainakin toiseen kysymyksistä aivan todenmukaisen, lähes aukottoman vastauksen. Uskokaa tai älkää, mutta niin se on. Lukekaa! Uskonnothan ovat vuosituhansia antaneen erilaisia vastauksia näihin kysymyksiin, ja eri kirkot ovat aika tiukkoina suojelemassa omia näkemyksiään. Joten kun Langdonin entinen oppilas kertoo löytäneensä vastaukset, jotka hän aikoo paljastaa koko maailmalle suorassa lähetyksessä, luo se melkoisesti jännitteitä eri yhteisöihin. Kunnioittaakseen entistä opettajaansa ja hyvää ystäväänsä, jolta hän oli monesti saanut innoitusta tutkimuksiinsa, tulevaisuudentutkija Edmond Kirch lähettää Langdonille kutsun lentolippuineen, Espanjaan, Bilbaon Guggenheim-museoon, jossa hän aikoo paljastustilaisuutensa pitää.

Espanjassa sijaitseva Bilbaon Guggenheim-museo.

Ja sitten mennään…kaikki mihin olet ikinä uskonutkin, tulee muuttumaan.

40-vuotias Edmond Kirch on saavuttanut aiemmilla keksinnöillään miljoonia ja hänen sanaansa luotetaan. Joten kun hän nyt lupaa löytäneensä vastaukset, jotka “tulevat muuttamaan tieteen kasvot ikuisiksi ajoiksi”, eivät kaikki tahot ole siitä innoissaan.  Ennen paljastusta maailmassa on vain muutamia, jotka ovat auttaneet tai edes tietävät tutkimuksesta ja siitä mitä Edmond on löytänyt. Joten kun hän saa uhkavaatimuksen vaieta löydöstään, hän päättää pyytää apua Langdonilta, joka ei kuitenkaan usko, että uhkausten takana olisi oikeita tekoja, tulivathan ne kuitenkin yhdeltä Espanjan vaikutusvaltaisimmalta ja näkyvimmältä mieheltä… Pian tilaisuus Guggenheim-museossa kuitenkin räjähtää käsiin ja Langdon joutuu pakenemaan henkensä uhalla, apunaan kuvankaunis museonjohtaja Ambra Vidal, sekä Edmondin luoma tekoäly Winston, joka on yllättävän inhimillinen, sillä siihen hänen luojansa oli häntä ohjannut… Yhdessä he pakenevat, mitä erikoisempia apuvälineitä käyttäen Barcelonaan, josta heidän tulisi löytää salaperäinen koodi, jotta he voivat julkaista Kirchin löydön maailman tietoon. Tehtävä ei ole mitenkään helppo, sillä vastassa heillä on niin aika, kuin korkean luokan valtaapitävät, sekä erikoisjoukkojen sotilaat… Lisäksi kirjan loppuratkaisut lyövät lukijaa ällikällä!

Monttu auki vieläkin.

Itse olen taas monttu auki, sillä kirja tosiaan antaa uskomattoman ymmärrettävän ja todellisen vastauksen ainakin toiseen kysymyksistä... ja Brown on taas kerran onnistunut kirjoittamaan kaiken niin, että se on helposti ymmärrettävää, pirun mielenkiintoista, että kiihkeää ja jännittävää. Jos ette aiemmin ole lukeneet hänen kirjojaan, on Alku hyvä esimerkki aloittaa, sillä kirjoja ei ole pakko lukea järjestyksessä, vaan jokainen on aina omanlaisensa, hyvin punottu, tarina, joka sisältää mytologioita, taidehistoriaa yms. mielenkiintoista kansankielellä kerrottuna...ja voin sanoa, että Dan Brown on yksi aikakautemme historiaan jäävistä kirjailijoista. Johan sen kertoo kirjojen uskomattomat myyntiluvutkin!

Dan Brown: Alku (2017)

Alkuteos: The Origin (2017)

Suomentanut: Jorma-Veikko Sappinen

Kustantanut: WSOY

Sivumäärä: 464

Liitteet: Kirjan kansikuva WSOY:n sivuilta, Da Vinci -koodi elokuvasta otettu kuva youtube.com ja Guggenheim-museon kuva museon omilta sivuilta.

- peace & love, and respect to you all -