Himoshoppaajan salaiset unelmat-kirja vs. Confessions of a shopaholic

On taas se aika elämästä, kun on pakko lukea jotain kevyttä naistenhömppää ja heittää aivot narikkaan. Joten kun bongasin kirpparilta viidelläkymmenellä sentillä tämän aikoinaan paljonkin kohutun Sophie Kinsellan Himoshoppaajan salaiset unelmat, niin päätin vihdoinkin lukea, että mistä on kysymys. Toki, kirjan perusidea oli tuttu, mutta entä loput? Voin sanoa, että tämä olikin ihan yllättävän hauskaa luettavaa ja aika kului rivakasti siihen uppoutuneena. Eli sellaista perua chik-littiä. No sitten päätin, että katsonpa nyt sen vuonna 2009 tästä brittiläisesta kirjasta tehdyn amerikkalaisen elokuvan, Confessions of a Shopalcoholic, ja silloin vasta hämmennyinkin... Kirja ja leffa olivat nimittäin niin erilaiset etten muista koskaan näin isoihin eroihin törmänneenikään. Siinä olisi ihan hyvin voinut olla jokin aivan toinen kirja kyseessä! Ja tosissaan ihmettelen vielä sitä, että se elokuvakin oli sellaiseksi "aivot narikkaan-hömppäkomediaksi" ihan yllättävän katsottava. Ei nyt ehkä mitään oscariainesta, mutta kuitenkin ihan sellainen "kerran katsoo ohimennen, kun se nyt tulee"-tyyppinen elokuva... varsinkin naisille.

"Becky Blomwood elää shopatakeesn ja shoppaa elääkseen. Niinpä nainen, joka museoissakin tekee ostoksia, huomaa pian olevansa korvia myöten veloissa. Postiluukusta sataa karhukirjeitä ja luottokorttiyhtiö on takajaloillaan. Jotain on tehtävä.

Becky yrittää säästää, mutta hyvät päätökset sortuvat Lontoon putiikkien houkutuksiin. Lisätulojen hankkiminen johtaa noloihin tilanteisiin: liikeapulaisen kun ei ole tarkoitus piilotella vaatteita ostajilta eikä työnhakijan valehdella puhuvansa sujuvasti suomen kieltä.

Mutta Becky ei lannistu. Ehkä lottovoitto osuu kohdalle - ja onhan Englannin 32. rikkain mieskin vielä vapaalla jalalla.

Mitä eroa kirjalla ja leffalla sitten oli? Olisi oikeastaan helpompi sanoa, että mitä yhteistä niillä olisi ollut. Eikä niillä muuta yhteistä oikeastaan ollutkaan kuin holtiton shoppailu, isot laskut ja perintätoimistot. Niin ja ihmisten nimet, ne sentään olivatkin samat, vaikka ihmiset muuten olivatkin aivan erilaisia, mitä nyt ehkä pääosahahmo Rebekca, joka oli melko samantyylinen kirjassakin. Tällä kertaa muutoksia oli niin paljon, että elokuvan koko juoni shoppailuaddiktion taustalla muuttui aivan täysin. Joten jos pitäisi arvioida sitä, kuinka hyvin elokuva onnistui kyseisestä kirjasta, niin en voisi antaa sille edes ykköstä. Yleensä suuret muutokset, ja varsinkin juonikuvioiden todelliset rääkkäykset, harmittavat minua ja paljon, mutta nyt niillä ei ollut oikeastaan väliä. Tämähän oli kuitenkin vain sellaista kerran katsoo-hömppää, jolla ei ollut ihmeempää vaikutusta minuun. Jos taas joistakin lempikirjoistani tehtäisiin tai oltaisiin tehty näin suuresti muutettu leffa, olisin ollut aivan kauhuissani! Niiden toivoisin onnistuvan täydellisesti... tai ainakin melkein. Tällä ei ollut väliä. Nyt sainkin tavallaan kaksi erilaista hömppäkokemusta yhden hinnalla. Lisäksi sain nauraa niille muutoksille, jotka olivat ironisesti ajateltuna todella hauskoja! Kuten esim. kun elokuvassa, Suze ja Tarkie menivät naimisiin, niin taas kirjassahan he olivat kyllä serkuksia, ja ainakin minun mielestäni hyvin siveitä ja viattomia. LOL!    

Kuvat leffasta Confessions of a Shopaholic.

