Arca Fabulorum - Tarina-arkku

Tervetuloa seikkailulle blogiini! Täällä skaala on niin laaja, että löytyy asiaa ihan kaikkialta! Aina esim. kirjoja rakastanut olen, sillä ne avavaat niin monet ovet! Oi tapoja, oi kulttuuria ja historiaa, joita kirjallisuudesta ja hyvistä leffoista tai sarjoista saa! ... Arca Fabulorum - Tarina-arkku, täynnä tarinoita ja pursullaan ideoita.
-peace & love, and respect to you all-

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Viikon 24 lainaus: "Jos naiset olisivat vallassa, olisi(ko) kaikki paremmin?!"

Tällä viikolla olen lukenut Jan Salmisen vuonna 2012 ilmestynyttä Äidinmaa-nimistä kirjaa. Kyseessä on kotimainen dystopia, jonka tapahtumat sijoittuvat noin 100 vuoden päähän nykypäivästä, maahan jossa naiset ovat ottaneet vallan ja miehet, eli koiraat ovat alistettu täysin. Koiraat toimivat orjina, ja suvunjatkamisesta huolehtivat hedelmöitysklinikat, tosin kyllä naiset käyttävät koiraita vielä satunnaisesti seksuaalisten halujensa tyydyttämiseen. Kuitenkin sen jälkeen, kun tarvittava siemenmäärä on kerätty talteen, eli noin 25-vuotiaana, koiraat alistetaan hormonihoidon avulla, joka tekee heidät haluttomiksi, "eläviksi kuolleiksi"... Toki varmuuden vuoksi heidät myös kastroidaan.
"Aviomiehesi kyvyttömyys johtaa, voi olla seurausta sinun kyvyttömyydestäsi alistua."

Tämän viikon lainaus kertoo siitä, kuinka naiset kohtelivat alempiarvoisia koiraita tuossa pelottavassa tulevaisuuden isän... ei kun Äidinmaassamme.

   "Tietä pitkin lähestyi hahmoja, määrätietoisia juoksijoita. Vahdin kenkä rouhaisi hiekkaa, kun hän liikahti lähemmäs.
   "Käännytäänpä sitten."
   Laskimme katseemme. -- Lenkkeilijät pysähtyivät etäämpänä venyttelemään. Minä kuulin heidän puuskutuksensa. Jos olisimme katsoneet heitä läheltä - heidän supistuvia ja taas laajenevia sieraimiaan, heidän raotettuja, huohottavia suitaan ja hikipisaroita, jotka valuivat ohimoilta poskille, kaulalle ja rintojen väliin, heidän jännitettyjä pohkeitaan, pakaroitaan ja käsivarsiaan - mitä me olisimme ajatelleet? Vääriä asioita. Hyökkääviä asioita. Miehen ajatuksia.
   Railo oli kääntänyt selkänsä, kuten minä. -- Hänen käsivartensa lihakset nykivät. Katse oli aivan lyhyt. Hän käänsi päätään, vilkaisi kerran sivulleen ja laski sitten päänsä uudelleen. Vahti huusi "poika", eikä Railo tiennyt, ettei kaikkiin kutsuihin ollut syytä vastata. 
   Toivoin, ettei hän menisi. -- Mutta Railolle hetki oli toisenlainen, täynnä saavuttamattomien asioiden kipua.

   "Hei poika. Tulehan tänne. Tytöt haluavat, että esittäydyt", vahti hihkaisi. Hänen äänensä oli ystävällinen, mutta ohut. Kaikki valheet saivat äänen kuulostamaan ohuelta. Railo ei ymmärtänyt sitä vielä.

