Arca Fabulorum - Tarina-arkku

Tervetuloa seikkailulle blogiini! Täällä skaala on niin laaja, että löytyy asiaa ihan kaikkialta! Aina esim. kirjoja rakastanut olen, sillä ne avavaat niin monet ovet! Oi tapoja, oi kulttuuria ja historiaa, joita kirjallisuudesta ja hyvistä leffoista tai sarjoista saa! ... Arca Fabulorum - Tarina-arkku, täynnä tarinoita ja pursullaan ideoita.
-peace & love, and respect to you all-

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Dr. Ozzy Osbourne parantaa vaivan kuin vaivan!

Ozzy Osbourne: Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet (2011)

Maailmankuulua Black Sabbathin laulajaa Ozzy Osbournea on jo vuosia kutsuttu myös lempinimellä Tohtori Ozzy, siis vuosikymmeniä, jo ennen, kuin itse vuonna -85 olin edes siittiönä. Sillä Ozzylla on takanaan yli 40 vuoden päihdehistoria, jonka lisäksi äijä on luulosairas. Joten hän on vuosien varrella käynyt vaikka minkälaisen lääkärin ja puoskarin juttusilla, ja auttanut sitten ystäviään erilaisten sairauksien hoidossa, josta lempinimi juontuukin. Kirjan mukaan - vuonna 2011, joten en tiedä tämän hetken tilannetta - hän on kuulemma ollut jo jonkin aikaa (ainakin jotenkuten) kuivilla viinasta ja huumeista, sekä onnistunut lopettamaan jopa tupakan polton. Respect!

Ozzylle tuli kuitenkin melko puskista, kun häntä vuonna 2009-2010 pyydettiin aloittamaan oma terveyspalsta The Sunday TimesiinAluksi naurettuaan ajatukselle, joka myöntämättä olikin melko koominen, hän kuitenkin suostui ja niin alkoi hänen ikioma lääkäripalstansa "Trust me, I'm Dr. Ozzy". Kysymyksiä alkoi virrata ympäri maailmaa, ihan meidän kotikonnuilta asti. Ihmiset kyselivät ja tahtoivat tietää ihan kaikesta, sillä Ozzylta kehtaakin kysyä erilaisista sairauksista, päihde- ym. ongelmista, sekä pyytää elämänohjeita tai jopa apua lastenkasvatukseen. Mitään kysymystä ei hänen edessään tarvitse hävetä! Ja Ozzy vastaa, no miten nyt Ozzy vastaa... Aina tilanteeseen sopivalla huumorilla, tai tosissaan ja tarpeen vaatiessa ihan asiallisestikin. Ja koska mies ei ole ihan tyhmäkään, homma luisti hyvin. Ei siis ole mikään ihme, että palstasta tuli lopulta niin suosittu, että se levisi jopa legendaariseen  Rolling Stones-lehteen.

Dr. Ozzyn palsta ei ollut minulle ihme kyllä ennestään tuttu ja kun ystäväni lainasi minulle tämän hänen kirjoittamansa kirjan "Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet", olin aluksi skeptinen. Luulin sitä jonkinlaisesksi elämäntaito-oppaaksi, mutta kirja yllättikin minut positiivisemmin. Koko opus oli kooste hänen palstalleen virranneista kysymyksistä, Ozzyn mietteistä ja vastauksista, sekä erilaisista tietoiskuista. Kirja oli hyvin jaettu 12 lukuun, joiden aiheina olivat mm. "Miten parantaa (miltei) mitä tahansa", "Seksi, rakkaus ja pallien hoito", sekä tietysti "Pillerit ja pulverit". Jokaisen luvun alussa Ozzy myös hieman kertoo omista kokemuksistaan ja mielipiteistään kyseisestä aiheesta, ja oikeasti sen hemmon päässähän liikkuu ihan järkeviäkin juttuja. Yllärinä kaikkien lukujen lopussa oli Knoppitievisa, jossa voi testata omaa tietämystään ja kirjan lopuksi laskea pisteet. Tietovisan kysymykset olivat hauskoja, että opettavaisia samaan aikaan. Ja nyt voitkin testata  myös omaa tietämystäsi, hauskassa 27 kysymyksen koosteessa, jonka tein yleissivistyksen vuoksi, Ozzyn 60 kysymyksen tietovisasta. Testaa itsesi täällä! ...testi sopii hyvin kaikille yleistietonarkkareille!