Anyway, jos tykkäät lukea toisinaan naistenhömppää ja tämä kirja osuu tiellesi halvalla, niin antaa palaa! Itse ainakin nautin lukemisesta suurin piirtein samaa luokkaa mitä nyt yleensäkin tällaisia kirjoja luettaessa. Eli aivot todellakin olivat narikassa! Samaa sanoisin myös elokuvasta, kyllä senkin katsoo... ainakin kerran, luultavasti. Saman tyylistä naistenhömppää kuin tuon kategorian leffat yleensäkin. Kummassakin oli monia hauskoja ja osuvia kohtia, sekä vinkeitä näkökulmia. Lisäksi ne molemmat olivat myös omalla tavallaan melko opettavaisia, ainakin kaikille himoshoppaajille... Sillä oikeasti monet naiset kärsivät salaa samoista ongelmista kuin kirjan päähenkilö ja siihen olisi hyvä löytää jonkinlaista apua, tukea ja vastauksia. Zemppiä tytöt!

Arvosana sekä kirjalle, että elokuvalle on tällä kertaa suht helppo antaa... ja pistetäänkin kirjalle 3,5 ja leffalle 3- (tai 2,5 - 3-).

Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat (2000)
335 sivua.
Kustantaja: WSOY

Leffa:
Confessions of a Shopalcoholic (2009)
Näyttelijät: Isla Fisher, Krysten Ritter, joka on muuten pirun kova mimmi!, Hugh Dancy
1h 44min

-peace & love, and respect to you all-

Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus

Olen viime aikoina lukenut sen verta kovia, että raakoja dekkareita mm. Ruotsinmaalta tai sitten keskiaikaan sijoittuvia rakkausromaaneja Kaari Utriolta yms. - hieman raskaampaa - luettavaa, että välillä tulee se fiilis, kun on pakko tarttua ihan nykypäivään sijoittuvaan kunnon naistenhömppään. Siihen minulle tarjoutuikin oivallinen tilaisuus, kun sain kaverilta Sophie Kinsellan pokkarin Kevytkenkäinen kummitus. Sophie Kinsella ei ole muutenkaan aivan tuntematon kirjailija, sillä onhan hän kirjoittanut tunnetun Himoshoppaaja-kirjasarjan, josta on ainakin yhdestä tehty elokuvakin, mutta joita en tosin ole lukenut, kuin ehkä yhden. Sillä nk. Chick lit-kirjatyyli ei ole sitä ihan tyypillisintä aluetta itselleni, vaikka toki myönnän sitäkin kirjallisuudenlajia lukevani muutaman kerran vuodessa, koska välillä vaan tarvii jotain niin paljon - kevyempää - että voi tosissaan heittää aivot narikkaan. 

"Lara Lingtonilla on aina ollut vilkas mielikuvitus, mutta nyt se vetää hurjia ylikierroksia. Yhtäkkiä hän saa seurakseen isotäti-Sadien riehakkaan haamun, jonka mielestä sukulaistyyttö viettää todella tylsää elämää. Juhlia, miehiä, samppanjaa! vaatii kummitus charleston-ajalta ja pyytää Laraa täyttämään viimeisen toiveensa. Kaulakoru, jota ilman Sadie ei voi asettua haudan lepoon, on kadonnut, ja Laran pitäisi etsiä se. Lisäksi Laran paras ystävä on häipynyt Goalle ja poikaystävä on juuri kävellyt ulos hänen elämästään! Sadien puskemana Lara kuitenkin ryhtyy salapoliisiksi, ja kaulakorua jäljittäessään hän kohtaa paitsi uuden ihanan miehen myös joutuu punastuttavan noloihin tilanteisiin."
(Takakansi)

All right! Kuullostaa kyllä melkoisen kornilta tuo takakannen teksi, varsinkin lopusta, mutta toisaalta mikseivät kummitukset, joita kirjoissa tai leffoissa esiintyy, voisi välillä olla hauskojakin? Kuinka monta hauskaa kummitusta muuten itse muistat? Itselleni ei tule mieleen näin äkkiseltään muita kuin Casper, kiltti kummitus, josta pienenä pidin paljon... Anyway, jos olisin lukenut kirjan takakannen ensin, olisin luultavasti odotuttanut tätä kirjaa vielä kauemmin hyllyssä, koska nyt mennään jo sen verran ylihömpän kuuloiselle alueelle, etten tiedä mitä sanoa ja koska ne chick lit-kirjat nyt kun eivät vaan ole niin minun juttu, vaikka kummituksista ja muista olenkin kiinnostunut...