   Vahti pyysi Railoa laskemaan housunsa. "Ole nyt reipas poika. Näytä tytöille, mitä sinulla siellä on. Haluathan sinä sitä itsekin. --
   Railo mumisi jotain, mistä en saanut selvää.
   "Minäpä autan", vahti sanoi.
   Vetoketju rahisi, kun Railon housut avattiin. Naiset purskahtivat nauruun, ja nyt Railokin hörähti, niin kuin käynnissä olisi ollut yhteinen, hilpeä iltapäiväleikki. Hän kuullosti pieneltä ja hämmentyneeltä pojalta, juuri sellaiselta kuin oli.
   "Melkoinen karvapehko", eräs lenkkeilijä sanoi. "Ei taida pahemmin ajella alapäätään. Katsokaa, kuinka se aivan kimeltelee hiestä."
   "Ja mikä lemu tuosta mättäästä nousee", toinen nainen sanoi. Kuulin inhon ja huvittuneisuuden hänen äänessään.
   "Sen raiskain on groteskin kookas. Ei pieni ja solakka niin kuin nuorilla pojilla pitäisi olla." -- Railo liikahti, mutta vahti keskeytti hänet. "Anna sepalluksen olla auki. Älä sinä poikakulta välitä meidän puheistamme. Me vitsailemme vain. Kaunis poika sinä olet."
   Hän seisoi paikoillaan liikkumattomana ja sanattomana ja antoi naisten pilkallisten katseiden polttaa.                                                                                                                           
   "Tekisikö sinun mieli?" vahti sanoi. "Haluaisitko katsella tyttöjä vähän?"
   Railo ei vastannut.
   "Ei sinulla ole mitään syytä nolostua. Etkö tahtoisi katsoa heitä?"
   Railo mutisi vaimeasti.
   "Puhu ääneen, poika."
   "Sanoin, ettei sellainen ole sallittua", Railo toisti.
   "No nyt on poikkeustilanne", vahti sanoi. "Täällä ei ole muita näkemässä kuin me, emmekä me kerro kenellekään. Vai mitä, tytöt?"
   "Ei tietenkään."
   "Anna mennä vain", vahti maanitteli. "Katso heitä. Ajattele heidän sääriään ja huuliaan ja rintojaan. Eikö se kutkutakin vähän?"
   Railo epäröi. Tiesin, että antiandrogeenit veivät halut, mutta Railo oli vielä nuori poika, eivätkä lääkeaineet kyenneet täysin tukahduttamaan hänen kehonsa tarpeita ja toiveita.

   "Ajattele heidän kosteita pillujaan."

   Muut naiset hätkähtivät hieman vanhan vahdin karkeaa kielenkäyttöä.
   "Hyvä poika, noin juuri. Juuri noin. Katsokaapa tytöt tätä."
   En nähnyt, mitä tapahtui. En halunnut nähdä. Naiset ähkäisivät. Vahti hohotti. Hänen naurunsa oli lämmin, ja minä vihasin sen sydämellisyyttä, siihen kovettunutta valhetta.
   Oli mahdoton sanoa, mikä äänistä kuului ensimmäisenä. 
   Sähköinen rätinä, niin kuin jää murtuisi hyvin noeasti.
   Railon kiljunta.
   Tai sittenkin vahdin huuto hampaiden läpi: "Etkö saa pidettyä itseäsi kurissa, etkö? Ei tarvita kuin pieni mielikuva, ja sieltä ne koiraanhimot työntyvät." --
   Rätinä loppui, mutta Railon valitus jatkui. Ulosteen ja virtsan löyhkä peitti alleen muut hajut. "Nämä eivät ole kiimassa piehtaroivia navettaeläimiä parempia."

   Visuaalinen seksuaalinen hyökkäys. Siihen rikokseen Railon väitettiin syyllistyneen, jos joku vahtien esinaisista esittäisi kysymyksiä Railon huonosta kunnosta. Hän oli katsonut kielletyllä tavalla. Toiseksi syytekohdaksi tuli tuolloin aina rikollinen kuvittelu. Oikeudenkäyntiä ei tarvittu. Todisteeksi miehen rikoksesta kävi naisen sana." 
                                                                     Rudolf Schlichter: "Untitled" (dominatrix) 1930

Tämä tarina on karu esimerkki siitä, kun valta nousee päähän ja ihmisistä tehdään niin kutsutusti karjaa... Sillä naiset kohtelivat miehiä aivan kuin Hitleri juutalaisia. Kyllähän sen jokainen tietää, että kaikenlainen fundamentalismi on aina tie turmioon, niin kuin tässäkin tarinassa käy... Mielestäni TASA-ARVO kaikkien välillä on avain mahdollisuuksiin maailmassa, tavoittelun arvoinen asia.


tiistai 12. kesäkuuta 2018

Myyttinen uhrisuo vaanii kulkijoita.

