Arca Fabulorum - Tarina-arkku

Tervetuloa seikkailulle blogiini! Täällä skaala on niin laaja, että löytyy asiaa ihan kaikkialta! Aina esim. kirjoja rakastanut olen, sillä ne avavaat niin monet ovet! Oi tapoja, oi kulttuuria ja historiaa, joita kirjallisuudesta ja hyvistä leffoista tai sarjoista saa! ... Arca Fabulorum - Tarina-arkku, täynnä tarinoita ja pursullaan ideoita.
-peace & love, and respect to you all-

lauantai 24. syyskuuta 2016

Siskonpeti, Kimmo ja muita kotimaisia komediasarjoja.

Olen jo kauan ihaillut YLE:n toimintaa. Sitä kuinka he nappaavat itselleen huippusarjoja, kuten HBO:lta tulleet pirun tykit; Game of Thrones ja Girls, josta jo aiemmin kirjoitinkin jutun. Lisäksi heillä on suomesta oikeastaan parhaimmat komediat, joihin keskitynkin tällä kertaa enemmän. Sillä se on niin huippua, että täysin ilmaisesta YLE areenasta löytyy aivan käden käänteessä, niin monenlaisia hyviä sarjoja, sekä erilaisia dokumentteja. Ei voi muuta, kuin nostaa hattua heille! Itse olen parhaiten tutustunut aivan mahtavaan suomalaiseen kyttäanimaatioon, eli "Pasilaan", joka vetää kunnialla vertoja, monille "saman tyylisille" jenkkianimaatioille, kuten tunnetut American Dadit ja South Parkit, mutta myös, Netflixistäkin löytyvään ja totisesti aikuisille suunnattuun lemppari animaatiosarjaani, nimeltä Rick and Morty. Joka muuten veti ehkä kovimmat IMDb.comissa, jopa huiput 9,3/10, so it's must see! Pasilan lisäksi löysin aikoinaan YLE areenasta myös yhden parhaimmista koskaan näkemistäni komediasarjoista, eli "Kimmon", joka on myös kaikille aikuisille, hyvän komedian ystäville oikasti todellinen "must see"-valinta! ...ja siitä kerronkin lisää alhaalla.  
Kuva on "Kimmo" nimisestä sarjasta ja lainattu yle.fi:stä. Kiitos!
Tutustun aina mielelläni uusiin sarjoihin, ja kun paras ystäväni suositteli minulle jokin aika sitten, myös areenasta löytyvää "Siskonpeti" nimistä sketsisarjaa, niin tietysti minun piti mennä vauhdilla tutustumaan siihen ja tutkimaan, että mistä on kysymys. Ja tosiaan sieltähän se löytyi, jo vuonna 2014 alkanut, räiskyvän räävitön, hauskasti, sekä toisinaan melkoisen härskistikin, loppuun asti kärjistetty sketsisarja naisten käyttäytymisestä, sekä henkisestä fiiliksestä erilaisissa tilanteissa. Tässä sarjassa ovet avataan sinnekin, minkä me naiset yleensä haluaisimme piilottaa syvälle, syvälle sisällemme, ja varsinkin miehiltä. Mutta tässä sketsisarjassa meidän alemmuuden tai ylemmyyden tunteemme, sekä häpeä ja "salaisuudet", niin kuin onnistumisemmekin levitellään pitkin poikin, eikä mikään ole enää "tabu". Vaan koko nainen on kaikkien nähtävillä, niin ylväästi, kuin raa'asti, parhaimmillaan ja huonoimmillaan. Ja se sen juju onkin.

Kyseistä sarjaa voisi löyhästi verrata esimerkiksi "Kummankaa" nimiseen sarjaan, joka tuli reilu kymmenen vuotta sitten ja oli silloin kova juttu, erityisesti  naisten keskuudessa. Kummankaa kertoi kahdesta menevästä sinkusta; koulun sairaanhoitajasta ja ruotsin maikasta, joilla oli kuitenkin melkoisen railakas ja seurallinen iltaelämä, sekä tarkat mielipiteet ja tiedot deittailun säännöistä. Myös siinä sarjassa käsiteltiin melko härskisti, mutta erityisen hauskasti naisena olemista. Kummankaa löytyy edelleen ruutu.fi:stä, sen olevan kuitenkin maksullinen palvelu, jota en ole ehtinyt vielä käyttää. Tosin sieltä, niin kuin muistakin samantyylisistä sarja- ja leffasivustoista, kuten Netflix ja Viaplay, saa tietenkin ensin ilmaisen kokeilukuukauden, jonka jälkeen ruutu.fi on maksullinen. Kuitenkin uskon, että sen kuukauden aikana ehtisi hyvinkin katsoa esimerkiksi tuon Kummankaa-sarjan, ja suosittelenkin, sillä siinä ei ole, kuin kaksi kautta. Lisäksi bonuksena saattaisi löytyä muitakin hyviä sarjoja ym. katsottavaa. 