Mutta pitää kai tästä kirjasta jotain muutakin kertoa... Eli se kertoo 27-vuotiaasta Larasta, joka on vähän aikaa sitten perustanut Headhunter-firman parhaan ystävänsä kanssa, kun tämä jättää hänet pulaan ja häipyy Goalle. Muutenkaan Laralle ei pyyhi kovin hyvin, sillä mies jota hän luuli siksi oikeaksi, on jättänyt hänet reilua kuukautta aiemmin ihan ilman selityksiä, ja lopulta mies kyllästyi särkyneen sydämen tekstiviestipommituksiin niin, että ilmoitti asiasta tylysti Laran vanhemmille ja vaihtoi numeroa. Hänen perheensä on jo valmiiksi, hänen muutenkin ylivilkkaan mielikuvituksensä takia alituisesti huolissaan hänestä... Joten kun 105-vuotiaana kuollut isotäti Sadie alkaa kummitella hänelle 20-luvulla eläneessä 23-vuotiaan kropassaan, menee Laran käyttäyminen jo sen verran oudoksi, että koko suku pelkää hänen seonneen. Koska kukaan suvusta ei oikeastaan edes tuntenut tai kummemmin välittänyt isotäti Sadiesta, joka oli asunut halvaantumisensa jälkeen vanhainkodissa jo vuodesta -80, he ihmettelevät suuresti, kun Lara alkaa yht'äkkiä ajaa Sadien asioita ja käyttäytyä, niin kuin he olisivat olleet kovin läheisiä. Mutta ei hänen auta muukaan, sillä Sadie ei jätä häntä rauhaan, koska Lara on ainoa joka voi nähdä hänet, joten hän vaatii itsepäisesti Laraa etsimään hänen kadonneen, rakkaan ja kallisarvoisen, kaulakorunsa, sillä ilman sitä hän ei pääse haudan lepoon.

Sadie on koppava ja itseriittoinen kummitus, joka käskyttää Laraa viimeisen päälle, huutaa hänen korvaansa käskyjään, kuin banshee. Lopulta he kuitenkin ystävystyvät ja alkavat yhdessä leikkiä todellisia Neiti Etsiviä... Muina viimeisinä toiveinaan Sadie haluaa päästä vielä treffeille valitsemansa miehen kanssa, tai siis Larahan sinne treffeille tosin joutuu menemään... Tämä kaikki aiheutti kyllä melkoisia kommelluksia ja hauskuutta tarinaan, sillä Sadie pakottaa Laran pukeutumaan 20-luvun tyyliin ja kuiskii hänelle mitä tehdä ja sanoa, pakottaa ja opettaa tämän lopulta tanssimaan charlestonia yms. sillä tarpeeksi "suoraan korvaan huutamalla" Sadie pystyy vaikuttamaan hieman muihinkin ihmsiin. Lopulta kaulakorunkin tarina alkaa selvitä ja sen takaa alkaa paljastua "isompi kuva", joka on kyllä ihan hyvin suunniteltu tässä kirjassa, joten siitä ei ainakaan pääse moittimaan, ja jonka Lara on päättänyt tuoda julki. Metsästäessään totuutta he joutuvat vaikka minkälaisiin kommervenkkeihin. Eikä Sadie nyt niin huonoa miestäkään lopulta mennyt valitsemaan, joten saadaan kuvaan hieman romantiikkaakin. Lopulta Lara alkaa Sadien avulla ymmärtämään ja arvostamaan enemmän myös itseään ja omaa tahtoaan... Ja tietysti tarina päättyy (lähes) kaikinpuolin onnellisesti... tosin en kyllä muuta odottanutkaan.

Okei, tästä on hyvin vaikea kirjoittaa, sillä ei ole oikeasti ominta areaani ja muutenkin kirja oli todella kaksipiippuinen juttu. Monissa kohdissa nauroin ääneen, mutta toiset kohdat taas saivat myös hieman ärsyyntymään, sekä toisinaan kirjoitustyylikin nyppi, sekä Sadie oli paikoitellen hauska, mutta toisaalta ehkä melkein enemminkin ärsyttävä. Toki 20-luvusta oli kiva kuulla lisää, ja kuullostihan Sadien elämä mielenkiintoiselta. Kirjassa oli paikoitellen hyviä kohtia, mutta enimmäkseen siitä ei ole kummempaa sanottavaa kuin, että niin perustyhmää(/hauskaa) hömppää, että sen unohtaa pian, eikä se jää kirjahyllyn aarteisiin.

Arvosanaa on pirun vaikea sanoa, mutta saakoon nyt 2,5 tähteä viidestä.

Kuva on leffasta nimeltä The Great Gatsby  ja lainattu genius.com-sivustolta.

INFO-ISKU! Wikipedia tietää kertoa, että chick lit-kirjatyyli tuli tunnetuksi aiokoinaan, vuonna -96 ilmestyneen, Helen Fieldingin kirjoittaman Bridget Jones's Diaryn myötä. Ja Bridget Jonesista minäkin pidän kyllä paljon.

Mitä kirjabloggaritoverini ovat tästä kirjasta kirjoittaneet: Pienen kirjaston Katri ja Susan kirjaston Susa P.

Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus, 2010
Alkuperäinen nimi: Twenties girl, 2009
WSOY pokkari
585 sivua

-peace & love, and respect to you all-