"Erään teorian mukaan kummitukset valitsevat uhrinsa säätilan vaihtuessa nopeasti. -- Yleensä tuuli yltyy silloin yhtäkkiä myrskyksi. Kun uhri on valittu, sää tyyntyy."

Susanne Jansson on yhdistänyt esikoisromaanissaan, nimeltä Uhrisuo (2017) mielenkiintoisesti historiallisia myyttejä nykypäivän murhatutkintaan. Tarina on mielenkiintoinen ja kiihdyttävä trilleri, joka on psykologisesti erittäin jännittävästi punottu, niin että kirjan ahmii hetkessä. Ei uskoisi, kyseessä olevan esikoisromaani, sillä kerronta on erittäin kehittynyttä ja erinomaista, niin että luulisi kirjailijan olevan jo "vanhatekijä".

Itse olen erittäin kiinnostunut historiasta ja varsinkin muinaisuskonnosta, myyteistä ja mytologioista. Tässä romaanissa oli historian mytologiset uhrisuot ja niihin liittyvät myytit yhdistetty nykypäivään, erilaisiin ja ehkä hieman sairaisiin mieliin, joissa vanhat myytit heräsivät uudelleen henkiin, ja suon henget vaativat uhriaan... Tarina pitää otteessaan, sillä siinä on monta ulottuvuutta, niin nykypäivän tapahtumat ja murhatutkinnat suolla, kuin päähenkilön Nathalien lapsuudenmuistot Mossmarkenin suosta ja siellä asuvista ihmisistä, sekä mitä tapahtui hänen perheelleen... Mitä ja miksi ja kuka? Pikkuhiljaa tarina alkaa aukeamaan, kun Nathalie antaa kipeiden muistojen tulla... 


"Nuori biologi Nathalie saapuu Mossmarkenin suomaille tekemään kokeita väitöskirjaansa varten. Legendaariselle suolle on rautakaudella haudattu ihmisiä uhrilahjoina, ja tarinoiden mukaan heidän sielunsa vainoavat yhä eläviä. Eräänä iltana Nathalie löytää suolta ystävänsä Johanneksen tajuttomana. Miehen taskut ovat täynnä kolikoita, ja lähistölle on kaivettu hautakuoppa. Poliisit alkavat tutkia tapausta apunaan valokuvaaja Maya Lind.

Soita kuvatessaan Maya löytää sammaloituneesta suonsilmästä ruumiin, joka on seivästetty rauta-aikaiseen tapaan. Mutta kyseessä ei historiallinen suoruumis vaan paljon tuoreempi kalmo. Pian uhreja alkaa löytyä lisää. Niin Nathalie kuin paikalliset asukkaatkin tuntuvat salaavan jotain.

Uhrisuo on trilleri, joka kertoo kuolemasta paikoin hämmentävät rakastettavasti. Hieno miljöökuvaus tiivistää tunnelman taianomaiseen suohon, jonka salaisuuksia säilöviin hetteikköihin uppoaa menneisyys - se, mitä ei uskalleta muistaa."
(Takakansi)

Mielestäni takakannen teksti kuvaa erittäin osuvasti kirjaa, ja etukannen kuva antaa sille vielä loppusäväyksen. Tämä kirja on kaikille dekkareiden ystäville, joka kannattaa ehdottomasti ottaa omalle lukulistalleen. Pohjoismaisten dekkareiden aatelia mielestäni, sillä kerronta oli niin hienoa, voisin sanoa, että tässä kirjassa oli synkät ja karutkin kohdat tavallaan kauniisti kerrottu. Tässä dekkarissa ei mässäilty verellä, vaan ennemminkin hiljaa takaa hiipivä, kaiken peittävä usva, aiheutti väristyksiä... Vaativatko henget taas uhriaan?

Susanne Jansson aloitti vahvasti esikoisromaanillaan ja hänestä kuullaan vielä varmasti! Tälle dekkarille on helppo antaa arvosana, sillä moitittavaa ei oikeastaan ole! Joten 4.5/5.

Susanne Jansson: Uhrisuo (2018)
Ruotsinkielinen alkuteos: Offermossen (2017)
Suomentanut: Tiina Sjelvgren
Kustantanut: Bazar Kustannus Oy
312 sivua.

- KiraNiia @ Arca Fabulorum - Tarina-arkku-blogi