Anyway, tähän kirjaan jäi siis kiinni heti ensi sivuilla ja nyt luettuani sen, olenkin sitä mieltä, että Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet oli sekä hyödyllinen, että hauska "jokakodin terveys- ja elämässä selviytymisopas". Olen tyytyväinen, siihen että luin sen, sillä se kasvatti myös omaa yleistietoani ja siitähän minä aina tärisen into pinkeenä. Jotkut kysymyksistä ja vastauksista olivat nimittäin hyvinkin tärkeitä ja antoivat monenlaista uutta tietoa vaikka mistä aiheista. Ja vaikka olisikin ollut kyse pillereistä ja pulvereista, Ozzy suosittelee nykyään etsimään ensin luonnollisempia hoitokeinoja, kuin tarttumaan suoraan vahvoihin lääkkeisiin (tai sitten menemään suoraan oikealle lääkärille, eikä kyselemään häneltä niin hulluja). Kuitenkin taitaa miehellä monessakin kohtaa kokemus puhua, sillä kertoo esimerkiksi lääkekoukun olevan myös omanlaisensa helvetti.
Hieman palstan aloittamisen jälkeen Ozzyn geenit haluttiin myös tutkia, sillä haluttiin selvittää, että miten tuollainen äijä on edelleen hengissä! Mies on 40 vuotta narkannut ja dokannut, murtanut niskansa, ollut keikkabussinsa ja lentokoneen yhteiskolarissa, kuollut kahdesti ja ollut koomassa, jonka lisäksi hän on tehnyt vaikka mitä muuta sekopäistä ihan vapaaehtoisesti, kuten esimerkiksi syönyt sen kuuluisan lavalle vahingossa lentäneen lepakkoparan pään. Kuitenkin häntä pidetään lähes lääketieteellisenä ihmeenä! Mutta ehkä juuri luulosairaus ja sen aiheuttamat pelot ovatkin pitäneet Ozzyn hengissä kaikki nämä vuodet. Sillä tuon kyseisen "lepakko-keikankin" jälkeen hän syöksyi heti lääkäriin ottamaan rokotteet, jotka tohtorien mukaan kuulemma pelastivat hänen henkensä silloin. Toinen syy oli kuulemma Sharon, hänen vaimonsa, ja tämä ei toki ole mikään ihme, vaan nainen. Nainen, joka on toiminut vuodesta -82 höyrypäisen Ozzyn virallisena managerina, ja vaimona. Heillä on yhdessä kolme lasta (lisäksi Ozzylla oli ennestään jo kaksi) ja pääsimmekin seuraamaan vuosina 2002 - 2005 heidän perheonneaan tositelevisiosarjasta, nimeltä The Osbournes. 

Jossain sanottiin, että Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet kirja, olisi mm. hyvää vessalukemista perinteisten Aku Ankkojen ohella, ja se on varmastikin totta niille jotka tykkäävät. Sillä kirja oli sujuvasti kirjoitettu, eikä osioiden alussa olevat tekstit ja Ozzyn kertomiset olleet lainkaan liian pitkiä, sillä hänestä on varmasti jo ennestään kirjoitettu monia elämänkertoja. Tämä kirja ei ollut elämänkerta, vaan aukeamaa kohden mahtui aina parikolme kysymystä vastauksineen, joten tätä on hitaampien lukijoiden ja heidän jotka eivät oikeastaan lue, silti helppo lukea ja jättää lojumaan pitkäksikin aikaa (vaikka sinne vessan hyllylle) tai sitten sen voi lukea suunnilleen päivässä, niin kuin minä tein. Kuitenkin tämä olisi ihan hyvä oppikirja vaikka lukemattomalle parikymppiselle sinkkuäijälle. Ja eikös sitä sanota, että "kertaus on opintojen äiti."

Tosin ei tämä ollut pelkästään ihan kevyttäkään luettavaa, koska ihmisten ongelmat ja kysymykset saattoivat toisinaan olla hyvinkin surullisia ja vaikeita, kuitenkin respectit Ozzylle hänen vastauksistaan, jotka olivat aina tilanteeseen sopivia... Hänen avustajansa Tony auttaa häntä toimimalla ns. Googlena, sillä Ozzy ei ole mikään tietokonenero, mutta Tony surffailee hänelle netistä tarkemmat tiedot ja tarut kaikista sairauksista ja ongelmista, jotka eivät ole Ozzylle jo ennestään tuttuja. Sillä äijähän on kuitenkin luulosairas ja kokenut tai ainakin luullut kokevansa vaikka mitä maailman vitsauksia. Joten lopulta, kun ajattelee, niin ehkä se onkin ihan ymmärrettävää, että juuri Ozzy pitää tuollaista palstaa, jonne kuka vaan voi ja kehtaa lähettää kysymyksiään aremmistakin aiheista, kuten päihteistä tai seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. So keep going, Dr. Ozzy! 

Annan tälle opukselle arvosanaksi reippaat 4+/5!
Tohtori Ozzy bilettää pillereiden kanssa! Kuvat lainattu The Sunday Times Magazinelta, Thanks!

Ozzy Osbourne: Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet (Trust me, I'm Dr. Ozzy)
Suomentanut: Ilkka Salmenpohja.
Kustantanut: LIKE, 2011
250 sivua.

-peace & love, and respect to you all-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se piristi päivääni! :)
-peace & love, and respect to you all!