"Siskonpeti" on kuitenkin sketsisarja, joten se eroaa siinä suhteessa täysin Kummankaa-sarjasta, jossa oli edes hieman jatkuva juoni, kun taas Siskonpedissä on jokaisella jaksolla oma teemansa, jota käsitelläänkin hyvin monesta eri kulmasta, mm. monologeina ja sketseinä. Eikä mitään hävetä, vaan naisena oloa korostetaan ja liioitellaankin, mutta silti raadollisen totuudenmukaisesti. Eli ehkä tämä onkin enemmän sellainen nykyajan versio, vanhan ajan sketsisarja "Kummelista", mutta vain naisten näkökulmasta katsottuna. Miehille tämä Siskonpeti, niin ikävä kyllä, kuin onneksikin, avaa lisää naisten sielunelämää ja uskonkin, että heille saattaakin tulla monta AHAA-elämystä, mutta myös hyvin monta "mitäs minä sanoin"-fiilistä tätä katsoessa
  
Kuva lainattu yle.fi:stä. Kiitos!
Itse vasta aloitin tämän Siskonpedin katsomisen areenasta, josta löytyy onneksi molemmat kaudet kätevästi, ja sen verran hauskalta tämä vaikuttaa, että aion kyllä katsoa loputkin. Jaksot ovat sopivan pituisia, sellaisia 25 minuutin mittaisia ja kyseinen sarja on kuitenkin voittanut molemmista kausistaan Venla-palkinnot, joten se ei siis voi olla täysin huonokaan. Pääosissa näyttelevät neljä, jo ennestään monesta tuttua naisnäyttelijää, kuten Niina Lahtinen, Krisse Salminen, Pirjo Heikkilä ja Sanna Stellan. Enkä ihmetellyt, kun sain tietää, että sarjan on tuottanut Yellow Film, yhdessä TV Oy:n kanssa.

Niina Lahtinen oli jo aiemmin tuttu myös Yellow Filmin tuottamasta, aivan mielettömän hauskasta ja kaikille (aikuisille) suunnatusta, jatkuvajuonisesta komediasarjasta, nimeltä "Kimmo". Kyseisen sarjan molemmat kaudet löytyvät edelleenkin ilmaiseksi YLE areenasta ja sen katsomista en voi muuta, kuin suositella kaikille komedian ystäville. Jo valmiiksi nauran, kun muistelenkin kyseisen sarjan kommervenkkejä. Sarja alkoit vuonna 2012 ja myös sen jaksot ovat sellaisia hyvän mittaisia, 25 minuutin pätkiä. Kimmo on oikeasti hyvin oivallettu ja hauska, kotimaisen komedian aatelistoa! Joka on myöskin palkittu kahdella kultaisella Venla-palkinnolla, jotka ovat kyllä totisesti ansaitutkin. Katsoimme Kimmon noin reilu vuosi sitten yhdessä mieheni kanssa ja mielestämme se oli aivan huippu, ja kummallekin sukupuolelle sopiva sarja.

Pääosissa nähdään vapaata elämää viettelevä Kimmo (Jussi Vatanen), joka välttelee töitä ja on koko ajan PA. Siksi hän päätyykin työkkärin pakottamana puhelinmyyjäksi, ihan älyttömän hulluun firmaan, jonka johtaja Jyrki Nissinen (Kari Hietalahti) on kiero, kuin korkkiruuvi ja muutkin työntekijät todella omanlaisiaan. Mutta josta hän kuitenkin löytää elämänsä naisen, Ullan (Pamela Tola), jolla on kaksi lasta, mutta joka on kuitenkin hieman hukassa ja etsii itseään. Sillä Ullan pitäisi olla ns. edustusvaimo, tylsässä avioliitossa mieheen, joka on ylihuolehtivainen, bi-seksuaalisen tuntuinen ylisuorittaja Rami Sjölund (Kari Ketonen). Ja Ulla on niin kyllästynyt siihen kaikkeen, että Kimmon vapaa elämäntyyli alkaa kiehtomaan häntä... Mukana on myös Kimmon parhaat kaverit, pikkurikoksista lusinut Rönni (Mikko Leppilampi), joka aiheuttaa myös omia ongelmiaan Kimmolle, sekä kotona, suoraan sanottuna, pornoa tekevä pariskunta. Maiju ja Kaitsu (Niina Lahtinen ja Timo Lavikainen), ja muita hauskoja tyyppejä. Tälle ihan täydet pisteet ja suositukset!

Katso tästä suoraan näiden sarjojen trailerit youtubesta: Kimmo, Siskonpeti, Pasila, Kummankaa ja Rick and Morty.

-peace & love, and respect to you all-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se piristi päivääni! :)
-peace & love, and respect to you all!